Miehelläni on läheinen naisystävä. Hän on miehelleni kuulemma kuin sisko tai kuka tahansa muista ystävistä. Tapaavat n.kerran viikossa, usein niin että ovat naisen luona. En epäile, että heillä olisi seksisuhde, mutta ahdistaa suunnattomasti silti. Ei ole mitenkään kummallista, että nainen tekee miehelleni ruokaa ja vaikka katsovat leffaa yhdessä. Kerran tämä nainen sanoi miestäni "varapoikaystäväkseen" ja pahoitteli kuinka minun kuvioihin mukaan tulon jälkeen heidän tapaamisensa on ollut hankalaa. Niin kuin vitsinä tätä minulle sanoi, mutta loukkaannuin syvästi. Ja mieheni ihmetteli miksi loukkaannuin, kun hänen ystävänsä ei ollut tarkoittanut mitään pahaa.
Tuntuu todella pahalta, että mieheni keskustelee hänen kanssaan mm. meidän suhteemme ongelmista. Tämä naisystävä olisi todennäköisesti ensimmäinen ihminen kenelle mieheni kertoisi, jos minua esim. pettäisi. Jos joskus harvoin näen tätä naista, tunnen olevani täysin ulkopuolinen keskusteluissamme. Olen yrittänyt ehdottaa, että minäkin tähän naiseen voisin tutustua aivan kuin muihinkin hänen ystäviinsä olen tutustunut. Olen tavannut tämän naisen muutaman kerran parin vuoden aikana.
Olen puhunut tuntemuksistani miehelleni, mutta yleensä saamme aikaan vain mahtavan riidan. Hän puolustelee tätä ystävänaistaan ja minä saan kuulla olevani mustasukkainen tai hullu. Mieheni ei ymmärrä sitä, kun yritän selittää mistä asioista olen mustasukkainen. En koe olevani hänelle ehdoton ykkönen "henkisesti". Satuttaa, kun tietää että on olemassa joku toinen (naispuolinen) joka todennäköisesti on paremmin selvillä mieheni ajatusmaailmasta kuin minä.
On itsellänikin ystävämies, joten tiedän että pelkkä ystävyys on mahdollista miehen ja naisen välillä. Mutta tapaan häntä max.kerran kuussa eikä hänestä ole millään tasolla haittaa suhteelleni.
Surullinen olo, ei voi mitään. Eniten siitä tosiasiasta, että seurustelukumppanit vaihtuvat, ystävät pysyvät. Häviän tämän kilpailun siis sille naiselle anyway.
Ymmärtääkö näitä mun fiiliksiä täällä kukaan (=mistä ja miksi pahoitan mieleni), kun oma mies ei ymmärrä?
Tuntuu todella pahalta, että mieheni keskustelee hänen kanssaan mm. meidän suhteemme ongelmista. Tämä naisystävä olisi todennäköisesti ensimmäinen ihminen kenelle mieheni kertoisi, jos minua esim. pettäisi. Jos joskus harvoin näen tätä naista, tunnen olevani täysin ulkopuolinen keskusteluissamme. Olen yrittänyt ehdottaa, että minäkin tähän naiseen voisin tutustua aivan kuin muihinkin hänen ystäviinsä olen tutustunut. Olen tavannut tämän naisen muutaman kerran parin vuoden aikana.
Olen puhunut tuntemuksistani miehelleni, mutta yleensä saamme aikaan vain mahtavan riidan. Hän puolustelee tätä ystävänaistaan ja minä saan kuulla olevani mustasukkainen tai hullu. Mieheni ei ymmärrä sitä, kun yritän selittää mistä asioista olen mustasukkainen. En koe olevani hänelle ehdoton ykkönen "henkisesti". Satuttaa, kun tietää että on olemassa joku toinen (naispuolinen) joka todennäköisesti on paremmin selvillä mieheni ajatusmaailmasta kuin minä.
On itsellänikin ystävämies, joten tiedän että pelkkä ystävyys on mahdollista miehen ja naisen välillä. Mutta tapaan häntä max.kerran kuussa eikä hänestä ole millään tasolla haittaa suhteelleni.
Surullinen olo, ei voi mitään. Eniten siitä tosiasiasta, että seurustelukumppanit vaihtuvat, ystävät pysyvät. Häviän tämän kilpailun siis sille naiselle anyway.
Ymmärtääkö näitä mun fiiliksiä täällä kukaan (=mistä ja miksi pahoitan mieleni), kun oma mies ei ymmärrä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllähän toi sun "huolesi" on ihan ymmärrettävää. Ja kenties miehesi asenteessa olisi korjaamisen varaa. Itselläni on hyvä miesystävä ja miehelläni hyvä naisystävä. Välillä koen itsekin "tyhjyyttä" tajutessani, että tuo toinen nainen tietää todennäköisesti mieheni tunne-elämästä ennemmän kuin minä. Mutta sama tilanne on oman ystäväni kohdalla -tarvitsen henkiraon jolle purkautua -muunkin kuin mieheni. Myös meillä tunnetaan välillä mustasukkaisuutta toistemme ystävistä, mutta meidän onnemme lienee, että voimme puhua asioista ilman riitaa -vaikka joskus luulot saavatkin naurettavat mittasuhteet. Ja toinen ymmärtää toisen epäilyt ja osaa rauhoittaa tilannetta. Itse tunnen tämän mieheni ystävän ja käymme yhdessä ulkonakin -en tiedä onko sekään hyvä ratkaisu -hän kun on niin hemmetin hyvä tyyppi minunkin mielestäni :-). Mutta siltikin olen sitä mieltä, että on hyvä, että meillä kummallakin on hyvä ystävä. Mutta en hetkeäkään epäilisi jättää ystävääni ja uskon mieheni tekevän samoin, jos siitä olisi näkyvää haittaa meidän suhteellemme.
