Vanhemmat ei hyväksy

Tosin meillä se erona, että kun sinä olet maalta ja poikaystäväsi kaupungista, minä taas olen paremmasta perheestä ja poikaystäväni huonommasta(siis näin yksinkertaistettuna). Aiheuttaa jumalatonta tuskaa edes ajatella, että kuinka voisin ruveta vihdoinkin elämään niinkuin tahtoisin kun isäni kyttää ja arvostelee...:/ Hän asuu tosin kaukana minusta, mutta en "uskalla" tehdä seläntakana mitään liian rankkaa ja riitelyn takia valehtelin etten enää seurustele poikaystäväni kanssa(todellisuudessa olemme nyt kihloissa). Olen raukkis ja vaikka mitä kamalaa, mutta jos itse elää samassa tilanteessa, niin tietää mistä on kyse...Kaikki ei aina ole niin helppoa miltä se vaikuttaa!

Tahtoisin nuoresta iästäni huolimatta perustaa kohta(parin vuoden päästä) perheen ja jäädä kotiin lapsia hoitamaan. Poikaystäväni toivoo samaa ja käy töissä nyt opiskelunsa lisäksi. Isäni ei ikinä ymmärtäisi näitä toiveita, tiedän mitä hän ajattelee nuorista äideistä poikaystävästäni, joten jossen tahdo olla ilman rakasta läheistäni, pidän suuni kiinni...:(

Mieheni perhe ei hyväksy minua, vaikka nykyään yksi yhteinen lapsi.
Sanoin miehelle, että valitse meidän tai äitis.
Minä en ole oman sukuni mielipiteistä piitannu.
Rakkauden eteen tekee mitä vain.

Minulla on sellainen tilanne taas,että olen seurustellut kohta 4-vuotta ja oikeasti rakastamme toisiamme,mutta minullakaan ei vanhemmat hyväksy suhdettamme ollenkaan äiti ja isä ovat kyllä eronneet mutta kumpikaan ei hyväksy ..Ymmärtäisin asian, jos hän olisi jotenkin hyvin syrjäytynyt ihminen, jolla olisi jotain päihde ongelmia tai jos olisi väkivaltainen.´Hän tekee töitä paljon ja ei juurikaan juo alkoholia,hän ei koskaan ole minua laiminlyönyt mitenkään. Syy siihen voi tietysti olla se, että perheeni ei hyväksy häntä,koska hän on ulkomaalainen ja tunnetusti ulkomaalaisia kohtaan on hyvin paljon ennakkoluuloja. Äitini on hoitanut minut ja siskoni yksin siihen asti, kun täytimme 18-vuotta ja hänen on ollut vaikea päästää irti minusta ja siskostani ja yrittää määräillä minun ja siskoni elämää.. Siskoni oli naimisissa 9-vuotta, ja äitini ei hyväksynyt myöskään hänen suhdettaan ja puutui aina liikaa heidän elämäänsä, ja puhui siskoni miehestä aina huonoon sävyyn ja keksi hyviä syitä miksi heidän pitäisi erota...No 9-vuotta heidän suhde kesti, mutta äitini sai niin paljon aikaan puuttumalla liikaa asioihin, että sai ongelmia aikaan perheeseen.Nyt siskoni ja hänen ex-aviomiehensä aikovat yrittää uudelleen,mutta ovat päättäneet,että he muuttavat tarpeeksi kauaksi äidistäni ja eivät pidä mitään yhteyttä äitiini,jos hän ei lopeta "sopan keittämistä". Minulle äitini sanoi,että ei hyväksy suhdettani,mutta sanoi,että saan päättää itse omista asioistani,mutta siltikin yrittää puuttua suhteeseeni kiristämällä,että jos menen naimisiin ei tarvitse tulla käymään ollenkaan, koska muka aiheutan pettymystä äidilleni. Poikaystäväni ei ole todellaakaan tehnyt minulle ja perheelleni mitään pahaa.. Äitini on minulle hyvin tärkeä ihminen,mutta niin on myös poikaystävänikin enkä haluasi riidellä asiasta perheeni kanssa.Ymmärrän sinua hyvin ja tiedän sen tunteen kun vanhemmat eivät hyväksy poikaystävääsi, koska kummatkin ovat sinulle tärkeitä. Mutta kyse on sinun elämästäsi ja sinä itse päätät mitä teet ja jos tulee pettymyksiä, niin itse me niistä valinnoistamme kannetaan seuraukset eivät meidän vanhempamme. Joskus tietenkin voi käydä niinkin hienosti,että vanhemmat myöhemmin huomaavat, että ei se ollutkaan niin kuin he ajattelivat alussa. MUTTA MINÄ EN ANNA TÄSSÄ ASIASSA PERIKSI VAAN PYSYN POIKAYSTÄVÄNI KANSSA VAIKKA KUINKA PERHEENI OLISI VASTAAN..RAKASTAN HÄNTÄ NIIN PALJON. Koita jaksaa vaan älä missään tapauksessa lannistu =) rakkaus tällä asialla vaan punnitaan, jos antaa periksi ei rakasta toista tarpeeksi=)

.. katso että saat hauamasi..
Itelläni oli sama tilanne lähestulkoon, missä appi hyväksyi minut, mutta anoppi ei (ex opettaja ja körtti)

Tuolloin päätin, että me teemme kuten haluamme ja näin myös teimme - kihloihin ja naimisiin... Tosin kaikkeen opetteluun meni aikaa useampia vuosia, mutta nyt olemme seksikkään anopin kanssa parhaita ystäviä.

Tee päätös, ja pidä siitä kiinni!

myös mutta muista, MITÄÄN EI TAPAHDU ELLET ITE PISTÄ TAPAHTUMAAN!! Ite en edes sukulaisia halua enää nähdä, painukoon huitsin vittuun, kovuutta itseesi, se on sun elämä eikä vanhempies, SINÄ siinä suhtees elät eikä vanhempas, tee se selväksi, ite tehny asiat todella selviksi, painukoon huitsin kuuseen jos ei omat ratkaisut käy oman elämäni suhteen.

Hei!
Miula vähän samanlainen nyt tilanne.Olen tapaillut
3 vuotta mies puolista henkilöä jota rakastan hyvin paljon,ja mie tiedän että häntä tulen myös aina rakastamaankin.Ainut ongelmani on se,että kaksi veljeeni,ja isä ei oikein häntä hyväksy,ei kun veljeni ovat jopa manipuloineet isämmekin.Äitini kans mie en oikein hyvin näistä pysty puhumaan,joten äitini ei voi,eikä pysty auttamaan,ei varmast ees osais,enkä äitini kans pystyis tälläisista asioist ees juttelemaankaan koskaan.Ehkä... miun ongelma on se,että en vaan pysty enää koskaan luottamaan omaa äitiini,joka on satuttanut/loukannut minuu pahimmalla tavalla kun kukaan koskaan.

Voisin ymmärtää, että vanhempasi ovat huolissaan, jos mies on vieraista oloista.
Olisin itsekin huolissani, jos tyttäreni menisi vierasmaalaisen kanssa avioon, sillä avioliitto on vaikea asia kotimaisenkin partnerin kanssa.
On niin paljon sellaista, mitä ensi innostuksessa ei vielä huomaa ja totea.

Jos kaveri on toiskielinen, toisesta kulttuurista ja vielä oman uskontonsa vallassa, olisin tosi huolissani, miten nuoret pärjäisivät.

Toinen huoli on päihteet, ja sen mukana tulevat ongelmat.

