Hei,
olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta (niistä saman katon alla 6 vuotta) ja meillä on yhteinen lapsi. Miehellä edellisestä liitosta kaksi teini-ikäistä lasta. Talo jossa asumme on miehen nimissä (minä muutin siihen). Viime vuonna ostimme kesämökin ja mies sen maksoi ja kauppakirja tehtiin hänen nimiin. Kauppakirjan teko pelkästään hänen nimiinsä tapahtui minulta mitään kysymättä... kuitenkin otan osaa kaikkiin remontti- ja hankintakuluihin joita mökin korjaaminen ja uusiminen vaatii. Samoin tapahtuu ja on tapahtunut talomme tiimoilta. Melkein jokainen huone on uudistettu pintaremontin kautta ja niitä on kumpikin maksanut. Pihalle on tehty kuisteja jne. on ostettu kalliita koneita ja autoa yms. ja aina ne vain kummallisesti tulee miehen nimiin. Minua vaivaa alati se, että pistän kaiken rahan yhteiseen elämiseen ja talomme ja mökin yms. kunnostamiseen, mutta esim. jos avomieheni kuolisi ei minulla olisi minkäänlaista oikeutta kotiimme. Miehen lapset käsittääkseni perisivät sen... tuntuu välillä epäreilulta, minä maksan mutta en silti omista mitään ?!? Hankala tilanne.. siis henkisesti minulle... onko muilla vaimokkeilla samanlaista ?? Miten olette ratkaisseet asian ja miten siitä keskusteleet miehen kanssa... joskus kun otan asian puheeksi tunttuu, ettei mies käsitä mitä tarkoitan eikä kuolemaa missään nimessä saa ottaa puheeksi...
olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta (niistä saman katon alla 6 vuotta) ja meillä on yhteinen lapsi. Miehellä edellisestä liitosta kaksi teini-ikäistä lasta. Talo jossa asumme on miehen nimissä (minä muutin siihen). Viime vuonna ostimme kesämökin ja mies sen maksoi ja kauppakirja tehtiin hänen nimiin. Kauppakirjan teko pelkästään hänen nimiinsä tapahtui minulta mitään kysymättä... kuitenkin otan osaa kaikkiin remontti- ja hankintakuluihin joita mökin korjaaminen ja uusiminen vaatii. Samoin tapahtuu ja on tapahtunut talomme tiimoilta. Melkein jokainen huone on uudistettu pintaremontin kautta ja niitä on kumpikin maksanut. Pihalle on tehty kuisteja jne. on ostettu kalliita koneita ja autoa yms. ja aina ne vain kummallisesti tulee miehen nimiin. Minua vaivaa alati se, että pistän kaiken rahan yhteiseen elämiseen ja talomme ja mökin yms. kunnostamiseen, mutta esim. jos avomieheni kuolisi ei minulla olisi minkäänlaista oikeutta kotiimme. Miehen lapset käsittääkseni perisivät sen... tuntuu välillä epäreilulta, minä maksan mutta en silti omista mitään ?!? Hankala tilanne.. siis henkisesti minulle... onko muilla vaimokkeilla samanlaista ?? Miten olette ratkaisseet asian ja miten siitä keskusteleet miehen kanssa... joskus kun otan asian puheeksi tunttuu, ettei mies käsitä mitä tarkoitan eikä kuolemaa missään nimessä saa ottaa puheeksi...
Vastaukset 18
Vanhimmat
kaikki kuitit talteen, minkälaisella panoksella olet osallistunut asioihin, sillä ilman kuitteja olet erotilanteessa tehnyt hyväntekeväisyyttä.
Avoerossa menee asiat niin, että molemmat ottavat oman omaisuutensa ja jos ei pysty näyttämään toteen, että on maksanut näitä kuluja/laitteita, niin heikoilla on.
... ei meillä mitään aikeita ole erota, se tuskin tulee tapahtumaan, mutta kiitos vastauksestasi. Tuo sama pätee varmaan kuolemantapauksessakin...
