Vihdoinkin molemmat on siinä tilanteessa, että voimme alkaa olemaan niin kuin oikeassa parisuhteessa ollaan. On vain minä, sinä, ja kaksi pientä, toisen omat lapset.
Mutta mitäs nyt sitten? Osataanko sitä enää edes olla normaalisti, vai loppuuko kaikki nyt kun vihdoin saa toisen, yrittämisen onni häviää, kun toisen sai? Vai tuleeko tässä toinen alku, sitä ihanaa ja kiihkeää seksiä, romantiikkaa, rakkautta, kaikkea sitä mitä on suhteen alussa?
Mahdanko mä edes osata olla suhteessa? Tai käyttäytyä niin etten heti pilaa kaikkea?
Tuntuu tosi toivottavalta. Ahdistavalta. Odotan kyllä ihan älyttömästi meidän rajoittamattomia rajoja suhteessamme.
Mutta mitäs nyt sitten? Osataanko sitä enää edes olla normaalisti, vai loppuuko kaikki nyt kun vihdoin saa toisen, yrittämisen onni häviää, kun toisen sai? Vai tuleeko tässä toinen alku, sitä ihanaa ja kiihkeää seksiä, romantiikkaa, rakkautta, kaikkea sitä mitä on suhteen alussa?
Mahdanko mä edes osata olla suhteessa? Tai käyttäytyä niin etten heti pilaa kaikkea?
Tuntuu tosi toivottavalta. Ahdistavalta. Odotan kyllä ihan älyttömästi meidän rajoittamattomia rajoja suhteessamme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suhteen priimusmoottori, kielletyn hedelmän maku on poissa. Ei adrenaliinin kuohahduksia, kiinnijäämisenpelkoa, jännitystä, kaipuuta, unelmointia tulevaisuudesta.
Elämä on tässä ja nyt. Arkea, lasten aiheuttamaa mustasukkaisuutta, toipumista entisestä suhteesta, ajan kultaamia muistoja, tottumusta, toisen ärsyttävien tapojen huomaamista, uutuudenviehätyksen katoamista.
Mistäkö tiedän? Onpahan tullut nuorempana ja tyhmempänä kokeiltua.
juuri pelkään. Mutta eihän meillä nyt niin. Kyllähän me nyt toisemme tunnemme sen verran että rakkautemme vaan vahvistuu, ja lujittuu, kun alkaa vihdoinkin meidän aikamme.
Miksi en kyllä itsekkään usko.....tai uskon. No paljon ainakin vaatii. Sen näkee sitten miten käy. Joskushan sitä täytyy asettautua, kun ikääkin on jo päälle 20, 3v. Todella epärealistisen nuori kylläkin vielä.