Hei kaikille!
Haluaisin kuulla kokemuksia niiltä, jotka ovat muuttaneet parisuhteen perässä ulkomaille. Itsellä olisi nyt aika ja mahdollisuus muuttaa kumppanin perässä hänen kotimaahansa. Maa on täällä Euroopassa eikä edes kovin kaukana Suomesta, mutta silti epäilyttää. Suhde on toki vakaalla pohjalla, kestänyt jo pari vuotta, mutta jokin minua pidättelee silti.
Osaan kohdekieltä ihan sujuvasti, mutta virheitäkin tulee. Itselläni ei ole vielä ammattia, yliopisto-opiskelut ovat kesken. Suurimpana ongelmana koen jotenkin, että minun pitäisi mennä sinne ja minulla ei ole työpaikkaa tiedossa, ja sitten pitäisi sitä vain koko ajan etsiä. Kun olen vielä opiskelija, niin joutuisin sen ajan elämään kumppanini rahoilla. Tämä ei taas kovin houkuttele. Paikkakunta on suhteellisen pieni ja siellä työttömyys vaivaa.
Ajattelin, että mistä kaiken aloittaisin? Miten te olette toimineet? Olen jo toki sieltä töitä etsinyt, mutta huonolla menestyksellä. Sen maalaiset luonnollisesti menevät aina edelle, kun on kyse vapaasta työpaikasta.
Tahtoisin kovasti olla enemmän kumppanini kanssa. Tämä kaukosuhde raastaa mieltä, mutta jotenkin tuntuu, että entä jos en löydäkään töitä? Sitten palaan häntä koipien välissä takaisin Suomeen? Kumppanilla on nyt sellainen tilanne, että hän ei työnsä takia voi tänne Suomeen muuttaa eikä hän kyllä osaakaan suomen kieltä.
En tietenkään olisi lopullisesti muuttamassa sinne. Tahtoisin toki jatkaa myöhemmin opiskelut loppuun, mutta nyt olisi hyvä sauma pitää välivuosi ja parantaa kielitaitoa.
Olisin iloinen jos laittaisitte omia ajatuksianne. Kuinka asiat ovat lähteneet sujumaan?
Haluaisin kuulla kokemuksia niiltä, jotka ovat muuttaneet parisuhteen perässä ulkomaille. Itsellä olisi nyt aika ja mahdollisuus muuttaa kumppanin perässä hänen kotimaahansa. Maa on täällä Euroopassa eikä edes kovin kaukana Suomesta, mutta silti epäilyttää. Suhde on toki vakaalla pohjalla, kestänyt jo pari vuotta, mutta jokin minua pidättelee silti.
Osaan kohdekieltä ihan sujuvasti, mutta virheitäkin tulee. Itselläni ei ole vielä ammattia, yliopisto-opiskelut ovat kesken. Suurimpana ongelmana koen jotenkin, että minun pitäisi mennä sinne ja minulla ei ole työpaikkaa tiedossa, ja sitten pitäisi sitä vain koko ajan etsiä. Kun olen vielä opiskelija, niin joutuisin sen ajan elämään kumppanini rahoilla. Tämä ei taas kovin houkuttele. Paikkakunta on suhteellisen pieni ja siellä työttömyys vaivaa.
Ajattelin, että mistä kaiken aloittaisin? Miten te olette toimineet? Olen jo toki sieltä töitä etsinyt, mutta huonolla menestyksellä. Sen maalaiset luonnollisesti menevät aina edelle, kun on kyse vapaasta työpaikasta.
Tahtoisin kovasti olla enemmän kumppanini kanssa. Tämä kaukosuhde raastaa mieltä, mutta jotenkin tuntuu, että entä jos en löydäkään töitä? Sitten palaan häntä koipien välissä takaisin Suomeen? Kumppanilla on nyt sellainen tilanne, että hän ei työnsä takia voi tänne Suomeen muuttaa eikä hän kyllä osaakaan suomen kieltä.
En tietenkään olisi lopullisesti muuttamassa sinne. Tahtoisin toki jatkaa myöhemmin opiskelut loppuun, mutta nyt olisi hyvä sauma pitää välivuosi ja parantaa kielitaitoa.
Olisin iloinen jos laittaisitte omia ajatuksianne. Kuinka asiat ovat lähteneet sujumaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hitto vie, melkein sama tilanne! Mulla tosin on nuo opinnot jo ihan loppusuoralla, eli vuoden suunnilleen pitäisi vielä pakertaa..:P
Aika vaikeaa, jos tosiaan työllisyystilanne näyttää noin heikolta ja kyseessä on vielä pikkuinen kaupunki. Eurooppalaisissa pääkaupungeissa voisi olla aika hyvät tsäänssit löytää töitä, sillä kielitaitoiset suomalaiset on aika suosittua työvoimaa.. Kuinka hyvin osaat paikallista kieltä? Monissa maissa esim. tarjoilijan hommia irtoaa suhteellisen helposti, jos yhtään on kielitaitoa.
Tunnen joitain pareja, joissa toinen on lähtenyt toisen perässä, ja järjestään kaikilla homman on toiminut ainakin tähän asti, mutta se taas on edellyttänyt ainakin sitä, että muuttaja löytää jotain omaa uudessa asuinmaassaan, oli se sitten työtä tai opintoja. Ihan pelkkä muuttaminen toisen perässä tyhjän päälle voi olla aikas raastava kokemus.
Mutta oikeasti osaat varmaan itse vastata kysymykseesi parhaiten, sinähän se itsesi, kumppanisi ja tilanteesi tunnet
Ai kun ihanaa kuulla, että jotkus pohtivat samoja kysymyksiä kuin minäkin! Mulla on opinnot n. puolen vuoden päästä ohi ja on puhuttu poikakaverin kanssa, että sitten muuttaisin hänen luokseen (Eurooppassa tämänkin maa).
Periaatteessa olen ollut aina valmis lähtemään ulkomaille, mutta tämä reissu mietityttää vähän enemmän. Mies asuu myös aika pienessä kaupungissa, missä työmahdollisuudet olisi minulle olemattomat ja olemmekin puhuneet, että muuttaisimme kokonaan toiseen kaupunkiin. Tästä kaupungista mies voi käydä edelleen nykyisessä työssään ja minulle on paremmat mahikset löytää mielekästä duunia. Toi on yksi ehdoton edellytys sille, että muutan. Mulla on tarkasti mielessä mitä haluan tehdä ja en halua tinkiä unelmistani.
Huomaan olevani hieman katkera siitä, että lähtöoletus on se, että MINÄ muutan. Mies ei vaikuta halukkaalta jättämään duuniaan, eikä osaa suomeakaan, joten ymmärrän sen, että mun on tässä vaiheessa helpompi lähteä. Mutta tarviin vielä vahvistuksen siitä, ettei oletus ole se, että mä tulen asumaan ikuisesti ulkomailla. Miehen täytyy olla myös valmis edes harkitsemaan Suomeen muuttoa joskus.
Sivusta erästä tarinaa seuranneena, on elinarvoisen tärkeää, että toiseen maahan muuttaneella parisuhteen puoliskolle muodostuu myös "omaa elämää". Työ tai opiskelupaikka auttaa tässä. Toisen elämästä ja ystävistä riippuvaisena olo käy pidemmän päälle mahdottomaksi.
Toisaalta olen myös ajatellut, että elämässä täytyy joskus ottaa riskejä ja lähteä vaan! :-) Toki on hyvä varmistaa, että suhteella on pohjaa, ettei käy niin, että muutat ulkomaille huomataksesi vaan, että "hups, eihän me sovitakaan yhteen". Tätä olen pohtinut itse todella paljon....kun eihän sitä voi kaukosuhteessa koskaan loppuun asti tietää. Mutta se ei pelaa, joka pelkää! Tsemppiä. :-)
paras ystäväni ja esikoiseni kummi muutti miehen perässä Ranskaan ja hyvin on mennyt! Hän osasi kieltä jotenkuten mutta rakkaus tuntui menevän koti-Suomen edelle. töitä hän sai muutaman kuukauden sisällä kun paperihommat saatiin tehtyä. Sillä tiellä ystäväni on vieläkin ja muutosta on seitsemän vuotta aikaa. Elokuussa on ystäväni ja hänen miesystävänsä häät joihin olemme menossa :)
Kiitos teille ajatuksista. Olen nyt päättänyt, että olen kesän Suomessa ja kerään rahaa. Ajattelin työskennellä ahkerasti ja sitten syksyllä muuttaa poikaystäväni luo. Näin varmistan sen, että jos en heti löydä töitä niin voin kuitenkin maksaa itse omat kuluni. Ja jos työn löytäminen ei onnistu niin voin palata yliopistolle joulun jälkeen.
