Tällä palstalla saa varmasti monentasoisia vastauksia, mutta kysyn silti...
Miksi miehelle on joskus ajatusten ja ennen kaikkea tunteiden julki tuominen vaikeaa? Nauraminen on suunnattoman tärkeää, mutta joskus haluaisin kuulla ilman kevennystä, että mies ajattelee minua. Ja ehkäpä jopa enemmän kuin muita...
Olen nainen, ja minulle kauniiden asioiden sanominen on luontevaa. Ei se tarkoita sitä, että se velvoittaa sitoutumiseen. Itselläni ei ole mitään kiinnostusta ketään muuta miestä kohtaan, mutta vältän sen sanomista, että en ahdista miestä nurkkaan. Hän saa sitoutua minuun sitten, kun se lähtee hänen aloitteestaan. Muuten en voi häneen luottaa.
En siis seurustele, mutta tapailen miestä. Moni asia tuntuu hyvältä hänen seurassaan, mutta koskaan ennen en ole pelännyt tällä tavalla, että minulle käy vielä pahasti... Pelkoa aiheuttaa vain ja ainoastaan tietämättömyys miehen ajatuksista ja haaveista. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä hän elämältä haluaa. Tai mitä hän haluaa minulta. Voiko mies olla ajattelematta sellaisia?
Tarkoittaako haaveista puhuminen miehelle samaa, kuin lupausta siitä että hän toteuttaa kaiken juuri minun kanssani? Minulle se ei tarkoita sitä, vaan se on mahdollisuuksista kertomista. Minulla on vain yksi elämä, enkä haluaisi tuhlata aikaa sellaiseen mieheen, joka ei halua elämältä mitään samaa kuin minä.
Ehkä tuhlaan nyt aikaani. Toisaalta haluan antaa miehelle aikaa, koska hän saattaa olla sen arvoinen! Harva ihminen kolahtaa näin. En tietysti edes tätä voi hänelle sanoa, koska hän saattaa ahdistua ja juosta karkuun. Toisinaan suututtaa, kun perässäni juoksee, kuolaa ja imartelee lauma miehiä, mutta se ainoa joka kiinnostaa, saa juuri ja juuri sanottua, että hänen mielestään olen kiva. (Kerran ja hellän painostuksen alla.)
Pitäisikö minun päätellä, että miehellä ei yksinkertaisesti ole minusta kovin ihmeellisiä ajatuksia? Vai pelkääkö hän jotakin? Jos, niin mitä? Miten voisin asiaa helpottaa?
Itsetuntohan tässä kohta on ihan maassa... Olen hyvä nainen, ja olisin ansainnut hyvän miehen. Voiko puhumaton mies olla hyvä?
Tässä pitää vain toimia omaa luonnettaan vastaan, ja jättää sanomatta paljon kaunista.
Miksi miehelle on joskus ajatusten ja ennen kaikkea tunteiden julki tuominen vaikeaa? Nauraminen on suunnattoman tärkeää, mutta joskus haluaisin kuulla ilman kevennystä, että mies ajattelee minua. Ja ehkäpä jopa enemmän kuin muita...
Olen nainen, ja minulle kauniiden asioiden sanominen on luontevaa. Ei se tarkoita sitä, että se velvoittaa sitoutumiseen. Itselläni ei ole mitään kiinnostusta ketään muuta miestä kohtaan, mutta vältän sen sanomista, että en ahdista miestä nurkkaan. Hän saa sitoutua minuun sitten, kun se lähtee hänen aloitteestaan. Muuten en voi häneen luottaa.
En siis seurustele, mutta tapailen miestä. Moni asia tuntuu hyvältä hänen seurassaan, mutta koskaan ennen en ole pelännyt tällä tavalla, että minulle käy vielä pahasti... Pelkoa aiheuttaa vain ja ainoastaan tietämättömyys miehen ajatuksista ja haaveista. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä hän elämältä haluaa. Tai mitä hän haluaa minulta. Voiko mies olla ajattelematta sellaisia?
Tarkoittaako haaveista puhuminen miehelle samaa, kuin lupausta siitä että hän toteuttaa kaiken juuri minun kanssani? Minulle se ei tarkoita sitä, vaan se on mahdollisuuksista kertomista. Minulla on vain yksi elämä, enkä haluaisi tuhlata aikaa sellaiseen mieheen, joka ei halua elämältä mitään samaa kuin minä.