Mutta jos kysymyksessä on toimeentuleva kaupunkilaispoika, joka on sinuun rakastunut, on vaikea käsittää mikä asiassa vanhempiesi mielestä mättää!
Vanhempasi ehkä haluaisivat sinun tuovan taloon kotivävyn, joka alkaa hoitaa tilaa vanhempien uupuessa.
Nykyaikana ei talonpito kannata, joten sano, että myyvät tilan ja muuttavat kirkonkylään rivitaloon eläkeläisiksi.
Sinä menet kaupunkiin kaverisi kanssa ja hommaat itsellesi koulutuksen ja työpaikan.

Hei!

Minulla on samanlainen tilanne... Tosin olemme seurustelleet vain 8 kuukautta, mutta minäkin kärsin henkisesti ihan kamalasti siitä, etten yhtäkkiä teekään niinkuin vanhempani sanovat. Kun kerrankin minulla on ns oma tahto. Olen äitini takia miettinyt eroa monet kerrat, mutta sitten kun olen itkenyt äidilleni sitä että minusta tuntuu etten jaksa enää, että jätän poikaystäväni, niin hän on että "mieti nyt vielä, nuku yön yli". Toisaalta äitini haukkuu poikaystävääni eikä halua nähdäkään koko ihmistä, mutta toisaalta tukee minua. Saan ristiriitaisia signaaleja...

Toisaalta minulla poikaystäväni on tehnyt "virheitä" äitini silmissä. Poikaystäväni ei osaa jutella uusille ihmisille, ellei ole tuttua ihmistä siinä ja ahdistavaa tilannetta hän pakenee nukkumalla. Tämän äitini otti loukkauksena ja ettei poikaystäväni muka halunnut tutustua heihin. Äitini mielestä olen sinisilmäinen ja poikaystäväni epärehellinen, kuulemma hän haluaa minulle rikostaustan ja tuhota elämäni... Äitini syytökset ovat niin absurdeja, etten jaksa enää edes huomioida niitä.

Joudun tämän asian takia käymään psykologillakin, ja äitini kanssa totesimme ettemme vain enää puhu poikaystävästäni. Satuttaa joutua leikkimään ettei häntä ole olemassakaan, mutta on parempi antaa tilanteen rauhoittua. Ehkä tulevaisuudessa äitini tajuaa miten onnelliseksi poikaystäväni minut tekee. Äitini mielipiteeseen saattaa myös vaikuttaa se, että aloitin seurustelun ylioppilaskirjoitusteni aikaan, jolloin olin koko ajan itkuinen ja äitini syytti tästä poikaystävääni, eikä tajunnut, että ylioppilaskirjoitukset vaikuttivat itkuisuuteeni ja ilman poikaystävääni en olisi selvinnyt.

Toivon kuitenkin että tilanne rauhoittuu vielä joskus... Äitini ei tunnu itsekään tietävän mitä mieltä hän on, joten on vielä hiukan toivoa. Miten siellä teillä on tilanne kehittynyt?

Luulisi että viidessä vuodessa on johonkin suuntaan kehittynyt

Lähelläni on aika samanlainen tilanne ja koska olen kuuntelijana otettu perheen ongelmiin sisälle olen sivusta seuraten tullut siihen tulokseen, että asetelma vanhemmat ja lapsi on todella vaikea rikkoa vanhempien tai lapsen toimesta. Noudatetaan vanhoja käytösmalleja, joissa vanhemmat eivät osaa lähestyä aikuistuvaa lastaan enemmän aikuismaisesti ja yhtä lailla lapsikin saattaa taantua murkkuikäisen tasolle yrittämättäkään puhua asioista vanhempiensa kanssa kuin aikuinen. Kaikki osapuolet jäävät ikään kuin olemaan yksin kykenemättä tuomaan ajatuksiaan ymmärrettävämmin esille, jolloin väärinkäsityksiä voi olla melkoinen kasa.

