BG Professional – No Compromise Team
Suomen lisäravinne- ja valmennusmarkkinoilla tapahtuu suuria muutoksia. BODY-nettilehti raportoi asiasta ensimmäisenä tiedotusvälineenä tästä. Matti ”Guru” Halonen ja Jari ”Bull” Mentula ovat lyöttäytyneet yhteen nimellä BG Professional. Lue lisää ja tiedät mistä on kyse!
Gurun tarina
Matti ”Guru” Halonen oli itse tulisieluinen kehonrakentaja, joka tuli kuuluisaksi siitä, että hän oli aina kovassa kunnossa. Matti oli täydellisyyteen pyrkivä urheilija, joka halusi tietää enemmän kuin muut ja niinpä hän alkoi ottaa asioista selvää opiskellen itse ravintotiedettä. Jossain vaiheessa hän sitten sattui neuvomaan jotakuta, joka oli lähdössä kehonrakennuskilpailuun. Matin ohjeet purivat hyvin ja menestystä alkoi tulla. Yhä useampi alkoi soittaa Matille ja kysymään neuvoja kisavalmisteluissa ja massanhankkimisessa. Matti neuvoi ja neuvoi, kunnes ”oppilasmäärä” kasvoi pariinkymmeneen ja neuvomisesta alkoi tulla työtä.
Jossain vaiheessa Matin tietotaitoa alettiin kysellä kehonrakennuksen ulkopuoleltakin ja hän sai ravintovalmennukseen olympiaurheilijoita, joiden tulostaso nousi huimasti. Näihin aikoihin häntä pyydettiin mukaan suunnittelemaan urheilulisäravinteita suomalaiselle yritykselle, joka nousi tyhjyydestä yhdeksi Suomen tunnetuimmaksi ja myydyimmäksi tuotemerkiksi aikoinaan. Nousun takana olivat toimivat tuotteet ja tietenkin Matti Halonen, joka tässä vaiheessa oli saanut lempinimen ”Guru”.
Bullin tarina
Valkeakoskella treenasi 90-luvun alussa nuori kaveri nimeltään Jari Mentula, jonka elämän tarkoitus tuntui olevan kehonrakennus. Hän panosti lihasten kasvuun täysillä ja tulostakin syntyi aika mukavasti. Jari sai kannustusta ja tukea vanhemmiltaan, mutta se ei riittänyt aivan siihen, mitä hänellä oli mielessä. Ensimmäisen kisansa Jari pilasi ylidieettaamalla ja –treenaamalla, koska hän oli aivan liian fanaattinen ja oli valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen kuntoon.
Jossain vaiheessa hän otti yhteyttä Matti Haloseen, joka löysi nuoren kaverin fysiikasta oikeat säädöt ja neuvoi hänet aina noviisien SM-kilpailuun raskaansarjan voittajaksi. Voiton jälkeen eräs nimeltä mainitsematon BODY-lehden päätoimittaja antoi hänelle nimeksi ”Bull” ja kehui lehtijutussaan hänet Marko Savolaisen jälkeen lahjakkaimmaksi nuoreksi kehonrakentajaksi Suomessa.
Bull kilpaili muutaman kerran saavuttaen SM-pronssia raskaassa sarjassa, mutta sitten voimat veivät hänet voimanoston ja ennen kaikkea penkkipunnerruksen pariin, jossa hän voittikin mm. Euroopan mestaruuden. Ja aivan kuten Mattikin oman menestyksensä johdosta, sai myös Jarikin valmennettavia, jotka alkoivat menestyä eri lajeissa kehonrakennuksesta fitnessistä voimanostoon ja voimamieskilpailuun.
Jari on jatkanut Matin ohjeiden noudattamista omissa kilpailuvalmistautumisissaan, sillä itseensä on hyvin vaikea kontrolloida niinkin herkässä lajissa kuin kehonrakennus ja sitä paitsi Matti tuntee Jarin fysiikan ja tietää mitä missäkin vaiheessa pitää tehdä. Valmennuksessahan on tärkeää saada valmentajasta eräänlainen monitori, joka kertoo todellisen tilanteen ja johon tietysti voi luottaa 100 %:sti.
