Anoppini on oikein klassinen esimerkki marttyyri-äidistä. Tai no, jalostettuun versioon marttyyri-äidistä. Marttyyrihän tekee kaiken itse ja sitten väsyneenä odottaa kiitosta kiukkuisena. Tämä minun anoppini taasen odottaa, että häntä palvellaan kaikissa tilanteissa ja mikään ei riitä, aina hän on kaltoin kohdeltu. Olisikohan oikea nimitys marttyyri-kuningatar. "Levottomat anopit - kun mikään ei riitä".
Poikani on eronneen äitinsä ainoa poika, ja koko suvun ainoa mies. Tästä johtuen anopin ja mieheni välillä on vahva napanuora, joka ei ole katkennut edes naimisiin menomme myötä (mitä vähän kyllä odotin). Anoppi pitää poikaansa mielestäni miehen korvikkeena ja vaatii todella paljon aikaa ja tapaamisia pojaltaa, ja kaikki on miedän parisuheelta pois. Kuvaavaa on, että poika viettää äitinsä kanssa paljon enemmän "laatu aikaa" kuin vaimonsa.
Olin huomauttanut asiasta monta kertaa, yrittänyt jutella ja kertoa kuinka tilanne ahdistaa minulle(anoppi on näet mustasukkainen ja tekee kaikkea mahdollista jäynää minulle päivittäin.) Nyt vuoden avioliiton jälkeen mieheni ilmoitti, että hän aikooo mieluummin totella äitiään kuin minua, ja jos hänen pitää valita ajanvietto meidän kahden välillä niin hän valitsee äitinsä, koska "niin äiti haluaa". Hieno homma. Enpä aio todellakaan olla avioliitossa toisena naisena vaan kyllä tässä on lähtö edessä. Yksin joudun jokatapauksessa arkea pyörittämään (tekemään myös ne miesten hommatkin, kun mies on anoppilassa), joten tuskinpa arki tästä mihinkään muuttuu. Jos johonkin niin varmasti VÄHEMMÄN yksinäiseen suuntaan.
Poikani on eronneen äitinsä ainoa poika, ja koko suvun ainoa mies. Tästä johtuen anopin ja mieheni välillä on vahva napanuora, joka ei ole katkennut edes naimisiin menomme myötä (mitä vähän kyllä odotin). Anoppi pitää poikaansa mielestäni miehen korvikkeena ja vaatii todella paljon aikaa ja tapaamisia pojaltaa, ja kaikki on miedän parisuheelta pois. Kuvaavaa on, että poika viettää äitinsä kanssa paljon enemmän "laatu aikaa" kuin vaimonsa.
Olin huomauttanut asiasta monta kertaa, yrittänyt jutella ja kertoa kuinka tilanne ahdistaa minulle(anoppi on näet mustasukkainen ja tekee kaikkea mahdollista jäynää minulle päivittäin.) Nyt vuoden avioliiton jälkeen mieheni ilmoitti, että hän aikooo mieluummin totella äitiään kuin minua, ja jos hänen pitää valita ajanvietto meidän kahden välillä niin hän valitsee äitinsä, koska "niin äiti haluaa". Hieno homma. Enpä aio todellakaan olla avioliitossa toisena naisena vaan kyllä tässä on lähtö edessä. Yksin joudun jokatapauksessa arkea pyörittämään (tekemään myös ne miesten hommatkin, kun mies on anoppilassa), joten tuskinpa arki tästä mihinkään muuttuu. Jos johonkin niin varmasti VÄHEMMÄN yksinäiseen suuntaan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
toi on oikeesti todella rasittavaa ja henkisesti väsyttävää! itse seurustelin miehen kanssa 2 vuotta.hänen äitinsä oli eläkkeelle siirtynyt tarhantäti.jo miehen lapsuudesta saakka ylisuojeleva ja tarkkasilmäinen. jos esim:leikkimielisesti hoputin poikaystävääni mukaani kauppaan (ja kyseessä todella oli kiire) äiti otti sen heti komenteluna ja erittäin epäsopivana. minulle hän (äiti)aina huomautteli kuinka tempperamenttinen ja tahditon olen. mies itse sanoi nauttivansa seurastani eikä missään nimessä ollut samaa mieltä äitinsä kanssa..ennenkö äiti sitä