Laitan nyt tännekin ku ei tuolla avoliitto-puolella ole niin aktiivisia vastaajia...
Elikkä olen seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa. Hän on ollut koko aika vähän "tuli pepun alla", kaiken pitäisi tapahtua niin nopeasti...on jo puoli vuotta odottanut, että muutan hänen luokseen (hänellä omistus, mulla vuokra).
Mä olen aiemmassa pitkässä suhteessani tehnyt nopeita päätöksiä, ja uskoin yhteiseen tulevaisuuteemme. Kuitenkin tuli ero. No se ei varmasti tästä etenemistahdista johtunut, mutta kuitenkin musta on tullut kauhean varovainen nykyään.
Me ollan miehen kanssa tosi erilaisia, ja pelkään että monissa asioissa menee sukset ristiin (siisteys-hälläväliä, tarkka rahankäyttö-tuhlaamiseen taipuvaisuus, erot vapaa-ajan kiinnostuksissa: miehelle riittää koti, telkkari, tietokone, autot - mä taas tykkään mennä ulos luontoon, matkustella jne). Tottakai voi ja kuuluu tehdä kompromisseja, mutta pelkään tulevatko nämä erot vaikuttamaan liikaa yhdessäelämiseen. Nyt jo tunnen välillä tietynlaista yksinäisyyttä, kun kiinnostuksenkohteemme ovat niin erilaiset. Kuitenkin rakastan häntä ja haluaisin että suhde kestäisi.
Miehen mielestä kokeilemalla se selviää. Ite oon kuitenki kai liian varovainen ottamaan riskiä tosta vaan. Miehellä ei esim. ole mitään menetettävää vaikka asunnon suhteen. Jos ei toimi, ni hän voi vaan jäädä elämään omaan kotiinsa, mun taas täytyy etsiä uus (edullinen) kämppä mikä on täällä helpommin sanottu kuin tehty.
Teenkö tästä nyt liian suuren ongelman? Tuntuu etten aikaisemmin miettinyt yhtään näin paljon ja murehtinut ennalta tulevaa. Sen tiedän, että mies on vastuuntuntoinen, ei ole päihdeongelmia yms...haluaa perheen suhteen tulevalta samaa kuin minäkin. Että siinä mielessä kyllä toimii. Onko muita samassa tilanteessa?
Elikkä olen seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa. Hän on ollut koko aika vähän "tuli pepun alla", kaiken pitäisi tapahtua niin nopeasti...on jo puoli vuotta odottanut, että muutan hänen luokseen (hänellä omistus, mulla vuokra).
Mä olen aiemmassa pitkässä suhteessani tehnyt nopeita päätöksiä, ja uskoin yhteiseen tulevaisuuteemme. Kuitenkin tuli ero. No se ei varmasti tästä etenemistahdista johtunut, mutta kuitenkin musta on tullut kauhean varovainen nykyään.
Me ollan miehen kanssa tosi erilaisia, ja pelkään että monissa asioissa menee sukset ristiin (siisteys-hälläväliä, tarkka rahankäyttö-tuhlaamiseen taipuvaisuus, erot vapaa-ajan kiinnostuksissa: miehelle riittää koti, telkkari, tietokone, autot - mä taas tykkään mennä ulos luontoon, matkustella jne). Tottakai voi ja kuuluu tehdä kompromisseja, mutta pelkään tulevatko nämä erot vaikuttamaan liikaa yhdessäelämiseen. Nyt jo tunnen välillä tietynlaista yksinäisyyttä, kun kiinnostuksenkohteemme ovat niin erilaiset. Kuitenkin rakastan häntä ja haluaisin että suhde kestäisi.
Miehen mielestä kokeilemalla se selviää. Ite oon kuitenki kai liian varovainen ottamaan riskiä tosta vaan. Miehellä ei esim. ole mitään menetettävää vaikka asunnon suhteen. Jos ei toimi, ni hän voi vaan jäädä elämään omaan kotiinsa, mun taas täytyy etsiä uus (edullinen) kämppä mikä on täällä helpommin sanottu kuin tehty.