Voimien yhdistäminen
”Alusta asti Jariin juurrutettu sellaisia asioita, jotka ovat välttämättömiä lajissa menestymiseen huipputasolla. Pitkäjänteisyys, ehdottoman tinkimätön ja kompromissiton asioiden toteuttaminen, omistautuminen, valmius uhrauksiin ja kovaan työntekoon, kehonrakennuselämäntavan täydellinen omaksuminen, usko omiin mahdollisuuksiin, positiivinen ajattelu jne. Siis todellinen HC meininki!”, sanoo Matti ”Guru” Halonen. ”Samalla on opetettu valtava tietomäärä ja tiedon soveltaminen eli myös valmennustietoutta opeteltiin tiiviisti. Tätä tietoutta Bull on siten menestyksekkäästi vienyt eteenpäin, opetellut sekä oppinut paljon lisää ja soveltanut omille asiakkailleen laajamittaisesti, sekä kehonrakennus-, voimanosto- että kuntoilupuolella. Viimeisimpänä julkisena osaamisen osoituksena on se, että Suomen suurin pudottaja Hardy on tehnyt homman täysin Bullin ohjeilla.”
Bisnespuolella urheiluravinteiden osalta Matti ja Jari ovat kuitenkin aina tehty työtä kumpikin omalla sarallaan. Matti United Feelingsillä ja nyt UFS:llä ja Bull on tehnyt kaksi Bull-tuotesarjaa, yhden Fastille ja yhden J&R Fitness Storelle. Tämä seikka on toisaalta välillä vähän häirinnyt ja tähän kaverit ovat ajatelleen muutosta. Lopulta he sitten päätyivät sellaiseen ratkaisuun, että yhdistivät voimansa ja tietotaidon, jota molemmille on kertynyt vuosien saatossa.
Tästä syntyi koalitio Bull ja Guru eli BG Professional, jonka ympärille tullaan rakentamaan paljon TOSI TOSI kovia juttuja!
Mukaan otettiin yhteistyökumppaniksi UFS, jonka periaatteisiin on aina kuulunut samat tinkimättömät periaatteet kuin kummallakin heillä ja saatiin tosi hyvä ja vahva tiimi - UFS No Compromise Team.
Jari ”Bull” Mentulan tavoittaakin jatkossa Tampereen UFS-liikkeestä, jota isännöi Matti ”Guru” Halonen. Bullin kanssa vuosia yhteistyötä tehnyt Olli Puhakka katsoi parhaaksi lähteä mukaan tiimiin mukaan ja siirtyi
UFS:n palvelukseen ja on nyt osana UFS Teamia.

Vastaukset 44
Vanhimmat
Kova kaksikko täytyy sanoa, mutta oletteko lukeneet "Weiderin" tarinan?
En ole kuullut, mutta olisin kiitollinen jos viitsit kertoa. Tiedän, että Weider on joku entisaikojen kehonrakentaja, mutta oliko hänellä jotain ravinnebisnestäkin myöhemmin?
No tuota juu.Enpä nyt jaksa sen enenpää tarinoida, mutta Weiderin veljekset ovat kyllä kuuluisia miehiä ja treenasivat aikanaan kuin miehet. Weideriä saamme kiittää suurimmasta osasta nykyajankin treenitietoutta ja todellakin hän pyörittää kohtuullisen kokoista lisäravinne ja urheilulehti bisnestä vielä tänäkin päivänä.
Eli pitääkö paikkansa, että tämä 2x6 systeemi on alunperin Weideriltä peräisin. Useinhan tuota väitetään erään suomalaisen lisäravinnekauppiaan systeemiksi ;-)
Hieman katkeran oloista tilitystä. Kaikki paska tän "tietyn lisäravinnekauppiaan" niskaan. toivottavasti sulla nyt helpottaa ;-)
Tutkin Weiderin teoksia ja todella löysin 2x6 systeemin vuonna 1966 kirjoitetusta kirjasta.Tässä kohtaa ohjelma tottelee nimeä weiderin voima ja lihasmassa ohjelma. Se perustuu "koko kroppa" kerralla treeniin ja muodostuu voimanosto harjoitteista kehonrakennuksen perusliikkeistä. mm penkki,maastaveto,kyykky,kulmasoutu,pystypunnerrus,vipunostto vauhdilla ja hauiskääntö tangolla. Sitä ei siis tiedä onko systeemi itsensä weiderin kehittämä, mutta ei ainakaan suomalaisen lisäravinne kauppiaan!
