onko mikkelissä

missäpäin rullailupaanat?olisi tarkotus tulla sinnepäin.
2450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sillä tapaa, että ymmärtääkseni kohtuullinen paana kulkee suunnilleen Kiiskinmäeltä Otavaan vanhan Otavantien suuntaisena ihan erillisenä keyven liikenteen väylänä. En ole ehtinyt tänä keväänä käydä tutkailemassa, onko tullut pahoja routavaurioita lisää. Reitillä on pituutta kohtuullisesti ja melkomoisia mäkiä jonkin verran. Otavastahan voi jatkaa Hirvensalmen suuntaan tietä pitkin tai kevyen liikenteen vanhaa reittiä Koivakkalan tienhaaraan.
Sitten on kaiketi Pieksämäen tien reunus ja Hiirolan varalaskupaikan alue. Kaupungin liikuntatoimistosta tai virastotalon yhteispalvelupisteestä saanee parilla eurolla sellaisen keskustan kartan, jossa näkyy kevyen liikenteen väylät ja latureitit. Takapuolella on sitten koko nykyisen kaupunkialueen kartta.
Sateella voisi kai suositella Rantakylän viihdekylpylää. Se on edullinen paikka ja likumäki on hyvä, viereisessä kunnantalossa on ravintola ja siitä parkkipaikalta on oikeastaan hyvä lähteä luistelureitille ja onhan rantakylässäkin kelvollisia luisteluväyliä mm. vanhalla maratonreitillä. Tervetuloa vaan !

Äänestä
  • tiedoista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rullis>> kirjoitti:

missäpäin rullailupaanat?olisi tarkotus tulla sinnepäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu