Eräs kundi on samassa lukiossa kanssani ja vaikuttaa aivan täydelliseltä. Juuri sellaiselta jota olen jo pidemmän aikaa etsinyt. Ongelmana kuitenkin on, etten osaa lähestyä häntä mitenkään. Kaikki keinot tuntuvat typeriltä. Pitäisikö tosiaan vaan mennä juttelemaan jotain arkipäivästä vai katsoa vielä eteenpäin ja odottaa, josko hän sattuisi itse tekemään aloitteen?
Olen aina vieroksunut ajatusta aloitteen itse tekemisestä, varsinkin ujouteni vuoksi. Kuulostaa tyhmältä, mutta tiedän/uskon ettei ulkonäköni olisi este kiinnostumiselle, mutta arkuus uusissa tilanteissa ja ajatus siitä että minulle nauretaan tekoni jälkeen saa epäröimään. Ajatukseni ovat naiiveja ja lapsellisia, mutta todellisia. En tiedä mitä minun tulisi tehdä..
Olen aina vieroksunut ajatusta aloitteen itse tekemisestä, varsinkin ujouteni vuoksi. Kuulostaa tyhmältä, mutta tiedän/uskon ettei ulkonäköni olisi este kiinnostumiselle, mutta arkuus uusissa tilanteissa ja ajatus siitä että minulle nauretaan tekoni jälkeen saa epäröimään. Ajatukseni ovat naiiveja ja lapsellisia, mutta todellisia. En tiedä mitä minun tulisi tehdä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
ennen kaikkea. Kyllä vanhan sanonnat paikkansa pitää: eli rohkea rotan syö;) Oikeesti ei kauhean kauan kannata miettiä. Olin itse ihastunut aikoinaan yhteen ihmiseen monta vuotta (ja se myähemmin muuttui rakastamiseksi), jonka sitten toinen "poimi". Nyt ovat molemmat hyviä ystäviäni, mutta joskus sitä miettii, että "mitä jos olisin tehnyt toisin..." Tiedän, että aina on helppoo neuvoa, mutta oikeesti rohkeat pärjää paremmin. Toisaalta eiköhän sinulla ole myös aikaa...:)
Ja vielä pakko sanoa, että eiköhän me kaikki olla uusien tunteiden kanssa naiveja, jopa yli kolmekymppiset.
Sanonpahan vaan että ei voi epäonnistua jos ei edes yritä. Mieti vaikka 5 vuoden päästä, muistaako kukaan jos vaikka saisitkin pakit? Tietysti kannattaa etukäteen yrittää selvittää, onko hän vapaa. Mutta normaalia heterotoimintaa, kaikkihan sitä tekee, ja rohkeimpia usein onnistaa.
On kai pasasta tedä asiat rohkeuden kanssa ettei tarvitse katua.
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Olen ollut ihastunut yhteen ihmiseen jo pidemmän aikaa. En vaan uskalla hänelle sitä sanoa. Hän kun on kaiken lisäksi minulle aika hyväkin tuttu ja en halua että kaveruutemme kärsii siitä että jos tunteemme eivät olekkaan samat. Voi kun tosiaan tietäsi mitä tekisi..
Ehkä tämä toinen on täsmälleen samassa tilanteessa?
Olen suunnitellut jo pitkään miten aloitan keskustelun, mutta aikomus kaatuu aina siihen etten uskallakkaan toteuttaa sitä. Kai tämä taas päättyy siihen että joku muu korjaa potin. Ketään muuta en voi silloin syyttää kuin itseäni.
Inhoan ihastumista, koska joudun aina kärsimään siitä jälkeenpäin..