18 vuotiaalta tytöltä jalat pettäneet alta

Kokeissa ei mitään vikaa.Jalat muutaman kerran pettäneet alta.Kerran jopa suihkussa pyörtynyt.Onko tuttua kellekkään.
7969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

humalassa?

Äänestä
  • Olin vieressä kun jalat pettivät.Käytin kerran samanlaisen tapauksen jälkeen Marian sairaalassa päivystyksessä.Sanottiin että ehkä paniikkikohtaus ja seuraavana päivänä kokeisiin.Tulosten mukaan kaikki OK.(Voikohan paniikkikohaus tulla näin yllättäen ihmisen itse huomaamatta?Tai mistä voi tietää ihmisen sen hetken mielentilaa.Voi vaikka esittää että on OK vaikka olisi ahdistunutkin.)

    Äänestä

Alhainen verenpaine voi tehdä sitä, että kun nousee äkkiä ylös (makuulta tai kyykystä) niin pyörtyy. Se ei ole vaarallista, vaikka pelottavaa kylläkin. Tätä voi olla varsinkin nuorilla, menee ohi vanhemmiten. Tuttavani sanoo, että kun hän oli nuori, niin hän pyörtyili jatkuvasti. Oma lapseni on myös kerran yllättäin pyörtynyt, sai siitä kuhmun otsaansa. Nämä pyörtyilyt on siis menneet verenpainen piikkiin. Aivot ei ehdi sopeutua asennon muutokseen, ne jää alhaisessa verenpaineessa ilman happea, kun yhtäkkiä nousee. Niinpä luonto panee sut takaisin pitkälleen!

Äänestä
  • Oli myös pari päivää sitten satuttanut päänsä.Hyvä tietää että menee aikanaan ohi.Kiitos viellä kerran sinulle. Terveisin pyörtyvän tytön mummo!

    Äänestä

  • Olen kiitollinen sinulle. kirjoitti:

    Oli myös pari päivää sitten satuttanut päänsä.Hyvä tietää että menee aikanaan ohi.Kiitos viellä kerran sinulle. Terveisin pyörtyvän tytön mummo!

    Hyvä kuitenkin, että häntä on myös tutkittu, joskus pyörtyily voi kai olla myös epilepsiaa.

    Äänestä

  • Heli taas kirjoitti:

    Hyvä kuitenkin, että häntä on myös tutkittu, joskus pyörtyily voi kai olla myös epilepsiaa.

    Lääkäri sanoi että kaikki ok.Sanoi myös että voi olla paniikkihäiriöstä johtuvaa.Voiko paniikkihäiriö tehdä niin että jalat pettää alta?Hänellä on myös 2 vuotias lapsi.Valvoo paljon.Kiitos sinulle!Voi oikein hyvin!

    Äänestä

  • Unohdin äskisessä kirjoituksessa mainita. Terveisin: Sama mummo kuin ennenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks kaks. kirjoitti:

Kokeissa ei mitään vikaa.Jalat muutaman kerran pettäneet alta.Kerran jopa suihkussa pyörtynyt.Onko tuttua kellekkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu