Kuria!!!

Jo on jumakaut kun koirista valitetaan ja pidetään kissat vapaina kuseksimass naapureitten portit, ovet, lasten lelut, lasten hiekkalaatikot, autojen renkaat, ovien pielet ja möyhäävät puutarhat!!
Meidän pihalle eksyvät kissat otetaan kiinni ja kaikki voi kysellä niitten kuseksivien kattiensa perään eläinten ns.keräyspisteistä....
Eikö jo järkikin sano, ettei KATTIA SAA PITÄÄ KAUPUNKIEN ALUEILLA VAPAINA, hiekkalaatikkokin on keksitty.
Itsellän on 4 kissaa ja kaikki sisäkissoja ja pissaavat yhtä lukuunottamatta hiekkalaatikkoon, sillä yksi kusee vessanpönttöön!!
252206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Etpä kyllä kovin kissaihmiseltä kuulosta.... säälittävää!

Äänestä

ei niitä koiriakaan irti saa pitää. Ainoastaan aidatulla alueella!

Äänestä
  • Tota noin, ku ap kirjottaja taitaa tarkottaa sitä että koiran paskat on pitkin kävelyteitä, ja niistä messutaan,eikä ne edes oikeasti oo mun mielestä niin kamalia,yleensähän isommat koirat näkyy painuvan melkein ojan pohjaan asioille, mutta kissat saa kusta kaikessa rauhassa ihmisten pihat ketunluolille, että kamalampaa hajua saa etsiä!! Olen samaa mieltä, kissoja ei saa pitää irti taajamissa.Oppii se killiki olemaan valjaissa, ei mitään hämminkiä.Eikö jo laissa sanota, että kissa on pidettävä omalla tontilla, ja mitenpä se muuten onnistuu??

    Äänestä

Oikeassa olet. Meidän taloudessa asuu sekä suurehko koira että söpö kisuli. Aina on ihmiset vinkumassa koiran jätöksistä, mutta kissat saa tehdä mitä haluaa. Ei uskalla naapurin nuori perheen äiti edes jättää lastaan ulos vaunuihin, kun toisen naapurin (mummon!) kissat (3 kpl) kuleksivat pihalla ja joku päivä on vauva hengiltä. Viime kesänä kävi yksi mainituista kateista kusemassa myöskin meikäläisen eteisen maton, kun oli ovi kesäiltana auki. Sai katti kyytiä kaikella, mikä käteen osui. Se haju on niin järkyttävä, että ei lähde kunnolla edes pesemällä matosta.

Ehkä kissoistakin aletaan nyt puhua, kun lintuinfluenssa on ajankohtainen ja kissat sen kantajia. Oppivatpahan pitämään kattinsa kiinni.

Äänestä
  • että vapaana juokseva kissahan on lainsuojaton eläin ja sen saa ampua jos haluaa. Vapaana juokseva koira sen sijaan ei ole lainsuojaton eikä sitä voi ampua. Siksi toisekseen eipä noita koiria näy tuolla kylillä paljon yksikseen juoksentelevankaan!

    Äänestä

  • vinkki! kirjoitti:

    että vapaana juokseva kissahan on lainsuojaton eläin ja sen saa ampua jos haluaa. Vapaana juokseva koira sen sijaan ei ole lainsuojaton eikä sitä voi ampua. Siksi toisekseen eipä noita koiria näy tuolla kylillä paljon yksikseen juoksentelevankaan!

    Se kissa ei oo lainsuojaton, ja siitä tämä ongelma tuliki nyt.Kissat siis pidettävä kiinni!!!

    "Viime syksynä tuli voimaan uusi laki, joka kieltää kissan päästämisen esimerkiksi toreille, uimarannoille, lasten leikkipaikoille ja toisten pihoille. Tätä lakia voi noudattaa ainoastaan valvotulla ulkoilulla. Silti "pikkupetojaan" pitää vapaana noin puolet omistajista. He eivät piittaa laeista, lemmikkinsä tai muiden eläinten terveydestä, luonnosta eivätkä muista ihmisistä. Kissaihmiset onkin yleisesti leimattu itsekkäiksi. "Eihän meidän Mirri mitään tee!" sanovat vanhemmat rouvatkin."