Olen käyttäny BG Professional – No Compromise Teamin palveluita jo monta vuotta, suosittelen.
Veikkauksia kuinka kauan menee, että tätä uutista koskevat ketjut katoavat P:ltä? ;-)
Ja näinköhän enää ilmestyy Härän kuviakaan tuonne, kun on nyt mennyt vihollisen leiriin... Kiva, että saadaan taas jotain draamaa seurattavaksi, kun se oikeusjuttukin vaan kestää ja kestää. Tässähän on juonenkäänteitä enemmän kuin salkkareissa ;-)
Katoavat? Oliko siellä juttua siis? Äsken en ainakaan löytänyt mitään.
Täytyy kyllä sanoa että UFS Forumilla on todella kova lainuppi alan tietoa ja taitoa ;-)
eiköhän ole ollut "vihollis-leirissä" jo aika monen vuoden ajan..mutta taitaa muut asiat vaikuttaa kuvien ilmestymiseen kuin lisäravinnebisnes.
Toivottavasti tää uutinen ei tarkoita sitä, että jos tekee yhteistyötä toisen kanssa tarvis tehdä yhteistyötä myös tän "gurun" kanssa.
Jos tää muuten jollekin on paska uutinen, niin jrfitnekselle.
mutta UFS on todellinen arkkivihollinen P:lle monestakin syystä. En ainakaan muista, että JR-fitneksen kanssa tuon luokan beeffiä olisi ollut.
taitaa eräitä v-tuttaa ihan urakalla kun eräs _nimeltä mainitsematon lisäravinnekauppias_ tekee jo nykyään ihan mukavaa tiliä pelkällä kuvaamisella.
Kateutta ei edes viitsitä paljon peitellä täällä laadukkaalla kehofoorumilla ;-)
Rauhotutaas taas pikkaisen. Jarin kanssa meillä on pitkä historia ja olemme hyviä kavereita. Tämä myrkytys mitä täällä teette on varsin omituista. En voi ymmärtää miten jollain on näin kovat antipatiat Pakkotoistoa ja minua kohtaan. Tämäkin ketju on jotenkin onnistuttu kääntämään Pakkotoiston mollaamiseen. Jarin kuvia tulee jatkossakin aina ennen kisoja, meidän henkilökohtaisiin väleihin ei vaikuta mitenkään se mitä kumpikin teemme. Ei se oli Jari sitten JR:n tai UFS:n leirissä. Mukava mies ja toivoisin vähän asiallisuutta näihin juttuihinne. Jari valmentaa edelleen omaa tyttökaveriani ja on loistava valmentaja, en missään nimessä koskaan halua miehelle mitään pahaa toisin kuin te haluatte myrkyttää kaiken. Kuka tätä tekee ja miten tästä kukaan voi saada tyydytystä? Toisessa ketjussa haukutaan Tomia kuin koiraa, onko sekään tarpeen? Meillä jokaisella on historiamme, ei siitä voi ketään lyödä. Voitte jatkaa pipopään huutelua, kääntää kaiken Pakkotoisto-vastaiseksi ja syyttää minua milloin mistäkin, mutta te ette onnistu myrkyttämään netin ulkopuolisia kaverisuhteita vaikka kuinka haluaisitte.
Mitä tulee oikeusjuttuihin, niin asia kääntyi UFS infon valheellisen ilmoituksen takia toisinpäin, eli haasteet lähti sinnepäin ja kolmen osapuolen voimin. Emme voineet enää tuota valehtelua sietää. Emme aio ruotia tätä asiaa julkisesti omalla palstallamme, vaikka Petri Tykkä sitä ruotiikin omalla palstallaan harvaseltaan. Suodattakaa siis kaikki info tätä asiaa koskien mitä Ufs info nimimerkki nettiin suoltaa, tarkoitus on vain aiheuttaa meille haittaa. Viranomaiset ratkaiskoon asian kun aika on kypsä.
