Yritän pitää iloisella mielellä yhteyttä äitiini, mutta joka ikinen kerta tulee paha mieli. Soitin juuri ja sain jälleen kerran kuulla katkeran naisen vuodatusta. Hän on jo yli 70 vuotias ja ei nää elämässä mitään hyvää. Olen yrittänyt ymmärtää ja keskustellakin, tiedän, että hän on sotalapsi.
Mummini oli sydämellinen ihminen, eli äidin äiti. Paapan muistan etäisenä ja vihaisenkakin. Tältä pohjalta yritän ymmärtää äitiäni, mutta loputtomiin ei jaksaisi. Tiedän, että vanhuksista pitää pitää huolta, mutta kun palkaksi saa pahan mielen ja itkun joka ikinen kerta, niin mikä auttaisi?
Mummini oli sydämellinen ihminen, eli äidin äiti. Paapan muistan etäisenä ja vihaisenkakin. Tältä pohjalta yritän ymmärtää äitiäni, mutta loputtomiin ei jaksaisi. Tiedän, että vanhuksista pitää pitää huolta, mutta kun palkaksi saa pahan mielen ja itkun joka ikinen kerta, niin mikä auttaisi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko äitisi masentunut ja yksinäinen?Onko hän fyysisesti sellaisessa kunnossa että alkaisi harrastaa jotain?Hänestä saattaa tuntua,että elämä on lopussa ja ei ole enää mitään uutta koettavaa.Asutko kaukana?Olisiko sinulla vaikkapa tuttua harmonikansoittajaa,joka kävisi soittelemassa hänelle kappaleita pientä korvausta vastaan?
uskoisin myös että hän on yksinäinen. Minullakin on 71vuotias äiti, mutta hän on kova touhuamaan. Käy päivittäin lenkillä, tapaa ystäviään ja lukee paljon lehtiä. Minäkin soittelen hänelle joka päivä ja kuulostelen, että kaikki on hyvin ja on mieli virkeänä. Välillä huomaa jo heti äänestä että nyt ei kaikki ole ihan ok. Yleensä hän on silloin pitkästynyt omiin rutiineihinsa ja haluaa vaihtelua. Asun maalla, joten välillä hän viettää luonani pari päivää touhuten kaiken näköistä ja taas sen jälkeen on kiire kotiin ja oma elämä maistuu mukavalta. Vaihtelu virkistää, hän aina hihkaisee. Pystyisitkö jollain tavalla järjestämään äidillesi jotain vaihtelua ja saamaan ehkä jonkun harrastuksen pariin. Varmasti auttaisi paljonkin.
Käytän runsaasti omaa aikaani ja voimavarojani äidin piristämiseen jos millä keinoilla, mutta mikään niistä ei kelpaa tai kestä kovin kauan - ehkä päivän pari.
Minullekin tulee aina paha mieli kun olen puhunut äidin kanssa. (Hän on myös aina itse kohdellut minua kaltoin, joten on aika raskasta auttaa sellaista ihmistä.)
En tiedä kuinka kauan jaksan.
ja kerron omasta harrastuksestani, koska sinun äitisi tuntuu näihin muihin verrattuna ainoalta, jota tällainen ehkä saattaisi kiinnostaa.
Minä olen lähes kolme vuotta maalannut postikortteja. Jos ei ole tällaiseen taipumusta, niin ei se tietenkään kiinnosta. Ajattelin sen myös vinkiksi jollekin muulle. Ostin acrylivärejä, jotka eivät liukene veteen, Tiimarista eriväristä kartonkia ja myös kaksiosaisia tyhjiä kortteja, joihin on leikattu jokin kuvio, jonka sisälle voi maalata. Tiimarista ostin myös lakkaa, jolla voin lakata maalatut kuvat. Näyttävät ihan painetuilta. Maalaan mieluiten oikeita kukkia. Niitä ei tietenkään aina ole saatavissa, jolloin käytän malleina esim. lehdistä leikkaamiani kukkien mainoskuvia.
Teen vuoden aikana suuren osan joulukorteista ja kaikki syntymä-, nimi- ja ystävänpäiväkortit. Korttien saajat tuskin aina ymmärtävät kuinka paljon olen uhrannut niihin aikaa. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska se on minulle rentouttava harrastus.
