Elikkäs, oon asunut oman avovaimoni/tyttöystävän yhdessä 2,5vuotta, oltu yhdessä 3,5vuotta. Parisuhde alkoi kun oltiin molemmat 17vuotiaita, nyt molemmat lähenee 21vuotta.
Viimeisen 9kuukauden aikana itse en ole saanut enää oikein mitään irti koko parisuhteesta. Elämä on todella arkista, seksi on aika perseestä, kiistelyä raha-asioista, ja jotenki tuntuu että oma rakkauteni avovaimoani kohtaan on muuttunut sellaiseksi, kun hän olisi paras ystäväni, ei se henkilö jota kiihkeästi rakastaisin ja kenen kanssa haluaisin tehdä lapsia ja mennä naimisiin.
En ole pettänyt häntä kertaakaan(ellei jotain kännissä suutelua siihen lasketa), mutta jotenki oon viime aikoina tavallista enemmän katsellut muita naisia ja ehkä jopa flirttaillutkin.
Mainitsin viime joulukuussa tyttöystävälleni etten ollut onnellinen. Hän meni aivan paniikkiin ja itkien ilmoitteli, että ei kestä elää ilman minua. Mitäs tossa kohtaa sitten pitäs tehdä? No päätin, että jatketaan tässä nyt sitten vielä eteenpäin.
Tällä hetkellä haluaisin muuttaa pois omaan asuntoon ja miettiä tilannettani, mutta välitän sen verran paljon hänestä etten tiedä miten sen tekisin. Itselleni elämä tällä hetkellä on aika masentavaa.
Jotenkin on sellanen fiilis, että on jäänyt jotakin elämättä tän viimesen kolmen vuoden aikana, kun on vaan tullut oltua kotona tyttöystävän kanssa.
Viimeisen 9kuukauden aikana itse en ole saanut enää oikein mitään irti koko parisuhteesta. Elämä on todella arkista, seksi on aika perseestä, kiistelyä raha-asioista, ja jotenki tuntuu että oma rakkauteni avovaimoani kohtaan on muuttunut sellaiseksi, kun hän olisi paras ystäväni, ei se henkilö jota kiihkeästi rakastaisin ja kenen kanssa haluaisin tehdä lapsia ja mennä naimisiin.
En ole pettänyt häntä kertaakaan(ellei jotain kännissä suutelua siihen lasketa), mutta jotenki oon viime aikoina tavallista enemmän katsellut muita naisia ja ehkä jopa flirttaillutkin.
Mainitsin viime joulukuussa tyttöystävälleni etten ollut onnellinen. Hän meni aivan paniikkiin ja itkien ilmoitteli, että ei kestä elää ilman minua. Mitäs tossa kohtaa sitten pitäs tehdä? No päätin, että jatketaan tässä nyt sitten vielä eteenpäin.
Tällä hetkellä haluaisin muuttaa pois omaan asuntoon ja miettiä tilannettani, mutta välitän sen verran paljon hänestä etten tiedä miten sen tekisin. Itselleni elämä tällä hetkellä on aika masentavaa.
Jotenkin on sellanen fiilis, että on jäänyt jotakin elämättä tän viimesen kolmen vuoden aikana, kun on vaan tullut oltua kotona tyttöystävän kanssa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vaikee tilanne... onneksesi et sentään ole vielä tuota vanhempi, sinullahan on koko elämä edessäsi! Minulla on takana yli 20 v naimisissa olemista ja on alkanut tuntua että olemme mieheni kanssa vain kämppäkavereita. Iältäni 4kymppinen.
Jos et ole tyytyväinen niin jotenkinhan se asia pitäisi selvittää. On vain yksi elämä jokaisella. Keskustele vielä asiasta oikein kunnolla naisesi kanssa, ottakaa "kissa pöydälle". Muuta vaihtoehtoa tai oikotietä ei mielestäni ole. Olisi hyvä päästä yhteiseen sopimukseen asiasta, että et vain jätä häntä mitään sanomatta. Tilanne saattaa jossain vaiheessa johtaa pettämiseen jos yrität jatkaa väkisin ettet loukkaisi toista. Loukkaat siis kuitenkin.
että jokainen parisuhde "muuttuu" just sellaiseksi kumppanuussuhteeksi ennen pitkää.