Toivottavasti miehesi tulee "järkiisi" ja voitte keskustella hänen ystävästään ja siitä sinulle aiheutuvista "ongelmista" siten, että ystävä voi kuiten olla ystävä ja sinun mielesi rauhallinen.
Tunnistan tunteesi. Koittakaamme kestää!
Kyllähän toi sun "huolesi" on ihan ymmärrettävää. Ja kenties miehesi asenteessa olisi korjaamisen varaa. Itselläni on hyvä miesystävä ja miehelläni hyvä naisystävä. Välillä koen itsekin "tyhjyyttä" tajutessani, että tuo toinen nainen tietää todennäköisesti mieheni tunne-elämästä ennemmän kuin minä. Mutta sama tilanne on oman ystäväni kohdalla -tarvitsen henkiraon jolle purkautua -muunkin kuin mieheni. Myös meillä tunnetaan välillä mustasukkaisuutta toistemme ystävistä, mutta meidän onnemme lienee, että voimme puhua asioista ilman riitaa -vaikka joskus luulot saavatkin naurettavat mittasuhteet. Ja toinen ymmärtää toisen epäilyt ja osaa rauhoittaa tilannetta. Itse tunnen tämän mieheni ystävän ja käymme yhdessä ulkonakin -en tiedä onko sekään hyvä ratkaisu -hän kun on niin hemmetin hyvä tyyppi minunkin mielestäni :-). Mutta siltikin olen sitä mieltä, että on hyvä, että meillä kummallakin on hyvä ystävä. Mutta en hetkeäkään epäilisi jättää ystävääni ja uskon mieheni tekevän samoin, jos siitä olisi näkyvää haittaa meidän suhteellemme.
Toivottavasti miehesi tulee "järkiisi" ja voitte keskustella hänen ystävästään ja siitä sinulle aiheutuvista "ongelmista" siten, että ystävä voi kuiten olla ystävä ja sinun mielesi rauhallinen.
Luulen, että sinulla on asiat kohdallaan. Miehesi ystävänainen on "vain" ystävä.
Minulla on rakkaussuhde ystävämieheen, ei seksisuhde, mutta välillämme on muutakin kuin ystävyyttä. Olen tuntenut hänet jo pitkän aikaa ja vieläkin ihmettelen kuinka paljon hän tietää pelkästään minusta. Mieheni asioita en hänelle kerro. Niistä en kerro myöskään naispuolisille ystävilleni.
Mielestäni henkistä pettämistä ei ole olemassakaan. Muutenhan ystävyys, saman sukupuolen kanssakin olisi pettämistä?! Etkö voisi sanoa miehellesi, ettet halua hänen puhuvan ystävänaiselleen sinun asioitasi?
Kyllähän toi sun "huolesi" on ihan ymmärrettävää. Ja kenties miehesi asenteessa olisi korjaamisen varaa. Itselläni on hyvä miesystävä ja miehelläni hyvä naisystävä. Välillä koen itsekin "tyhjyyttä" tajutessani, että tuo toinen nainen tietää todennäköisesti mieheni tunne-elämästä ennemmän kuin minä. Mutta sama tilanne on oman ystäväni kohdalla -tarvitsen henkiraon jolle purkautua -muunkin kuin mieheni. Myös meillä tunnetaan välillä mustasukkaisuutta toistemme ystävistä, mutta meidän onnemme lienee, että voimme puhua asioista ilman riitaa -vaikka joskus luulot saavatkin naurettavat mittasuhteet. Ja toinen ymmärtää toisen epäilyt ja osaa rauhoittaa tilannetta. Itse tunnen tämän mieheni ystävän ja käymme yhdessä ulkonakin -en tiedä onko sekään hyvä ratkaisu -hän kun on niin hemmetin hyvä tyyppi minunkin mielestäni :-). Mutta siltikin olen sitä mieltä, että on hyvä, että meillä kummallakin on hyvä ystävä. Mutta en hetkeäkään epäilisi jättää ystävääni ja uskon mieheni tekevän samoin, jos siitä olisi näkyvää haittaa meidän suhteellemme.
Toivottavasti miehesi tulee "järkiisi" ja voitte keskustella hänen ystävästään ja siitä sinulle aiheutuvista "ongelmista" siten, että ystävä voi kuiten olla ystävä ja sinun mielesi rauhallinen.
Luulen, että sinulla on asiat kohdallaan. Miehesi ystävänainen on "vain" ystävä.
Minulla on rakkaussuhde ystävämieheen, ei seksisuhde, mutta välillämme on muutakin kuin ystävyyttä. Olen tuntenut hänet jo pitkän aikaa ja vieläkin ihmettelen kuinka paljon hän tietää pelkästään minusta. Mieheni asioita en hänelle kerro. Niistä en kerro myöskään naispuolisille ystävilleni.
Mielestäni henkistä pettämistä ei ole olemassakaan. Muutenhan ystävyys, saman sukupuolen kanssakin olisi pettämistä?! Etkö voisi sanoa miehellesi, ettet halua hänen puhuvan ystävänaiselleen sinun asioitasi?
Itse en hyväksyisi jos miehelläni olisi noin läheinen naisystävä. Itselläni on ollut ennen seurustelua monia miehiä, hyviä ystäviä. Mutta kun löysin nykyisen avomieheni niin yhteydenpito muihin miehiin on kyllä karissut. Ja ihan minun omasta tahdostani. En itsekään hyväksyisi jos mieheni olisi leffassa tai ihan missä vaan jonkun toisen kanssa, niinpä en itsekään halua liian läheistä ystävämiestä...
Jos sinulla kerran on henkinen rakkaussuhde ystävämieheen, niin eikö se juuri ole sitä henkistä pettämistä, mikäli olet parisuhteessa? Vai onko rakkaussuhde ystävään ilman seksiä mahdollista vain sinkuille? Entäpä millainen on tavallinen ystävyyssuhde mielestäsi?
