Reilu puoli vuotta siitä kun mun ex antoi mulle kenkää. Oltiin melkein kolme vuotta yhdessä ja asuttiin vuosi yhdessä ja vajaa vuosi ehdittiin olla kihloissakin. Oli mukavia suunnitelmia lähitulevaisuudelle. Otti koville päästä kuiville ja koetin saada häntä vielä takaisinkin muttei onnistunut. Otti niin koville, että kävin psykologia jututtamassa tässä, jotta mieli rauhoittuu. Oli kyllä helpottavaa huomata kuinka se auttoi. Minäkin aina aattelin, että kallonkutistajat mutta sattuikin olemaan nuori naisihminen, joka ohjasi ajatuksiani hyvin asioihin, joihin kannattaa alkaa kiinnittämään huomiota. Täälläkin paljon sydän rikki olevia ja exää kaipaavia ihmisiä murehtii vuosikausia menneitten perään. Niin minäkin luulin, että menetin elämäni rakkauden vaan mulle selvisikin, ettei se ollutkaan. Tein muutaman viikon kovasti töitä ja kävin menneen suhteen läpi ja tulin siihen tulokseen, että ei meitä ollut luotu toisillemme ja hän kun vielä jätti minut niin en ollut hänellekkään se oikea lopulta. Ottaakaapa neuvosta vaari ja käykää juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa niin pääsette niistä menneistä eroon ja voitte elää täysillä tätä päivää. Opettelette vaan hyväksymään tosiasiat. Turhaa kuluttaa itseänsä menneillä ja antaa elämän tuomia mahdollisuuksia siksi lipua ohi. Mä aion ainakin elää täysillä tästä eteenpäin ja on mahtavaa päästä eroon siitä stressistä, minkä ero toi. Eiku tässä vaan halusin kajauttaa ilmoille ajatukseni.
Nauttikaa elämästä hyvät ihmiset!:)
Nauttikaa elämästä hyvät ihmiset!:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitä se oikea teettää!
Eiku ei se ollut se oikea. Ero tosin teetti siltikin. Mahtavaa tää vapaa ja kevyt olo!:)
Aurinko paistaa taas ulkona ja sisällä...
SULLA ON MENNY SITTEN ERO HYVIN. MUTTA EI NE PSYKOLOGITKAAN AINA AUTA, JOS TOINEN OSAPUOLI HALUAA TEHDÄ ERON VAIKEEKSIN JA SATTUU OLEMAAN YHTEISIÄ LAPSIA JA KAIKKEE MUUTA SELLASTA....
Paremminkin se oikean etsiminen teettää sitä, eli iloa, surua, ja murhetta... Mutta ilman niitä ei sitä voi saada..
Joo, tajusin vaan, että ei se nainen ollut minua varten ja toipuminen on ollut rivakkaa. Tosin aina sitä kaiholla muistelee mukavia hetkiämme mutta se ei vaan ollut kestävää.
Meillä ei ollut lapsia eikä edes yhteistä omaisuutta paljon niin irtaantuminen tapahtui nopeasti. Voin vain kuvitella kuinka vaikeata eroaminen on kun on yhteisiä lapsia. Olla tekemisissä exän kanssa kuitenkin. Minulle teki hyvää juuri se, että erkanin exästäni emmekä ole nähneet enää tai pitäneet yhteyttä. Mitä nyt minä heikkoina hetkinä yritin mutta toinen onneksi pysyi kovana. Olihan se hankalaa kasata elämää aluksi kasaan kun oli tottunut elämään toisen kanssa ja niissä yhteisissä tulevaisuuden suunnitelmissa. Yhtäkkiä kun tipahtikin tyhjyyteen. Oli yksinäistä ja surullista. Onneksi kaverit tuli hätiin ja aloin harrastamaan paljon ja menemään uusiin juttuihin mukaan. Se lievitti tuskaa mutta lopulta oli pysähdyttävä ja mietittävä asiat pääkopassa kuntoon koska kaikki tekeminen ja meneminen oli vaan pakoilua käydä ero läpi. Lopulta sitten menin psykologille ja juttelin asioista hänen kanssaan ja tuntui kuin hän ei olisi edes tehnyt mitään mutta hän avasi ajattelemaan minua itseäni, ei exää ja mennyttä suhdetta eli hän kannustikin ponkaisemaan omaan elämään, johon ex ei enää kuulunut koska elin entistä elämääni. Siitä se lähti mulla ainakin purkautumaan lopullisesti. Asioilla on kuitenkin aina tapana lutviutua parhain päin. Keväistä auringon lämmittämää ja kirkastamaa mieltä.:)
EHKÄ SEN KESTÄS HELPOMMINKIN KUN EXSÄ EDES PITÄS YHTEYTTÄ LAPSIINSA, MUTTA ERON JÄLKEEN HÄN PISTI VÄLIT POIKKI MYÖS LAPSIINSA. SYYTTÖMIÄHÄN NE ON, MUTTA OTA JA YMMÄRRÄ AINA. EI EROA SAA KOSTAA OMALLE JÄLKIPOLVELLE. ITSE TIETYSTI KOEN HELPOMPANA KUN EI TARVITSE NÄHDÄ KOKO IHMISTÄ ENÄÄ.