suoraan kysyi. mies valitsi useimmiten minun seurani kuin äitinsä mutta aina kun olimme kaikki 3 yhdessä hänestä tuli äitiään "pelkäävä" pieni poika joka ei uskaltanut seisoa sanojensa takana saati puolustaa minua.sanoit että miehesi on jo tehnyt valintansa...tekeekö hän yhä näin käytännössä vai onko yrittänyt sopuratkaisuun? jos olisin housuissasi niin nostaisin kissan pöydälle ja pitäisin pienen juttutuokion anopille.koska sinähän et ole naimisissa hänen kanssaan. puhuisin asioiden oikeilla nimillä kuten aikuiset ihmiset. kysyisin tietääkö anoppi oikeasti mitä on tekemässä ja kuinka hänen toimintansa todella vaikuttaa hänen piokansa onnellisuuteen!(koska anoppi ei näköjään ole kiinnostunut sinun onnellisuudestasi!) pärjäile! ja ilmoita miten kävi!
joka pistää miehen valitsemaan joko äitinsä tai vaimonsa, pystyisi ketään onnelliseksi tekemään? Eikö tuo ole ottamista eikä antamista. Mitä annettavaa tuon luonteisella ihmisellä voisi olla. Fixu mies, kun ei suostu kiristettäväksi.
On totta, että tuollainen pakottaminen valintaan äidin ja vaimon välillä on suht' mielipuolista touhua.
Toki ymmärrän, että tilanne on vaikea, jos miehen äiti heittäytyy vaikeaksi ja aiheuttaa ongelmia.
Tässä voisi kuitenkin todeta, että ex-avovaimoni mielestä minun äitini sotkeutui elämäämme liikaa. Sain synkeitä katseita jopa silloin, kun puhuin äitini kanssa puhelimessa. Äitini ja ex-avokkini välit sosiaalisessa kanssakäymisessä olivat hyvät. Mitään ongelmia äitini ei aiheuttanut. Hän ei luultavasti pitänyt avokkiani parhaana mahdollisena valintana, aistin tämä, vaikkei äitini koskaan kritisoinut avokkiani tai valintaani tai antanut millään lailla ymmärtää olevansa sitä mieltä. Laitoin sen äidin lievän mustasukkaisuuden piikkiin.
Mitä tästä opimme? Kumppani voi olla niin mustasukkainen, että kuvittelee ongelmia siellä, missä niitä ei edes olle. Kumppani voi tehdä puolison äidistä ongelman, vaikkei äiti todellisuudessa olisi millään mittarilla minkäänlainen ongelma.
Tätäkin sopii ajatella itse kunkin. Maailmassa on paljon erilaisia asetelmia.
hieman kärkevä, myönnettäköön. Välillä näitä lukiessa vain "kuohahtaa" yli. Kiva saada miehenkin mielipidettä näihin keskusteluihin, kiitos siitä. Ilmeisesti kyseessä todellakin on mustasukkaisuus. Mitä sinänsä en ymmärrä alkuunkaan, onhan nämä kaksi suhdetta/rakkautta aivan eri asiat, joita mielestäni ei voi edes verrata toisiinsa. Mielestäni kuitenkin rakkaus on antamista, ei ottamista. Tuolla erottamisellahan mieheltä "otetaan" pois tuo äiti-suhde. Syitä täällä on ollut monenlaisia, mieleenpainuvin kuitenkin oli miniä, joka oli aikeissa karkoittaa anoppinsa, syystä että tästä oli kiva katsoa kun miniä imetti. Tuo tyttö pelkäsi että anoppi "kaappaa" lapsen. Minunkin anoppini katseli usein kun imetin poikaani, tosin itse tulkitsin sen rakkaudeksi, enkä nähnyt siinä mitään pahaa. Syöttämisen jälkeen annoin lapsen anopilleni "röyhtäytettäväksi". Ilmeisesti tuokin tapaus oli nimenomaan mustasukkaisuutta, ja tosiaan, niitä mörköjä nähdään sielläkin, missä niitä ei edes ole. Mielestäni jokaisen tulisi kohdella toisia, niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan, varmasti näin vältyttäisiin paljolta pahalta. Ehkä anoppia ei pitäisi ajatella aina anoppina, vaan rakkaan miehen äitinä, joka on kasvattanut tuon miehen sellaiseksi, jota on helppo rakastaa.