Eli ollaan ystäviä ja kavereita. Jos sitä ikuista kiihkeää suhdetta ja intohimoa kaipaa, kumppanin saa heittää noin kolmen vuoden jälkeen ulos ja etsiä uuden ja aloittaa taas alusta..Niin se vain menee jokaisessa suhteessa..
tämä vastaus. Ei pidä paikkaansa. Jos todella on rakastunut, suhde ei muutu pelkäksi ystävyydeksi vuosienkaan jälkeen. Itse olen kokenut molemmat, joten kokemusta löytyy. Ei ole mitään ideaa mennä bestiksen kanssa naimisiin, kyllä siinä pitää olla tunnetta ja kemiaa. Kaveri on niin nuori että on aikaa löytää vielä täydellinenkin kumppani. Ei kenenkään pidä elämäänsä masentuneena puskea väkisin eteenpäin kun on mahdollisuus löytää rakkauttakin.
elämä on pahinta mitä voi kuvitella. Jos sinusta todella tuntuu tuolta, niin jatka ihmeessä matkaasi. Olet ollut todella nuori, melkein lapsi, kun olet alkanut seurustelemaan. Sinulla on paljon näkemistä ja kokemista edessäsi. Tuokin on hyvä pointti että haluat olla yksin ja miettiä elämääsi, näin löydät sen mitä olet ja mitä haluat. Ero on aina vaikea, varsinkin jätetylle osapuolelle, mutta usko pois että tyttöystäväsi toipuu kyllä. Ethän voi omaa elämääsi sääliin ja huonoon suhteeseen tuhlata. Kyllä tähän maailmaan rakkautta mahtuu ja varmasti sinäkin sitä löydät.
Eroaminen on aina vaikeaa, mutta mitä pitäisi tehdä jos suhteesta on kadonnut hellyys ja eletään vain tyyliin sisko-velisuhdetta? Kuitenkin seksi ja läheisyys on mielestäni oleellinen osa parisuhdetta? jos toista ei kiinnosta ja vaikka yritän puhua asiasta mikään ei muutu, mitä pitäisi tehdä?
ratkaisu on erota, eikä se jättäjälle aina edes sitä tuskaa tuo, vaan tilalle voi tulla valtava helpotuksen tunne. Jokaisella on oikeus onneen ja sen hakemiseen. Seksi ja läheisyys ovat olennainen osa suhdetta. Aloittaja on valtavan nuori ja tuntuu mahdottomalta ajatella että hän jäisi suhteeseen jossa seksikään ei ole tyydyttävää.
Sen verran täytyy sanoa, että kyllähän tosta tuskaa tulee, mutta eiköhän se vaan täydy kestää, koska ei tämä tästä mihinkään ole muuttumassa.
Itse olen yrittänyt kaikkeni, ja niin on tyttöystävänikin. Raskaampaa tämä ero tulee olemaan hänelle kuin minulle, mutta uskon hänen pääsevän siitä yli ajan kanssa.
Ja kiitokset tosiaan vastauksista...
jatkoa ja elä rohkeasti elämääsi. Koskaan ei tiedä mitä seuraavan nurkan takana löytyy. Tiedät kyllä kun se tyttö osuu kohdalle, kenen kanssa olet valmis jakamaan loppuelämäsi. Muista, mikä ei tapa, se vahvistaa. Olet nuori ja vasta kasvamassa aikuisuuteen.
Kaikkien parisuhteiden tunnelataus tulee jossain välissä ihan varmasti muuttumaan. Rakkaus lipuu pelkästä tunteesta tahdonalaiseksi toiminnaksi.
Alkuhuumassa rakkauden tunne säilyy kuin itsestään eikä toisessa ole mitään vikaa, kaikki on täydellistä. Tämä on sitä ihanaa aikaa jolloin parisuhde rakentuu ja muuttaa muotoaan.