Hyvä ystäväni, jolla ei ole aikaa maalata, innostui myös tekemään kaikki joulukortit, mutta hän askarteli ne muulla tavalla pitkin vuotta.
eipä ole tullut mieleenkään noin kiva juttu. Tuo sopii kyllä paremmin minulle itselleni kuin äidilleni. Unohdin tuossa mainita että hän tekee myös käsitöitä, pitää koko suvun villasukissa ja lisäksi kirjailee aivan ihania pöytäliinoja. Pointtini tuossa olikin järjestää tälle äidille mielenkiintoista tekemistä ja välillä jotain vaihtelua, niin mieli pysyy parempana. Kiitos vinkistäsi, itse kyllä uskoisin että tälläiset kortit ilahduttavat saajaa paljon enemmäm kuin ostetut.
jaksamaan paremmin jos yrittäisit kerran puhua äitisi kanssa asiat halki. Voihan olla, että nuo kaltoinkohtelut ovat jollakin tavalla väärinkäsitystä, ainakin osaksi. Oman äitini kanssa keskustellessa on tullut moniakin asioita ilmi, jotka olen tavallaan ymmärtänyt väärin. Tästä viisastuneena olen myös kysynyt omilta lapsiltani vastaavia asioita, ja todella, sielläkin on ollut "hampaan kolossa" väärinkäsityksiä. Jokatapauksessa, kun puhuisit äitisi kanssa kunnolla, sinun olisi ehkä helpompaa antaa anteeksi, eihän meistä kukaan ole täydellinen ja teemme virheitä. Anteeksiannon jälkeen itselläsi ainakin olisi helpompaa jatkaa eteenpäin. Aikanaan, ennekuin olin antanut kaiken anteeksi ja äidilläni oli oikein vaikeita päiviä, saatoin jättää pari päivää väliin puheluissa vedoten sitten kiireisiini. Se rauhoitti tilannetta aika hyvin joksikin aikaa. Äitikin ilmeisesti huomasi, etten minäkään ole ihan itsestäänselvyys, enkä kuitenkaan joutunut häntä loukkaamaan. Mutta, tekemistä hänellä pitäisi todellakin olla, ettei turhaudu kokonaan.
Äiti vaihtaa kylmästi puheenaihetta vaikka kesken lauseen. Ei häntä ilmeisesti kiinnosta selvitellä välejä. Ainut mikä häntä kiinnostaa on moittia muita ihmisiä. Mikä kurja, surkea elämä. Eikä hän mikään ihan ikäloppu ole, voi elää vaikka 15-20 vuotta vielä.
hänestä noin katkera on tullut? Oma äitini joutui opettelemaan uuden elämän isäni kuoltua keski-ikäisenä, helppoa se ei ollut, mutta alussa autoin enemmän ja hän löysi uutta sisältöä elämään. Toisaalta, täytyy sinunkin ajatella itseäsi. Jos hän ei suostu selvittämään asioita, eikä löydä mitään positiivista elämästään, älä anna hänen katkeroittaa omaa elämääsi. Autat sen mitä pitää, yrität olla ymmärtäväinen mutta pyyhi mielesi puhtaaksi kun lähdet sieltä. Se, että suret asiaa jatkuvasti tekee sinulle pahan olon. Olet voitavasi tehnyt, tiedät sen itse, joten huonoa omaatuntoa sinun ei tarvitse potea. Se, mikä vielä tuli mieleen, onko äitisi terve? Esim alzhaimerin taudissa ihminen muuttuu hankalaksi jo pitkät ajat ennen kuin tauti todetaan. Apellani on kyseinen tauti ja anoppini onkin välilä "helisemässä" hänen kanssaan. Anoppini on todella väsynyt välillä, vaikkakin ymmärtää täysin että se on sairaus, eikä sille mitään voi.
Onneksi mieheni on vielä jaksanut kuunnella minua.
Joka kerta kun olen äitini kanssa lähemmissä tekemisissä niin vieterini venyy melkein poikki ja mieskin huomaa sen helposti. Nyt olemme kyllä tulleet siihen tulokseen että näitä kontakteja on PAKKO vähentää että itse jaksaisin, minullakin on elämässäni tekemistä ilman semmoista kiviriippaa.
Olen miettinyt että olisiko äiti vähän dementoitunut, mutta sitten taas huomaan että hän on jotensakin samanlainen kuin 20-25 vuotta sitten - eli tuskinpa dementiastakaan on kyse. Hänen luonteensa vain on tuollainen.
Minä en halua muuttua tuommoiseksi kitkeräksi akaksi kuin hän on joten on paras vähentää kanssakäymistä kun mikään ei kuitankaan hänelle kelpaa. Olkoon ja eläköön miten parhaiten taitaa. En minä ole hänelle kiitollisuudenvelassakaan mistään, päin vastoin. Niin onkin hyvä.
Äiti pienestä asti joutunut itkemään minun takiani. Aina kun tuli jokin erimielisyys tai ristiriita, tai jos mokasin, äiti alkoi itkeä. Tilanne ei ole muuttunut. Jos yritin selvitellä välejämme, hän alkoi itkeä. Äidissä ei ole mitään säälittävää, hän on terve ja onnellinen ja aktiivinen muiden lastensa kanssa. Aikaisemmin tulin hyvin surulliseksi itkettävistä väleistämme, mutta nykyään "aikuisena" vihastun enkä siksi voi soitella äidilleni paljon koskaan. Äiti ei vielä vuosikausiin tarvitse hoivaa ja seuraakin hänellä on ja paljon aktiviteetteja. Ajattelen asian sitten aikanaan uudelleen, kun hänen tilanteensa muuttuu niin, että hän tarvitsee hoivaa.