on alkuperäisen epänormaalin kaltainen,siinä on varmaan pakko naisen tehdä jotain jos mies ei pysty. Jutussa ei mielestäni ole kyse siitä,että mieheltä riistetään äiti. Äiti vaan tunkee liikaa toisten elämään. Jännä jos mies ei nää ongelmaa,ehkä paras on sitten lähteä suhteesta ja etsiä erityyppinen mies. Jokuhan tuossa suhteessa mättää.
Miksi anoppi haluaa hankaloittaa poikansa ja tämän vaimon elämää?
Löydät takuulla jonkun aikuisemman miehen kunhan olet päässyt eroon tuosta sairaasta kaksikosta. Onnea!
hamekangas! Ommelkoon äiti sen hameen.
oletko varma ettei ne nai keskenään
Onnittelut, että osaat lähteä tilanteesta!
Oletko ajatellut sitä, että miehesi äiti on todennäköisesti yksinäinen ja että miehesi ainoana lapsena on äitisi ainoa perhe? Ja miehesi symppaa tietenkin äitiään em. syistä. Olisin enemmän huolissani, jos mies ei välittäisi äidistään ollenkaan ja olisi etäinen.
Se on tietty ongelma, että miehesi viettää liian paljon aikaa äitinsä kanssa. Pointti ei ole että "paljon" vaan "liikaa". Tarvitsette yhteisesti sovitut säännöt. Mitä jos kulutat tovin sen miettimiseen, että mitä sinä itse voit tehdä tilanteen parantamiseksi.
Omasta mielestäni en yritä riistää mieheltäni hänen äitiään, niin kuin joku ehdoti. En ole kieltämässä "et saa tavata äitiäsi IKINÄ". Pointti on se, että mieheni valitsee "kaikessa" äitinsä. Onhan se hienoa, että autetaan äitiä, mutta törkeää jos se tarkoittaa sitä että vaimo joutuu tekemään sitten kaikki perheen asiat yksin; huolehtimaan laskujen maksusta, hoitamaan pihatyöt, tekemään kaikki kotityöt, tekemään kodin pikkuremontit. Kaikki! Jos taidot ei riitä, niin sitten on pakko palkataulkopuolinen. Jos kysyn mieheltäni, että mikset osallistunut (vaikka esim) lehtien haravoimiseen, niin vastaus on että en jaksa kun haravoin jo äitini pihan. Ja tämä siis koskee KAIKKIA asioita; vaihda ite renkaat, olen jo vaihtanut omani ja äitini. jne jne. Onpa hienoa ihan ypö yksin pyörittää koko taloutta!!
Ja onko se "mustasukkaisuutta", jos haluaisi JOSKUS itsekin päästä oman aviomiehensä kanssa jonnekin, esimerkiksi syömään tai teatteriin (joissa mies käy äitinsä kanssa - kahdestaan tai muun suvun kesken).
Äiti ei ole yksinäinen, hänellä on laaja suku ja ystäväpiiri takana, mutta viettää mieluiten aikaa poikansa kanssa.