Etkö sinä nyt juuri nimenomaan henkisesti petä miestäsi, jos sinulla on muutakin kuin ystävyyttä tämän "ystäväsi" kanssa?
Henkisen pettämisen kohteeksi joutuneena tiedän, että tunne on aivan kamala. Yhtään päivää ei mene, etteikö tulisi ajatelleeksi, mikä itsessä on vikana, kun toinen asettaa "ystävän" tärkeysjärjestyksessä edelle - ei siis tasavertaisena rinnalle niinkuin pitäisi olla.
Sitten kun selviää, että kyseessä on juuri kuvailemasi tapainen rakkaussuhde ystävämieheen, sitä alkaa loppujen lopuksi ajatella, että ajatteleeko rakkaasi rakastellessanne sitä "ystäväänsä" ja niin sitten seksielämä hyytyy suhteessa, mikä tietenkin johtaa siihen, että tämä henkisesti pettävä osapuoli katsoo saaneensa ikäänkuin jonkin oikeutuksen hakea parisuhteen ulkopuolelta ymmärrystä ja lämpöä, koska "ukkonsa ei edes halua häntä" jne...
Oletko nyt tosissasi sitä mieltä, että henkistä pettämistä ei ole vai oletko vain sen takia, että saat siten kenties tukahdutettua syyllisyytesi, joka sinua ahdistaa?
perse!
että mielestäni henkistä pettämistä ei ole. Tai ehkä voisi olla siinä tapauksessa, että lavertelen ystävämiehelleni (-miehilleni) asioita mieheni ja minun välisestä suhteesta. Niin en tee. En kerro mieheni ja minun välisistä läheisimmistä asioista edes naispuolisille ystävilleni.
Se, mitä tai ketä mieheni ajattelee rakastellessaan minun kanssa on minulle täysin samantekevää (jos hän ajatteleekin naapurin rouvaa niin pitäkööt sen omana tietonaan!). Pääasia on, että hän rakastelee minun kanssa ja sen hän tekeekin hyvin :D.
Taidetaan olla vähän eri aaltopituuksilla!
Kuinka pitkä on pisin parisuhteesi ja etkö todella ikinä ole ajatellut ketään toista rakastellessasi kumppanisi kanssa?
on liki neljäkymmentä, en ole ajatellut ketään muuta ja pisin parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta. Mitä sitten?
Eikö se ole aivan sama sitten jos miehesi laitta sulle säkin päähän jos ajattelee kerran vaikka naapurin rouvaa... kuulostaa vallan omituiselta suhteelta. Jos se on sinulle samantekevää, olette nähtävästi yhdessä pelkästään hyvän seksin vuoksi. Mitään henkista yhteyttä ei näemmä ole.
on liki neljäkymmentä, en ole ajatellut ketään muuta ja pisin parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta. Mitä sitten?
Eikö se ole aivan sama sitten jos miehesi laitta sulle säkin päähän jos ajattelee kerran vaikka naapurin rouvaa... kuulostaa vallan omituiselta suhteelta. Jos se on sinulle samantekevää, olette nähtävästi yhdessä pelkästään hyvän seksin vuoksi. Mitään henkista yhteyttä ei näemmä ole.
Emme todellakaan ole yhdessä pelkän hyvä seksin vuoksi! Ei sinne päinkään.
Se on samantekevää mitä mieheni ajattelee (naapurin rouvaa?), muttei se miten hän toimii ja kohtelee minua (ei voi laittaa sitä säkkiä päähän eikä edes kertoa, että ajattelee naapurin rouvaa).
Oli suhteemme kuinka omituinen tahansa, mutta se toimii ja olemme onnellisia!
Minusta reaktiosi on ymmärrettävää, jos analysoidaan parisuhdetta vähän. Suurin osa parisuhteessa olevista luultavasti sanoo, että he eivät ole kumppaninsa kanssa ulkonäön tai seksin vuoksi. He ovat valinneet kumppanin tämän luonteen vuoksi. He viihtyvät kumppaninsa seurassa.
Ajatellaanpa sellaista tilannetta, että mies käy joka päivä lounaalla jonkin naispuolisen ystävänsä kanssa kesken työpäivän. Vaimo tuskin siitä suuttuu. Eihän se ole vaimon ajasta mitenkään pois. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos mies käy joka päivä jonkun naispuolisen ystävänsä kanssa päiväpanolla. Vaimo ei tietenkään sitä hyväksy. Periaatteessa hänen kannaltaan tilanne on kuitenkin sama. Mies tekee jotain kesken työpäivän, joten teko ei vaikuta mitenkään miehen ja vaimon keskinäiseen ajankäyttöön. Silti vain päiväpano on tuomittavaa, mutta lounas ei. Kuitenkin on niin, että syvällinen keskustelu joka päivä voi merkitä miehelle enemmän kuin pelkkä pano. On siis tavallaan ristiriitaista, että korostetaan sitä, että suhde ei perustu seksiin, mutta nimenomaan seksi muiden kanssa on kiellettyä. Suhde perustuu luonteeseen, toisen mielipiteisiin yms., mutta siitä huolimatta näistä suhteen peruspilareista saa nauttia muidenkin kanssa. Tätä taustaa vasten sinulla on syytäkin olla mustasukkainen, jos miehelläsi on läheinen naispuolinen ystävä.
Tilannetta voi kuitenkin ajatella toisesta näkökulmasta. Miten suhtautuisit, jos tämä läheinen miehesi ystävä olisi mies? Olisitko silloin mustasukkainen? Luulen, että et olisi, kunhan tapaaminen ei liian paljon häiritsisi sinun ja miehesi yhdessäoloa. Häiritsevätkö tapaamiset tämä ystävänaisen kanssa oikeasti, vai tuleeko häiriö siitä, että olet mustasukkainen?
