"Meillä ihmisillä on edelleen sama pyrkimys riippumattomuuteen, mutta neuroottinen tarve omien lasten omistamiseen ja näiden kautta elämiseen vie usein voiton, ja lapsen riippumattomaksi kasvattamisen tavoitteen kumoaa usein vanhempien tarve kasvattaa lapsensa sellaisiksi, että he voivat jatkuvasti pitää näistä kiinni..."
"On totta, että perhe on tärkeä yksikkö kehitysprosessissa, mutta sen ei pidä olla pysyvä yksikkö. Sen ei pidä muodostua syyllisyydentuntojen ja neuroosien lähteeksi silloin kun sen eri jäsenet pyrkivät emotionaaliseen riippumattomuuteen. Olette ehkä kuullut vanhempien sanovan "Minulla on oikeus tehdä lapsestani sellainen ihminen kuin haluan." Mutta mikä on tällaisen hallitsevan asenteen tuottaman palkinto? Viha, kauna, katkeruus ja turhauttava syyllisyys sitten kun lapsi kasvaa aikuiseksi..."
"Perheissä, jotka tähtäävät riippumattomuuteen, perheenjäsenen pyrkimystä olla oma itsenäinen persoonansa pidetään aivan normaalina sen sijaan että se tulkittaisiin uhaksi jonkun toisen perheenjäsenen auktoriteettia vastaan. Takertumista ja tukeutumista ei rohkaista. Lapselta ei myöskään vaadita ikuista alamaisuutta ja kuuliaisuutta vain siksi, että hän on perheen jäsen. Tällainen asennoituminen johtaa siihen, että perheenjäsenet viihtyvät keskenään ja haluavat olla yhdessä sen sijaan että tuntisivat yhdessäolon velvollisuudekseen. Tällaisessa perheessä kunnioitetaan myös toisen yksityisyyttä eikä vaadita lapsiakaan jakamaan kaikkea toisten kanssa. Perheen äidillä on oma elämänsä sen lisäksi, että hän on äiti ja vaimo..."
"Tällaisessa perheessä lapsia ei manipuloida viekkaasti syyllisyydentuntoja herättämällä eikä heitä pyritä uhkauksien avulla pitämään vanhemmistaan riippuvina ja näille vastuullisina. Kun lapset tulevat aikuisiksi, vanhemmat eivät halua heidän käyvän luonaan velvollisuudentunnosta. Sitä paitsi vanhemmilla on niin paljon tekemistä omassa aktiivisessa elämässään, että heillä ei ole aikaa odottaa, että lapset ja lastenlapset tulisivat heidän luokseen ja antaisivat heidän elämälleen tarkoituksen..."
Wayne W.Dyer
Hyväsy itsesi, uskalla elää
(lainaukset s. 223 - 230)
Painopaikka:
Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 1999
"On totta, että perhe on tärkeä yksikkö kehitysprosessissa, mutta sen ei pidä olla pysyvä yksikkö. Sen ei pidä muodostua syyllisyydentuntojen ja neuroosien lähteeksi silloin kun sen eri jäsenet pyrkivät emotionaaliseen riippumattomuuteen. Olette ehkä kuullut vanhempien sanovan "Minulla on oikeus tehdä lapsestani sellainen ihminen kuin haluan." Mutta mikä on tällaisen hallitsevan asenteen tuottaman palkinto? Viha, kauna, katkeruus ja turhauttava syyllisyys sitten kun lapsi kasvaa aikuiseksi..."
"Perheissä, jotka tähtäävät riippumattomuuteen, perheenjäsenen pyrkimystä olla oma itsenäinen persoonansa pidetään aivan normaalina sen sijaan että se tulkittaisiin uhaksi jonkun toisen perheenjäsenen auktoriteettia vastaan. Takertumista ja tukeutumista ei rohkaista. Lapselta ei myöskään vaadita ikuista alamaisuutta ja kuuliaisuutta vain siksi, että hän on perheen jäsen. Tällainen asennoituminen johtaa siihen, että perheenjäsenet viihtyvät keskenään ja haluavat olla yhdessä sen sijaan että tuntisivat yhdessäolon velvollisuudekseen. Tällaisessa perheessä kunnioitetaan myös toisen yksityisyyttä eikä vaadita lapsiakaan jakamaan kaikkea toisten kanssa. Perheen äidillä on oma elämänsä sen lisäksi, että hän on äiti ja vaimo..."
"Tällaisessa perheessä lapsia ei manipuloida viekkaasti syyllisyydentuntoja herättämällä eikä heitä pyritä uhkauksien avulla pitämään vanhemmistaan riippuvina ja näille vastuullisina. Kun lapset tulevat aikuisiksi, vanhemmat eivät halua heidän käyvän luonaan velvollisuudentunnosta. Sitä paitsi vanhemmilla on niin paljon tekemistä omassa aktiivisessa elämässään, että heillä ei ole aikaa odottaa, että lapset ja lastenlapset tulisivat heidän luokseen ja antaisivat heidän elämälleen tarkoituksen..."