Onko avioliitto täysin suljettu pois vaihtoehdoista? Se nimittäin ratkaisisi tuon ongelman helposti ja nopeasti. Testamentillakin asia voidaan hoitaa, mutta siihen kannattaa jo kutsua lakimies paikalle.
eipä ole kosintaa kuulunut... ei ole pois suljettu ollenkaan. Mutta eikö ole aika epäromanttista ottaa avioliitto puheeksi tälläisen asian tiimoilta ?? Mitä te miehet siihen sanotte ?
..naiselle, että hän oli ja eli vuosikausia avoliitossa miehen kanssa. Nainen omisti omakotitalon, miehellä oli osake (vuokralla )koska mies asui naisen talossa - ilmaiseksi, mies ei osallistunut ollenkaan talon kuluihin. Miehellä oli kesämökki ja nainen laittoi omaa rahaa mökkiin monin tavoin.
Sitten mies kuoli yllättäen. Nainen yritti kertoa miehen aikuisille lapsille, että hän on laittanut sitä ja tuota.. Koska ei ollut tositteita, lapset viis veisasivat... nainen ei saanut mitään omiaan pois, koska ei voinut todistaa. Opettava tositarina.
Kannattaa huomata, ettei avioliitto muuta perimystä. Leskelle jää kyllä hallintaoikeus puolisoiden yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon, mutta perilliset (tässä tapauksessa siis miehesi lapset) perivät silti.
Avioliitto kuitenkin takaa sen, että leski perii osan miehen omaisuudesta. Jos mies nyt siis kuolisi, ja ko. henkilöt olisivat naimisissa, eikä heillä olisi avioehtoa tai pätevää testamenttia, toimitetaan ositus. Osituksen jälkeen jäämistö sitten jaettaisiin rintaperillisten(tässä 3) kesken.
Lisäksi leskelle jää toki tuo hallintaoikeus.
ei siis peri, kuten kirjoitin vahingossa. Leski siis saisi avio-oikeuden nojalla osan miehen omaisuudesta.
avio ehto kaikki joka on miehesi nimissä jää myös hänelle. vaikka ette eroamassa olekkaan mutta kumminkin.
aina oma valinta, vaan voi tulla es. kuoleman kautta ihan yllättäen.
Jos näin käy, eikä mitään tositteita laittamistaan rahoistaan ole näkösällä, niin ikävä kyllä kaikki menee avopuolisosi perillisille ja sinä jäät nuolemaan näppejä.
Jos tuo teidän suhteenne karahtaa karille, niin sinähän siinä kärsit. Miehellehän tilanne sopii mainiosti nykyiselläänkin.
Olkoonpa romanttista tai ei, rahasyiden vuoksi naimisiin meneminen on hyvinkin järkevää. Tarvitseeko kaikki aina tehdä romantiikan takia? Eikö järkeäkin voisi joskus käyttää motiivina?
Ensinnäkin, koska et omista teidän kamoja, et ole niistä myös vastuussakaan. Jos miehes tekee henk. koht. konkurssin tai muuten hassaa omaisuutensa, niin se on hänen häpeensä, ei kuulu sulle ja olet turvassa kaikilta velkojilta.
Varat joita käytät yhteisten kamojen ylläpitoon ja huoltoon voit kuvitella ikäänkuin vuokrana ko. kohteista. Luulen että remontteihin käyttämäsi varta eivät ole läheskään sitä luokkaa kuin jos vuokraisit vastaavat kiinteistöt?
Ja mikä sinua estää tekemästä omia bismeksiä? Jos mies ostaa pihan täyteen mönkijöitä niin ei oo sun asia niitä maksaa jos et halua, vastaavasti voit pistää omat rahasi ihan ikiomaan sijoitusrahastoosi ja se on sun eikä siihen ukkos pääse kiinni.
Se on kyllä totta, että jos asuu toisen asunnossa ja kuluttaa sitä ja hyötyy itsekin remonteista yms. niin pitää niihin osallistua eikä saa sijoituksiaan pois. Maksetaanhan tosiaan vuokraakin tai jostakin omasta asunnosta yhtiövastiketta. Eri asia, jos maksaisit miehen asuntolainaa. Toki senkin voi tehdä.