Vaikka tilanne on sinulle epämiellyttävä, sinun kannattaa olla onnellinen siitä, että miehelläsi on läheinen ystävä, jonka kanssa keskustella asioista. Et välttämättä hyväksy sitä, että miehesi keskustelee hänen kanssaan suhteestanne. Hyväksyisitkö sen, että miehesi keskustelisi miespuolisen ystävänsä kanssa suhteestanne? Käsittääkseni naiset usein keskustelevat suhteestaan toisten naisten kanssa. Eikö sama pitäisi sallia miehelle?
Ymmärsin, että kyseinen nainen on ollut miehesi ystävä jo pitkän aikaa, jopa ajalta ennen teidän seurusteluanne. Jos tilanne on tämä, sinulla on erityisen vähän pelättävää. Hehän ovat jo pitkään olleet ystäviä, joten heidän suhteensa tuskin siitä enää muuttuu rakkaudeksi. Sen sijaan tuoreesta ystävänaisesta saattaa tulla vaikka mitä, jos yhteydenpito on tiivistä.
Minusta sinun pitäisi keskustella miehesi kanssa, mutta aloita keskustelu varovasti. Älä missään tapauksessa syyllistä häntä, koska ei hän ole tehnyt mitään väärää. Ihmisellä pitää olla ystäviä. Ole vain onnellinen siitä, että miehelläsi on sydänystävä. Luulen, että siitä huolimatta sinä olen hänelle se tärkein. Sinuahan hän sanoo rakastavansa, vai kuinka.
Kiitos AM kommenteistasi.
Myönnän mustasukkaisuuteni ja tilanne häiritsee minua juuri siksi, että kyseessä on naispuolinen ystävä ja ennen kaikkea niin läheinen. Koen, etten yllä samalle tasolle tämän naisen kanssa ja eniten häiritsee juuri se rehellisyys-pointti. Eli tämä ystävänainen on varmaan tietoisempi mieheni mielenliikkeistä ja ajatuksista. Ymmärrän senkin asian teoriassa, että onhan mieheni helpompi analysoida esim. meidän suhdettamme jonkun kanssa, joka ei suutu tms. Jotenkin pienessä päässäni mietin, että he kaksi ovat yhdessä minua vastaan tai että ainakaan tämä nainen tuskin osaa asettua asemaani millään lailla.
En varmasti tässä panikoisi/kokisi alemmuutta, jos mieheni viihtyisi yhtä hyvin jonkun miespuolisen ystävän kanssa. Vaikka he ovat tunteneet ennen minun kuvioihin mukaan tuloa, niin en voi sille mitään että mielestäni minun pitäisi tuntea olevani mieheni ykkösnainen myös syvällisenä keskustelijana. Jotenkin mieheni vain ei osaa saada oloani turvalliseksi tässä asiassa. Se, mitä hän olisi ratkaisevasti voinut esim. tehdä toisin on juuri se, että minäkin olisin oppinut tätä naista tuntemaan muutenkin kuin "heeeei, mitä kuuluu" -tasolla (siis todella pinnallisesti tunnemme). Tuntuu, että mieheni tietoisesti välttää tilanteet, joissa olisimme esim. samassa paikassa kaikki yhdessä.
Koen olevani niin yksin tämän tilanteen keskellä, kun mieheni ei ymmärrä minua eli miksi suutun kun hän "taas" tapaa sen naisen. Omat ystäväni puolestaan eivät yhtään ymmärrä sitä, miksi miehelläni on naispuolisia ystäviä (olen ystäväporukkani ainoa, jonka miehellä on näitä naispuolisia ystäviä). Sieltä suunnalta tulevat kommentit vain lisäävät epävarmuuttani. Tällä hetkellä masentaa niin suunnattomasti tämä tilanne. Eli tuntuu ettei ole ketään kenelle tästä jutella. Eikä tämä oma miespuolinen ystäväni ymmärrä myöskään mieheni niiiiiin läheistä ystävyyttä toiseen naiseen.
Juuri nyt olen niin lukossa ja masentunut tästä, etten pysty juttelemaan edes mieheni kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt olla kärsivällinen ja olla olematta mustasukkainen, mutta sitten sitä pettyy myös itseensä kun ei voi tälle epävarmuudelle mitään.
Mieheni on ihana ihminen ja rakastan häntä tosi paljon ja tiedän, että hän rakastaa myös minua. Tämä painaa kuitenkin sydämessä, kun tuntuu että mieheni ei edes suostu näkemään näitä asioita minun kannaltani.
Auttaisiko yhtään jos kuvittelisit tilanteen toisinpäin. Eli sinulla olisi ystävämies, jonka olisit tuntenut kauan ennen omaa miestäsi ja teillä olisi erittäin hyvä suhde. Tuskin pitäisit miehesi "mustasukkaisuutta" suhteestasi kovin hyvänä asiana? Pyrkisit mieluummin kieltämään ja sivuuttamaan miehesi tunteet kuin tinkimään ystävämiehen tapaamisista.
Se, että miehelläsi on läheinen naispuolinen ystävä on positiivinen asia. Mielestäni miehet eivät ikinä pysty samaan läheisyyteen ja ystävyyteen miespuolisten ystäviensä kanssa kuin naispuolisten. Eivät lähellekään sitä tasoa, johon nainen pääsee ystävättäriensä kanssa.
Se minua tässä mietityttääkin, että miksi hän ei halua tutustuttaa naisystäväänsä tyttöystäväänsä? Myös minulla on paljon miespuolisia ystäviä, samoin miehelläni naispuolisia. Kaikki olemme yhdessä tekemisissä keskenämme. Olemme ystävystyneet niin hyvin, että luotan sekä mieheeni että hänen naisystäviinsä, jotka ovat nyt minunkin ystäviäni. Tarvetta mustasukkaisuudelle ei siis ole. Yleensä tapaamme kaikki yhdessä ja vietämme hauskaa iltaa keskustellen. Mutta totta hemmetissä minäkin tuntisin itseni ulkopuoliseksi, jos mieheni vaan sanoisi kerran viikossa menevänsä "sen Saaran luokse josta olen sulle joskus kertonut"..