Toivoisin siis tähän loppuun, että fiksuimmat ymmärtäisivät, että on vain muutama henkilö, jotka kääntävät kaiken Pakkotoistoon ja negatiivisessa mielessä. Näille henkilöille on ilmeisesti jotain pahaa tapahtunut ja minua siitä syyttävät.
Muille treeni-intoa ja hyvää kevään jatkoa.
Jos joku asia askarruttaa, niin voitte vapaasti emailtata minulle mike @ pakkotoisto.com. En vastaa tänne mitään.
Laitteet kuulemma maksanut 13 000 euroa?
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=1025828&postcount=80
Jos tollasia summia laittaa kameraan niin hyvä on saada vähän takaisinkin :-)
Hieno homma jos on löytänyt ns. oman juttunsa josta tykkää ja muutkin tykkäävät siitä maksaa :-)
Missä niitä ostettuja kuvia voi katsellea?
Moi Mike
Kerro lisää tuosta kuvaamisesta? Ilmeisesti olet löytänyt hyvän harrastuksen mistä saat vielä palkkaakin :-) Ajattelinkin että jos satsaat samalla innolla tuohon kuvaamiseen mitä aikoinaan treenaamiseen niin varmasti tulee tulosta :D
Bodarithan on tunnettuja siitä että siihen mihin ryhtyy ryhdytään täysillä!
Tuleeko alan lehtii sun matskua? Miten kirjaprojekti etenee?
Uskomatonta höpöhöpöä ja hurskastelua! Yhtäkkiä niiiin sympaattista jopa Tomia kohtaan. Tämähän on jo tosiaan ihan kuin jotain poliittista peliä kannattajien päänahoista. Huh huh.
Ja tosiaan, odotellaan ERITTÄIN mielenkiinnolla mahdollisia oikeusjuttuja, sillä kuten nuorimies itsekin varmaan tietää, siellä ei eletä virtuaalimaailmassa, vaan ihan oikeaa elämää. Ei mene läpi jos väittää mustaa valkoiseksi, vaikka miten polkee jalkaa. Olisi jo aika pojan ostaa viikkorahoistaan junalippu Tampereelle ja koettaa käydä sopimassa sotkunsa.
Vastataan kun tuli asiallinen kysymys.
Työtähän tuo kuvaaminen on kun sillä tuotan sisältöä Pakkotoistolle. Erittäin mielekästä ja haastavaa tuo valokuvaaminen on ja otankin sen tosissani. Alan lehtiin ei varmaan omia kuviani tule, mutta Fighter magazineen tulee ja ulkomaille on mennyt kuviani alan lehtiin mm. Ranskaan ja Brasiliaan. Kuvasin myös tuossa yhden kotimaisen metallibändin musiikkivideon still kuvat, se oli uuvuttava mutta erittäin siisti projekti. Video tulee näkymään aikanaan MTV:llä headbangers ballissa.
Kirjaprojekti etenee hyvää vauhtia, noin 80% kuvattu ja kesän kynnyksellä se menee painoon. Ollut erittäin mielenkiintoinen projekti ja odotankin kovasti julkaisua. Kuvagalleriaani päivittelen säännöllisesti ja se kantsii zekata osoitteesta www.pakkotoisto.com/mike jos kuvat kiinnostaa. Kiitos asiallisesta palautteesta, sitä harvoin tällä palstalla saa, tosin harvoin tänne edes kirjoitan.
Mitä tuon yhden kommenttiin tulee, niin ei tuo uhoaminen tehoa. Annetaan viranomaisten hoitaa hommansa. Lakimiehemme sai jo soiton asianomaiselta, jossa hän vaati erinäisin painavin sanoin haasteen perumista. Tiedoksi vain kun tuon viestin kirjoitit, emme tule perumaan ainoatakaan haastetta, vaan saat vastata täysin siitä mitä valheellisesti kirjoitit. Jotain sovintoa huudat omalla palstallasi, se on turha enää itkeä kun paskat on jo housuissa.
Eli jätetään tuo asia jo sikseen.
Todellakin!
Taitaa pipo kiristää ja pukata pikkupaniikkia, kun tuli panostettua väärään hevoseen joka jäi hirveästä palstahehkutuksesta huolimatta kotiin nyhjäämään paskaksi roinattuine munuaisineen, ja samalla toinenkin suojatti, Bull "loikkaa" vapaaseen ympäristöön.
