Kulttuurissamme on käytäntönä mennä naimisiin ja siinä yhteydessä antaa lupaus uskollisuudesta kuolemaan asti. Mistä tämä on keksitty sitä en tiedä, taitaa olla jonkinlainen vanhanajan rituaali. Mielipiteeni on kuitenkin että tämä on aivan typerä ja turha seremonia..eihän kenenkään pitäisi tuollaista lupausta antaa, sitä ei kukaan kuitenkaan pysty täysin pitämään. Eihän uskottomuuteen välttämättä tarvita fyysistä tekoa, toisen himoitseminen jo ajatuksissa on uskottomuutta. Kun toista ihmistä rakastaa vilpittömästi aidosta sydämestä niin lupauksia ei tarvita. Lupaukset ja sopimukset ovat epäluotettavia varten. Kun rikkoo jotain sääntöä niin lupauksiin vedoten voidaan tuomita teko. En kuitenkaan usko pätkääkään siihen että ihminen olisi uskollinen sen takia että on vihkikaavassa sen luvannut. Pois turhat kaavat, ihminen on joko luotettava tai epäluotettava lupauksista riippumatta.
Turhat lupaukset
Elämää pohtinut
12563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se lupaus onkin merkki muille, ei itselleen.
Siinä oot oikeassa, et rakkaus ei tarvitse lupauksia.
Siinä vihkikaavassa kylläkin sanotaan, että tahdotaan rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä jne. Itse asiassa siinä ei sanota, että "lupaan" vaan "tahdon". Eli naimisiin menijä tahtoo rakastaa puolisoaan. Uskollisuudesta siinä ei puhuta mitään.
Perusteet uskollisuudelle ovat selvät, kun vähän aikaa asiaa miettii. Yksi ilmiselvä peruste on sukupuolitaudit. Ennen ei ole ollut samanlaisia hoitokeinoja kuin nykyään eikä ollut kondomia, joten ainoa mahdollisuus varmistaa taudittomuus oli pysyä uskonnollisena.
Uskollisuudelle löytyy perusteet myös biologiasta ja perhekeskeisyydestä. Kaikkien lajien perustehtävä on lisääntyminen. Laji ei pitkään säily, jos sen jäsenet eivät pyri lisääntymään. Ihmisillä ennen Homo sapiensia lisääntyminen on turvattu muodostamalla pieniä yhteisöjä. Lisääntyminen ei tässä tarkoita pelkästään lapsien hankkimista, vaan nimenomaan omien lapsien hankkimista. Adoptio ei ole ratkaisu silloin, kun tähdätään omien geenien levittämiseen. Mies on varmistanut omien lapsiensa selviytymisen huolehtimalla perheestä, klaanista tai heimosta. Nainen huolehtii samalla tavalla. Naisen täytyy kuitenkin uskotella miehelle, että hänen lapsensa ovat miehen siittämiä, koska eihän mies vieraita lapsia suostu elättämään. Siksi hänen kannattaa olla uskollinen. Mies puolestaan yrittää estää naisen parittelun muiden miesten kanssa.
Ylläolevan kappaleen yksityiskohdat riippuvat sitten siitä yhteisöstä. Eri eläinlajeilla on paljon variaatioita sen suhteen, miten uskollisuus ja parittelu menevät. Monesti on niin, että läheistä sukua toisilleen olevat hoitavat toistensa jälkeläisiä. Niinhän ihmisilläkin on. "Veri on vettä sakeampaa."
Uskollisuudella on sekä biologinen että sosiologinen merkitys, eikä se ole mistään tuulesta temmattu vanhanajan rituaali. Naimisiinmeno on keksitty vasta paljon uskollisuuden keksimisen jälkeen.
Vihkikaavassa sanotaan tahdotko olla uskollinen kunnes kuolema erottaa. Jos kaavaa on viime aikoina taas muutettu niin se on eri asia, tuo muoto kuitenkin ollut satoja vuosia.
Vihkikaavassa kysytään "tahdotko sinä rakastaa..ja olla uskollinen?" Siihen vastataan "tahdon" eikä näin ollen luvata muuta kuin tahtomista.