Ehkä tuhlaan nyt aikaani. Toisaalta haluan antaa miehelle aikaa, koska hän saattaa olla sen arvoinen! Harva ihminen kolahtaa näin. En tietysti edes tätä voi hänelle sanoa, koska hän saattaa ahdistua ja juosta karkuun. Toisinaan suututtaa, kun perässäni juoksee, kuolaa ja imartelee lauma miehiä, mutta se ainoa joka kiinnostaa, saa juuri ja juuri sanottua, että hänen mielestään olen kiva. (Kerran ja hellän painostuksen alla.)
Pitäisikö minun päätellä, että miehellä ei yksinkertaisesti ole minusta kovin ihmeellisiä ajatuksia? Vai pelkääkö hän jotakin? Jos, niin mitä? Miten voisin asiaa helpottaa?
Itsetuntohan tässä kohta on ihan maassa... Olen hyvä nainen, ja olisin ansainnut hyvän miehen. Voiko puhumaton mies olla hyvä?
Tässä pitää vain toimia omaa luonnettaan vastaan, ja jättää sanomatta paljon kaunista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kaikille vaikeaa :D
Joskus on tietty tilanteita jolloin oma fiilis voi olla et ihan sama ja nainen ei aina sitä ymmärrä...
Minä olin samanlaisessa tilanteessa. Tapailin miestä, jolla ei ollut mitään tapaamisiamme vastaan, mutta joka ei kuitenkaan mitenkään aktiivisesti tuonut tunteitaan esiinkään. Välillä meillä oli hyvä olla yhdessä, välillä tuntui kun hän toivoisi minun olevan mahdollisimman kaukana.
Vihdoinkin sain kysyttyä missä mennään niin, että hänen oli siihen vastattava. Hän vastasi, että hänen ei ole oikein hyvä olla seurassani.
Suhteemme on nyt tauolla. Olemme sopineet, että hän ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu. En kuitenkaan usko niin enää tapahtuvan.
Älä riko sydäntäsi turhaan. Minä olin koko ajan varuillani. Mutta toki kirvelee silti, kun kohtaa miehen jonka lähellä on hyvä olla ja takkiin tulee.
En halua painostaa, kun hän on sanonut ettei pidä sellaisesta. Ja kyllä hän muutakin seuraa saisi, eli ei hän yksinäisyyden pelossa minun seurassani ole. Taisi hän viimeksi sanoakin, että eikös naisten pitäisi aavistaa asioita, ettei niitä tarvitse sanoa... Eli tuskin hänen kamalan paha kanssani on olla. Joku muu mättää. Ehkä hän ei luota minuun? No, miten voisi luottaakaan, kun yrittää niin kovin olla tuntematta. =)
ettäkö naisen pitäis aavistaa, siis tietää mitä mies ajattelee !?
Kuules, kukaan ei pysty tietämään mitä toinen ihminen ajattelee. Ja sit Sun ppitäis siihen kyetä.
Sanoisin ettei tosta miehestä oo ainakaan jatkossakaan puhumaan, mistään, ikinä.
Mihin teidän suhde voi mennä kun Sun pitää arvata ja aavistella miehen ajatukset ?
Miehellä on mielessä parempaakin tekemistä kuin läpän heitto. Olet ilmeisesti takertujatyyppiä ja mies pitää sinua riskitapauksena. Eli siis luottoa puuttuu.
Mies ei kuitenkaan halua elää elämäänsä yksin, sen tiedän. Eli joskus hänkin haluaa jollakin tavalla sitoutua. Jos mies pitää minua takertujana, niin johtuuko se vain yksinkertaisesti siitä, että mieleni tekisi mieli olla avoin? Enhän ole kuitenkaan häneltä mitään vaatinut, enkä esimerkiksi seurustelusta puhunut yhtään häntä enempää. (eli asia on mainittu vitseissä rivien välissä)
Mikä tekee naisesta riskitapauksen? Hän arvostaa ainakin uskollisuutta ja rehellisyyttä. Sitä löytyy minusta. Mutta minulla on myös omaa elämää ja tavoitteita. Eli pitääkö nyt ymmärtää niin, että todellakin tunteista puhuminen on miehelle joskus sama asia kuin pallo jalassa? Hölmöä. Luulisi että jokaiselle ihmiselle mukavien asioiden puhuminen olisi vain miellyttävää.
Niin, ja mitä parempaa miehellä sitten on mielessä kuin läpän heitto? Mielenkiintoinen kommentti. :)
mies on yleensä tuo junttien juntti joka ei puhu eikä pukahda, tukeutuu vaan korkeintaan pelkkiin tekoihin.