    Lainattu: http://www.incatsuomi.fi/kissojen_vapaa_ulkoilu.asp

    Äänestä

  • Asuinalueellaamme on montakin kissaa...
    Osa tulee hyvinkin hoidettua ja pidettyä omalla pihalla, mutta.....
    On omistajia, jotka pitävät kissansa myös irti.
    Kissat saavat kuljeksia kaikessa rauhassa. Merkkaavat varastojen kulmat ja kusevat portaiden alle. Omistajille on mainittu useaan otteeseen asiasta, monenkin ihmisen taholta. Ei mitään kuitenkaan tapahdu vaan meno jatkuu. Asiasta on siis ilmoitettu ihan asiallisesti, ilman huutoa ja uhoamista.
    Voisiko joku neuvoa, mitä seuraavaksi tehdä? Lumihanget sulavat ja kissojen kulkureitit laajenevat. Haluaisimme pitää kesän tullessa pehmusteet pihatuoleissa ja petivaatteet tuulettumassa ilman jatkuvaa valvontaa. Tiedän, että kissat ovat joillekin henki ja elämä....mutta kun me kaikki ei kuitenkaan niitä rakasteta.
    Eräs naapurimme on yllättänyt kyseiset kissat lastenrattaiden alta nukkumasta pariin kertaan. Maininnut asiasta omistajille ja pyytänyt pitämään kissat kiinni. Omistaja oli kertonut, ettei heidän kissat tee lapselle mitään ja onko kukaan kissa koskaan tappanut nukkuvaa lasta ?
    Toivoisin asiallista keskustelua kyseisen ongelman ratkaisuksi.....Ei mitään myrkytysjuttuja tai ehdotuksia vaihtaa asuinaluetta.

    Äänestä

  • Kissanpissa.... kirjoitti:

    Asuinalueellaamme on montakin kissaa...

    Voit ottaa yhteyttä kaupungin rakennepäällikköön jolle kuuluu nämä eläinasiat myös, ja esittää ongelman ja kissojen omistajan laittomat touhut hänelle.
    Parasta olisi tehdä se kirjallisena niin sen menee kaupunkirakennelautakuntaan ja he voivat määrätä omistajan pitämään kissansa kurissa uhkasakon nojalla.
    Eiköhän yleensä riitä että viranomaiset ottavat yhteyttä, ilman uhkasakkoankin...

    Totta muuten tämä kissaongelma lintuinfluenssa!

    Itse aikoinamme rakensimme lasten hiekkalaatikkoon kannen ettei pääse kisut kuseksimaan sinne. Mutta tilannehan on nyt toinen jos kissat pitää lain mukaan pitää kiinni!

    Äänestä

  • Kissanpissa.... kirjoitti:

    Asuinalueellaamme on montakin kissaa...
    Osa tulee hyvinkin hoidettua ja pidettyä omalla pihalla, mutta.....
    On omistajia, jotka pitävät kissansa myös irti.
    Kissat saavat kuljeksia kaikessa rauhassa. Merkkaavat varastojen kulmat ja kusevat portaiden alle. Omistajille on mainittu useaan otteeseen asiasta, monenkin ihmisen taholta. Ei mitään kuitenkaan tapahdu vaan meno jatkuu. Asiasta on siis ilmoitettu ihan asiallisesti, ilman huutoa ja uhoamista.
    Voisiko joku neuvoa, mitä seuraavaksi tehdä? Lumihanget sulavat ja kissojen kulkureitit laajenevat. Haluaisimme pitää kesän tullessa pehmusteet pihatuoleissa ja petivaatteet tuulettumassa ilman jatkuvaa valvontaa. Tiedän, että kissat ovat joillekin henki ja elämä....mutta kun me kaikki ei kuitenkaan niitä rakasteta.
    Eräs naapurimme on yllättänyt kyseiset kissat lastenrattaiden alta nukkumasta pariin kertaan. Maininnut asiasta omistajille ja pyytänyt pitämään kissat kiinni. Omistaja oli kertonut, ettei heidän kissat tee lapselle mitään ja onko kukaan kissa koskaan tappanut nukkuvaa lasta ?
    Toivoisin asiallista keskustelua kyseisen ongelman ratkaisuksi.....Ei mitään myrkytysjuttuja tai ehdotuksia vaihtaa asuinaluetta.

    Meillä rivitalossa aivan sama ongelma vuodesta toiseen. Vanhemmilla rouvilla kissoja, nukkuvat lastenvaunujen päällä (ja kyllä siihen varmasti on joskus lapsi tukehtunut), kusevat minne milloinkin, kävelevät autojen konepellit ja jopa tunkevat sisälle, jos ovi on raollaan. Huomautettu on monesti. Kun isäntä viime keväänä tapasi katin MEIDÄN lastenvaunujen etuosasta nukkumasta, sai katti kyytiä. Sen jälkeen ollaan surutta molemmat heitetty omalle pihalle ilmestyvää kissaa jollain, mm. ämpärillinen vettä, halko, juomalasi.. mitä milloinkin. Ei tule sama katti koskaan uudestaan pihalle. Riittää, kun sihahtaa, niin poistuu vähin äänin paikalta. Jos ei mene naapurille järkipuhe perille, niin on pakko tehdä itse jotain.

