Ensimmäisen kanssa lähes 15 vuotta yhdessä joista 13 avioliitossa.
Mies petti teki aviorikoksen omassa kodissamme. Itkua ja paljon kyyneleitä.
Välitön erohan siitä tuli.
Liitosta syntyi yksi lapsi.
Eron jälkeen keskityin töihin..tein pitkiä päiviä en kyennyt käymään missään.
Se oli jonkinlaista suruaikaa.
Kului yli kaksi vuotta.
Sitten tuli elämäni toinen mies.
Tapasin hänet töissä. Uskalsin, otin ja ihastuin ja kenties rakastuinkin.
Olimme reilut 6 vuotta yhdessä.
Emme olleet edes kihloissa vaan omat asunnot joissa vietimme aikaamme vuoroin perään.
Huomasin tai tajusin vasta loppu aikana että mies sairastui mustasukkaisuuteen ja vainoharhaisuuteen.
Kai se oli hänellä ollutkin kun mietin niitä tarkistussoittoja puhelimella,olinko viellä töissä vai missä? Klo kaulassa kuljin en vain silloin heti tajunut sitä. Erosimme.
Se oli myös kova isku (pitkä juttu).
Jouduin hakemaan apua jopa poliisilta.
Kolmas ja tämän elämäni viimeinen mies tuli elämääni taas reilun kahden vuoden jälkeen.
Rakastuin syvästi häneen ja rakastan yhä. Seurustelimme aikamme. On ollut ylä-ja alamäkeä mutta enempi kuitenkin sitä parempaa matkaa on taitettu ja mennyt hyvin. Mies kosi, myönnyin ja menimme naimisiin.
Nyt vain ½-v. avioliiton jälkeen mies haluaa eron.
Meillä on mennyt oikeasti tosi hyvin.
Mutta nyt minä mokasin. Ei, ei mistään aviorikkomuksesta ole kysymys vaan tein yhden itsenäisen päätöksen josta mieheni loukkaantui syvästi.
Kumpi on pahempi? Aviorikos! Vai se että tekee itsenäisen päätöksen auttaakseen omaa synnyttämäänsä lastaan.( On jo aikuinen )
Tunteet veivät järjen edelle päätöksenteossa.
Meillä on nyt mitä todennäköisemmin tulossa ero koska en ole mieheni luottamuksen arvoinen.
Siitä huolimatta yhä Rakastan miestäni.
Ero tuntuu tosi, tosi pahalta kun todella rakastaa. Tietäen olevansa eroon itse syypää.
Kun on kerran kohdannut sen oikean.
Tiedän että jos mieheni tämän lukee tunnistaa minut. Siis Anna Anteeksi Rakkaani.
Ei enää neljättä. Ei enää koskaan!
Mies petti teki aviorikoksen omassa kodissamme. Itkua ja paljon kyyneleitä.
Välitön erohan siitä tuli.
Liitosta syntyi yksi lapsi.
Eron jälkeen keskityin töihin..tein pitkiä päiviä en kyennyt käymään missään.
Se oli jonkinlaista suruaikaa.
Kului yli kaksi vuotta.
Sitten tuli elämäni toinen mies.
Tapasin hänet töissä. Uskalsin, otin ja ihastuin ja kenties rakastuinkin.
Olimme reilut 6 vuotta yhdessä.
Emme olleet edes kihloissa vaan omat asunnot joissa vietimme aikaamme vuoroin perään.
Huomasin tai tajusin vasta loppu aikana että mies sairastui mustasukkaisuuteen ja vainoharhaisuuteen.
Kai se oli hänellä ollutkin kun mietin niitä tarkistussoittoja puhelimella,olinko viellä töissä vai missä? Klo kaulassa kuljin en vain silloin heti tajunut sitä. Erosimme.
Se oli myös kova isku (pitkä juttu).
Jouduin hakemaan apua jopa poliisilta.