Mutta remontteihin yms. ei ehkä samalla panoksella tarvitse osallistua kuin toinen. Oletaan, että asunto myydään niin remontithan usein nostaa asunnon arvoa. Silloin omistaja hyötyy remontista enemmän. Tai mitä, jos tulee pian ero tai kuolema ja ei ole ehtinyt edes nauttimaan remontin tuloksista...
Ja jos toisen asunnossa asuminen tuntuu hankalalta, sen voisi myydä ja ostaa yhteisen?
Ja miksi autot tai koneet tulee miehen nimiin? Kai voit pyytää, että ne laitetaan molempien nimiin jos olet niistä puolet maksanut?
Mutta tosiaan ei voisi mökkiin ja asuntoon laitetuista rahoista sanoa, että ne menevät ihan "taivaan tuliin", koska hyödyt niistä ainakin jollain tavalla.
Onko sinulla pienemmät tulot vai miksi et osallistunut mökin ostoon?
... kun mökkiä oltiin ostamassa niin minä kerroin halukkuuteni osallistua myös sen maksamiseen. mutta kun kauppakirjaa oltiin tekemässä se tehtiin miehen nimiin (en ollut läsnä) ja hän sen sitten sai maksaakkin koska nimeäni ei missään näkynyt... en ala maksaa toisille omaisuutta. totta se, että saanhan minäkin siitä mökistä nauttia, mutta tämä on lähinnä periaatekysymys. mies ehkä pitää liian itsestäänselvänä, että kaikki jatkuu näin iät ja ajat emmekä me koskaan kuole... tarkoitan juuri sitä, että minulla ei olisi edes hallintaoikeutta mihinkään liittomme aikana hankittuun (miehen nimissä olevaan) eikä varsinkaan kotiimme jota olen rakkaudella ja meitä yhdessä ajatellen sisustanut ja laittanut.
Eikö asiaa olisi voinut korjata myöhemmin?
Etkö päässyt paikalle kun kauppakirjoja tehtiin vai halusiko mies välttämättä hoitaa asian? Aika omituista, että hän ei halunnut laittaa sitä molempien nimiin. Oliko hänellä mitään selitystä asialle?
Kuolemasta puhuminen tuntuu olevan monella tabu. Meilläkin mies sanoi, että odotanko hänen kuolemaansa (en muista tarkkoja sanoja) ja joku sanoi minulle, että miks sä nyt kuolemista ajattelet... Kun sanoin, että eihän sitä tiedä mitä ja koska tapahtuu niin ymmärsi sitten kyllä. Sattuuhan sitä kaikennäköistä ikävää vaikka sitä ei toivo tietenkään! Mies myös epäili, että en luota häneen kun halusin jonkin meidän molempien nimille.
Meillä kaikki yhdessä maksetut on molempien nimillä. Olen pitänyt sitä ihan itsestään selvyytenä.
Teilla on yhteinen lapsi. Jo hanenkin takia teidan pitaisi laillistaa yhteiselonne. Menkaa nyt ihmeessa maistraattiin tai papin luo ja hoitakaa tuo asia kuntoon. Ei sinun tarvitse odotella miehesi "kosintaa", sanot vain etta ensiviikolla poiketaan vihdoin maistraatissa ja saadaan tuo asia jarjestykseen. Sitten vain varmistat etta niin todella tapahtuu.
Mikali todella haluatte elaa yhdessa niin eiko tuo ole aivan rehelliseen maalaisjarkeen kaypa asia laillistaa elaminen sen sijaan etta sina lapsellesi edustat "jalkavaimoa".
Yhteinen lapsihan perii isänsä oli vanhemmat avoliitossa tai avioliitossa (kuten myös miehen omat lapset). Ja ihan hyvin nuo avoliitossa elävät lapset näkyvät voivan (tutut 14 vuotta avoliitossa, kaksi lasta ja toiset 25 vuotta avoliitossa, kolme lasta). En usko, että lapset todellakaan ajattelevat äitinsä olevan jalkavaimo?! (ja eikös pitäs sit olla lisäks toinen eli oikea vaimo?)
Ja mikäs avomies sitten on? Vai onko hänen asemansa aina korkea oli aviomies tai avomies?
Mutta jostain syystä itsekin haluan lapset avioliitossa.