Olen vihdoinkin haikeana alkanut ymmärtää että olisi parempi päästää irti ja yrittää katsoa tulevaisuuteen, mutta olo on niin surullinen ja haikea. Erosimme ensirakkauteni kanssa 3kuukautta sitten (3vuotta takana) ja yhteyksissä ollaan oltu ja öitäkin nukuttu paljon yhdessä, mutta yhteen hän ei halua palata. Sanoo ajattelevansa minua paljon ja ikävöivänsä, muttei tiedä mitä haluaa.
Satuttaa kun tunnen nähdessämme ja halatessamme kuinka hän vetää syvään henkeä ja haistelee minua. Aina sanonut minun tuoksuvan niin ihanalta. Koskee hiljaa hipaisten ja välillä nukkuessamme yhdessä vetää kiinni tiukasti syliinsä. Sanoo välittävänsä paljon.. Mutta ei näköjään silti rakasta. On puhunut että voimme ehkä palata yhteen tulevaisuudessa, mutta nyt hän haluaa olla yksin. Olen sanonut etten enää kestä tälläistä, kun haluaa, muttei halua. Miksei hän vain voisi olla paskiainen ja kohdella törkeästi?? Olisi helpompi päästää irti. Voisi ajatella että hän ei ansainnut minua, vaan minä ansaitsen paremman. Mutta kun hän koskee hellästi, haistelee ja tuo esiin että ainakin jonkinasteinen ikävä hänelläkin on.. surullista vihdoin hyväksyä että puheet mahdollisesta yhteenpaluusta ovat vain olleet hänelle keino voittaa aikaa ja oppia pikkuhiljaa elämään ilman minua.. Haluaisin ajatella että vielä hän huomaa minkä antoi lähteä elämästään, mutta sisimmässäni tiedän ettei niin tule käymään.. Voin vain toivoa että vielä löydän rakkauden jossa saan osakseni yhtä paljon rakkautta kuin olen itse valmis antamaan. Pelkään myös sitä että ex tulee aina häiritsemään, sillä hän itse sanoi että meillä tulee aina olemaan tunteita toisiamme kohtaan, vaikka molemmat ottaisivat uudet kumppanit..
Miksi on niin vaikea päästää irti?
Satuttaa kun tunnen nähdessämme ja halatessamme kuinka hän vetää syvään henkeä ja haistelee minua. Aina sanonut minun tuoksuvan niin ihanalta. Koskee hiljaa hipaisten ja välillä nukkuessamme yhdessä vetää kiinni tiukasti syliinsä. Sanoo välittävänsä paljon.. Mutta ei näköjään silti rakasta. On puhunut että voimme ehkä palata yhteen tulevaisuudessa, mutta nyt hän haluaa olla yksin. Olen sanonut etten enää kestä tälläistä, kun haluaa, muttei halua. Miksei hän vain voisi olla paskiainen ja kohdella törkeästi?? Olisi helpompi päästää irti. Voisi ajatella että hän ei ansainnut minua, vaan minä ansaitsen paremman. Mutta kun hän koskee hellästi, haistelee ja tuo esiin että ainakin jonkinasteinen ikävä hänelläkin on.. surullista vihdoin hyväksyä että puheet mahdollisesta yhteenpaluusta ovat vain olleet hänelle keino voittaa aikaa ja oppia pikkuhiljaa elämään ilman minua.. Haluaisin ajatella että vielä hän huomaa minkä antoi lähteä elämästään, mutta sisimmässäni tiedän ettei niin tule käymään.. Voin vain toivoa että vielä löydän rakkauden jossa saan osakseni yhtä paljon rakkautta kuin olen itse valmis antamaan. Pelkään myös sitä että ex tulee aina häiritsemään, sillä hän itse sanoi että meillä tulee aina olemaan tunteita toisiamme kohtaan, vaikka molemmat ottaisivat uudet kumppanit..
Miksi on niin vaikea päästää irti?
Vastaukset 4
Vanhimmat
*halaus* tiedän että se on vaikeaa, mutta jotta saisit parantumisprosessin käyntiin, on parasta olla olematta missään kontaktissa häneen, ainakaan niin kauan kunnes tunnet olosi hyväksi. itse kärsin kuukausikaupalla eksäni kanssa, kunnes päätin lopettaa , ja en enää vastannut viesteihin yms. , ja puolen vuoden päästä helpotti...tiedän että se on pitkä aika, mutta oli sen arvoista...nyt maistuu taas elämä! :)
En voinut mitään mutta itkin kirjoitustasi lukiessani. Miksi hän haluaa sinusta eroon jos kerta tuntee noin sinua kohtaan?? En ihmettele miksi et voi unohtaa, tietenkään et halua eroon rakkaasta ihmisestä tässä kylmässä ja muuten tunteettomassa maailmassa. Kestää varmaan kauan että toivut.
Ymmärrän mitä tarkoitat kun sanot että miksi ei voisi olla riitaa, silloin olisi helppo päästää irti. Yritä saada selville mistä hänellä kiikastaa, ehkä ero on sinulle helpompi jos edes tietäisit mikä mättää. Voimia sinulle!
Sait täydet sympatiani. Itse elän tällä hetkellä täysin samanlaisessa tilanteessa. Itse asiassa olen elänyt tässä tilanteessa viimeiset puoli vuotta enkä voi sanoa niinkään pitkän riutumisen ja turhien toiveiden elättelyn edistävän suhteesta toipumista. Välissä on ollut niin kauniita päiviä, jotka ovat antaneet uskoa taas parempaan mutta toisaalta tehneet minusta entistä toivottavamman.
Mieheni sanoo niin ikään välittävänsä erittäin paljon mutta ettei kykene suhteeseen enää kanssani. Tarinaa on sotkenut hänen mustasukkaisuutensa jonka vuoksi emme nyt enää näe toisiamme ollenkaan. Sattuu hitosti mutta ymmärrän että näin sen kuitenkin piti mennä. Ikävä......
Olisin voinut kirjoittaa ihan saman kuin sinä! Mutta mulla se oli niin, että olin tän jätkän kans 7 vuotta ja oltiin kihloissakin (jätkän alotteesta) pari vuotta siinä välissä. No mulla kyllä tää jätkä petti mua tän 7 vuoden aikana ainakin 3 kertaa (mitä ite tiedän) ja muutin 2 kertaa poiskin sen luota, mutta aina se sai puhuttua mut takasin. Ensimmäisen pettämisen annoin anteeks, kun se niin kauniisti pyyteli anteeks ja sanoi ettei enää niin tapahdu (blaa blaa blaa). No niin kuitenkin tapahtu, mutta itekkään en sitä halunnu uskoa kun jätkä kielsi kaiken viimeiseen hetkeen asti. Olihan tää mun eka kunnon rakkaus ja elämäni valo. Olin ajatellut eläväni tän jätkän kanssa koko loppu elämäni ja halusin vaan et kaikki oli hyvin ja uskoin et kyllä se tapansa parantaa, mut sit taas kuulin viime viikonloppuna että mitä se sika on TAAS tehny. Ja kun tää jätkä on sanonu monta kertaa et haluu olla ja asua mun kanssa...mut miks se sit tekee noin?! En tiedä olenko enää edes ihminen, niin paha on olla. Nää teot on nakertanu mun sydäntä enemmän tai vähemmän, mutta kohta siitä ei oo enää mitään jäljellä. Nyt oon kuitenkin päättäny et enää en anna anteeks. Tää ero on lopullinen! Olen tajunnut sen, että minä todellakin ansaitsen parempaa. On vain päästettävä irti! Voimia kaikille muillekin!