No tämähän oli tapana jo kylmän sodan aikaan, ja nähtiinhän se mikä lopulta voittaa - diktatuuri vai demokratia, säännöstely vai markkinatalous :)
Sullahan on eräänlaisena tavaramerkkinä täällä tuo nimimerkki shgsadasfas tjsp, eikä ketään kiinnosta räpsimisesi.
Oikeesti jengiä kiinnostaa enemmän vaikka minun coolpixillä ottamani lomakuvat.
pakkiksen suojatti huoponenkin töppäs, mikellä ei oikeen ole edes hyvää tuuria, kaikki menee päin veetä.
Onkos muuten huoposen tiimoilta tullut mitään kuulumisia ??
et varmaan Savolaiselle noita kommenttejas viitis laukoo päin näköö, mut täällä netissä on helppo kirjotella paskaa kenestä tahansa.
Uskomatonta tekstiä jopa tällä foorumilla.
Ainut syy, miksi jättäisin tosiasiat sanomatta päin naamaa, on sääli savolaista kohtaan. Ei pidä lyödä maassa makaavaa miestä, semminkin kuin se blogin perusteella enimmäkseen ihan symppikseltä. Mutta tämä koko comeback on kyllä ollut aivan surkea mahalasku, ja heti alusta olisi voinut sanoa, että mönkään menee.
Jamppa on vuosia treenaamatta, rypee itsesäälissä ja elämän valona on, kun pipopäinen nettikakaralauma ihailee menneitten meriittien perusteella ja suunnittelee köyhäinapuna kolehdin keräämistä, että saadaan myrkytettyä muutenkin ehtoopuolen mies vielä uuteen nousuun. Ei helvata sentään!
No sitten päätetään tehdä puolikuntoisesta kaverista läskinpullisteluvideo (waretin dc:ltä), siitäkin näkee että jepellä pukkaa jo sivaria pahemman kerran ja että kanan lento loppuu lyhyeen, niin kuin sillä on tapana. Voisi nyt jälkikäteen ottaa pattiin, jos olisin sponssieforttia ja palstatilaa pistänyt tällaiseen kankkulan kaivoon, oma uskottavuuskinhan siinä kärsii.
Aikamoinen kehitys ollut kuvaajana siitä, mitä se oli alussa. Varsinkin nuo mustavalkokuvat rokkaa ihan kympillä! Lisää vaan nude kuvia. Ne oli helvetin tyylikkäitä. Rock on, dude!
Muuten samaa mieltä, mutta mikä "uskottavuus" :D
sua tosiaankin päähän, jos joku tyyppi ois niin suosittu että, tois noin 1000000 siis MILJOONA !!!!!!!!!!!!!!!! käyntiä hänestä kertovista jutuista sun nettisivuille. Tai että myynti nousis huomattavasti kyseisen herran ansiosta herää pahvi. Eikä jamppa ole ollut vuosia treenaamatta mistä näitä juttuja aina tulee.
Linkkejä juttuun:
http://www.bk-sportsmag.fi/uutiset.jsp?id=678&f=0&flang=0
http://forum.ufs.fi/showthread.php?s=f15215ffe38e6e6096693e3a898ee9c0&t=1480
Yhteistyössä on siis alan kaksi kovinta ravintovalmentajaa JA UFS -kauppa!!!
UFS Forumia kannattaa seurailla lisää nimittäin Halonen ja Bull ovat siellä ;-) monet, monet muut ;-)
varsinkin pienten paskojen, kannattaisi jo lopettaa epätoivoinen toimintansa eli kauppansa. Ei ole enää tarvetta muille kuin uffelle, vai mitä? ;)
Ei ei ei, ei todellakaan. Kilpailua tarvitaan alalle! Vaikka UFS onkin isoin ja edullisin niin on hyvä että alalla on muitakin pitämässä "vahtia" niin että UFS myös pysyy edullisena ;-)
Itse en tosin ole asioinut reiluun vuoteen muualla kuin uffella kun kaikki perusjauhot saa sieltä edullisimmin:
-halpaa konsentraattua halvan kaseiinin kanssa välipaloiksi
-laadukasta isolaattia palkkariin tai sitten jos on kreatiini päällä niin Phase3:sta koneeseen. Siinäkin isolaattia prode.