Kulttuurissamme yleistynyt käytäntö, avoliitto, on ilmeisesti tarkoitettu juuri sinulle!
Vihkikaavassa kysytään tahdotko rakastaa ja olla uskollinen..KUNNES KUOLEMA EROTTAA. Siinä on suuri ero tahtooko nyt tai kunnes kuolema erottaa.
Uskollisuus koskee yhtä paljon seurustelevia kuin avioliitossakin olevia. Lupaus on AINA lupaus.
Tarkista avioliittoasetuksesta, mitä siinä vihkikaavassa kysytään. Mieheltä kysytään: "Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Uskollisuudesta ei puhuta mitään eikä myöskään kuolemasta. Se kuolema tullee jenkkileffoista tai jostain muusta. Ehkä joskus kirkkovihkimisessäkin puhutaan kuolemasta, en tiedä, mutta siviilivihkimisessä kaava menee kuten olen ylle kirjoittanut.
Puhun nimenomaan kirkollisesta Evl vihkimisestä..oletan sen olevan se eniten käytetty Suomessa.
Poikkeaako se sitten olennaisesti tuosta siviilivihkimisestä. Tuntuu omituiselta, jos poikkeaa, koska vihkikaava on kuitenkin laissa sanottu.
Prosentteja vihkimisten suosiosta en tiedä, mutta luultavasti olet oikeassa, eli ev.lut. on suosituin. Siviilivihkimisen osuus on kuitenkin koko ajan kasvussa, näin luulen.
Ou jee. Yritä nyt ymmärtää.
Siis juuri sillä vihkimishetkellä TAHDOTAAN rakastaa ja olla uskollinen siihen asti kunnes kuolema erottaa. Siinä ei luvata tai sanota, että tämä TAHTOMINEN jatkuu kuolemaan saakka. Tahtominen jatkuu niin kauan kuin ihminen tahtoo sen jatkuvan! Toisilla se tahto loppuu jo seitsemän päivän jälkeen vihkimisestä ja toisilla kestää kuolemaan asti. Vihkikaava on nerokas.
Nerokas onkin tuo vihkikaava jos sitä noin helposti voi tulkita oman tarpeen mukaan! Ja käytäntö on osoittanutkin että tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijaa..oikeassa olet!
Se, että pari solmii avioliiton ei johdu vihkikaavasta eikä sen tulkinnasta vaan aivan muista seikoista kuten esim. rakkaudesta. Pari haluaa julkisesti tunnustaa rakkautensa ja elää toisen kanssa myötä- ja vastamäet. Ei sen kummempaa.
Jos joku on sitten uskoton eikä rakasta vihkimisen jälkeen, se ei johdu vihkikaavan tulkinnasta vaan IHMISESTÄ ITSESTÄÄN.
Vihkikaava ei ole huono vaan sitä rikkova ihminen tekee väärin "unohtamalla" mitä hänen piti tahtoa!
Tämän ajan paradoksi
Kirjoittanut: Mietittäväksi, 3.10.2002 klo 16.26 ( Suomi24.fi keskustelut )
Me kulutamme enemmän, mutta meillä on vähemmän.
Me ostamme enemmän, mutta nautimme siitä vähemmän.
Me rakennamme suurempia taloja ja pienempiä perheitä.
Meillä on enemmän mukavuuksia ja vähemmän aikaa,
enemmän lääkkeitä ja vähemmän terveyttä.
Meillä on edistyneempiä loppututkintoja,
mutta vähemmän maalaisjärkeä.
Kasvatamme omaisuutta ja pienennämme arvojamme.
Elämme mahtavien roolien ja vähäpätöisten persoonien, suurten voittojen ja pinnallisten ihmissuhteiden, komeiden talojen ja rikkinäisten kotien aikakautta.
Olemme lisänneet vuosia elämäämme, mutta emme elämää vuosiimme.
Olemme puhdistaneet ilmakehäämme, mutta saastuttaneet sielumme.