Kolmas ja tämän elämäni viimeinen mies tuli elämääni taas reilun kahden vuoden jälkeen.
Rakastuin syvästi häneen ja rakastan yhä. Seurustelimme aikamme. On ollut ylä-ja alamäkeä mutta enempi kuitenkin sitä parempaa matkaa on taitettu ja mennyt hyvin. Mies kosi, myönnyin ja menimme naimisiin.
Nyt vain ½-v. avioliiton jälkeen mies haluaa eron.
Meillä on mennyt oikeasti tosi hyvin.
Mutta nyt minä mokasin. Ei, ei mistään aviorikkomuksesta ole kysymys vaan tein yhden itsenäisen päätöksen josta mieheni loukkaantui syvästi.
Kumpi on pahempi? Aviorikos! Vai se että tekee itsenäisen päätöksen auttaakseen omaa synnyttämäänsä lastaan.( On jo aikuinen )
Tunteet veivät järjen edelle päätöksenteossa.
Meillä on nyt mitä todennäköisemmin tulossa ero koska en ole mieheni luottamuksen arvoinen.
Siitä huolimatta yhä Rakastan miestäni.
Ero tuntuu tosi, tosi pahalta kun todella rakastaa. Tietäen olevansa eroon itse syypää.
Kun on kerran kohdannut sen oikean.
Tiedän että jos mieheni tämän lukee tunnistaa minut. Siis Anna Anteeksi Rakkaani.
Ei enää neljättä. Ei enää koskaan!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Enpä tiedä mitä teit, eikä se minulle kuulukaan, mutta olen sitä mieltä, että omat lapset pitää olla etusijalla olipa vaikka millainen suhde ja vaikka kehen. Toki ratkaisuista kannattaa keskustella etukäteen, mutta uuden kumppanin on kohtuutonta pyytää pariaan asettamaan itsensä lasten edelle.
yhdyn otsikkoosi.
Aviorikos on aina paha. Tuo itsenäisen päätöksesi laatu ei tarinastasi selvinnyt mutta hieman kyllä ihmetyttää, että sellainen aikuisen ihmisen, jolla on entinenkin elämä, tekemänä on syynä eroon.
vain ja ainoastaan.
Niin ja valehtelisin jos väittäisin että tämä itsenäinen päätökseni luottamuksen puute < ja ero jonka mieheni haluaa.
omista rahoistasi, kuten voisi kuvitella, ja kuitenkin kysymyksessä uusioliitto niin edelleenkin ihmetyttää. Olisiko tuo liitto sittenkään ollut hyvä liitto, ilman tuota "mokaasikaan".
yhteiseen talouteen.. siis otetut velat/menot ja varat/tulot yhteisiä. Siinäpä se.
onhan se herneen nenään vetäminen toisaalta ymmärrettävääkin, riippuu siitä summastakin, mutta kuitenkin. Olisihan se tietty ollut viisasta asiasta puhua kun yhteisestä pussista eletään.
Toivottavasti kuitenkin vielä pääsisitte yhteisymmärrykseen.
Babe, kuivaa kyynelees... ja niin päin pois.
aviomiestä ollakaan? siis ei ymmärrä jos rahallisesti autat omaa lastasi? omat vanhempani kerran riitelivät siitä kun isäni oli "salaa" veljelleni antanut vuokraan rahaa, äiti siitä nosti myräkän mutta tajusi myöhemmin virheensä...
kyllä nyt on niin että ukkosi pitää asia tajuta, vaikka vaikeaa onkin kun ei ole hänen biologinen lapsensa....jos ei tajua niin SOLONG ja menoksi vaan.
