Celtic Frost on palannut. Kyllä. Mutta he, jotka laillani toivoivat yhtyeen uutukaisen myötä musiikillista paluuta juurille - saati sen olevan "Morbid Talesin" yli kaksi vuosikymmentä teillä tietymättömillä kierrellyt kaksoisveli - tulevat pettymään. Pahemmin saattavat kuitenkin pettyä ne harvat, joiden mielestä Celtic Frost EI häväissyt nimeään heittäytyessään glam rockina tunnetun porton käsivarsille. Sillä Monotheist on tyly, raskas... ja hidas. Levyn ensimmäisen kappaleen alkupuoliskoa ja paria muuta poikkeusta lukuunottamatta riffittely pysyy enimmäkseen pykälää tai paria alle keskitemmon. Eli melkein tekisi mieli julistaa, että "Celtic Frost goes doom". Monotheist ei myöskään tarjoa kitarasoolospektaakkeleja tai kosketinorgioita (kuten ei vanhempi tuotantokaan), mutta kylläkin maukkaita naisäänitaustoja ja ajoittaista - onneksi kevyehköä - trippailua siellä ns. avantgarde-osastolla.
Kokonaisuutena Celtic Frostin pitkään ja hartaasti varrottu uutuus on varsin ryhdikäs - ja ennen kaikkea kiinteä paketti. Levyllä ei ole ainoatakaan selkeästi muiden yläpuolelle päätään kohottavaa kappaletta, mutta kylläkin yksi, joka jää aavistuksen kumppaneidensa tasosta; eli albumin päättävän triptyykin ydinjärkäle, 14-minuuttinen "Synagoga Satanae". Huomioitava on myös se, että olen kuunnellut Monotheist-promon läpi vasta viisi kertaa, ja se tuntuu paranevan kerta kerralta. Mutta väliaikaisena tilinpäätöksenä voisi todeta, että tästä on veteraanien hyvä jatkaa. Jos herroilla Tom G. Warrior ja Martin E. Ain vain riittää intoa. Itse toivon sitä...
Arvotus:
CF-mittarilla: 8
Yleismetallimittarilla (subjektiivisella sellaisella): 7.5
Kokonaisuutena Celtic Frostin pitkään ja hartaasti varrottu uutuus on varsin ryhdikäs - ja ennen kaikkea kiinteä paketti. Levyllä ei ole ainoatakaan selkeästi muiden yläpuolelle päätään kohottavaa kappaletta, mutta kylläkin yksi, joka jää aavistuksen kumppaneidensa tasosta; eli albumin päättävän triptyykin ydinjärkäle, 14-minuuttinen "Synagoga Satanae". Huomioitava on myös se, että olen kuunnellut Monotheist-promon läpi vasta viisi kertaa, ja se tuntuu paranevan kerta kerralta. Mutta väliaikaisena tilinpäätöksenä voisi todeta, että tästä on veteraanien hyvä jatkaa. Jos herroilla Tom G. Warrior ja Martin E. Ain vain riittää intoa. Itse toivon sitä...
Arvotus:
CF-mittarilla: 8
Yleismetallimittarilla (subjektiivisella sellaisella): 7.5
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jotenkin meikäläisen moraalikello tikittää, kun ruvetaan arvostelemaan levyä, joka ei ole vielä tullut kaikkien käden ulottuville. Mutta myönnän kuulleeni promon itsekin (vain kerran), ja erittäin "hyvällä ruokahalulla" kummastellut kesällä julkaistavaa levyä. Vaikutti erittäin lupaavalta, toisaalta vaatii useamman kuuntelukerran ennen kuin levy alkaa kunnolla aueta. Aivan tajuton voima, "rankka" saundi ja selvästi klassisia vaikutteita, nää asiat ainakin jäi mieleen ekan kuuntelukerran jälkeen. Mielenkiinto pysyy levyn alusta loppuun saakka.
Into the pandemonium on vieläkin ihan helvetin hyvä levy, joten täytyypä käydä kaupassa hakemassa tuo uusi itselleni, cold lakesta en pitänyt sitten penninkään vertaa; todella iso potutus alkoi kun tuli pantua vähät fyrkat kyseiseen tekeleeseen!!