Avioero alla ja huoltajuusneuvottelu edessä.
Kahdeksan vuoden yhteiselo, ajautuminen huoltajuusliittoon (kaksi lasta), josta rakkaus katosi. Kadotin itseni hänen huoltajuusfantasiaansa. Pyysin avioon, suostui, eikä mikään muuttunut.
Nyt otin rakkauteni ja lähdin.
Tällaisen suhteen jälkeen itsensä kokeminen normaaliksi mieheksi on kovaa.
Kokemuksia vastaavasta? Kuinka helppoa tulevaisuudessa uuden suhteen rakentaminen on?
Kahdeksan vuoden yhteiselo, ajautuminen huoltajuusliittoon (kaksi lasta), josta rakkaus katosi. Kadotin itseni hänen huoltajuusfantasiaansa. Pyysin avioon, suostui, eikä mikään muuttunut.
Nyt otin rakkauteni ja lähdin.
Tällaisen suhteen jälkeen itsensä kokeminen normaaliksi mieheksi on kovaa.
Kokemuksia vastaavasta? Kuinka helppoa tulevaisuudessa uuden suhteen rakentaminen on?
Vastaukset 10
Vanhimmat
juuri pettyneelle ei kovinkaan helppoa ole rakentaa uutta suhdetta, koska vanhat kokemukset tahtovat kummitella pitkään.
Ehkä sinun ei ole aika vielä edes miettiä uutta suhdetta, vaan pikemminkin sitä, että miten rakennat nyt oman elämäsi. Sekä miten hoidat suhteesi lapsiisi.
Kun olet päässyt niin sanotusti omillesi, eikä vanhat pettymykset ole enää päällimmäisenä mielessä, niin sitten voit alkaa ajatella uutta suhdetta.
Vanha sananlaskukin sanoo, että "Aika parantaa haavat".
Hei!
Asiallista tekstiä. Kiitos!
Uutta seurustelusuhdetta en missään nimessä aio hakea.
Keskityn todellakin tällä hetkellä itseni uudelleenkokemiseen ja lapsiin. Aivan normaali, kahden vastakkaista sukupuolta olevan aikuisen välinen kommunikointi mulla on päällismmäisenä. Se, että kokee ylipäätään olevansa normaali ja terve mies naisen silmissä.
Mieti tarkoin miksi se rakkaus katosi, miksi mikään ei muuttunut, mikä olisi pitänyt tehdä toisin. Mikään ei nimittäin suhteessa muutu, ellei itse yritä muuttaa itseään! Toiselta on turhaa muutosta odotella.
Arvelen, että toimiva parisuhde syntyy riittävistä kommunikointitaidoista. Ellei niitä ole, rakkaus sammuu.
Suhteen rakentaminen ei ole koskaan helppoa. Kokoa itsesi ennen uutta suhdetta niin saat sille tukevamman pohjan.
Hei!
Kiitos kommentista!
Rakkaus katosi, kun perhearki huolineen ja ponnisteluineen peitti sen. Liuttiin rooleihin, ei käyty koskaan kahdestaan missään. Vaan ei tässä kaikki, vaan se, että tein vuosia töitä, jotta hän ilmaisisi itseään ja tunteitaan, puhuisi. Jälkikäteen hän sanoi kokeneensa sen ahdistavana, muiden kanssa kun on kuulemma ollut ihan toisenlainen...
Itselleni en anna synninpäästöä, viaton ja virheetön en minäkään ollut.
Tällä hetkellä tuosta ajasta ajattelen, etten loppujen lopuksi vastannut niitä odotuksia, jotka hän minulle asetti.
Mun oli aivan pakko tehdä ratkaisu päättää suhde, koska mä en enää nähnyt muuta ratkaisua ja perhe-/taloushelvetti vei kaiken elämänhalun.
Uuteen suhteeseen en ala, ennenkuin olen kasvanut tästä suhteesta ja kasvanut itsekin.
Hyvissäkin suhteissa tuo rakkaus meinaa hukkua arkihuoliin, mutta se on yritettävä kaivaa mahdollisimman pian esiin! Se voi olla todella hankalaa, koska yhteistä aikaa on niin vähän.