Alkaisin miettiä että "kuka Saara, minkähän näköinen, yrittääköhän se iskeä miestäni jne"
Vastasin jo tuohon alapuolella olevaan kirjoitukseen, mutta täydennän sitä!
Siitä ihmisten erilaisuudesta.
Olen paljon sosiaalisempi kuin mieheni ja minulla on suuri tarve tavata ystäviäni, joiden ikä vaihtelee suuresti, samoin yhteiskunnallinen asema ja koulutus.
Tulen erinomaisesti toimeen nuorten rock- ja kulttuurifriikkien kanssa kuin myös keski-ikäisten akateemisen koulutuksen saaneiden johtajien kanssa. Mieheni haluaa seurustella vain ihmisten kanssa, jotka ovat perillä talouselämän koukeroista. Ymmärtänet varmasti hyvin miksei hän edes halua tavata sen kummemmin ystäviäni.
Kohdallani tuo mustasukkaisuuspuolikin olisi juuri päinvastoin...
Mielestäni parisuhteen tärkeimpiä puolia on se, että voi keskustella ja on toisen kanssa henkisesti samalla tasolla. Itselleni tämä henkinen yhteys on kaikkein tärkein rakkauden yhdessäpitovoima. Jos en voisi tuntea, että riitän älyllisesti miehelleni, en voisi olla hänen kanssaan. En kuitenkaan katso pettämiseksi, jos mieheni juttelee jonkun toisen kanssa syvällisiä ja älyllisimepiäkin kuin minun kanssani. (Tottumushan tietenkin vie älyllisiltä keskusteluilta terää) Seksi tai edes "eroottisesti vivahtava" koskettelu taas on ehdottomasti kiellettyä, se on jotain, jota hän saa harrastaa vain minun kanssani, sillä muuten on henkinenkin yhteys sotkettu, tuhrattu ja pilattu pois, eikä luottamus toisen mielipiteisiin tai ruumiseenkaan enää palaa.
Minun näkökulmastani huolesi on aiheellinen ja ymmärrettävä. Kyllä sinun pitäisi riittää miehellesi älyllisesti ja emotionaalisesti, jos suhteenne perustuu muullekin kuin seksille. Itse olisin ainakin mustasukkainen myös mieheni miespuolisille kavereille, jos kokisin, että hän saa heistä älyllisesti enemmän irti kuin minusta (ja onhan se henkinen yhteys myös mitä suurimmassa määrin emotionaalista) ja näkisi heitä noin usein!
Minulla itselläni on muutamia todella läheisiä kavereita, he ovat poikia. Alettuani seurustella mieheni kanssa olen yhä nähnyt heitä, mutta tapaamiset ovat harvenneet, enkä enää mene heidän kotiinsa kahdestaa kyläilemään tai etenkään yöksi. Olen tutustuttanut mieheni heihin ja tehnyt suhteeni selväksi. En tietenkään kerro heille mieheni pahimmista heikkouksista, mutta kuten muillekin ystävilleni, puhun kyllä meidän suhteestamme. Mieheni on hyväksynyt tilanteen, eikä koe noita poikia miksikään uhkaksi, koska tietää, että palaan aina kotiin innokkaana kertomaan uusista ajatuksista, jotka voin jakaa vain hänen kanssaan.
Vain hänen kanssaan.
Minusta sinun pitäisi tehdä miehellesi selväksi tilanne ja tunteesi. Hän ei voi jatkaa ystävyyssuhdetta aivan samassa mittakaavassa nyt, kun hän seurustelee sinun kanssasi ja hänen on se ymmärrettävä. (Senhän pitäisi olla itsestään selvää) Ettekö te ole toisillenne tärkeintä maaimassa? Kyllä sinun pitää kanssa saada häneen henkinen yhteys, ei vain niin, että siihen on oikeus hänen pitkäaikaisella kaverillaan. Hänen on avattava itsensä sinulle ja katsottava tarvitseeko enää sitä ystäväänsä sen jälkeen niin paljon. Eihän hänen tarvitse koko ihmisestä luopua, mutta osittain täytyy.
Kirjoita hänelle vaikka kirje, kun sinusta tuntuu, että sydämesi on vähän rauhoittunut ja pystyt taas kylmäpäisesti katsomaan asiaa silmiin. Kerro kaikki yksityiskohtaisesti, äläkä jätä tulkinnanvaraa. Selitä, mitä odotat parisuhteelta, ja että nyt tämä ystävä vie sinulta sitä, mikä mielestäsi kuuluisi suhteeseenne. Eikö partnerin pitäisi olla rakastaja ja myös paras ystävä?
Onnea matkaan.
Lisään vielä yhden jutun. Mulla on kans ystävänainen, joka on aika läheinen. Joskus avoni on puhunut ystävästäni ja siitä, kuinka hänellä välillä on vähän levoton olo. Aina keskustellessamme olen tehnyt erittäin selväksi sen, että avoni on kaikkein tärkein ihminen minulle. Jos hän ei kestäisi sitä, että tapailen ystävänaistani, lopettaisin tapailun. Minusta sinun miehesikin pitäisi tuoda tämä sama asia esille. Sinun pitäisi olla hänelle kaikkein tärkein ihminen maailmassa!