    Ihan turhaa vouhotusta noista koirista, koiraihmisethän pitävät elukkansa kiinni ja jos ne vapaana ovatkin, näkyvät olevan melkeinpä 100 %:sti omalla tontillaan. Hmm, yksi vaihtoehto olis ostaa joku metsästysrotuinen koira, ei varmaan olis naapurustossa kauaa kisuongelmia ja ainkain pysyisivät mun pihalta pois.

    Äänestä

  • Kissanpissa.... kirjoitti:

    Asuinalueellaamme on montakin kissaa...
    Osa tulee hyvinkin hoidettua ja pidettyä omalla pihalla, mutta.....
    On omistajia, jotka pitävät kissansa myös irti.
    Kissat saavat kuljeksia kaikessa rauhassa. Merkkaavat varastojen kulmat ja kusevat portaiden alle. Omistajille on mainittu useaan otteeseen asiasta, monenkin ihmisen taholta. Ei mitään kuitenkaan tapahdu vaan meno jatkuu. Asiasta on siis ilmoitettu ihan asiallisesti, ilman huutoa ja uhoamista.
    Voisiko joku neuvoa, mitä seuraavaksi tehdä? Lumihanget sulavat ja kissojen kulkureitit laajenevat. Haluaisimme pitää kesän tullessa pehmusteet pihatuoleissa ja petivaatteet tuulettumassa ilman jatkuvaa valvontaa. Tiedän, että kissat ovat joillekin henki ja elämä....mutta kun me kaikki ei kuitenkaan niitä rakasteta.
    Eräs naapurimme on yllättänyt kyseiset kissat lastenrattaiden alta nukkumasta pariin kertaan. Maininnut asiasta omistajille ja pyytänyt pitämään kissat kiinni. Omistaja oli kertonut, ettei heidän kissat tee lapselle mitään ja onko kukaan kissa koskaan tappanut nukkuvaa lasta ?
    Toivoisin asiallista keskustelua kyseisen ongelman ratkaisuksi.....Ei mitään myrkytysjuttuja tai ehdotuksia vaihtaa asuinaluetta.

    sanokaapa kun naapurissa asuu yks idiootti äijä joka pitää sen kissaa vapaana ja se kissa sotkee kaikkien autot aina ku just pesee auton!
    ja toiseks naarmuttaa maalin.
    mitä tehdä?

    Äänestä

  • auton omistaja kirjoitti:

    sanokaapa kun naapurissa asuu yks idiootti äijä joka pitää sen kissaa vapaana ja se kissa sotkee kaikkien autot aina ku just pesee auton!
    ja toiseks naarmuttaa maalin.
    mitä tehdä?

    Kyllähän se lämmin konepelti vetään kissan puoleensa. Sama ongelma vuodesta toiseen, enkä ole ratkaisua keksinyt. Jos maaliin ilmestyy naarmuja, omistaja maksaa.

    Äänestä

  • Se on niin v...n fakta kun olla voi,et sitä koiran paskaa ja kusta on joka paikka täynnä-EI KISSOJEN!Kissat on siistejä eläimiä,ne peittää jätöksensä,ei kuolaa,ei haise,eikä oo tyhmiä (eikä rumia!!!!!!!!!!!).Mä asun pääkaupunkiseudulla,ja sitä ennen olen asunut kahdessa pienemmässä kaupungissa,enkä ikinä ole nähnyt kissoja kusella yhtään missään muualla,paitsi kotona,ja omassa vessassaan!Mut koiria,voi jumalauta että niitä näkee paskomassa joka nurkassa!Ja on se sit niin mukavaa pestä muksun koiran paskasia kenkiä!Koska kissoissa ei ole mitään valitettavaa,niin näköjään täytyy jengin alkaa keksimään valituksen aiheta omasta päästään.Sekin on tilastollinen fakta,ettei koko maailmassa ole tapahtunut yhtäkään kissan aiheuttamaa vauva-kuolemaa-koskaan.Älkää alkako väittämään urbaaneja legendoja tosiasioina,sillä jos ette kestä rakkienne aiheuttaa häpeää,viekää piikille.

