ujo

...missään nimessä ollut sinun vikasi!! Tuossa iässä valitettavasti lapsilla on tapana ottaa joku silmätikuksi ja pilkata ja kiusata...Ikävää että sinä jouduit heidän ilkeilynsä kohteeksi.=(
Kyllä sinä mielestäni ihan aiheellisesti puhut asiasta, kyllähän tuollainen kannattaa käsitellä kunnolla. Ethän halua että sinulla on vielä kymmenen vuodenkin kuluttua huono itsetunto heidän vuokseen..? Ajattele mieluummin, että sinä selviydyt, kaikesta ikävästä huolimatta. Ja ehkä nuo kokemukset ovat tehneet sinusta ihmisenä herkemmän, sellaisen, joka ymmärtää hyvin myös muiden tunteita.

Olen varma ettet kuulosta yhtään sen ihmeemmältä kuin muutkaan ihmiset, on paljon erilaisia ääniä ja puhetyylejä, eikä kenenkään ole mitenkään tyhmänkuuloinen...Se riippuu ihan kuuntelijasta, ja erityisesti siitä kuinka älykäs kuuntelija on.

Ehkä jonkinlainen terapia voisi auttaa asian käsittelyssä? En tarkoita että olet hullu tai mitään, parikin kertaa terapiassa voi saada jo jotain aikaan kun pääsee puhumaan asiasta. Koitahan jaksaa..=)

Yllättävän monille on käynyt yläasteelle tultaessa juuri tuolla tavoin. Tuo on melko yleinen ilmiö..

joutua kiusatuksi. Ei sillä asialla ole mitään tekemistä sun persoonan tai ulkonäön kanssa. "kamujasi" ihmettelen. Miten olivat niin raukkoja että jättivät sut... Ainakin tiedät ketkä on oikeita ystäviä.

Kiusaaminen jättää aina jäljet itsetuntoon, mutta muista ettet sen takia ole mitenkään erilainen. Monet ovat kokeneet kiusaamista valitettavasti.

Toivottavasti saat hyviä ystäviä ja aika parantaa haavat.

mulle kävi ihan samalla lailla ku menin yläasteelle.sitte ku menin ammattikouluun enkä tuntenu siellä samalla luokalla ketään eikä kukaan tuntenu mua niin sain heti yhen kaverin,sitte ku menin amiksen tokalle nii osa oppilaista vaihtu meidän luokalla ja samaan luokkaan tuli pari ketkä oli ala ja ylä asteella ollu samalla luokalla ja sitte ku yks kuuli sen nii se alko kyseleen et miks et sää ikänä sit puhu niille mitään,hankala tilanne ku ei tiedä mitä ois vastannu.jos sua kiinnostaa mailata ja jutella enemmän kohta 18 täyttävän pojan kans nii osotote on: [email protected]

Niin kuin monet ovat jo sanoneetkin: eihän tuo ollut sinun vika ollenkaan. Sinulla ei ole mitään syytä syyllistää itseäsi. Kiusaajat haluavat vain jonkun tekosyyn nojalla pönkittää omaa itsetuntoaan. Ja valitettavasti yläasteikä on usein juuri se aika, kun kiusataan - hormoonit jyllää ja etsitään omaa itseä.

Itse olen joutunut muutaman pojan kiusaamaksi yläasteikäisenä. Kyseessä oli henkinen kiusaaminen, yhtenä kertana oli vähän fyysistäkin voimaa mukana. Emme olleet samalla luokalla vaan he olivat minua vanhempia yksi oli rinnakkaisluokalla. En oikein edes tiedä, miten he valitsivat minut silmätikuksi, ehkä he aistivat ujon epävarmuuteni. Ilmeisesti ulkonäköni (lähinnä vaatteet?) oli supinan pääaihe, vaikkakin olin ihan normaalivartaloinen eivätkä vaatteeni olleet mitään ylioutoja. Pojat saattoivat liikkua myös koulun lisäksi kotiteideni varrella, joten yksin liikkuessa heidän kohtaamisensa pelotti. Koulumatkoistani tuli pelottavia.

Tiedostin sen, ettei kiusaajilla ollut kaikki kunnossa omassa elämässään. Kiusaajathan monesti purkavat omaa pahaa oloaan muiden kiusaamiseen. Kiusaajienkin edessä yritin olla vahva ja välinpitämätön. En kertonut kellekään kiusaamisesta, en bestikselleni, en vanhemmilleni tms. Edelleenkin asia on minun salaisuuteni.

Olen yrittänyt miettiä, miten kiusaaminen on minuun vaikuttanut. Olen aina ollut varuillani, ehkä kaiken jälkeen olen enemmän varautunut poikien suhteen ja ulkonäköni kanssa ponnistelen väliajoin. Mutta koskaan en ole syyllistänyt itseäni - älä sinäkään tee niin!

Samaan hengenvetoon voin kertoa sellaisenkin kokemuksen, että itsetuntoani kolautti syvästi se, kun eräs naisopettaja sanoi minulle keskustelutunnilla jotakin tyyliin: "sano sinäkin nyt jotakin, kun et ikinä sano mitään." Olen tainnut sulkea tapahtuneen tavallaan mielestäni, joten on vaikea muistaa, mitä hän sanoikaan. Tämä yksi kommentti kuitenkin satutti minua syvästi, ja jälkeenpäin mietinkin, miksi en lähtenyt luokasta pois tai puolustautunut jotenkin.

Kuitenkin olen myös saanut sellaisia kommentteja, ettei ujoudessa ole mitään vikaa. Onneksi yläasteen jälkeen aletaan olla jo niin kypsiä, että kiusaaminen jää.

Yritetään elää arpiemme kanssa. :)

Niin tuttua... :S 8 vuoden ystävä känsi selkänsä ja hylkäsi. kertoi valheita ja nauroi selkäni takana. se sattui. nyt pärjään ok, en puhu koulussa kenenkään kanssa, mutta teen parhaani. hymyilen (tai ainakin yritän) kokoajan pienesti, pukeudun mukavasti, että itselläni on hyvä olo juuri niissä vaatteissa ja kuuntelen parasta musaa joka kuvastaa senhetkistä olotilaa. kävellessä kuuntelen jotain sopivanrytmikästä musaa, jolloin ei tarvitse keskittyä siihen, mitä tahtia kävelee, kun se tahti ja ulkoinen itsevarmuus tulee siinä kuin itsestään. anna vain musiikin viedä :)