t:mies
Niinpä niin. Asiasta ei oikein tiedä tarpeeksi, jotta voisi sanoa onko mies tyhmä vai nainen tyhmä.... Ehkäpä tuo biologinen lapsi onkin sivuseikka tässä asiassa ja raha pääasia? On hirvittävän helppoa sanoa, että mies on tyhmä, mikäli ei ole koskaan itse joutunut tekemisiin rahavaikeuksissa kamppailevien ihmisten kanssa. Oikeastaan kun ajattelen vuosien velkasaneerausta (kestää aikansa, jos siihenkään pääsee, kaikki eivät pääse koskaan) niin kyllä se rankempi juttu koko perheelle on kuin uskottomuus.
melkoisesti tuosta, millä tavalla autoit aikuista lastasi. Muuten on vaikea kommentoida asiaa. Sain sen käsityksen, että autoit rahallisesti asiassa, jossa tunteet menivät järjen edelle. Kuullostaa pahalta, koska raha-asioissa ei kannattaisi tunteilla, eihän? Jokatapauksessa olen miehesi kannalla, jos esim. takasit lapsesi suurehkon lainan (tai pienemmänkin, jos tulosi ovat pienehköt). Jos taas lainasit rahat vaikkapa vuokra-asunnon vakuuteen, niin olen sinun kannallasi...
aivan lainan takauksesta on kysymys.
Liittyy vuokraan ja asumiseen.
Lainan maksukyky jonka hoitaa itse tietysti pankkiin on ihan hyvä.
Minä uskon ja luotan lapseeni. Kuka muu auttaisi jos ei oma äiti. Ei kukaan! Asuu ja elää yksin.
Ei meidän ole tarvinnut kynsiä pureskella siis toimeen tulemme. Meillä on koti,auto ja vakituinen toimeentulo sekä muuten kaikki tarvitsemamme.
Jopa harrastuksiemme hankintoihinkin riittää.
Vaikka asuntolainaa itsellämmekin.
Ei tässä mihinkään velka vankeuteen olla menossa tai jouduttu ko.asian tähden.
Valitettavasti en pysty miittaamaan oman lapseni hätää ns. kylmällä periaatteella että apua ei anneta enää kun ei asu kotona. Kun tiedän että apuni on tosi tarpeeseen eikä mihinkään turhuuteen.
niillä ei ole mitään tunteita.Jätetään raskaana
olevat avopuolisot,huijataan ja valehdellaan
minkä keritään,jätetään lapset äidille,ei tarvii
kantaa vastuuta mistään.Nämä kaikki on
tapahtunut lähipiirissäni,että vieläkö luotetaan
miehiin ,vastaus on EI
Ja sinunkin lähipiiriisi kuuluu varmaankin suurin osa miehistä. Täällä lähes joka toisessa viestissä haukutaan miehet kelvottomiksi kun kokemusta on muutamasta. Ei täällä tule kuin paha mieli kun itse tietää olevansa kunnollinen. Kaikki pannaan miesten syyksi, unohtaen se oma osuus. Taitaisi olla helpompaa toipua omasta erosta kun pysyisi kaukana näistä palstoista.
tunteita löytyy, ainakin suurimmalla osalla. Kaikkea ei voi ajatella pelkällä tunteella, mukana pitää olla myös järkeä. Lainan takaaminen on sen verran suuri asia, että jos yhteisestä pussista eletään niin ei semmoseen juttuun voi lähteä puhumatta toisen osapuolen kanssa. Siihen en tässä ota kantaa, oliko se hyvä syy lopettaa suhde mutta kuitenkin riittävä syy luottamuspulaan.
Vaikka äiti lapsensa tuntee ja tietää, että nämä asiansa hoitavat mutta aina voi sattua jotain ja laina jää takaajan hoidettavaksi. Eli on niin iso juttu, ettei sitä voi salata toiselta.
Ajattele sinäkin asiaa vähän laajemmin ennekuin alat haukkua itsellesi tuntematonta miestä kun et asiasta mitään edes tiedä.
Olen kahdessa pitkässä suhteessani tullut petetyksi ja jätetyksi, joten luottamus miehiin on hieman hakusessa. Silti uskon, että on olemassa myös uskollisia ja luotettavia miehiä, kuten oma isäni... Näin naisena on vain helppo ajatella, että kaikki miehet ovat jonkin sortin huijareita, mutta yleistykset ovat aina vaarallisia.
itse olen tullut hylätyksi kahdessa suhteessa, toinen lyhyempi ja toinen 20v. Uskollisuus ja luotettavuus 100 %, rakastava, hellivä, vastuuntuntoinen, kotitöitä tekevä, ei ryyppäävä ym. Toinen vain ei kantanut omaa vastuutaan. Ei silti ole tullut, mieleenkään, että kaikki naiset olisivat samanlaisia tunteettomia huijareita, että ottavat miehen lapsen saadakseen ja kyllästyttyään heittävät pois.
Vaikka mieheni haluaa nyt mitä ilmeisimmin eron.
Ei parempaa miestä (minun mielestäni )olekkaan.
Hän on ollut kaikkea sitä mitä toivoinkin ja haluan miehen olevankin.
Onhan meissä kaikissa puutteemme ja vikamme ja silloin niitä virheitä tekee.
Niitä ei vaan saisi laittaa etusijalle silloin kun tulee vaikeita hetkiä yhteiselossa.
Pitäisi muistaa miten paljon hyvää on enemmän siinä vaássa kuin sitä huonoa.
Siis järkeillä myös.
Minun tapauksessani ja mielestäni meillä on ollut hyvää!
Sellaista elämä vaan on!
Enkä syyttele ketään kuin itseäni.
Kyllä niitä muitakin hyviä miehiä mailmassa varmasti on.
Minä näen vain silmissäni ja sydämessäni tämän yhden ja ainoan.
puolestasi, jos mielestäsi niin hyvän miehen olet löytänyt ja kaikki kaatuu nyt tuollaiseen "virheeseen". Vaikea ottaa kantaa kun ei asioita tarkemmin tunne mutta hieman kuitenkin ihmetyttää, jos ei tuota asiaa voisi sopia ja hyväksyä, jos se nyt vain siitä on kiinni.
Joka tapauksessa, kaikkea hyvää sinulle ja voimia ja uskoa tulevaisuuteen, jos tuo huonompi vaihtoehto toteutuu.
mä en haukkunut kyseistä miestä vaan lähipiirissä
olevia.En ole kirjoittanut kenenkään takaamisista
mitään joten pidä sä pääsi kiinni.
tarkemmin, sinä haukuit ihan yleisesti miehet aivottomiksi: "kyllä äijät on oikeen aivottomia, niillä ei ole mitään tunteita" vaikka lopussa mainitsitkin lähipiirisi miehet. Tämä tänne tyypillinen yleistyshän täällä pännii.
Kun yrittää ilman ilkeilyäkin puolustaa miessukukuntaa naisten mielivaltaiselta syyttelyltä niin aletaan vain vittuilemaan.
Sitä paitsi, on erittäin luontevaa olettaa, että tällaisessa keskustelussa otetaan kantaa siihen viestiin, johon vastataan. Näin ollen voisi olettaa, että otsikkosi sanoma olisi tarkoitettu koskemaan myös edellisen kirjoittajan miehen toimintaa.
Jos todellakin olisit tarkoittanut vain näitä kyseisiä lähipiirisi miehiä ilman yleistystä, olisit asian voinut korjata ihan sivistyneestikkin ilman vittuilua.
mietippä sitä.Se älähtää johon kalikka kalahtaa.
alamaailmasta;) Olet nyt pahasti erehtynyt. Jospa tietäisit..., vaan riittää kun se tietää, jolle sillä on merkitystä.
Ei kuule kannata olla niin katkera, ettei voi uskoa vielä hyviäkin miehiä olevan olemassa. Se sinun teksteistäsi kuitenkin läpi paistaa.
Aurinkoista kevättä sinulle!