Elämäntilanteeni on ollut viime kuukaudet sellainen, että olen joutunut tukeutumaan ystäviini tavallista enemmän, lähinnä soitellut useammin (en kuitenkaan esim. keskellä yötä) he asuvat eri paikkakunnalla ja välillä olisin kaivannut myös sitä, että olisin voinut tulla käymään esim. yöksi kun kotona tilanne on ollut tukala. Olen pyrkinyt huomioimaan heidän tilanteensa ja kiireensä, etten ole koko ajan häiritsemässä, mutta silti tuntuu että heidän kiireensä ovat lisääntyneet huimasti viime aikoina. Lapset sairaana, ylitöitä, kotiaskareita tms. Turhaan odotan vastasoittoa kun sitä ei tule ja lopulta sitten sorrun ottamaan itse yhteyttä kun on pakko saada puhua jonkun kanssa. Osaan myös kuunnella, pidän salaisuudet enkä hölötä pelkästään omia asioitani. Nyt en ole vähään aikaan ollut yhteydessä kehenkään, en jaksa, eikä se tunnu ketään kiinnostavan. Tuntuu etten selviä yksin tästä elämäntilanteestani, mutta en myöskään tukeudu mielestäni liikaa muihin. Tunnen itseni hylkiöksi. Sellaiseksi, jonka ystävyys kelpaa vain sopivina, helposti sulavina annoksina. Vai onko tämä ystävyyttä ollenkaan?
Ystävyyden sietokyky
maj-len
6724
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikeat tilanteet elämässä veivät kaverit pois luotani. Eivät jaksaneet ongelmiani. Olen kyllä tukenut kavereita heidän asioissaan. Mutta ehkä ongelmat elämässäni olivat liian suuria. Oli väkivaltainen mies, jota en pystynyt vuosiin jättämään.
Se oli liikaa ystävilleni ja jättivät minut. Aikani koitin pitää ystävyyttä yllä. Sitten kyllästyin. Nyt olen miehen jättänyt ja samoin ystäväni. Olen saanut uusiakin kamuja, mutta en vielä tiedä ovatko yhtään parempia.
En tiedä olenko ihminen joka kerää ympärilleen vain hyväksikäyttäjiä. Olenko liian kiltti ja tylsä...
ammattiapua on sitä varten käytettävissä, jos tarvitsee ja mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Aina voi jutella terveyskeskuksen, seurakunnan, sosiaalitoimen tms. kanssa. Ystäviltään ei pidä vaatia liikaa, ettei ystävyys käy raskaaksi ja yksipuoliseksi. Ole ennenkaikkea itsellesi ystävä ja hae oikeaa apua jos tarvitset sitä. Näin voit paremmin ja ystävätkin säilyvät.
Olen hakenut apua eri tahoilta, en oletakaan kaatavani kaikkea lähimmäisteni niskaan. Kyllä mielestäni ystävyyteen kuuluu kuunnella murheitakin. Ammattiapua ei monestikaan ole kovin helposti saatavilla eikä ainakaan silloin kun sitä kipeimmin tarvitsisi, tiedän tämän kokemuksesta. Ystävyytemme ei ole koskaan aikaisemmin ollut yksipuolista. En pidä ystäviäni itsestäänselvyytenä, pyrin heitä aina tarpeen tullen voimieni mukaan auttamaan. No ehkä tämä ei ystävyyttä olekaan, jos sellaista sitten onkaan.
Ihminenhän on kyyninen omaan napaansa tuijottava opportunistipaska joka korkeintaan osaa näytellä ystävyyttä silloin kun se on hänen etujensa mukaista. Se näytteletkö itse mukana ei muuta tätä perustotuutta miksikään.
Hei! Itse aikoinaan tukeuduin liikaa yhteen ystävääni josta tuli sittemmin entinen ystävä. Tuosta viisastuneena olen tutustunut useampiin ihmisiin ja vältän yhteydenottoja samaan ihmiseen kovin usein. Odotan ystävyydeltä myös vastavuoroisuutta ja jos huomaan että olen aina itse se joka ottaa yhteyttä, lopetan yhteydenpidon. Tuossa allaolevassa linkissä luettelo palvelivasta puhelimista vastaisuuden varalle, jos yllättää puhumisen tarve eikä voi koko ajan ystäviä häiritä.
http://www.eroperhe.net/?core=puhelimet1
Ehkäpä sun ystävät eivät oikein ymmärrä sun tilannetta. Eivät ymmärrä ja osaa neuvoa ja auttaa.