Uskon, että vanhempasi eivät loppujen lopuksi halua loukata sinua ja kenties välttävät puhumasta asioista suoraan säästääkseen nuorta sydäntäsi. Uskon myös, että vanhempasi pystyvät jotakin ymmärtämään elämänkokemuksellaan. Aina se ei tarkoita olla oikeassa sinun suhteesi, mutta sen vuoksi sinun täytyykin osata kertoa parisuhdesuunnitelmistasi enemmän ja kuvailla vähän, että selviätte kyllä kymmenenkin vuoden kuluttua aivan mainiosti niillä eväillä kuin teillä nyt jo on. (Vanhemmat ihmiset nimittäin miettivät joskus liikaakin huomista kuin tätä hetkeä.) Yhtä lailla voit hakea tukea poikaystävältäsi ja kysellä, mitä hän osaisi kertoa elämästänne kymmenen vuoden kuluttua ja täten vahvistaa sinunkin mielikuvaasi siitä kuinka oikean ihmisen kanssa oletkaan.

Puhu vauvahaaveistasi ja kuinka hoidat vauvaasi tai jos muutatte eri paikkakunnalle, niin miten selvitätte arkeanne miehesi kanssa yhdessä. Onko miehesi innokas lasten suhteen ja tykkääkö valvoa öitä kanssasi kun vauva itsee koliikkiaan tmv? Eli loihdi vanhemmillesi vähän sitä maailmaa, mihin haluat miehesi kanssa muuttaa ja muutenkin kuinka rahoitatte elämänne. Vanhemmat ikävä kyllä joskus pelkäävät joutuvansa maksumiehiksi lastensa kokeilunhalujen vuoksi, mutta sinä olet vakavissasi ja kykenet vastaamaan omista asioista.

Saatan vaikuttaa niuholta, mutta sama asiallisen selittämisen sääntö on pätenyt joka sukupolven kohdalla. Vanhemmat toki pitävät lapsiaan hamaan loppuun asti aina kasvatettavan arvoisina, mutta koska olet pyrkimässä elämään itsenäisesti rakastamasi miehen kanssa opit kyllä pian hymyilemään vanhemmillesi ymmärtäväisesti sekä löytämään yhteisen sävelen heidän kanssaan vastatessasi omasta perheestäsi.

Se, ettei poika kelpaisi vanhemmillesi on toissijainen juttu, jos muuten uskot jo pärjääväsi ja rakastatte toisianne myötä- ja vastamäessä. Tämän kaltaiset näkemyserot ovat luettavissa jo vanhoista kansanrunoistammekin, joten kyllä sinä sen kestät.

Onnea jatkoon!

Sanot vanhemmillesi ihan suoraan että minä itse valitsen puolisoni ja se ei kuulu heille pätkääkää ja nyt eletään jo 2000 lukua. Ei sinun täysi-ikäisenä tartte tehdä enää vanhempien tahdon mukaan kun se tarve loppuu kun täyttää 18v ja silloin tehdään niin kuin itse haluaa ja teeppä niin että et puoleen vuoteen pidä mitään yhteyttä venhempiisi ja kun rupeavat kyselemään niin sanot niille miten asia on niin hyvä tulee. Täysi.ikäisenä tehdään niinkuin itse halutaan ja päätetään eikä kysytä enää keltaan vanhemmilta mitään.

hei. haluaisin neovoa. olen raskaana ja äitini ei hyväksy sitä hän uhkailee minua kaikilla kauheuksilla tiedän sen siitä kun viimmeksi olin raskaana ja sain kesken menon äitini oli minulle tosi kauhe ja uhkaili kaikella. nyt en ole uskaltanut puhua hänelle mitään kun tiedän hänen reaktion. olen 20 ja äitini on 36 hän sanoo että ei ole vielä valmis mummaksi. hän on saanut minut tosi nuorena. olen tosi onnellinen ku olen raskaana ja miehenikin on mutta äitini vaikuttaa molempiin tosi paljon. äitini on tosi rakas minulle ja en tiedä mitä tehdä tämän asian kanssa. tiedän että äitini painostaisi aborttiin. mutta en voi sellaista tehdä toisen mielipiteen vuoksi kun itse haluan lapsen pitää. mutta en haluaisi äitiäni kään menettää. :( kuinka asian voisi hänelle kertoa? olen tosi avuton ja haluaisin jotain rohkaisevia vastauksia nopeasti.