Teenkö tästä nyt liian suuren ongelman? Tuntuu etten aikaisemmin miettinyt yhtään näin paljon ja murehtinut ennalta tulevaa. Sen tiedän, että mies on vastuuntuntoinen, ei ole päihdeongelmia yms...haluaa perheen suhteen tulevalta samaa kuin minäkin. Että siinä mielessä kyllä toimii. Onko muita samassa tilanteessa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muutin poikaystäväni kanssa yhteen noin vuosi sitten ja ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä. Alussa riitoja oli hirveästi. Suurimmat, ylääri ylläri, siivoamisesta ja rahankäytöstä. Hän oli aina persaukinen, minä en. Hän heitti aina vaatteet lattialle (puhtaat ja likaiset), tiskit lojuivat aina tiskialtaassa ainakin siihen asti että kaapista loppui astiat, roskat vei jos pyysin, pyykkiä pesi jos pyysin (ja jos jaksoi) jne. Minä olen sellainen ihminen etten kertakaikkiaan pysty elämään semmoisessa sikolätissä, on huono olla. Siitä voi aikamoinen päänvaiva syntyä pitkäksikin aikaa kun yrittää sovittaa yhteen hyvin erilaisia tapoja.
Kannattaisi varmaan sen hätähousun kanssa jutella asiasta kunnolla ja tehdä tietyista asioista vaikka ihan sopimus tyyliin "jos sinä teet tätä, niin minä teen tätä, ja tästä ei sitten liueta". Kompromisseja täytyy osata tehdä, se on tärkeää! Suosittelisin kuitenkin, että katselisitte vielä ainakin puoli vuotta ennen kuin muutatte yhteen, olette kuitenkin olleet niin vähän aikaa yhdessä, ettekä tunne kaikkia toistenne tapoja yms. Vuosi on kuitenkin suht lyhyt aika.
Olen itsekin melko arka yhteenmuuttamisen suhteen. Olen nyt tovin seurustellut loistavan naisen kanssa, kaikki tuntuu niin hyvältä. Olemme luonteiltamme samankaltaisia, huumorintajut kohtaa myös. Varovaisia ehdotuksia yhteenmuutosta on tullut, mutta en ole uskaltautunut ainakaan vielä "hyppäämään tuntemattomaan".
Hänellä on omistusasunto ja minulla erittäin edullinen asunto, josta pidän paljon. En voi mitään ajatukselle erosta, toinen säilyttää ns. kaiken ja itse voi joutua suuren urakan eteen asuntoa etsiessään.
Olen lisäksi saanut aikaisemmissa suhteissani aika pahasti takkiin sinisilmäisyyteni takia, joten olen päättänyt katsoa tilannetta vielä aikani. Voisinkin antaa sinulle neuvon: muuta yhteen vasta kun se tuntuu sinusta itsestäsi hyvältä idealta.
Te seurustelette. Tama on aika tutustua toiseen mahdollisella tarkoituksella jarjestaa yhteista elamaa hyvin pitkalla tahtaimella.
Te kummatkin olette rehellisia toisilllenne, se on hyvin tarkeaa. Te kunpikin tiedatte kristalllin kirkkaasti etta arvostatte, haluatte ja saatte nautintoa tehdessanne aivan eri asioita. Siinakaan ei ole mitaan vaaraa. Niin pitaa ollakin.
Mutta miksi asua yhdessa? Sehan onkuin olisi "naimisissa", ellette sitten ole vain kamppakaverieita, jossa jaatte vuokran, sahkon vesimaksut.
Mutta eiko todellakin ole kummallekin yksinkertaisempaa etta asutte omissa kodeissanne ja ystavina jaatte ajatuksia silloin kun siihen teilta riittaa aikaa. Nain se jattaa vapauden kummankin elaa haluamallaan tavalla kehittelematta taydellisen tarpeettomia ristiriitoja.
Todennakoisimmin kuin ei sina tulet tapaamaan sielunkumppanin joka sydammensa pohjasta haluaa samoja asioita kuin sina. ( Samoin myos ystavasi) Miten oikeaa onkaan sunnitella HANEN kanssaan pitkan tahtaimen yhteiselamaa