En ymmärrä miten joissain perheissä käytetään viikonloputkin LASTEN harrastuksiin. On hyvä, että lapsilla on harrastuksia, mutta parempi ehkä olisi, että vanhemmat pääsisivät ulos tuulettumaan edes kohtuullisin väliajoin! Vanhempien pitäisi olla itsekkäämpiä tässä asiassa.
Kannattaakohan puolisolle asettaa vaatimuksia ollenkaan? Ehkä häneltä voi toivoa jotain piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat hänessä valmiina olemassa, mutta voiko asettaa puhtaita vaatimuksia, kuten "Haluan, että tienaat kuukaudessa ainakin xxxx euroa!".
Tämän tapaisia suhteita tiedän, joissa toiselle asetetaan vaatimus, joka on vaikea toteuttaa. Sitten kun se ei toteudukaan niin asettaja saa hyvän syyn ilkeillä toiselle.
Vitsi tähän lopuksi... Minun mieheni on tehnyt vuosikaupalla töitä jarruttaakseen itseilmaisutaitoani! Hän jos kuka kokee sen välillä ahdistavana, että minulla on joka asiaan jotain sanomista, ihan vain sanomisen vuoksi eikä asian... Olen pyrkinyt olemaan hieman hillitympi :D.
olen aika monesti huomannut näitä erilaisia rooleja mitä vanhemmat ottavat. Nainen varsinkin omistautuu lapsille ja kodille ja mies hankkii rahaa perheelle. Mies tuntee olevansa ikään kuin paitsiossa ja nainen ei tunnu saavan mieheltään
huomiota, oravanpyörässä ollaan, kun omistaudutaan vain lapsille.
Olen myös huomannut eräiden tekevän niin, että jättävät lapset hyvään hoitoon ja tekevät irtiottoja arjesta eli ottavat aikaa parisuhteelle. Viikoloppu kaksin, silloin tällöin, vaikka mökillä tai hotellissa ilman arjen velvollisuuksia lujittaa parisuhdetta.
Myös molempien omat sovitut irtiotot eli harrastukset, ystävien tapaaminen tai joku muu antaa lisävoimaa molemmille. Tällöin näistä oikeuksista on hyvä pitää kiinni heti lasten syntymästä lähtien jolloin vanhemmat kokevat, että on edelleen jotain omaakin elämää, eikä vain perhe ja kumppani. Sillon jaksaa paremmin siinä arjessakin. Eikä varmasti ole sen huonompi äiti tai isä.
Sanot, että et vastannut niitä odotuksia, joita vaimosi sinulle asetti. Minä taas olen sitä mieltä, että ei parisuhteessa kumppaneiden tehtävä ole täyttää toistensa unelmia, vaan se on tehtävä ihan itse. Itse pitää toimia niin, että asiat luistaisivat ja perheessä jokaisen velvollisuus on toimia niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvin asiat. Eikä sekään, että kaikki ei aina toteudu saa olla elämää musertavaa, päinvastoin.
Onnea sinulle valitsemallasi tiellä, vaikka raskasta aluksi varmaan onkin. Vaikutat kuitenkin paljon ajattelevalta mieheltä ja jos vielä pystyt toimimaan yhtä järkevästi kuin ajattelet, niin kyllä se siitä aurinko alkaa paistamaan, viimeistään keväällä.
15 Vuotta avioelämää takana ja minä hain eroa koska EX-mieheni odotti meidän elävän kulissi avioliitossa. Jaksoin sitä viisi vuotta. Sitten annoin itselle luvan vain luovuttaa. Hän olisi halunut jatkaa... rahan vuoksi...
Voimia ero vaatii, sinniä että jaksat jättää lapset pois keskinäisistänne riidoista. Älä hauku lapsille Ex:ää tai hänen sukuaan. Se sattuu vain lapsiin ja syö luottamustasi heidän silmissä. Lasten vuoksi koita olla riitelemättä mitättömistä pikkuasioista.
Tapasin uuden ihmisen jolta vaadin sitä mitä jäin avioliitossa saamatta... aikaa ja huomiota.. halua olla minun seurassani. Vaatimus on vain liikaa. Tiedän ettei meistä tule mitään. Vielä kipeämpää tekee luopua uuden ihmisen suhteen toivosta saada toimiva parisuhde.