Että miksi et sinäkin voisi mennä mukaan, kun hän lähtee ystävänsä luo? Kyllä meillä mennään aina yhdessä ystäviä tapaamaan; eihän minulla ole puolisoltani mitään salattavaa. Salaisemmat asiat kerromme kirjeitse tai puhelimessa, kaikkea kun ei viitsi toisen puolison kuullen kertoa, tietenkään. Mutta oletko pyytänyt päästä mukaan/onko hän kieltänyt? Tuntuu vähän oudolta tuollainen "sinun ystävät ja minun ystävät" jaoittelu. Miksei voida olla kaikki kimpassa?
Ei ole outoa.
Minulla on muutama sekä mies- että naispuolinen ystävä, joita en ikinä tapaile mieheni kanssa. Onneksi mieheni ei edes halua tehdä heihin lähempää tuttavuutta kuin "moi ja hei" -linja, jota minäkin sovellan pariin hänen ystäväänsä.
Erityisesti parilla, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten minä ja mieheni) on NIIN erilainen maku ystävien suhteen, ettei kolmisin olo onnistu. Siitä kärsii kaikki.
Tapailen YHTÄ ystävätärtäni joskus myös hänen miehensä kanssa. Meidän kesken se onnistuu, mutta en voi kuvitella miestäni neljänneksi puhumattakaan, että tapaisin mieheni kanssa kolmistaan tuota ystävätärtäni.
..nimenomaan se, että olen itse monta kertaa sanonut että asiaa auttaisi jos oppisin myös tätä ystävänaista tuntemaan. Olen ollut yhden kerran hänen synttäreillään mukana, mutta nämä lähes viikottaiset tapaamiset mieheni hoitaa kyllä tosiaan yksin. Mieheni haluaa pitää meidät erillään. Se onkin varmaan ongelman ydin, koska ei hän pidä näitä miespuolisia ystäviäänkään näin erillään. Jos kerran mitään salattavaa ei ole, niin miksi tosiaan sitten käyttäytyä eri tavalla tämän ystävänaisen kohdalla.
Hmm...ajattelepa asiaa näin: jos ihmisellä on ns. sydänystävä, jolle tulee purettua niitä suruja ja ajatuksia vapaasti. Siis myös ajatuksia sinusta ja teidän suhteestanne. Miehesi ei luonnollisestikaan halua ottaa sitä riskiä, että menettää luottamuksensa ystäväänsä, eikä näin ollen olisi enään ketään jolle purkaa ajatuksiaan. Sillä mikäli ystävä olisi yhteinen, olisi hän jatkuvasti välikädessä, eikä kumpikaan teistä enään uskaltaisi kertoa ajatuksiaan siinä pelossa, että yhteinen ystävä kertoisi niistä kumppanille.
Olen itse ollut yhden pariskunnan "välissä", olin molempien hyvä ja luotettu ystävä. Kun parilla oli riita, oli tilanne kannaltani karmea: molemmat yrittivät "pumpata" minulta tietoa toisen sanomisista ja ajatuksista...huh. Ikävä sanoa, mutta olin lähes onnellinen kun he vihdoin erosivat, pidän molemmista tosissaan, mutta niin monta kertaa oli ystävyys molempiin vaakalaudalla riitojen aikaan, että huh. Olen edelleen molempien ystävä ja luotettu, kummankaan uusia kumppaneita en tavanomaista jutustelua paremmin tunne, ja toden sanoakseni, en haluaisikaan.
Omalla miehelläni on myös naispuolisia ystäviä, joka minusta on ihan hyväkin juttu, ajattelen asiaa siltä kannalta, että mikäli meillä on jonkinlainen "tilanne" menossa, osaa naispuolinen ystävä antaa paremmin vinkkejä miehelleni siitä, miksi mahdollisesti ajattelen jostakin asiasta eri tavalla kuin mieheni, noin naisen näkökulmasta katsottuna. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedän, ettei yksi mieheni naispuolinen ystävä voi suoraan sanottuna sietää minua (kuulin yhteiseltä ystävältämme, itse en k.o hlöä edes tunne, eikä hän minua), mutta luotan siihen, että ystävyys mieheeni on niin tärkeä, ettei hän halua asettaa sitä vaakalaudalle.
Niin se nimittäin elämässä menee, oli ystävyys kuinka tärkeä hyvänsä, 99% ihmisistä valitsee kuitenkin sen ketä rakastaa. Jos suhde päättyy, ja ystävyys on ollut aitoa, saa ystävyyden takaisin.
kyllä pielessä teidän tilanteessanne.
En ymmärrä miehesi asennetta ja halua tarrautua tähän toiseen naiseen. Hän jakaa liikaa itseään tälle toiselle naiselle ja se on sinulta pois.
Viisastenkivi tilanteeseen?
Vaikea sanoa, ellei mies usko kaunista puhetta.
Täysin ymmärrän sua. Jos koet, että sulla ja miehelläsi ei ole kunnon henkistä suhdetta toisinsanoen jos ette keskustele tärkeistä asioista keskenänne, mutta hän haluaa jakaa ajatuksensa vieraan naisen kanssa. Se loukkaisi kyllä muakin todella pahasti. Silloin tulisi tunne, että mieheni ei jostain syystä luota muhun, ei arvosta mua eikä ole tosissaan kanssani.
Ja ilmanmuuta miettisin tietysti sitäkin, onko
heidän välillään seksiä.
Mutta oli tai ei, niin
kyllä henkistä pettämistä on olemassa. Se on juuri sitä, että haluaa avata itsensä jollekin muulle kuin sille jota sanoo ja esittää rakastavansa. Eikö rakkauteen kuulu henkinenkin puoli eli juuri se, että on rakkaansa paras ystävä. Näinhän olis ihanne, mutta kertokaapas kenellä teistä näin asia todella on? Olis mukava kuulla!
Mieheni on paras ystäväni. Jaan hänen kanssaan monet ilot ja murheet.
