Tunnen vihaa, kaipausta, surua ja iloa -kaikkea erikseen ja yhtäaikaa. Juttu ei päässyt alkamaankaan, vaihdettiin katseita, sanoja, en päässyt edes kunnolla hipaisemaan sinua tunteakseni, että todella olet...Mutta teit minuun kai lähtemättömän vaikutuksen vain olemalla oma itsesi, ja rimpuilen tietämättäsi otteessasi päivä toisensa jälkeen. Olen minä hölmö. Tiedän tosiasiat; etenet elämässäsi polkuja, joilla haluat kokea vielä paljon, ja sen sinulle suon. Kun joku tuntuu NIIN oikealta, mutta on saavuttamattomissa, pitäisi heittää toivokin, mutta on se vaikeaa, unohtaminen.
n.190cm:n tähden
liian kypsä
161822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Elä vielä heitä toivoa, lähde mukaan sille niille poluille joita se aikoo kulkea. Sometimes it´s so simple.
Kiitos, mutta hän ei vaan jättänyt jälkiä, mitä seurata... :/ Suuntavaistooni en luota yhtään.
saa selville kysymällä. Numero hakuun finderistä ja yhteyttä. Yrittänyttä ei...
Olen koettanut kyllä, mutta salaista pukkaa... :) Joo, ei elämä ole näin kamalaa, mihin se tässä tiivistyy. Mahdollisuuksia aukenee meille kaikille. Yrittänyttä ei tosiaankaan... Ihan tyytyväinen olen elämääni ilman miestäkin, mutta harmittaa, kun valuu hiekkaan toiset mahdollisuudet... Niin oikeilta tuntuvat... Ehkä on niinkin, että luovuttaa siksi, ettei oikein usko tarpeeksi omiin mahdollisuuksiinsa. meitä kun on täällä pilvin pimein, etsijöitä ja löytäjiä. Mutta kiitos kannustuksesta.
Ihan kuin minun tekstiä...on mies joka kulkee omia polkujaan,ei halua kenenkään tulevan tielleen...sanoi sen...on niin ikävä. :'(
If I should stay...Iwould only be in your way...so I'll go but I know I'll think of you every step I take...
Sanoin etten ole tielläsi, kaikki mitä sanot syyksi miksei voida olla yhdessä on tekosyitä...mutta koska hänen mielestään ne ovat oikeita syitä niin mun ei auta kuin hyväksyä se.
Ehkä mies pelkää heittäytyä, ja on epävarma siitä, mitä todella haluaa?
mutta se ei poista sitä tuntemaani surua.
Ei poistakaan, tiedän. Mutta jos koettaa hänen näkökulmastaan ajatella asiaa... -Ehkä on parempi jättää hänet vielä "kypsymään", etsimään itseään. Kyllä hän sitten, jos sydän on jäänyt luoksesi, varmaankin koettaa yhteyden ottaa. Mä ainakin ajattelen asiasta niin, että jätän ajattelut hänen osaltaan tähän, ja katson eteenpäin. Mun on ihan turha yksipuolisesti haikailla, kun vastakaikua ei näy eikä kuulu... Ja sitäpaitsi emme ole sopineet yhtään mitään. Mutta jospa se kohtalo vielä puuttuisi tilanteisiin, jollakin tavalla. Ainahan tämä elämä vaan jatkuu, ja huomisesta ei koskaan tiedä, ja sehän tässä elämässä jännittävää onkin.
tapaus mutta tekstisi liikutti minua syvästi, toivottavasti saat yhteyden tähän henkilöön :(
Kiitos... Elätkö ehkä itsekin samankaltaista tilannetta?
mutta niin kauan kun on elämää on toivoa ...