    Äänestä

  • Kissanpissa.... kirjoitti:

    Asuinalueellaamme on montakin kissaa...
    Osa tulee hyvinkin hoidettua ja pidettyä omalla pihalla, mutta.....
    On omistajia, jotka pitävät kissansa myös irti.
    Kissat saavat kuljeksia kaikessa rauhassa. Merkkaavat varastojen kulmat ja kusevat portaiden alle. Omistajille on mainittu useaan otteeseen asiasta, monenkin ihmisen taholta. Ei mitään kuitenkaan tapahdu vaan meno jatkuu. Asiasta on siis ilmoitettu ihan asiallisesti, ilman huutoa ja uhoamista.
    Voisiko joku neuvoa, mitä seuraavaksi tehdä? Lumihanget sulavat ja kissojen kulkureitit laajenevat. Haluaisimme pitää kesän tullessa pehmusteet pihatuoleissa ja petivaatteet tuulettumassa ilman jatkuvaa valvontaa. Tiedän, että kissat ovat joillekin henki ja elämä....mutta kun me kaikki ei kuitenkaan niitä rakasteta.
    Eräs naapurimme on yllättänyt kyseiset kissat lastenrattaiden alta nukkumasta pariin kertaan. Maininnut asiasta omistajille ja pyytänyt pitämään kissat kiinni. Omistaja oli kertonut, ettei heidän kissat tee lapselle mitään ja onko kukaan kissa koskaan tappanut nukkuvaa lasta ?
    Toivoisin asiallista keskustelua kyseisen ongelman ratkaisuksi.....Ei mitään myrkytysjuttuja tai ehdotuksia vaihtaa asuinaluetta.

    Joo minnekköhän vittuun sä oikein ite kusisit?Ja pitäköön naapuri paska vaavinsa!Toivottavasti hukkuu!

    Äänestä

Karu totuus on se, että kissojen paikka on maaseudulla vapaana hiiriä metsästämässä eikä taajamissa naapureiden nurkkiin kuseksimassa. Onneksi kohta häviää lintuinfluenssan myötä kaikki irtokatit luonnollista tietä.

Äänestä

Kuuleppa kissasta pääsee eroon napakalla tennarin heilautuksella, jolloin katin kiihtyvyys on tangentiaalinen jalan liikeradan suhteen.

Äänestä
  • Miten kovaa kissaa pitää potkaista että siltä saa hengen? Varmaan helpoin olisi potkaista vartaloon, mutta pää lienee parempi hengenlähdön kannalta. 5km/h? 20? 100?

    Äänestä

  • ei matemaattinan kirjoitti:

    Miten kovaa kissaa pitää potkaista että siltä saa hengen? Varmaan helpoin olisi potkaista vartaloon, mutta pää lienee parempi hengenlähdön kannalta. 5km/h? 20? 100?

    kissan koosta. Kevyttä, pientä narttua voi potkaista hyvällä menestyksellä mahaankin, kun taas uros vaatii enemmän voimaa ja kunnon osuman suoraan päähän. =)

    Äänestä

  • ei katteja kiitos kirjoitti:

    kissan koosta. Kevyttä, pientä narttua voi potkaista hyvällä menestyksellä mahaankin, kun taas uros vaatii enemmän voimaa ja kunnon osuman suoraan päähän. =)

    Nyt sain kaavan mietittyä. Se on pii kertaa kuu eli kissaa pitää potkasta aina täysiä.

    Äänestä

Kemin kaupunki voisi näyttää esimerkkiä ja asettaa sellaisen pykälän joka kieltäisi kissojen vapaana pitämisen taajama-alueella, esim. sakon uhalla. (Naapurikyttääjät kyllä hoitavat informaation).

Maalla ulkokissoilla on oma hyötytarkoituksensa, mutta nykyisin eläimiä pidetään lähinnä lemmikkieläiminä. Vai kuinka moni hankkii kissansa tarkoituksenaan pitää jyrsijät loitolla?

Äänestä

Ettet nyt "hieman" liioittelisi tuota kissojen virtsaamisongelmaa.

Normaalikokoinen kissa joka ei pode polyuriaa, tuottaa virtsaa noin 1-2 dl päivässä. Jos kissat siis todella kuseksisivat listaamasi portit, hiekkalaatikot jne, kyseessä olisi yksittäiselle mini-tiikerille todella mittava urakka.

Vaikka kissoja olisi 10 kpl, voisi kyseisiä katteja pitää perustellusti työn sankareina kyllästettyään moisella tarmolla elinympäristöään kusella.