On kuitenkin asioita, joista en edes keskustele mieheni kanssa: Tiedän jo etukäteen, ettei hän pidä aiheesta tai hän ei tunne asiaa ollenkaan. Näissä tapauksissa jaan riemut ja surut pelkästään ystävieni kanssa.
Mulla on sellanen tilanne että mieheni kaveeraa exänsä kanssa ja tunnen epävarmuutta heidän suhteestaan. Olen yrittänyt sekä keskustelemalla fiksusti että suuttumalla ja loukkaantumalla estää häntä menemästä exäänsä tapaamaan, mutta lopputulos on tosiaan se, että minä olen se paha ja exä hyvä. Hän ei millään tavalla ymmärrä mustasukkaisuuttani ja epävarmuuttani vaan pitää minua sitten hulluna kun pahoitan mieleni turhasta. Koska olen tullut siihen tulokseen etten voi heidän ystävyyttään estää, olen yrittänyt että hän ottaisi minut mukaansa. Minua helpottaisi kovasti jos voisimme välillä yhdessä tavata häntä (ei tietenkään aina), jotta tuntisin itseni tärkeämmäksi kuin tämä exä. Mutta ei sekään ole kuulemma hyvä idea :(
Ei nyt millään pahalla, mutta ymmärrän miestäsi hyvin.
Minun ja mieheni suhde ei olisi edes alkanut, ellei hän olisi melko varhaisessa vaiheessa osoittanut, että hyväksyy ystävyyssuhteeni toiseen sukupuoleen (kuten minäkin), myös exäni.
On olemassa sanonta, että rakkaudet vaihtuu, ystävät säilyy. Jos rakkaus on ollut paras ystävä, ei uusi rakkaus voi estää häntä tapaamasta. Ja jos estää, voiko uusi rakas olla silloin paras ystävä?
meillä: tyttöystävälläni on/oli tällainen "suhde". Eikä ollut vain ystävyyttä, vaan henkistä pettämistä! No, tämä "ystävä" oli entinen poikaystävä. Eniten minua rassasi se, että minä en sitten ollutkaan se läheisin ihminen, jolle voi kertoa jos jokin asia ahdistaa... se sai minut tuntemaan itseni täysin tarpeettomaksi.
Niin, tyttöystäväni taitaa olla tuollaista, sanoisiko hiukan kevytkenkäistä tyyppiä, olen sen tässä todennut saatuani hänet kiinni uudestaan, yhä edelleenkin henkisestä pettämisestä. Vaan mistäpä tuon tietää, onko se jäänyt siihen - ehkä ollaan sänkyynkin ehditty ollessani työmatkalla. Hän kehtasi valehdella minulle päin naamaa, ettei mitään ole, vaikka tiesin aivan tarkoin missä mennään. Tällä kertaa oli työkaveri sekä eräs toinen entinen... jälleen kerran sama tarpeeton tarina: kuinka minun on paljon helpompi "ystävystyä" miesten kanssa ja kuinka olenkaan taas turhasta mustasukkainen... blaablaablaa.
Vieläkään en ole selitystä saanut miksi minua kohdellaan kuin paskaa enkä myöskään anteeksipyyntöä teoista. Itsetuntoni on jostain kumman syystä nollilla.
Kaikkein hulluinta tässä tilanteessa on se, että kun aikanaan tavattiin ja omista arvoistamme ja kaikesta muusta tärkeästä puhuttiin ja yritettiin toisiamme oppia tuntemaan, hän oli sitä mieltä, että henkinen pettäminen on kaikkein pahinta. Mutta niinhän se Jeesuskin taisi sanoa: 'älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon'. Juu, ihmisen mieli on syntinen...
Vastedes ei tarvitse kyllä minulta odottaa rehellisyyttä, tai sitä että tuntisin syyllisyyttä, jos joskus sellainen päivä koittaa, että erehdyn pettämään. E-hei, tämä poika ei enää sellaisesta välitä. Sen verran kova pala tämä viimeinen vuosi on ollut. Niin kova, että se on tehnyt minustakin kovan ja kylmän. Ja katkeran.
Henk.koht. olen täysin sitä mieltä, että naiset ovat yleensäkin suhteen tappajia, ei tällainen käyttäytyminen ole kuitenkaan ominaista miehille. Harvalla miehellä on näin läheisiä naisystäviä kuin Saran miehellä. Mitä luultavimmin heillä on myös seksisuhde. Kyllähän ystävyys on täysin mahdollista miehen ja naisen välillä, mutta oikea ystävä tajuaa sen, että parisuhde on kuitenkin sen ystävyyden edelle menevä asia, jos siinä parisuhteessa oikeaa rakkautta on. Meillä tilanne on toki sellainen, että jos hänen pitäisi tehdä valinta, ystävät tai minä, minä jäisin yksin.
Joten, kyllä, Sara, ymmärrän täysin sinun fiiliksiäsi. Ja olen pahoillani, että joudut tuollaista kokemaan. Tiedän kuinka pahalta se tuntuu.
Voi sinua Musta sukka?! Tilanteesi ei varmaan ole samanlainen minun ja mieheni, mutta mutta..
Miksi ihmeessä tunnet itsesi TÄYSIN TARPEETTOMAKSI jos tyttöystävälläsi on vielä hyvät välit entiseen poikaystäväänsä??? Eihän menneisyyttään voi eikä kannata unohtaa, ellei se ole ollut hyvin huono!
Minulla on entiseen poikaystäväänikin hyvät välit (tämän ystävämiehen lisäksi) eikä mieheni siitä ikinä ole purnannut. Mieheni tiesi jo alkaessamme seurustella (15 vuotta sitten), että tulisin aina pitämään yhteyttä exäni kanssa.