Niin, avoimella mielellä eteenpäin. Tärkeintä lienee myös se, että on mahdollisimman rehellinen tunteilleen, eli elää tätä elämää tässä ja nyt. Ettei mene PELKÄKSI haaveiluksi. Tulin tuossa just harrastamasta työn jälkeen; muutakin ajateltavaa/rehkimistä. Sittenpähän voi nukahtaa taas hänestä unelmoiden. Jotain balanssia sentään.. :)
eräs 190 senttinen vei sydämeni muutamalla katseella, sanalla ja kosketuksella ja mä jäin rannalle ruikuttamaan :(( Kun tuntee ihmisen lähellään, saa osakseen kauniita sanoja ja ihanan hellää koskettelua ja uskoo kaiken olevan aitoa ja toinen vaan lähtee taakseen katsomatta, on se pahinta mitä voin kokea. Miten voi nainen mennä näin harhaan, uskoa kaiken olevan totta, mutta ei se sitä ollutkaan. Niin se taisi olla, että jouduin pelimiehen uhriksi, "oon pelimies, lähden uuteen nousuun..., tänä iltana olen voittaja..." Yksi ilta ja mun sydän lähti hänen mukaansa, sinne jonnekin. Ikävä on kova, mutta jonain päivänä helpottaa varmasti :))
Mikähän näitä kaksimetrisiä ohjailee..Kaikella lienee tarkoituksensa, tällaisella "rääkkäykselläkin". Ja ehkä se, että kun tunne onkin -varmaan- kai- yksipuolinen...vaan kun en todella tiedä siksi, etten "vaivautunut" kysymään...ihastuminen voi viedä kielen mennessään, siis puhekyvyn...Ja harkintakyvynkin.. :/ Mutta kunpa asiat olisivatkin niin yksioikoisia. Eivät tunneasiat mielestäni ole. Koetan ajatella asioita liikaa myös toisen näkökulmasta, ja sitten huomaan väheksyväni itseäni. Täältäkin kun saa tukevien viestien lisäksi motkotuksia siitä, että miksen tee asialle mitään, annan mennä...En ole kyllä ruikuttajatyyppi, eikä toisaalta kukaan mies VOI(?) olla korvaamaton -voiko? Meitähän on kuitenkin moneksi. Osuisi vaan kohdalle toiste joku, joka vinkin saatuaan osoittaisi kiinnostustaan hieman suorasukaisemmin, että tulee selväksi toisellekin, mitä haluaa (tutustumista, toivon) ja sitten -pitäisi kiinni. Tätähän kaikki toivoo?
kaikki toivomme, että tulisi se yksi, joka todellakin jäisi ja pitäisi kiinni. Tosi on sekin, että ihastuminen voi viedä kielen mennessään, mutta siinä tilanteessa missä tän miehen kanssa olin, hänellä ei niin käynyt. En kestä edes ajatusta hänestä ja minusta. Hänen vierellään, hänen kädet vartalollani, ihanan hellä mies. Hänen kauniit sanansa, että "saisinpa tällaisen naisen itselleni" ym.ym. Oli niin helvetin hyvä olla hänen lähellään ja uskoin löytäneeni sielun puolikkaani, mutta mitäs nyt?! En edes tiedä. Hän menee menojaan, mutta sanoo haluavan tavata minua vielä, mutta milloin. Miten jaksan odottaa ja toivoa, että milloin hän tulee, soittaa, tekstaa...En kestä tätä tunnetta, tätä helvetinmoista ikävää. Hänen vierellään ollessani kuului eräs Kaija Koon biisi ja kuuntelen sitä nyt jatkuvasti ja lähes itken ikävästä. "Tahdon susta kiinni pitää, vaikken sua oikeesti enää nää. En tahdo irtikään päästää..."
Sä kyllä todella riudut, kun vielä ylläpidät tunnetilaa musiikilla, jonka häneen yhdistät. Mutta ehkä tällä on paikkansa nyt ja tässä vaiheessa. Tunne on ikäänkuin elettävä loppuun. Nimittäin jos vastakaikua ei tule enempää, väistämättä mielikuvat kuihtuvat ja haalistuvat, vaikka ei haluaisi. Jos hän on luvannut, ja ehdotellut, vihjaillut ääneen, eikä kuitenkaan anna itsestään kuulua, luulenpa, että pitää mahdollisuuksia moneen suuntaan avoinna. Ja se ei ole välttämättä kovin lupaavaa. Mutta toivoahan aina voi. Itse en kovin korkealle arvosta sellaista miestyyppiä, jota tähän kuvailen, ja toivon, että olen väärässä sun ihailun kohteen suhteen...Mun tapaus lienee vähän liiankin kiltti ja epävarma, tai jotain sinnepäin. Kavereiden mielipiteillä lienevät omat merkityksensä valinnoille, ja ne kasautuvat uskomattoman korkeille hartioille.