Wayne W.Dyer
Hyväsy itsesi, uskalla elää
(lainaukset s. 223 - 230)
Painopaikka:
Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 1999
Vastaukset 21
Vanhimmat
"Lasten neuroottinen omistaminen ja heidän kauttaan eläminen..."
Joo,joo, herra Dyerin löpinää. On yhtä kuin kaikkitietävyys ja sitä kautta rahastaminen.
Mihin raja vedetään omistamisessa, kun on kyse viisivuotiaasta lapsesta?
Miten jaksaa ja osaa erotella tunteensa lastaan kohtaan 24 tuntia vuorokaudessa? Minä Papusoppa tunnen omistuksen tunteita omaisiani kohtaan alati. "Omasta" muodostuu sanajohdannainen eli omainen. Pitäisikö alkaa hurskastella, että soo, soo, en omista lähiomaistani?
"Perhe on tärkeä yksikkö, mutta sen ei pidä olla pysyvä"...
Ei toden totta ole nykypäivän Suomessa pysyvä yksikkö, kun katsomme avioerotilastoja. Entä lapset, jotka kasvavat kuin villiapinat hajonneessa perheyksikössä?
Kysyn vaan.
Lisää tekstin lainausta:
"perheissä jossa tähdätään riippumattomuuteen... tukeutumista ei rohkaista..."
Herrajumala sentään, sanoo Papusoppa! Eikö 0-16 v. saa tukeutua vanhempiinsa ilman, että se koetaan uhkana.
" Lapselta ei vaadita alamaisuutta ja kuuliaisuutta siksi että hän on perheenjäsen..."
Hoh! Kysynpä Dyeriltä, miten äiti saa lapsensa tottelemaan, ellei takana ole jonkinasteinen kuuliaisuus.
Ja mistä tulee sana "kuuliaisuus"? Se tulee sanasta "kuulla".
Lapsen on kuunneltava vanhempiaan, jotta selviäisi vahingoittumattomana aikuisuuteen. Kirjamme kirjoittaja on eri mieltä ja neuvoo, ettei kuuliaisuutta pidä lapselta ikuisesti vaatia. No, eipä hän ole ikuisesti lapsikaan!
Mitä järjentöntä löpinää meille on suoltanut herra psykologi-kirjallaan-rahastaja Wayne W.Dyer.
"...Lapsia ei manipuloida syyllisyydentuntoja herättämällä..."
Tämä tarkoittaa sitä, että kun koululaisesi jättää läksynsä tekemättä, sinun on varottava herättämästä hänessä syyllisyyttä!
"Syyllisyys" tulee sanasta "syy".
Herra Dyer siis kehoittaa meitä kertomasta lapselle tekojen syitä ja seurauksia.
Kun siis läksyjen tekemättömyydestä lapsemme jäävät jälkeen opinnoissaan, emme voi puhua syistä, jotka johtivat jälkeen jäämiseen.
Ja lopuksi herra Dyerin huipennus!
Vanhusten on elettävä niin täysillä, että unohtavat lastenlastensa olemassaolon. Vanhukset eivät saa ajatella, että olisivat osa sukupolvien olemassaolon ketjua. Mikä tosin on monen mummon ja vaarin lohdutus maatessaan kuolinvuoteellaan.
Mutta ei. Kepsahda vaan sinne arkkuusi ilman tietoisuutta sukusi jatkumisesta.
Herra Dyer näes kaikki tietää ja neuvoo kuin paraskin jumala!
Eikö tuosta voisi toisen näkökulman kautta löytää sentään jotain hyvääkin.
Ei raivo vaan tarkkaan luettu teksti.
Olen tehnyt hyvän työn luettuani ajatuksella hänen tekstejään.
Dyer esittää ylimalkaisia musta-tuntuu väitteitä, siis tämä on mielipiteeni.
Ei toki totuus, kuten ei Dyerinkään teksti.
Joku herkempi ja hauraampi voi lukea ne yleisenä ja tieteellisesti todettuna totuutena ja noudattaa niitä kuin alamainen.
Dyerhän kirjoittaa ne auktoriteettinä, samaisessa ominaisuudessa, jota vastaan on muka taistelevinaan.
Hän latelee viisauksiaan kuin "Lohtaan rovasti", ei kysele, ei pohdi, vaan antaa tulla tuutin täydeltä.
Siinä on se pointti, joka saa minut raivoon.
En näet ole auktoriteettiuskoinen. :)
Kyse taitaa olla aikuisista "lapsista".
Eräät kun ei osaa katkaista napanuoraa ja elää omaa elämäänsä.
Ei sinulta olla viemässä pientä viisivuotiastasi.
Minullakin on samanikäinen,niin että annetaan heille hyvä lapsuus,ja nautitaan heidän seurastaan niinkauan kun he ovat pieniä.Emme kuitenkaan omista heitä.Emmehän omista puolisoitammekaan.