Mutta kun tiedä mitä haluat uudelta suhteelta. Mieti siis tarkkaan mitä oikeasti haluat. Varo toiveita sillä ne voivat toteutua. Hyväksyt sen ettet voi vaatia enempää kuin sen mitä itse olet valmis antamaan. Keskustele ja ole avoin. Ehkä läydät sen oikean jonka kanssa voit tuntea olevasi onnellinen.Minä en sitä vielä voi sanoa löytäneeni, mutta tiedän mitä uudelta suhteelta vaadin ja se on mielestäni askel eteenpäin.
Voimia ja jaksamista.
Se joka on käynnyt läpi eron, ymmärtää tunteesi. Keskustelu omista tuntemuksistasi auttaa jaksamaan.
Hei "Eroa kohta selvä"!
Kiitos kommentistasi.
Taas on kulunut muutama päivä ja paljon on tapahtunut.
Lasten osalta ongelmia ei ole ollut, eikä tule olemaan. Ei ainakaan mun puolelta. Ollaan molemmat fiksuja ihmisiä, joten osataan vetää yhtä linjaa lasten edessä ja puhua toisistamme hyvää lapsille ja lasten kuullen.
Sanoit tavanneesi uuden ihmisen, jolta vaadit sitä, mitä liiton aikana et saanut. Sulla tuntui olevan aika kovia odotuksia, eikä hän sitä voinut toteuttaa. Tuo on just jotain sellasta, johon törmäämistä mä pelkään omalla kohdallani pidemmällä tähtäimellä. En mahdollista pettymystä itsessään, vaan omia odotuksiani.
Mun tapani käydä eroa läpi on sellainen, että en jätä kiveä kääntämättä, raastavuudesta huolimatta. Omat puutteet ja viat on tullut selväksi. Mulle tämä päivä ja tulevat on kasvun aikaa, kun on huomannut itsessä niin pahoja puutteita. Just sen takia mä en missään tapauksessa aio ajautua mihinkään suhteeseen, ennekuin tiedän omalta puoleltani olevan edellytyksiä olla toisen kanssa.
Nyt kaikki toisilta saama huomio,rohkaisu,tuki ja sympatia on ainoat "odotukset" suhteessa muihin ihmisiin, naisiinkin. No, biologia ehkä siellä jossain...
Sulle toivon kaikkea hyvää ja voimia. Luulenpa vain, että olet jo loppujen lopuksi aika pitkällä toipumisen tiellä.
- pettynyt -
Kiitos
Ero pakotti ajattelemaan mitä haen suhteelta ja omalta elämältäni. Ero on aina kova koulu opetella asioita. Pettymys ja epäonnistumisen tunne on ollut läsnä niin monissa mietteissä... omaa käyttäytmistä ja sanamisia on tarkastellut kriittisin silmin.
Odotukset uudessa suhteessa ovat " kovat ", sillä mielummini olen yksin kuin suhteessa joka ei vastaa toiveitani. Läheisyyttä ja rehellisyyttä haen ja en ole valmis niistä tinkimään. Pelkää kohteliasta sananhelinää en jaksa kuunnella.
Täydellistä miestä en hae, sillä tiedän etten itsekkään ole täydellinen.. viat ja virheet ovat kyllä selvineet kun on katsonut iteseään sielun peiliin.
Ota siis vastaan lämmin sympatia... sillä voin hyvin samaistua siihen mitä koet, vaikkakin jokainen ero on erinlainen.
päästäni!
Lohduttaa todella, kun kuulee, että vastaavanlaisia myllerryksiä on muutkin kokeneet.
Mulla on tällä hetkellä syvä itsetutkiskelun vaihe, vaikka samalla rakennan vähitellen omaa elämää (huomasin luopuneeni lähes kaikesta mulle aiemmin tärkeästä, niitä haalin takaisin elämääni). Itsetutkiskelussa alkaa voittaa käsitys, etten vain minä ollut syynä sille, ettei homma onnistunut. X vain ei ole sanallakaan suostunut myöntämään omia virheitään.
Mä oon viime päivinä oivaltanut, että meidän suhde ja liitto perustui täysin toiveisiin ja odotuksiin. Just tuo on sattunut eniten, kun oivalsin, että toisen näki vain omien toiveidensa värittämänä. Ehkä tässä meillä on eroa.
Johan oli opettava suhde, tiedänpähän melko tarkkaan mitä välttää vastaisuudessa ja tunnen omat puutteeni paremmin.
Sulle vilpittömästi kaikkea hyvää. Tästäkin selvitään!