Olen miettinyt asiaa ja avioliittoamme. Minullehan ero olisi helpotus ja työtaakan "puolitus". Hoitaisin vain omat asiani, siivoaisin vain omat sotkuni jne. Mietin vain pitkään, että miksi aviomieheni oikein on naimisissa kanssani, kun kuitenkin haluaa viettää aikaansa KOKOAJAN (really, 24/7!) äitinsä kanssa. Syykin sitten pikkuhiljaa selvisi; äiskäpä haluaa olla palvottu, ei palvoja. Äiti ei pese vaatteita, ei siivoa, ei tee ruokaa. Ei maksa laskuja vaan haluaa, että hänen laskunsa maksetaan. Jos vaimoa ei olisi, vaatteet jäisivät pesemättä ja laskut maksamatta.
Miehelleni on ihan kätevää, että joku hoitaa hänen asiansa kuntoon, kun hän on itse "palvelemassa" äitiään :-)
Hmmm...
Joku siinä suvussa muuten mättää, kaikki ovat eronneita. Taitaa olla joku Kennedy2 - sukukirous :-) Ja nyt siis uusi ero tulossa kaunistamaan suvun tilastoja!
Jos he käyvät syömässä ja teatterissa niin mikset menisi mukaan? Jakakaa taloutenne asiat keskenänne niin että molemmilla on omat asiat huolehdittavanaan. Älä pyydä vaan sano että vaihda renkaat..ystävällisesti. Jos ei vaihda niin aja nastoilla yksi kesä :)
Maksa vain puolet laskuista, osta ja valmista ruokaa vain itsellesi, haravoi puolet pihasta, pese vain omat pyykkisi... Katso mitä mies tykkää, huomaisikohan että hänellä on omakin elämä joka vaatii hoitamista.
Luultavasti kuitenkin ero on edessä, ei tuollaisen mammanpojan varaan kannata elämäänsä ripustaa.
Mainio oivallus, tosiaan.. Voithan kokeilla tätä ainakin alkajaisiksi :) Tosiasiassa on kuitenkin sitä parempi, mitä nopeammin pääset eroon tästä mammanpojasta. Eli ero vaan vireille.
Ihan oikein päätelty. Asia ei muuksi muutu niin kauan, kun äidissä henki pihisee, joten viisainta sinun suunnata heti nuorena pois ahdistavasta ilmapiiristä.
Jos perheeseenn syntyy lapsia, niin sitten on vaikeampi lähteä.
Peräkammarin poika ei muutu, sillä hänen pitää itsensä ravistautua irti äidistä. Toiset eivät häntä voi irroittaa, jos äitikin on riippuvaa lajia, eikä halua päästää rakkaintansa vapaaksi.
Saat kyllä syyt päällesi, kun lähdet, mutta pienempi murhe se on kuin kymmeniä vuosia kestävä riippuvuussuhde.
http://www.eeva.fi/jutut/article114938-3.html
"Työ oli ykkönen, sitten tuli äiti ja minä itse kolmantena"
Äiti sai olla kuningatar
Erityisen lämmin suhde Kai-Eerikillä oli äitiinsä Eevaan. Isän kuoleman jälkeen poika muutti takaisin kotiin. Hän oli päättänyt tehdä äitinsä elämästä niin hyvän kuin mahdollista.
Eeva Känsälä tunsi olevansa kaunis ja huoliteltu, kun Kai-Eerik huolehti hänet säännöllisesti esimerkiksi kampaajalle. Poika vei äitiään matkoille, tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä ja otti mukaansa moniin kulttuuririentoihin niin, että kohta äidillä oli paljon uusia ystäviä.
Kai-Eerik teki kaiken rakkaudesta – että raskaan päivätyön tehnyt ja reumaakin potenut äiti saisi nauttia elämänsä ehtoosta kuin kuningatar konsanaan.
– Äidin ja minun yhteinen elämä kesti seitsemän vuotta. Olinhan minä joskus tosi väsynyt. Työ oli ykkönen, sitten tuli äiti ja minä itse olin kolmantena. Joskus putosin neloseksi, kun luottamustoimet menivät edelle.
Kai-Eerik uskaltaa väittää, että vanhempien rakastamisesta on tullut yhteiskunnassa melkoinen tabu.
– Ei perinteisillä arvoilla ole enää merkitystä. Tai jos on, niin harvassa taitavat olla ne ihmiset, jotka julkisesti tunnustavat rakkautensa ja välittämisensä vanhempiinsa. Eihän se nyt sovi tämän ajan itsekeskeiseen tyyliinkään.
– Minusta 50–60 -luvuilla syntyneet ovat ensimmäisiä sukupolvia, jotka ikään kuin unohtivat vanhempansa. Kehittyvä media antoi nuorille uudet arvot. Ne olivat paljon mukavampia ja kiehtovampia kuin vanhempien ja kotiseudun arvotarjonta.
– Yksilöllisyys voitti ja nuorilla oli kiire muuttaa kotoa pois perustamaan omaa elämää ja perhettä. Tavat alkoivat höltyä ja nuorten kunnioitus äitiä ja isää kohtaan muuttui, Kai-Eerik intoutuu luennoimaan.
Ne oikeat peräkammarin pojat
Puutarhapöydän äärellä ajatuksiaan tuulettavaa
taiteilijaa on askarruttanut myös jo aiemmin mainittu käsite peräkammarin poika, mihin muottiin häntäkin on yritetty sovittaa.
– Jos peräkammarin poika on pelkkää huumoria, minäkin voisin lukeutua heihin. Mutta vakavasti ottaen olen sitä mieltä, ettei peräkammarin poikia ole olemassakaan. On vain keskenkasvuisia aikuisia miehiä.
Kai-Eerikistä nämä keskenkasvuiset eivät ole koskaan saaneet tilaisuutta, kyenneet tai halunneet itsenäistyä ja aikuistua – saati käymään rauhassa läpi suhdettaan äitiin ja isään.
– Ennemmin tai myöhemmin nämä pojat ovat kriisissä, viimeistään avioliitossaan.
Naisproduktioissaan Känsälä on tutkinut naisten elämää. Kuinka he selviävät kriiseistään, jos kotona on esimerkiksi äiti-mallia ikävöivä mies tai vaimonsa uralle kateellinen köriläs?
– Näille miehille voisin hyvin suositella paluuta peräkammariin kasvamaan henkisesti, jotta he kypsyisivät miehuuteensa ja oppisivat suhtautumaan toiseen sukupuoleen luontevasti.
Kai-Eerik virnistää, että hänellä on ainakin teoriassa loistavat mahdollisuudet onnistua omassa parisuhteessaan, niin perusteellisesti hän on ihmissuhdeopintonsa suorittanut.
– Ikäni puolesta olen kaiken kukkuraksi nyt erittäin hyvässä saumassa päästä toiselle kierrokselle! Tuossa kolmenkympin paremmalla puolellahan nuorena naimisiin menneet alkavat olla taas vapaata riistaa, Kai-Eerik nauraa.
– Kukapa tietää, jos vaikka eteeni tupsahtaisi ihastus, jota en nuoruudessani saanut!
Kesäinen päivä on kallistumassa iltaan. Känsälän pihaan ajaa auto, josta nousee ulos nuorehko nainen.
Talon isäntä pyytää vieraan sisään ja kehottaa istumaan. Kohta Kai-Eerikin parantajan kädet paikantavat naisen selässä tuntuvia kipupisteitä. Parantajaperinne Känsälän suvussa jatkuu.
Niin ja nykyään ne vanhat mummot ja papat elävät yhä vain vanhemmiksi kuin ennen. Hyvähän se on vedota siihen, että ennen muinoinkin on iäkkäämmät perheenjäsenet hoidettu ja hyysätty rakkaudella hautaan ;)
Rakastan toki omia vanhempiani ylitse kaiken, mutta tuntuu todella kummalliselta ajatuskin siitä, että hyysäisin heitä samanlaisella antaumuksella kuin Kai-Eerik. Toki olen huolissani, että miten he tulevat vanhenemisen myötä pärjäämään ja toivonkin, että voisin asua perheineni lähempänä heitä. Mutta elämä on. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista, ehkä kymmenen vuoden päästä enemmänkin.. Eriasia on se, että onko se jo silloin myöhäistä.
Toivottavasti vanhempani voivat elää mahdollisimmat pitkään yhdessä toisistaan huolehtien. Aika näyttää sitten, mitä se tuo tullessaan. Tiedän, että he ovat tehneet kaikkensa meidän lasten elämän eteen ja tiedän myös sen, etten voi tehdä heille elämäni aikana "hyvää" läheskään niin paljoa takaisin. Jos noin nyt voi edes sanoa. Asun kaukana, olen töissä sellaisella alalla, joka keskittyy suurimpiin asutuskeskuksiin, vanhempiani ei saa kuulemma kilon palasinakaan muuttamaan minnekään, vaatisi vähintään alan vaihtamista ja uudelleen kouluttautumista, jotta voisin olla lähempänä heitä auttamassa ja asumassa. Tähän ei ole mitään järkeä sillä edellistäkään opiskelua ei ole vielä "maksettu takaisin". Mutta näillä mennään mitä on..
Mieheni äiti on elänyt yksin pian kymmenen vuotta ja porskuttaa kuin rautarouva. Sodat ja kaikki muut on hän nähnyt. Puuttuu asioihimme sen minkä kerkiää, rakkaudella tietenkin.., sekä myös _vaatii_ oman osansa huomiostamme/elämästämme. Mieheni ilmoittaa hänelle usein asiamme nopeammin kuin mitä minä saan niitä tietää, mitä hieman ihmettelen, vaikka sangen omatoiminen mies muuten onkin. Onnekseni mieheni ei kuitenkaan ole mikään saamaton tollukka äitinsä edessä vaan osaa pitää päänsä (toisin kuin minä välillä anopin ja vanhempieni kanssa) ja näin myös pitää minua ykkösenä elämässään. Toki ymmärrän, että äitinsä on vähintäänkin myös ykkössijalla, mutta (onneksi) vähän eri tavalla kuin minä. Minä olen The Aviovaimo ja anoppi on The Äiti ;) Niissä kahdessa on vissin ero niin kuin siinä suhteessa mikä näihin kahteen naiseen miehelläni on. Oudosti ilmaistu, toivottavasti selkenee..
kun kaikki miniät ajattelisivat, tämä palsta olisi vallan tarpeeton. Mahtavaa, että sinunkinlaisiasi terveellä järjellä varustettuja miniöitä on olemassa. Kaikkea hyvää elämällesi!
Mistä te noita miehiä oikein hankitte?
Viettää mieluummin aikaa äitinsä kuin tuoreen vaimonsa kanssa. Hullua on maailman meno...
tuttu juttu, tuo anopin tuntkeutuminen elämäämme. Eräänä päivänä avasin kotini oven. Olin jähmettyä järkytyksestä siihen paikkaan. Anoppi oli 'vieraillut' meillä, tuonut omat huonekalunsa, verhonsa, mattonsa - ja sisustanut poikansa ja minun kotini meiltä lupaa kysymättä. Puolisoni, perheen ainoa 'lapsi' (ikää yli 30 v.) ei halunnut loukata koskaan äitiään. Lopulta tuli päivä, jolloin en enää jaksanut henkisesti. Ja nyt, vuosien jälkeen, voin jo nauraa kaikelle, joka silloin kyllä teki kipeää ja särki avioliittoni. Vinkki: älkää antako anopin kävellä ylitsenne!
Mun miehelle hänen sisar on ykkönen, sisar meneen mun eli vaimon ohi niin että surina kuuluu.
Jos minulle ja hänen sisarelle tulee riita niin mieheni menee sisarensa puolelle vaikka hän olisi aivan hukkapiilossa ja aloittanut riidan. Mieheni on väittänyt että minä riidan aloitin vaikka se hänen sisar aloitti. Olen alkanut riitelemään, enkä enää suostu alistettavaksi
Ja niinkuin täällä on miniät suureen ääneen toitottaneet, että se on miniä joka päättää. Että sitten joskus näinkin päin, niinhän se tässä elämässä on, vannomatta paras!
Mielestäni olet tervejärkinen ihminen, kun ymmärrät lähteä suhteesta. Parempaa on varmasti luvassa.
Niin tilanteesi on mikä on; mies on valinnut ihan selvästi, ei ehkä tajua nyt sitä, mutta tajuaa kyllä myöhemmin. Hän ei kykene rakentamaan oikeanlaista suhdetta sinun kanssasi. Voi olla, että sekin päivä tulee, kun hänellä rupeaa raksuttamaan, mutta siihen kasvuun voi mennä aikaa ja ehkä sinun ei tosiaankaan kannata ruveta odottelemaan. Ehkä hän oppii, kun lähdet. Mutta tokihan kannattaa yrittää keskustella vielä, jospa erouhka pistää miettimään.
Anopista vielä, voi olla, että hän ei ymmärrä tilannetta, ehkäpä hänellekin valkenee jossain vaiheessa. Elämä on kasvua, me kasvatamme toisiamme. Joillekin lapsuus jää päälle, vaikka muutoin olisikin aikuinen. On hieno asia, että äidillä ja lapsella on hyvä suhde, mutta riippuvuus on hankalampi juttu.
Oma poikani on 25-vuotias. Kun hän aikoinaan muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, tilanne oli minulle vaikea ja myös hänelle. Välimme ovat hyvin "keskustelevat", hyvät uskaltaisin sanoa. Joskus pelkäsin, että "teenkö hänestä mammanpojan" :) Ei käynyt niin, olemme yhteyksissä, kun näemme saatamme keskustella vaikka yön, mutta en häiritse turhaa heidän elämäänsä, siis tyttöystävän ja hänen. Ja näin on hyvä, hän ei ole minusta riippuvainen enää, eikä isästäänkään. Mutta ymmärrän kyllä, että niinkin voi käydä, vaikka tarkoitus ei olisikaan.. Ja jos niin käy, miniän on kyllä hyvä kertoa tosiasiat omalta kannaltaan puolisolleen. Yleensä äiti haluaa lapselleen hyvää, että lapsi olisi onnellinen. Itsenäisyys on sitä.
Mun anoppi on ihan ok,mutta anoppi ei ole ongelma vaan mieheni sisko. Hän on miehelleni ns.äiti ja on myöntänytkin sen(koska heidän äitinsä ei ole mukamas koskaan ollut/toiminut niinkuin äidin pitäisi heille,joten hänen pitää olla tavallaan äitin roolissa)Tosin mieheni on jo 30v.Sisko tunkee nenänsä mieheni asioihin,tietää kaiken..en pysty kertomaan miehelleni mitään ,koska sisko saa kuulla siitä.
En tiedä jaksaako tätä helvettiä enää.Rakas sisko on se number 1 ja sitten on minä.Eikö pitäisi parisuhteessa vaimon/tyttöystävän olla se tärkein ja sitten joku sisko..?sISKO KERRAN SANOI MULLE, ETTÄ HÄNENKIN MIEHENSÄ ON AIKOINAAN TEHNYT VALINNAN,että hyväksyy hänen ja veljen tiiviin yhdessäolon tai saa poistua areenalta.
Kamalaa eikö totta?!Mieheni on mukava ym.kun ollaan kaksistaan,mutta tunnen kyllä siskon katseen ja arvostelun kun ollaan porukassa.Onkohan perhana vielä mustasukkainenkin..