Suurina annetaan heidän elää omaa elämäänsä,ja eletään mekin.Olemme sen ansainneet.
Jokaisen aikuisen aikuisuuteen kuuluu kyky seuloa "auktoriteettien" sanomisia.
Elämä kun ei ole mikään "yhdenkoonsukkahousut".
Voin sanoa, että "omistan" lapseni kunnes hän on täysi-ikäinen.
Dyer sanoo, että neuroottinen tapa kasvattaa lasta on niin, että hänet omistetaan.
Olen eri mieltä!
Sana "omistaa" ei kerro mitään. Dyerkään ei sano, mitä se hänen ajatusmaailmassaan pitää sisällään.
Kypsymättömät ja tuuliajolla olevan nuoret kertovat usein, että heitä lapsuudessaan hyljeksittiin.
Toiset joutuvat käymään rallia sijaiskodin ja "oman" kodin väliä.
He joutuivat huolehtimaan juopoista tai muuten tasapainottomista vanhemmistaan.
Nämä nuoret jäävät sisäisesti riippuvaiseksi hylkivistä vanhemmistaan, jotka eivät koskaan ottaneet heitä sydämelleen ja omistaneet lastaan.
Että se siitä omistamisesta!
Eipä se aina siltä vaikuta.
Yhdenkoon sukkahousut kyllä venyvät, ja elämässäkin venytään uskomattoman paljon.
tuossa lainauksissa ollut ideana "aikuiset lapset", siis me aikuiset, jotka asumme erillään vanhemmistamme puolisoidemme luona? Eihän näillä sivuilla muusta puhutakaan kuin liian omistavista vanhemmista. Kai ny viisivuotias kaipaa rajoja ja neuvoja, mutta kai sitä 35- vuotiaan "lapsen" kohdalla voi jo alkaa rajoittamaan?
samaa mieltä. Eihä täällä olla puhuttu lapsenhoidosta. anopit ja pojat taitavat olla jo hieman varttuneempia.
Dyer puhuu lapsista tuossa ketjunaloittajan tekstissä.
Anoppien mielestä heidän poikansa ovat lapsia kunnes kuolema heidät erottaa AAMEN
miniä astuu pojan elämään, tämä on yhtäkkiä korvaamaton kapistus joka "omistaa" pojan...Kunnes poika löytää uuden....Aamen vielä sillekkin
kuten aikaisemmin kirjoitin,toista ihmistä ei voi omistaa.Edellinen oli vähän sarkasmia:)
Vain häkkieläimen voi omistaa,kuten autonkin
No vissisti onkin, hamaan hautaan asti.
Jopa kirkonkirjoissa ollut tapana kirjoittaa, että "ville matiaksenpoika".
Aikuinen ihminen on lopun ikänsä jonkun "lapsi", miten sen voisi perua?
Minun äitini oli mummoni lapsi ja minä lapsenlapsi.
Niin se vaan menee.
Nyt tässä saivarrellaan sanoista.
Sanoilla on eri merkityksiä eri ihmisille.
Minä omistan puolisoni ja lapseni, koska he ovat omaisiani.
En määrää puolisoani, hän on ajatuksiltaan vapaa. Silti hänellä ja minulla on keskinäisiä sopimuksia, olemme luvanneet olla uskollisia toisillemme, joten omistamme toisemme.
Lasteni elämästä määrään... toistaiseksi, kunnes ovat aikuisia.
Omistan heitä vielä sen jälkeenkin, koska he ovat sukumme ketjussa, sen jatkumona.
Muutoin he ovat täysin vapaat ja itsenäiset kaikkinensa.
Sittenhän teillä on yhteisomistus puolisostasi hänen vanhempiensa kanssa,vai miten se menee?puolisosi on kuin osake josta vähän jokainen omistaa.
Eli lopulta saat vaan rippeet,vai omistatko sinä sen parhaan palan?:)))))
Omistan puolisoni ja hänen vanhempansa.
He ovat omistaneet minut miniäkseen.
Isovanhemmat omistavat lapseni heidän lapsenlapsekseen.
Puolisoni vanhemmat omistavat puolisoni heidän lapsensa ominaisuudessa, kun minä taas omistan hänet aviopuolisonani.
En omista puolisoani appivanhempien lapsena.
Minun vanhempani omistavat minut lapsenaan, kun taas puolisoni omistetaan heidän vävynään.
Lisäksi mummoni omistaa minut lapsenlapsenaan ja lapseni omistetaan hänelle lapsenlapsenlapsena.
Tälleen tää suku omistaa!
... oletko lukaissut herra Dyerin kirjan?
En ole lukenut,mutta elätpä monimutkaisessa suhteessa.
Me vaan mieheni kanssa elellään eikä omisteta ketään.
Yksin täältä jokainen aikanaan lähtee,vaikka omistais kuinka paljon
Ajattelin omistaa myös leskeyden, jos niin huonosti käy. Ja hautakiven, sekin omistetaan.
http://users.kymp.net/olmoi/paa/sadu.html