Polvet lyö loukkua ja painajaisunet vaivaavat. ensi viikonloppuna lähdemme miesystäväni kotipaikkakunnalle tapaamaan hänen perhettään. Kerta on minulle ensimmäinen ja paikalle tulevat hänen muutkin sisaruksensa perheineen. Minut sananmukaisesti viedään näytille. Ja nyt jännittää! Tässä ei olla enää mitään nuoria, kolmeakymppiä käydään molemmat, että ei luulis tän olevan näin vaikeeta. Ja oonhan niitä "anoppeja" ennenkin tavannut...
Mitäs sanotta, pitäiskö viedä kukkia ja kahvee paketti; jotain muutakin siis kun iloinen meili?
Mitäs sanotta, pitäiskö viedä kukkia ja kahvee paketti; jotain muutakin siis kun iloinen meili?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä se homma kotiin menee, kun ottaa oman itsensä laukkuun ja pakkaa sen viekkuun paketin Brasiliaa..:)
Minulla tuli niin yllätäen miesystävän äidin näkeminen, ettei siinä kerennyt mitään jännittää!Oli erittäin mukava nainen ja toivotti tervetulleeksi käymään. :)
mun mielestä anoppikokelaiden tapaaminen on ollu kivaa, anoppia ei oo vielä ollu, mutta kokelaita :)
ja kukat on aika jees :)
Eka kerta kun tapasin anopin (ja apenkin) niin tilaisuus oli aluksi tosi jäykkää, mutta sitten kun ruvettiin syömään ja silloisen tyttöystäväni ja anopin yhdessä tekemä ruoka (karjalanpaisti jonka liha sitkeää kuin Nokian saapas!) meni piloille, niin vaikka se tuntuikin nololta tilanteelta, mutta anoppi nauroi niin makeasti tapahtuneelle, että jännitys laukesi kaikilla ja porukka rupes nauramaan. Tapaaminen sujui siitä eteenpäin ihan ok.
Ai niin yksi kokeiltu vinkki. Vedä pullo vinkkua naamariin ennen tapaamista, et jännitä niin pirusti tapaamista (vinkki käy jos tiedetään että vinkkua on tarjolla muutenkin ;-)), tunnetusti raivoraittiille anopille huuruissa visiitille meno on itsarin paikka.
otan osaa. mulla on ollu vaan yks varteenotettava anoppi ja olikin sitten luultavasti pahimmasta päästä! sain kuulla jo ens alkuun että yhtään exän entistä tyttöystävää ei ole hyväksytty, joten siitä on hyvä aloittaa. no tuskallista oli joka kerta noi tapaamiset, aina vaan tuli niitä vittuuntuneita katseita siitä, että mitäs täällä teet, ja äläkä ainakaan kuvittele vieväni minun kolmikymppistä kultapojua. pahinta kai oli että ex antoi kaiken tapahtua, eikä koskaan puolustanut äitinsä edessä minua. 6 vuotta oltiin yhdessä ja kun erottiin, anopin tekele oli niin onnessaan että leipoi kakun ja kutsui naapurit sitä syömään :) huoh, onneksi enää ei tarvi olla sen kans missään tekemisisssä. mut tsemppiä, ei kaikki oo näin kauheita!
Kun tapasin nykyisen poikaystäväni äidin, tapaaminen oli aluksi hieman jäykkä mutta siitä se sittenn lähti, poikaystävälleni tämä minun ja hänen äitinsä tapaaminen oli erittäin suuri asia, ja poikaystäväänikin jännitti hirveästi, niin minuakin... mutta kaikki meni kuitenkin todella hyvin, asumme poikaystäväni kanssa yhdessä ja he tulevat tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa meille kylään, lähettelemme sähköpostia anopin kanssa ja soittelemme, hän on erittäin mukava ja ilmeisestikin pitää minusta... Joten hyvillä mielin voin seurustella kun tiedän ettei minua ajatella huonolla, ollaan juteltu anopin kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä ja hän on todella mukava... Joten onnea, ei ne kaikki niin kauheita ole..
Ensimmäinen kertahan se on kai heillekkin? Eli mitä sinä ajattelet heistä. Älä turhaan jännitä, nokka pystyyn vain!!
Mun anoppi on aika ärsyttävä.Ei ikinä puhu mitään.Tai joskus vaan jotain vähän.Ei kysele kuulumisia,ei soittele meille,(eli mulle ja mun avokille,pojalleen)ei aina ole edes huomaavinaan...!Mä oon "avoimesta" perheestä ja mua suoraan sanoen ahdistaa tollanen sisään päin vetäytyneisyys.Mikä mun anopissa on vikana?Minä?
Eihän sitä tarvitse koko ajan kytätä mitä teemme tai jätämme tekemättä tai muuten olla kimpussa,mutta sellainen normaali kommunikointi puuttuu.Enkä minäkään viitsi aina olla puhumassa tai avaamassa keskustelua..
Omat appivanhempani ovat erittäin mukavia molemmat, kahden vuoden sisällä olen tullut heille kuin omaksi tytöksi. Niin olen ainakin kuullut. =)
Muistan kuinka menin ekaa kertaa heitä tapaamaan. Mieheni kertoi, että hänen äitinsä saattaa kysellä kaikenlaista elämästäni (ja niin tekikin, koulut, opiskelu, tulevaisuus, oma perheeni). Mutta ei se ollut mitenkään ahistavaa.
Ennemminkin minulle on jäänyt mieleen mieheni isän reaktio. Eli menin sisälle heidän kesämökkiin, tervehdin, ei keritty olla varmaan kuin kaksi minuuttia ja hän meni ulos tupakalle, ja vietti siellä loppuajan. =) Nykyään tunnen hänen tapansa, ja se ehkä ei ollut sen kummempaa, mutta kyllä siitä sellanen tunne jäi, että "ai tällanen tällä kertaa". Mieheni oli seurustellut lyhyitä aikoja useamman tytön/naisen kanssa.
Tässäpä sitä ollaan, ja olen myöhemmin kuullut, että anoppini olisi sanonut saunassa samana iltan, että tästä vois tullakkin jotain, niinkuin tulikin.
Minulla on aivan ihanat appivanhemmat! =)
kannustuksesta! Eiköhän se siitä, puhelimessa on ainakin riittänyt juttua. Ja ovathan he kasvattaneet miehestäni aivan loistavan tapauksen, jotta miks eivät olisi hekin mukavia...
Mutta kertokaapas sitten tuo sisaruspuoli puoliskoineen. Miten teidät on otettu joukkoon mukaan? Hehän ovat tunteneet toisensa osa jo vuosia, onko taikasanaa murtaa jää? Itselläni ei ole kuin veli ilman vaimoketta ja exääni tutustuin hänen siskonsa kautta.