Olen seurustellut nykyisen avo mieheni kanssa kohta 6-vuotta(asumme yhdessä) ja aluksi hän oli aina minun ja lapseni kanssa kotona, laittoi joskus ruokaa ja siivosikin, vietti meidän kanssa aikaa mut nyt ei enää tee täällä mitään kun käy kaiket päivät töissä ja lähtee omiin harrastuksiinsa ihan millon itteensä huvittaa...ja minä jään aina yksin kotia lapseni kanssa ja minun harteillani jää kaikki kotityöt ja koirien, kissojen ja lapseni hoitaminen(lapsi on minun edellisestä suhteesta)avomies käy käytännössä vaan täällä syömässä, suihkussa ja nukkumassa, sotkemassa..meillä ei ole enää mitään yhteistä, emme käy yhdessä juurikaan missään ja tuntuu että minä olen hänelle vaan ilmaa...Ei ole kiinnostunut asioitani ja hellyyttäkään ei osoita millään lailla omaaloitteisesti...alan olla jo niin masentunut tähän elämään muutenkin:/
Mitä tässä pitäisi tehdä?
prkl
3761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäs jos kysyisit mieheltäsi suoraan, mikä mättää, että onko hän tosiaan tyytyväinen näin teidän suhteeseen, vai mitä hän tarvitsisi ja sitten sanot mitä itse tarvitsisit. Sitten mietitte miten siihen pääsette.
Rakentavaa on, jos et syyttele liikaa, mutta sen sijaan voisit korostaa niitä asioita, joita aiemmin hänessä pidit niin ihanina ja mitä mahdollisesti vielä on jäljellä. Kyllä se heppus on itsekin varmaan huomannut, ettei teillä paljoa ole yhteistä. Turha on kitkuttaa huonossa olossa, jotain on tehtävä. Toivottavasti ratkaisuja tilanteen parantamiseksi, eikä helpointa tietä eli ulos suhteesta. Joka tapauksessa kannattaa asia selvittää, tuollaisen tilanteen pitkittäminen ei tee kuin kurjemmaksi kaikkien olon.
hei,
en ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta tuli mieleeni ja haluaisin vain tietää, että mitä sitten, jos tuo keskustelu ei auta. Siis auta sikäli, että mitä jos miehellä ei ole mitään mielipidettä siihen, miten pääsisi siihen, että kumpikin olisin tyytyväinen. Jos hän näkee asioiden olevan kunnossa. Onko suhde silloin ns. tuhoon tuomittu? Eikai parisuhdekaan toimi niin, että toinen "latelee" (syyttelemättä ja rakentavasti) mitä tarvitaan, että asiat olisivat hyvin. Eihän se muutos silloin tule sydämestä. Ja jos muutos ei tule sydämestä, niin ei kai se voi toimia pysyvästi. Vai voiko? Ja mitä ylipäätään tarkoittaa se, jos tämän kaiken jälkeen vaikuttaa siltä, että mies ei halua tehdä asialle oikeastaan mitään, mutta sanoo rakastavansa ja haluavansa elää loppuelämän yhdessä?
Niin...kunhan mietin...
...että menisin perheasiainneuvottelukeskukseen ja pyytäisin ensin ajan itselleni yksin (niinkin niitä saa), jossa ulkopuolisen avun kautta selvittäisin, miksi olisin niin eri linjoilla asioissa kuin mieheni. Terapeutin kautta löytyisi varmasti keinoja voida vaikuttaa myös välillisesti miehen haluttomuuteen tehdä töitä parisuhteen eteen. Jossain vaiheessa hänkin tulisi mukaan istuntoon. Ei tuota koettamalla mitään ainakaan häviä. Ja jos suhde sitten olisi tuhoon tuomittu, joka tapauksessa ulkopuolisen avun turvin siitäkin selviää paremmin. Pelätä ei kannata sitä mitä ei varmaksi tiedä. Ei aina tieto lisää tuskaa. Epätietoisuus taas ajaa ihmisen sairauden partaalle.