Tiedän mitä on, kun anoppi on inhottava, ilkeä ja kaikkeen sekaantuva. Pahinta aikaa kesti meillä noin vuoden. En ollut tehnyt mitään pahaa hänelle, mieheni ei vain kestänyt aina äitiään. Ja tämähän oli tietenkin minun vikani. Vaikka välillä oli hermot todella kireällä tilanteen vuoksi ja itkuakin joskus tirauttelin inhottavasta kohtelusta, halusin vain että tilanne korjaantuisi normaaliksi. En jaksanut alkaa vihanpitoon.
Anoppini luuli, että minun yli voi kävellä. Hän luuli, että kukaan ei sano hänelle vastaan, tähän hän oli oppinut. Mutta minä pidin oman pääni. Koska en ollut mitään väärin tehnyt, minulla oli tähän oikeus. Sanoin vastaan ja lopetimme käymästä hänellä yhteisestä sopimuksesta. Ilmoitimme, että tulemme sitten vasta käymään kun hän on normaali eikä hauku minua enää. Puoli vuotta oli taukoa, emme nähneet. Sitten ahdisteluviestejä tai haukkumismaileja ei enää tullut ja saimme pyynnön syömään. Asiat meni hyvin. Minulla ei ollut syytä alkaa vanhoja kaivelemaan.
Nyt suhde on ihan hyvä. Emme ole sydänystäviä, mutta ei tarvise karkuunkaan juosta. Ehkä anoppini huomasi, että en todellakaan eroa hänen pojastaaan, vaikka hän mitä yrittäisi ja sanon kyllä vastaan, jos minua loukataan.
Kannattaa pitää puolensa, mutta yrittää sopuun edes jollain keinoin. Tärkeää on tietenkin se kumppanin käytöskin, siinä se rakkaus mitataankin. Riidoissa on kuitenkin mielestäni ikävä olla. Onhan se anoppini kuitenkin mieheni äiti.
Anoppini luuli, että minun yli voi kävellä. Hän luuli, että kukaan ei sano hänelle vastaan, tähän hän oli oppinut. Mutta minä pidin oman pääni. Koska en ollut mitään väärin tehnyt, minulla oli tähän oikeus. Sanoin vastaan ja lopetimme käymästä hänellä yhteisestä sopimuksesta. Ilmoitimme, että tulemme sitten vasta käymään kun hän on normaali eikä hauku minua enää. Puoli vuotta oli taukoa, emme nähneet. Sitten ahdisteluviestejä tai haukkumismaileja ei enää tullut ja saimme pyynnön syömään. Asiat meni hyvin. Minulla ei ollut syytä alkaa vanhoja kaivelemaan.
Nyt suhde on ihan hyvä. Emme ole sydänystäviä, mutta ei tarvise karkuunkaan juosta. Ehkä anoppini huomasi, että en todellakaan eroa hänen pojastaaan, vaikka hän mitä yrittäisi ja sanon kyllä vastaan, jos minua loukataan.
Kannattaa pitää puolensa, mutta yrittää sopuun edes jollain keinoin. Tärkeää on tietenkin se kumppanin käytöskin, siinä se rakkaus mitataankin. Riidoissa on kuitenkin mielestäni ikävä olla. Onhan se anoppini kuitenkin mieheni äiti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kaikki muuttu, niin kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää", sanottiin ennen laulussakin.
Hyvä huomata sinun jo nuorena, että kehitystä tapahtuu aina niin kauan kuin elämme.
Me hiomme toisiamme, niin aviopuolisoina kuin uusina sukulaisinakin. Huomaamme toisen via, mutta myös vahvuudet, kun pidämme silmamme oikein auki.
Kiitos, että kirjoitit optimistisen viestin. Turhan ikäviä ovat olleet kaikki viime aikoina tällä palstalla.
Kerrassaan mainio esimerkki siitä, miten hankalassa tilanteessa voi ja pitää toimia. Kaikkien kannalta asiat on nyt paremmin.
Moni miniä tai anoppi on vastaavassa kehnossa kuviossa. Tai tilanne ja ongelmat on aivan erilaiset, mutta kuitenkin asiat on niin, että ahdistaa ja voidaan huonosti.
Silloin ei saa olla liian arka tai kiltti. Ei saa pelätä. Silti ei tarvitse olla vihainen, töykeä, loukkaava.
Asiat voi yrittää korjata rakentavasti. Aina se varmaankaan ei onnistu, mutta luultavasti useimmiten. Sanotaan rauhallisesti ja riitelemättä, että tämä loukkaa minua. Tai että en ymmärrä enkä jaksa tällaista käytöstä tai suhtautumista. Ollaan mielellään tekemisissä, mutta käytöksen on oltava asiallista. ym ym mikä itsekunkin tilanne nyt on.
Välit voi katketa tai etääntyä toviksi, mutta kun siitä lähennytään, niin on mahdollisuudet paljon toimivampiin väleihin. Vanhempi-lapsi asetelmasta aikuinen-aikuinen suuntaan.
Ja älkää nyt älähtäkö, että äiti- lapsi side on ikuinen ja ainutlaatuinen, eikä sitä miniät katko. Olen nimittäin samaa mieltä, että se on ikuinen ja erityinen. Mutta sen sisällön mielestäni tulee muuttua, kun lapsesta tulee aikuinen. Sekin suhde voi kehittyä uudelle päivitetylle tasolle.
mies on vaimonsa tukena.
Pahimmassa tapauksessa mies on täysin sokea äitinsä käytökselle, jolloin tuollaista yhteistä päätöstä ei synny ja jos miniä boikotoi anoppiaan saa vielä miehensäkin vihat päälleen.
Hienoa, että sait rauhan rakennettua!