Olen kyllä valmis tekemään jotain paskahommia sen eteen, että voimme olla enemmän yhdessä. Todennäköisesti pääsen siivoamaan. Tiedän entuudestaan kun olen työkkärin sivuja selaillut, että työtilanne paikkakunnalla ei ole kovin hääppöinen.
Mutta silti se jännittää. Onhan se jännittävää muuttaa poikaystävänsä kanssa yhteen. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun niin teen. Ja vielä sitten ulkomaille. Olen tosin asunut ulkomailla ennenkin, mutta opiskelutarkoituksessa. Pelkään, että ystävien saaminen on vaikeaa, koska minulla ei ole siellä sitten mitään yhteisöä. Siivoustyöstä ei varmasti kovin hyviä ystäviä saa... Pitänee kai ottaa osaa johonkin harrastustoimintaan.
ainakin sinuna muuttaisin.
Minulla itselläni tosin on suomalainen aviomies, mutta olen hänen perässään joutunut jo useita vuosia "ravaamaan" ympäri maapalloa. Kaikki alkoi mieheni työkeikasta Lontoossa, jossa mieheni asui useita vuosia. Nyt olemme yli vuoden asuneet täällä Thaimaassa Bangkokissa. En voisi kuvitella, että minä asuisin Suomessa ja mieheni täällä Thaimaassa. Tosin kyse ei kuitenkaan ole luottamuksesta, koska luotan kuitenkin mieheeni todella paljon. Meillä kuitenkin on mennyt täällä todella hyvin. Kaikki sukulaiset, ystävät sekä molempien perheet ovat jatkuvasti käyneet luonamme vierailemassa. Eipä ole sen vuoksi pahemmin päässyt ikävä Suomeen sekä omaan varsinaiseen kotimaahan yllättämään. Eletään sitä kuitenkin tässä maassa kuitenkin vain kerran, joten miksei siitä voisi silloin nauttia?!
minullakin on hieman samaa tarinaa. Oikeastaan eksyin tänne palstalle juuri siksi koska pohdimme omaa suhdettamme poikaystäväni kanssa. Olemme olleet 3 ja puoli vuotta yhdessä ja koko ajan kaukosuhteessa. yhteinen kielemme on englanti, joka ei ole kummankaan kotikieli eikä kumpikaan meistä puhu toisen kotikieltä. Kun aloitimme suhteen emme ajatelleet mitä aloitamme. Nyt on aikaa vierähtänyt ja kysymyksiä kuten miten aiomme elää yhdessä vai aiommeko, alkaa olla ilmassa. Kummankaan koulu/työ elämä ei ole niin helposti irroitettavissa/lopetettavissa. Ja näyttäisi, että se olen minä, jonka pitäisi tämä luovutus tehtävä, jos jonkun.
Minä en tiedä kuinka valmis olisin opettelemaan toisen kieltä ja aloittamaan todella alusta kaiken, epävarmana "omasta elämästä" toisen maassa, siellä englannista ei jurikaan olisi apua, saatikka suomesta.
Toisaalta vaikeinta on, että kumppanini on todella ihana, hyvä ihminen ja se vähä yhteinen elämä on hyvää aikaa. Voisinko löytää suomalaistä versiota hänestä? en tiedä. Mieleni on täynnä kysymyksiä..
Erohan siitä tuli. nyt on haikumieli ja suru ja elämä koottava uudelleen.
Toinen tapaus voi toimia paremmin. Vahvuutta siis muille.
olen ollut 3 vuotta ns kaukosuhteessa.Näemme n kerran kuussa.Molemmat nautimme tästä,tosin ikävähän on jatkuvasti.
Välillä tuntuu että muutan justiinsa hänen luokseen mutta... järjenääni sanoo,nauti vielä tästä ja muistan kyllä avioliiton ns ihanat puolet.Ehkä helpompaa on asua yksin vaikka toista rakastaakin...