Puhakalla on useiden vuosien kokemus lisäravinnekaupasta ja on kullanarvoinen vahvistus UFS:lle.
Kyllä alkaa olla voittajajoukkue kasassa! Ellei sitten P saa houkuteltua itselleen ravinneasiantuntijoita töihin. Nythän siellä ei taida olla yhtään ammattilaista ;-)
Dream Team on aika hyvä nimitys tosiaan tuolle jengille! Mitä ravintoasiantuntijoihin tulee niin eipä niitä nyt oikeastaan ole noiden kahden lisäksi sellaisia jotka tosiaan piireissä tunnustetaan osaaviksi.
Kyllähän netissä moni voi päteä jollain teksteillä, mutta se on eri henkilöt jotka TEKEE ja on näyttöä ihan oikeasti!
Voittajajoukkueen "riveissä" kannattaa tosiaan olla mukana, eli UFS Forumilla ;-)
Uffen kannattaisi palkata isolla rahalla jto niiden tiimiin, niin paketti olisi täydellinen!
Niin, missä ryhmässä siellä Pohjois-Koreassa oli asiasta keskustelua? Vai sensuroitiinko? Minusta kuitenkin on vaikuttanut, että sensuroinnin astetta on tässä lopputalvesta hieman kevennetty porukan vittuuntumisen takia. Tämä näyttää myös rohkaisseen osaa kirjoittajista kertomaan käyttävänsä UFS:n tai Evolutionin tuotteita. (Mike poisti nuo filtteritkin, jotka muuttivat Evolution- ja UFS-sanat ***:ksi.) Miken perseennuolijat tosin ovat aina joukolla kovassa äänessä, jos joku kehuu noita. :D
Pitäisi varmaankin rekisteröityä, ja testailla noita reaktioita. Niistä voisi sitten tehdä hauskan analyysin ja pienimuotoisen tutkimusraportin. Jos ei olisi muuta puuhaa...
Vieläkös kakkiksella on vallassa 16v guru pipopäiden joukkio joka peesaa mikeä ja neuvoo 20 vuotta treenanneita treeniohjelmissa ja lisäravinteissa ?????
Jep, sama meininki. Tai oikeastaan homma menee koko ajan huonompaan suuntaan, kun brain drain uffen foorumille kiihtyy eli asiantuntevammat kirjoittajat jättävät uppoavan laivan.
Lopettakaa jo toi pakkiksen mustamaalaaminen. Toi on ihan säälittävää hommaa. Voi siitä kirjottaa asialliseenkin sävyyn, eikä keksimällä keksiä kaikenlaisia hevonpaskajuttuja siitä saitista.
Vedä vain pipo syvemmälle päähän ja pure hammasta. Sitä niittää mitä kylvää. Niitä toimintaasi tympiintyneitä on paljon. Sinulle ei näköjään riitä, että jonkun kirjoittaessa jotain joka ei sinua miellytä, että estäisit kirjoittelut, vaan estät jopa foorumin _lukemisenkin_. Luuletkos, ettei tämä herätä pahaa verta ex-asiakkaissasi?
ahdistaako?
että luvattoman moni "gurun" valmennettavista on ollut aivan liian huonossa kunnossa mitä hänen maineeseensa tulee. Mutta vanhoilla meriiteillä kannattaa yrittää.
Dreamteam ehkä , mutta en tiedä mitä tää toinen osapuoli siinä tekee.
Pidä toi, Mike. Onko Mentula muuten AINOA ihminen jota et hauku? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen.
sais manninenkin loikata fiksumpaan porukkaan pakkikselta, harmi että tietoviisas ukkeli puffailee pakkiksen kakkakökkö tuotteita.
Manninen saa vaan paska maineen pakkiksella touhutessaan, mies menettänyt laajalti uskottavuuttaa asiantuntijana.
ja on "guruja"..
Ja täällä suomi 24:llä vasta tosi guruja löytyykin
;-)
En ole kyllä Mannisen nähnyt puffaavan varsinaisesti mitään tuotteita.Lähinnä puhuu aineosista yms.
Köh köh H Blocker ;-)
koita jaksaa elämääs tai tee sille jotain niin ei tarvi täällä kitistä ;-)