Olen toivottoman ihastunut yhteen kerrostalossani asuvaan mieheen. Hän todellakin saa jalkani veteläksi. Olen oikeasti todella ujo, enkä ole juurikaan kehdannut katsoa häntä silmiin kun törmäämme rappukäytävässä tai pihalla. Pikaisesti vain. Kolmisen vuotta tätä silmäpeliä on jatkunut. Sanaakaan ei olla vaihdettu joten en voi tietää ollenkaan millainen hän on. Olen kohta muuttamassa täältä pois, ja harmittaisi aika lailla jos en koskaan saisi tietää millainen hän ihmisenä on, ja kiinnostaisiko enemmänkin tehdä tuttavuutta. Olemukseltaan hän ainakin on unelmieni mies, jo heti ensimmäisen kerran kun näin hänet, sydämeni taisi jättää yhden lyönnin väliin.
En vain tiedä mitä tehdä. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ruveta juttelemaan tuntuvat jotenkin hölmöiltä ja luonnottomilta. Vielä kun en tiedä yhtään mitä hän minusta ajattelee, vaikka ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota koko aikana. Koko ajan tekisi mieli juosta pari kerrosta alemmas ja rimputtaa hänen ovikelloaan, mutta en halua antaa itsestäni epätoivoista kuvaa, tai olla liian tyrkky. Voi kunpa hän tekisi jotain, sanoisi jotain. En kestä enää.
En vain tiedä mitä tehdä. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ruveta juttelemaan tuntuvat jotenkin hölmöiltä ja luonnottomilta. Vielä kun en tiedä yhtään mitä hän minusta ajattelee, vaikka ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota koko aikana. Koko ajan tekisi mieli juosta pari kerrosta alemmas ja rimputtaa hänen ovikelloaan, mutta en halua antaa itsestäni epätoivoista kuvaa, tai olla liian tyrkky. Voi kunpa hän tekisi jotain, sanoisi jotain. En kestä enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjota joku viesti hänelle ja vie postilaatikkoon. Ei elämää niin vakavasti kannata ottaa! Ei se anna epätoivoista kuvaa. Ei se mies voi tietää montako rautaa sulla on samaan aikaan tulessa, kun ei tunne sua, eikä tiedä ettet ole sellanen jolla olis muita juttuja/ihastumisia menossa samaan aikaan (kai?)
Tietty jos viet niitä lappusia useemman kun yhden, niin voisi ruveta ahdistuun ja aatteleen et mikä hullu toi on. Tässä viestinvientijutussa on sekin erinomanen piirre, että kuukauden parin päästä se olettaa ettet ole enää kiinnostunut siitä, jos et saanut vastakaikua ja jätit asian sikseen. Näin ollen sun ei edes tarvi hävetä jos näät sen rappukäytäväs, koska elämä jatkuu ja tilanteet muuttuu (eli sullakin voi olla jo joku toinen kiikaris tmv.) Kannattaa viestin viemisen jälkeen rauhassa odottaa eikä stressata, sillä voi olla, että menee kuukausiakin ennenkuin se uskaltaa kysäistä siitä viestistäsi sulta, jos ei ole täysin varma et onko kiinnostunut susta tai ylipäätään uuteen ihmiseen tutustumisesta.
Kiitti vastauksesta. Mutta, en tiedä mitä siihen lappuun kirjoitan? Puhelinnumeroni, vai jonkun mysteerisen "klo 20 siellä ja siellä" ja kattoo tuleeko paikalle? Tuskin nyt varmaan kannattaa koko henkilöllisyyttä ja elämäntarinaa siinä kertoa, tai edes suoranaisesti sitä että olen kiinnostunut. Eilöhän se siitä lapusta jo jotain päättele.
anniinat on tyhmiä
Äläs suotta hätäile...menet vaan sen ovikelloa rimpauttamaan ja sanot että tulisko se iltapäivä kaffeelle...kun ollaan naapureitakin...
Niin, ehkä kannattaisi vain kokeilla katsoa toista ihmistä silmiin pidempään ja lähteä siitä liikkeelle. _Kolme_ vuotta sukkasi ovat pyörineet jaloissa ja vain pikaisia vilkaisuja? Ovelle meneminen ei kuulosta täyspäiseltä ratkaisulta. Minun mielestäni. Enkä ole edes sellainen mies, joka pitäisi naista helposti epätoivoisena tai ylipäänsä luokittelisi ihmisiä tms.
Tässähän on juuri ongelmana, että sinä puhut "silmäpelistä", mutta silti et uskalla katsoa häntä silmiin kuin pikaisesti. Ei se ole silmäpeliä vaan ujon naapurin nopea tervehdys. Minun naapurissani asui nuori nainen, joka katsoi nopeasti silmiin, hymyili ja tervehti hiljaisella äänellä. Tätä tapahtui monta vuotta aina kun satuimme samaan aikaan rappukäytävään. Oliko se lemmekästä silmäpeliä vai vain kohteliasta tervehtimistä?
Kolmisen vuotta... Tuo kohta viestissäsi pökerryttää minua eniten. KOLME VUOTTA. En millään jaksa uskoa, että miehen tunteet olisivat ainakaan samat kuin sinun tunteesi häntä kohtaan, mutta onhan se mahdollista, että hän suostuisi treffeille tms. Suosittelen silti luonnonmukaisia ratkaisuja myös niille, jotka eivät ole juuri nyt muuttamassa ja ovat lääpällään saman talon asukkiin. Katsokaa nyt hyvät ihmiset niitä ihastuksenne kohteita edes pidempään silmiin (hymyillen). Ei kukaan voi arvata, mitä toinen ihminen tuntee ilman mitään selkeitä vihjeitä. En minä ainakaan oleta, että joku nainen suorastaan rakastaa minua, jos törmään hänen silloin tällöin rappukäytävässä ja hän katsoo pikaisesti silmiin, ja hymyilee ja melkein juoksee karkuun. ;)
Mene hänen ovelleen ja kysy olisiko lainata sokeria (tai jotain muuta). Sitten voit vaikka sanoa, että leivot kakun ja kysyt haluaisiko hän tulla maistiaisille kunhan kakku on valmis.
Mielestäni lappu luukusta tai ovikellon rimputus kuulostaa hieman oudolta ottaen huomioon aiemman käyttäytymisesi. Yritä muuttaa katsantokantaasi arkipäiväiseksi vaikka mielikuvaharjoituksilla ja lähesty häntä siinä tilanteessa, joka on sinulle tuttu. Tässä tapauksessa se lienee pihallanne tai rappukäytävässä. Joudut varmaan feikkaamaan hieman itsevarmuuttasi, mutta saat pisteitä rohkeudestasi.
Ei kannata miettiä kovin tarkasti mitä sanoa toiselle vaan tehdä vaan juttua jostakin. Esim. ehkä jostain teille yhteisestä talon asiasta. Itse asiassa sinun ei tarvitse sanoa kuin moi ja seurata reaktiota jos et keksi mitään. Viestin sisällöllähän on vain 7% merkitys kommunikaatiossa. Sen huomaa toisesta jos on kiinnostusta ja ruumiinkieli täsmää.
Mieshän voi olla vielä ujompi kuin sinä, eikä ole uskaltanut lähestyä. Tyypillistä ajattelua:"Voin tuntea oloni vaivautuneeksi jos saan pakit ja silti meidän pitää asua samassa talossa."
Nappaat aurinkoisen mielen ulkoa ja sitten teet siirtosi kun näet hänet seuraavan kerran. Muuttosi jälkeen jäisit vain miettimään mitä jos, entäpä jos.