Onko poikaystäväsi eteenpäinmenevä, ahkera ja luotettava. Onko hänessä ainesta pitkiin tyopäiviin ja kaihtamaan laiskuutta. Toisin sanoen onko hän luotettava ja turvallinen isähahmo tulevalle 10 lapsillenne? Tekeeko hän koulunsa ohella toitä? Onko hänellä kiinnostusta kohottaa itseään ja yhteiskuntaa?

Jos vastaus noihin on kielteinen, en lainkaan ole yllättynyt vanhempiesi ilmaistessa tyytymättomyytensä valintaasi.

Tuo että toinen on kaupungista, toinen maalta, on täydellisen yhdentekevää. Henkilokohtaiset ominaisuudet ovat ne joilla on mitään arvoa ja painoa.

Rakastettavia loosereita tihkuu joka nurkasta , sinun EI tarvitse olla sellaisten mangneetti, tulivat he sitten kaupungista tai maalta!

Itsellänikin on tilanne, ettei vanhempani hyväksy miesystävääni. Olemme tunteneet miehen kanssa jo melkein kymmenen vuotta. Tietoisena siitä, ettei vanhempani hyväksy häntä, en ole enää keskustellut vanhempieni kanssa seurustelusuhteestani mitään. Vanhempani luulevat, ettemme ole yhdessä. Olemme silti eläneet mieheni kanssa onnellisina useita vuosia. Hääjuhliin en vanhempiani kutsu, kun sen aika koittaa.

Heh heh, - aloittaja ei kerro mitään poikaystävästään. Kunhan yleisesti esittelee ja yrittää saada hyväksynnän täällä...

Onko mies 10 - 20 - 30 vuotta vanhempi?
Onko mies muslimi? Iranista, Irakista vai mistä maasta?
Onko mies eronnut ja onko hänellä montakin lasta?
Onko mies vankilakundi, huumeidenkäyttäjä, alkoholisti?

Nyt on näin, että jotain kummaa on tässä "miehessä", jota vanhempasi eivät hyväksy.
Yleensä vanhemmat näkevät melko suoraan, jos tuleva suhde ei ole hyvä heidän omalle rakastamalleen tyttärelleen.

Kerro suoraan ensin, ole rehellinen, eläkä lipruile!

sitten vasta voi ottaa kantaa.

Ap kirjoitti ongelmastaan yli 10 vuotta sitten, joten siihen ehkä on jo jotain ratkaisua tapahtunut. Mutta muille saman asian kanssa pyöriville vastauksesi on toimiva. Joku oikea syyhän siihen täytyy olla, jos vanhemmat ei hyvällä silmällä katso lapsensa valintaa.

Kannattaisi joskus miettiä sitäkin, että onko tämä mun poika- tai tyttöystävä todella sellainen, jonka kanssa kannattaa mennä yksiin. Aika usein vanhemmat näkee asian paremmin, vaikka nuoret yltiöpäät on mielestään aina oikeassa. Rakkaus kun on se suurin kriteeri ja se voittaa kakki esteet. Vanhempien ajan kanssa muodostunut kokemuspiiri kertoo, että todellakaan näin ei ole.

No , siis voittaa KAIKKI esteet. Kakki... voi taivas.

Keski- ikäisenä naisena ja monia parisuhteita kokeneena, tulee mieleeni kun monta kertaa esim. isäni sanoi millainen miehen pitää olla, että miehellä pitää olla esim oma auto ja asunto ja kun miehellä on talois kunnossa niin on paljon vähemmän ongelmia. Siitä huolimatta valitsin huonosti tunteella hulttioita ja taloudellisesti epävakaita tyyppejä. Aluksi tuntii aina että olen oikeassa mutta kyllä isä ja äiti olivat vaan niin oikeassa ja tarkoittivat hyvää. Olen katunut näutä miesvalintojani usein vanhemmat pystyvät jo heti alussa tietämään mitä kapsen kannattaa tehdä vaikkei se itseltä siltä tuntuisi. Nyt esim en saa mitään tulea elämän vaikeissa tilanteissa mieheltäni en edes henkistä, hän ei ole siihen kykenevä..