Jos tuntisit minut voisit itse todeta, että olen kaikkea muuta kuin kevytkenkäinen! Minulla on kova itsekuri ja olen ylpeä siitä, että saan olla mieheni vaimo. Miehelläni on hyvä itsetunto, hän luottaa minuun eikä rajoita tekemisiäni (pätee tietysti myös toisinpäin..). Hänen mielestään osaan itse päättää mitä teen ja milloin! Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olen jatkuvasti poissa kotoa tapaamassa ystäviäni!
Tarpeettomaksi tunnen itseni tottakai sen takia koska en ole tyttöystävälleni "henkinen ykkönen", asia joka Saraakin kiusaa. En ole edes tasavertainen, vaan tulen jossain jäljessä arvoasteikossa.
tyttöystäväsi sanonut ettet ole "henkinen ykkönen"? Jos niin on, lopeta suhde!
Voit olla henkinen ykkönen siitä huolimatta, että ex on hyvä henkinen kakkonen.
Ikävä tilanne. Ymmärrän hyvin tunteesi, etenkin, jos mies on kotona kovin vaitonainen. Jostain syystä maan hiljaisimmatkin miehet pystyvät yleensä puhumaan tunteistaan, tms. jollekin naiselle, mutteivat ehkä kotona. Olen usein miettinyt ystävämiesteni kanssa keskustellessa, mikseivät he hoida kotona riitojaan ja puhu yhtä pohtien kuin kanssani.
Sinänsä ei ole outoa, että jotkut ystävät haluaa pitää vain itsellään. Kun sitä puolisoa näkee joka päivä kotona, on mukavampaa tavata ystäviä täysin heihin keskittyen. En vain ymmärrä miehesi epäkypsyyttä siinä, ettei hän ymmärrä naispuolisen ystävyyssuhteen vaativan aika tavalla hienotunteisuutta ja sinun huomioimista. Sillä eihän se ole sama kuin ystävyys miehen kanssa. Ehkä ystävyydessä on flirttaileva sävy, jonka hän tietää loukkaavan sinua. Vaikka he olisivat olleet vain ystäviä aikaisemmin, mikään ei takaa, että toisen tunteet eivät muuttuisi vuosien saatossa ja yksinäisyyden iskiessä. Tai jos ja kun teillä menee huonosti, miehellesi saattaa olla liian helppoa hakea "lohtua" ystävänaiselta. Tälläisiä kauhuskenaarioita ei pidä etukäteen miettiä, mutta miehesi luulisi ymmärtävän, ettei ole fiksua laittaa itseään houkutukselle alttiiksi ja vaarantaa parisuhdettanne mustasukkaisuuden mahdolllisuudella. Parisuhteenne menee ystävyyden edellem ja hänen on hieman joustettava. Ei luopua naisesta, mutta oltava avoin ja ehkä muutettava tapaamispaikaksi kahvila, tms.
Kuten yllä joku mies totesi mielestäni hyvin: on miehesi ystävältä outoa käytöstä, ettei hän ymmärrä ystävyyden haittaavan suhdettanne. Voi hän tietysti olla kovin itsekäs (ikä?) tai sitten miehesi todella on hänelle varapoikaystävä, josta hän ei ole valmis luopumaan.
En tiedä, voiko tuossa tehdä muuta kuin yrittää keskustella miehen kanssa ja löytää ne yhteiset pelisäännöt. Painota, ettet halua riitaa vaan löytää molempien mielestä hyvän ratkaisun. Kysele vähän, miksi ystävyys on miehellesi niin tärkeää, mitä hän siitä saa ja miksi he tapaavat niin usein. Ehkä se selkiyttää vähän miehesikin ajatusmaailmaa.
Taitaa asia näköjään mietityttää muitakin suhteita ja oli kiva lukea näitä mielipiteitä asiasta (auttaa omien sekavien ajatusten keskellä). Superkiitos kommentoijille! :) Välillä tuntee olevansa totaalinen idiootti (kun suuttuu) ja sitten tilanne kärjistyy aina juuri niin päin, että minä tyttöystävänä olen se ilkeä ihminen ja ystävänainen (=hyvä ihminen) ymmärtää aina miestäni, joka on mustasukkaisuuteni uhri. Ihan näin yksinkertaistahan se ei ole.
Mieheni on hyvä keskustelija ja myös siihen piirteeseen hänessä itsekin ihastuin. Tämä kyseessä oleva (eniten minulle mielipahaa aiheuttava = kilpailutilanne siitä, kuka on myös "henkinen ykkönen") nainen ei ole suinkaan ainoa hänen naispuolinen ystävänsä, mutta todellakin henkisesti läheinen. Emme mieheni kanssa osaa keskustella juuri tästä aiheesta ilman riitaa. Olen nyt ottanut vähän etäisyyttä tähän aiheeseen ja koitan koota omiakin ajatuksia siitä, miten ja mitä pitäisi tehdä toisin ja miten saamme tämän asian järjestykseen niin, ettei minun tarvitse jatkuvasti olla tästä surullinen.
Niin kauan kuin on rakkautta, on suhteella myös toivoa, mutta liian suuria kompromisseja omasta pahasta olosta ei kenenkään pidä tehdä. Tahtoisin vain, että mieheni todella ymmärtäisi minun kantani (ei riitä, että sanoo "ymmärrän", vaan jotain konkreettistakin pitää tapahtua). Ehkäpä tosiaan kirjoitan hänelle ajatukseni paperille, kun se keskustelu paisuu helposti syyttelyksi ja koen olevani se paha ihminen. Luulen, että tähän keskusteluun pitäisi ottaa mukaan sitten aikanaan jopa tämä "kolmas osapuoli", sillä keskustelisihan mieheni hänen kanssaan anyway tästä. Toki minun pitää selvittää tämä mieltäni painava asia ensin mieheni kanssa.
Lisää saa kommentoida, luen tätä kyllä vielä. Jos näin fiksuja mielipiteitä tulee, niin kiva. Kiitos vielä kaikille! :)