Miksi sitten näin ? Usealle miehelle on jostain kumman syystä erittäin kiusallista puhua omista tunteistaan sekä rakkaudesta toista kohtaan. Mikä käsittämätön seikka sen sitten oikein aiheuttaa ? Veikkaisin et suurimmalle osalle se vaan on niin et ne asiat eivät miehelle kuulu ja tuntevat omaa alemmuuttaan puhua sellaisista asioista, kokevat sen ehkä heikkouden osoituksena ? Aikoinaankin on ollut se käsitys et mies on se yksilö joka ottaa ohjat käsiin ja näyttää missä mennään, tämä juttu on ilmeisesti jäänyt vielä monelle arkiseen elämään ja parisuhteeseen.
Onneksi kuitenkin kehitys jatkuu ja jatkuvasti löytyy uusia miehiä joille tunteiden julkistaminen ei ole mitään ihmeellistä ja asioista puhuminen kuuluu ihan normaaliin elämään. Tuollaisia löytyy kuhan vaan sopiva osuu kohdalleen :o)
olla "tunteiden kieli" hallussa ja sanastokin puuttuu melkein kokonaan. Naisilla on tässä ylilyöntiasema, ja miehille se voi olla pelottavaa ja ärsyttävääkin.
Sun kannattaisi puhua miehen kanssa rehellisesti tunteistasi. Vaikkei hän osaisi paljon vastata, niin näet varmasti hänen elekielestään, missä mennään.
Minulla on ihan vastaava tilanne menossa ja itse suorasukaisena tyyppinä en jaksanut mietiskellä ja ihmetellä kun aistin että mies on jotenkin puissa. Sanoin hänelle rehellisesti että pidän hänestä ja nautin hänen seurastaan sekä mielelläni tapaan häntä jatkossakin sillä haluan oppia tuntemaan häntä paremmin mutta mikäli hän ei koe samoin, tai on epävarma, on minulle ihan ok olla vaan ystäväkin. Vaikka tietenkin halusin enemmin kuin vaan ystävyyttä, halusin näyttää ettei elämäni siihen kaadu jos hän ei koe samoin. Ei mies voi tästä ahdistua sillä tällöin nainen ei emotionaalisesti painosta häntä mihinkään. Miehet ahdistuvat siitä kun kokevat naisen olevan henkisesti riippuvainen jo siinä vaiheessa kun itse eivät vielä ole valmiita siihen. Älä pelkää sitä että hän sanoo sinulle ei. Kysy reilusti ja osoita että olet ihan ok vaikka hän olisikin eri mieltä, olet vahva ja itsenäinen ja tasapainossa tunteittesi kanssa.
Minulla ainakin toimi ja sain ihastuneen rehellisen vastauksen ja kiitosta avoimuudesta :) Ei hän vieläkään mitenkään vahvistanut että haluaisi seurustella ja muuta mutta ainakin sain rehellisen vastauksen ja tiedän mikä on tilanne.
tilanteenne sitten on? Sekö, ettei hän tiedä että haluaako seurustella kanssasi?
siis tilanne on se , että katsellaan päivä kerrallaan. Ei meistä kumpikaan vielä ole vielä varma mistään mutta tarkoitin sitä että halusin tietää haluaako hän edes katsoa mihin juttu vie vai ei ja kokeeko hän minut enemmin ystävänä kun rakastettuna ja siihen sain vastauksen.
sä aiot tyytyä tuohon "päivä kerrallaan" -systeemiin?
Kyllä mies tietää, haluaako seurustella vai ei, ja jos haluaa, niin silloin myös seurustelee. Kaikki tuollaiset päivä kerrallaan ja epävarmuus siitä, haluaako seurustella tarkoittaa vain sitä, ettei halua. Kysy vaikka keneltä tahansa mieheltä asiasta, siis joltain toiselta kuin siltä sun tapaukseltasi. Tuo päivä kerrallaan tarkoittaa sitä, että pitää sut varalla, kunnes ilmestyy se nainen, jonka kanssa hän haluaa seurustella.
en itsekään tiedä haluanko? ei minulle ainakaan ole päivän selvää haluanko vai enkö ennenkuin saan rauhassa tutustua.Tiedän ainoastaan että ehkä haluan ja pidän hänestä? Minulle tämä päivä kerrallaan sopii hyvin? Jos ei siitä sitten tule mitään niin sitten ei :) Mistä noin agressiivinen kommetti? :) Yritin vain sanoa että suora kysymys yleensä kannattaa? Jos olet sitä mieltä että ei kannata niin haluaisitko perustella miksi. Ei kyse ole nyt minun suhteestani vaan siitä että mielestäni kannattaa olla rehellinen ja uskaltaa avoimesti näyttää tunteensa, ei siihen kuole jos tulee hylätyksi.