Ei ollut tässä oikeata aihepiiriä, joten ehkä tämä on lähinnä sitä. Vaimoni kuoli muutama vuosi sitten 40 avioliittovuoden jälkeen ja nyt olen ollut yksin jonkin aikaa. Olimme sopineet, että minä lähtisin ensin, mutta niin ei käynyt. Olen yrittänyt sopeutua uuteen elämään, mutta se on hirvittävän vaikeata. Haluaisin ystävän, naisen, jolle voisin kertoa syvimmistä tunteistani, purkaa omaa pahaa oloani ja samalla antaa toiselle jotakin, intoa elää edelleen ja rakastaa, jos niin haluaa. Tunnen kuitenkin, että petän vaimoani, kun ajattelen niin. Ehkä se on minun omaa omituista ajattelua? Minulla on vielä joitakin vuosia jäljellä, kun ei tällä hetkellä ole suurempaa ongelmaa olemassa. Sinä ymmärtävä nainen, haluaisitko jakaa ajatuksia kanssani?
Rikkoutunut sydän
Yksin jäänyt
3918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi ja otan osaa menetyksesi johdosta, mutta "Olimme sopineet, että minä lähtisin ensin, mutta niin ei käynyt..." siis tuohan on jo sairasta? Sopia valmiiksi kumpi lähtee ensin. Kaikenlaista.
Et varmaan ole ollut koskaan rakastunut, etkä ymmärrä sitä, mitä kaikkea kaksi ihmistä voi sanoa toisilleen. Ei kaikki ole sairasta, mikä sinun silmissäsi siltä näyttää!
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Minäkin olin sanonut miehelleni, että kun joskus vanhana kuolemme, niin toivottavasti minä lähden ensin... No, ehdimme olla yhdessä vain 12 vuotta, kun mieheni sairastui vakavasti ja kuoli. Elämä tuntui todella yksinäiseltä ja tyhjältä. Minulla oli kuitenkin haave uuden kumppanin löytymisestä, mutta kun hänet löysin, niin hämmästyin omia tuntemuksiani. Tunsin suurta syyllisyyttä ja minusta tuntui kuin olisin pettänyt kuollutta puolisoani. Ymmärrän siis oikein hyvin, että koet jotenkin pettäväsi kuollutta vaimoasi ajatellessasi uutta suhdetta varsinkin, kun olitte noin kauan yhdessä. Nuokin tuntemukset täytyy vain käydä lävitse ja pikku hiljaa nekin poistuvat. Tiedän kokemuksesta.