Ehkä sinun kannattaisi alkaa arvostella kissoja vasta, kun olet laskenut, minkä verran itse likaat vesistöjä virtsallasi vuorokaudessa. Vedessäkin nimittäin joutuvat tuhannet eläinlajit elämään.

Ja ennen kuin alat valittaa puutarhojen möyhäämisestä, voisit itse katsoa vaikka ilmakuvaa Haminasta ja funtsia, kuinka paljon ihminen on "möyhännyt" luonnonmaisemaa.

Äänestä
  • tässä se nähdään, kissaihmisen järjen määrä. Et sitten mitään muuta perustelua keksinyt kääntääksesi homman päälaelleen kuin vesistöt? Olisin todella kiinnostunut tietämään, minkälaiset eläinlajit esim. meidän pihan paskakaivossa elävät! Huomautan lisäksi, että kun ko. kaivo käydään tyhjentämässä pari kertaa vuodessa, kahmaisee jätefirma huomattavan taksan paskasta. Minä siis kirjaimellisesti maksan kusesta ja paskasta, niin maksaa jätefirmakin kun vie sen jätteenkäsittelylaitokselle. Harvempi meistä työkseen käy järviin, jokiin ja muihin vesistöihin kusemassa, vähänpä tiedät. Sen sijaan kissojen portinpielien kuseksiminen näyttää olevan niiden päivätyö. Muutama desi päivässä joo, mutta kun millilitrakin haisee niin järkyttävän pahalle, ei se määrä vaan se laatu...

    Äänestä

  • kissanviikset sulle vaan kirjoitti:

    tässä se nähdään, kissaihmisen järjen määrä. Et sitten mitään muuta perustelua keksinyt kääntääksesi homman päälaelleen kuin vesistöt? Olisin todella kiinnostunut tietämään, minkälaiset eläinlajit esim. meidän pihan paskakaivossa elävät! Huomautan lisäksi, että kun ko. kaivo käydään tyhjentämässä pari kertaa vuodessa, kahmaisee jätefirma huomattavan taksan paskasta. Minä siis kirjaimellisesti maksan kusesta ja paskasta, niin maksaa jätefirmakin kun vie sen jätteenkäsittelylaitokselle. Harvempi meistä työkseen käy järviin, jokiin ja muihin vesistöihin kusemassa, vähänpä tiedät. Sen sijaan kissojen portinpielien kuseksiminen näyttää olevan niiden päivätyö. Muutama desi päivässä joo, mutta kun millilitrakin haisee niin järkyttävän pahalle, ei se määrä vaan se laatu...

    Puhut todellakin asiaa ja näkyi kisutyyppi vaienneen, taisi tällä kertaa se kissa vaieta johon kalikka kalahti :)

    Äänestä

Oiva ratkaisu. Eli siis minkinraudat... ei maksa paljoa ja kissoja tulee ku tyhjästä.

Äänestä

miuku ihmeissään ku sille minkinraudat virittää... Eikä paljoa tarvi nähdä vaivaa autoillessa, kun kyttäilee sopivaa paikkaa ajaa päälle. Itse jo monen yli tyylikkäästi päristäny. Myös ilmakivääri on erinomainen väline. Ei kuole katti välittömästi, mutta saapahan viimeisillä hengenvedoillaan miettiä kenen auton konepellille meni kusemaan. Klassinen hännästä kiinni ja talon seinään on myös erinomainen keino rajoittaa näiden linnunpesien tuhoajien populaatiota.

"Kissojen tappaminen on joka miehen oikeus"

Äänestä
  • NIIN MÄ TAPAN SUT VITUN JUNTTI.JA KAIKKI SAIRAAT PSYKOPAATIT SIELTÄ LANDELTA,JOTKA VIETTI TEINI VUODET KISSOJA JA MUITA ELÄIMIÄ TAPPAEN.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kilpeläinen kirjoitti:

Jo on jumakaut kun koirista valitetaan ja pidetään kissat vapaina kuseksimass naapureitten portit, ovet, lasten lelut, lasten hiekkalaatikot, autojen renkaat, ovien pielet ja möyhäävät puutarhat!!
Meidän pihalle eksyvät kissat otetaan kiinni ja kaikki voi kysellä niitten kuseksivien kattiensa perään eläinten ns.keräyspisteistä....
Eikö jo järkikin sano, ettei KATTIA SAA PITÄÄ KAUPUNKIEN ALUEILLA VAPAINA, hiekkalaatikkokin on keksitty.
Itsellän on 4 kissaa ja kaikki sisäkissoja ja pissaavat yhtä lukuunottamatta hiekkalaatikkoon, sillä yksi kusee vessanpönttöön!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu