Olen alle kolmekymppinen nainen ja käyn salilla ainakin kolme kertaa viikossa, sen lisäksi jumppaan ja lenkkeilen. Omasta mielestäni syön terveellisesti, paljon esim. kasviksia ja muutkin tuotteet esim. niin vähärasvaisina kuin suinkin.
Salilla pyrin tekemään isojen lihasryhmien liikkeitä, en siis pelkästään varpaitani heiluttele ja juoruile ystävieni kanssa. Silti läskiä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Ylipainoa ei kuitenkaan ole. Lihasta minulle tuntuu kertyvän varsin helposti, mutta niin... esim.käsissä on ihan turhaa löllöä niiden kauniiden lihasteni päällä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Mielläni olisin kiinteä kuntosalinainen.
Salilla pyrin tekemään isojen lihasryhmien liikkeitä, en siis pelkästään varpaitani heiluttele ja juoruile ystävieni kanssa. Silti läskiä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Ylipainoa ei kuitenkaan ole. Lihasta minulle tuntuu kertyvän varsin helposti, mutta niin... esim.käsissä on ihan turhaa löllöä niiden kauniiden lihasteni päällä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Mielläni olisin kiinteä kuntosalinainen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kiitettävästi kuntoilet, mutta olisiko tuo "ylimääräinen läski" geeneissä? Katsopa äitisi (tai siskojesi) käsivarsia. Aika hankala on jotain yksittäisiä ongelmakohtia saada kiinteytymään, jos nyt olet jo tehnyt kaikkesi, vai mitä???
Koita pidentää sarjoja vaikka 12 toistoo ja enemmänkin pienemmillä painoilla,pitäis rasva palaa. Toisaalta jos keskityt isoihin lihasryhmiin ainoastaan niin voi olla että joku tietty lihas jää vähemmälle huomiolle josta sit näkyy nää löllöt.Voisit koittaa ottaa niitä apuliikkeitä mukaan ja tahkota niitä perusliikkeiden ohella.
Joku sauvakävely on varmaan käsivarsille aika jees,myös uiminen on tehokasta. Think about it.
Treeni iloa!
Rasva ei pala paikallisesti ja tuollaisten pitkien sarjojen tekeminen rasvan polttamiseksi on melkoisen turhaa touhua.
Laihtumista ja rasvan palamista tapahtuu yksinkertaisesti vain ja ainoastaan silloin, kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Siinä se ainut toimiva ratkaisu alkuperäisen kysymyksen esittäjälle (noh, rasvaimukin ehkä voisi toimia :)).
Jos treeni olis kunnossa, ja kaloreitakaan et vetele liikaa. Onko sinun sokerin käytössä korjattavaa? Monilla naisilla ja miksei miehilläkin olisi korjattavaa sokerin käytössä. Pienikin määrä sokeria väärään aikaan auttaa kehoa varastoimaan sen vähäisenkin rasvan mitä syöt.
Ulkopuoilisten silmiin saatat olla tiukka ja mukiinmenevä !
Monesti naiset (Noh, miksei miehetkin) huomaavat itsessään hirveitä läskejä siitä huolimatta että ovat anoreetikkoja !
Toisaalta jos sitä läskiä on niin silloin täytyy vain vetää itsensä "kuivaksi" eli rasvat pois, mutta se onkin jo asia jossa meitä neuvojia on paljon ja tekijöitä ei montakaan.
Neuvoja rasvanpolttoon ??
=D
rasva palaa kun:
-käy aamulenkillä tyhjällä vatsalla noin 40-60 min. keho ottaa tarvitsemansa energian rasvavarastoista.
-hiilarit ja rasvaa pitää syödä kohtuullisesti,eli vähemmän kuin kuluttaa,jos niitten määrä jää liian vähäiseksi niin keho alkaa käymään "säästöliekillä" eikä aineen vaihdunta pelaa kunnolla.
-alkoholi pois
-proteiinin määrää lisätä jotta lihakset saa rakennus ainettaan.
-syöminen parin tunnin välein