Aloitukseen ei voi vastata tyhjentävästi ennen kuin aloittaja kertoo ikänsä, kaverinsa iän ja mitä se ilmaisemansa "tausta" tarkoittaa.

Kun nämä aiheet selvität, niin sitten vasta voi realistisesti arvioida, ovatko vanhemmat huolissaan todellisista syistä vai vain siksi, että pahnan pohjimmainen tai iltatähti, tärkeä ja rakas, itsenäistyy omilleen.

Vanhemmillasi on ikää, elämänkokemusta ja -näkemystä enemmän kuin sulla. Siksi heillä saattaa olla myös parempi käsitys siitä, mihin olet päätäsi työntämässä.

Löysin tämän keskustelun yhtenä iltana, kun olimme riidelleet vanhempieni kanssa ja kaippa tavallaan tarvitsin vertaistukea:).

Kulunut vuosi on ollut mulle yhtäaikaa ihanin ja rankin. Kuormittavinta on ollut kokea, että satuttaa omia vanhempia. Olen myös kokenut, että ihmiset helposti puhuvat pahaa ja ovat ennakkoluuloisia. Se on tuntunut pahalta, mutta toisaalta olen oppinut ettei aina voi miellyttää muita, eikä kuulukkaan. Vaikka vaikeuksia on ollut ja tulee olemaan läheisteni kanssa, olen silti todella onnellinen, että tutustuin poikaystävääni.

Ystävystyimme vuoden alussa ja olemme nyt seurustelleet kuusi kuukautta. Poikaystäväni on kotoisin Afganistanista ja on tullut turvapaikanhakijana Suomeen. Hän on nyt saanut oleskeluluvan. Olemme molemmat 18-vuotiaita.

Alussa en ymmärtänyt tilanteemme vaikeutta. Nopeasti minulle alkoi kuitenkin selvitä, että vanhempani suhtautuivat ystävyyteemme ja seurusteluun negatiivisesti. He rakastavat minua ja olivat peloissaan poikaystäväni erilaisen kulttuurin ja uskonnon takia. Tilanne oli varsinkin alussa erityisen raskas, sillä meillä on ollut aina läheiset välit perheessä. Riita päivittäin oli kotona väistämätön ja minua kiellettiin tapaamasta poikaystävääni. Vanhempani ajoivat minut pariksi viikoksi pois kotoa.

Tilanne on hiljalleen rauhoittunut. Vanhempani eivät enään rajoita poikaystäväni näkemistä, mutta kotiimme hän ei ole tervetullut. Olemme olleet nyt poikaystäväni kanssa yhdessä vasta kuusi kuukautta. Vaikean tilanteemme vuoksi kesällä pohdimme eroamista, mutta molemmat halusivat kovasti jatkaa. Suhtaudumme tulevaisuuteen odottavin ja toiveikkain mielin. Koen, että olen tehnyt oikean valinnan. Rakastamme toisiamme ja haluan elää hänen kanssaan niin kauan kuin olemme yhdessä onnellisia.

En hae tällä kirjoituksella hyväksyntää. Ymmärrän myös vanhempieni huolen. Tiedän että monikulttuurisessa suhteessa saattaa tulla vastaan ongelmia ja uskontojen yhteen sovittaminenkaan ei ole aivan mutkatonta. Me kuitenkin uskomme että rakkaus ja se, että kunnioitamme toisiamme auttaa meitä selviämään vaikeuksien yli.

Haluan vielä rohkaista ihmisiä, joilla on samanlaisia vaikeuksia. Kuunnelkaa omia tunteitanne ja tehkää valintoja jotka tuntuvat teistä oikealta <3