Jonkun ajan kuluttua rakkauden tunne tuntuu häviävän, mutta toisaalta, tässä vaiheessa suhdetta "testataan", Haluanko minä panostaa ja olla ja tuntea rakkautta, vaikkei se enää niin automaattisesti tulekaan? Olenko valmis toimimaan tämän parisuhteen ja puolison eteen, vaikkei vaikuttimena olekaan enää pelkkä rakkauden tunne vaan toinen ihminen ja ne luonteenpiirteet ja asiat parisuhteessa, jotka sen rakkauden tunteen alunperin sytyttivät?
Ilman tuota tahtoa parisuhteessa ei kannatta olla.
Mielestäni parisuhteesta ei myöskään voi lähteä ihan tuosta noin vain. Samalla tavalla kuin parisuhteen aloittaminen on kahden kauppaa, tulisi sen eronkin olla. Asioita pitäisi miettiä yhdessä, ei yksin, vaikka se vaikealta tuntuukin.
Kyllä se ero parisuhteesta täytyy ansaita samallatavalla kuin sen aloittaminenkin.
Oletko esimerkiksi miettinyt, mitä sinä olet antanut suhteellesi ja miten sinä olet tehnyt siitä hyvän suhteen? Miten olet ylläpitänyt omaa onnellisuuttasi suhteessa?
Nyt ajatusmaailmasi tuntuu olevan hieman nurinkurinen; aivan kuin tyttöystäväsi voisi yksin vaikuttaa siihen millainen suhteenen on. Ensisijaisestihan kaikki lähtee sinusta! Sinä et voi muuttaa toista ihmistä (ainakaan paljoa) etkä voi mitata omaa onnellisuuttasi suhteessa toisen tekemisien kautta. Ainoastaan omiesi.
Siinä vaiheessa kun voit rehellisesti sanoa itsellesi, että panostin 100% tähän suhteeseen ja yritin tehdä oman ja toisen onnen siinä parisuhteessa, mutta silti epäonnistuitte, voi ero olla ainoa vaihtoehto.
aloittajan iän. Tuo mitä puhuit, on ihan järkeen käypää, mutta....Kuulostaa, kuin puhuisit 20v aviossa olleelle. Tottakai parisuhteessa tulee muutoksia, mutta muutoksienkin keskellä rakkaus säilyy. Nuo kriittisimmät ajat ovat 7vuoden välein. Tässä suhteessa ei ole päästy edes niin pitkälle ja pojasta tuntuu että elämä jää elämättä.
höpö höpö etköhän ole itse ongelmasi rakentanut ja täällä netissä sitten omaa oloasi suret. Voi, voi kasva jo aikuiseksi ja kasva vastuu tekemisistäsi parisuhteen eteen.
No, eiköhän tuo tilanne johonkin suuntaan ole vajaassa 6 vuodessa ehtinyt kehittyä.
Tätä nykyä suuteleminen ei ole pettämistä?
Mihin tämä yhteiskunta on menossa.
Itsehän olen vasta 16 vuotias, erosin just 17v tyttöystävästäni, oltiin 9kk yhessä. Sinänsä lyhyt aika mutta rakastin todella paljon, oltiin tapeltu niin paljon ja hän ei tienny rakastaako minua enää ollenkaan. Mutta ei ainakaan niin paljon kuin n. puoli vuotta sitten. Tuntuu pahalta tosi pahalta, ei ole enää ketään kenelle voisi jakaa kaiken, ihan kaiken tai soittaa milloin vaan.. Kavereille tietysti aina voi puhua jne mutta ei se ole sama asia. Ja en nyt tähän mitään romaania rupea kirjottamaan, mutta tuntuu todella haikealta kaiken sen jälkeen mitä yhdessä koettiin, oli jotenki niin ainutlaatuista.. Ensisuudelma jne.. Ja kyllä tiedän, naisia on maailmassa, mutta nyt ei todellakaan tunnu siltä että kukaan muu kelpaisi.. Ensirakkaus on aina ensirakkaus.