Paljonko yhteistä?

Riippuu tietenki kuinka kauan olette olleet yhdessä..Ainahan se alkuhuuma haihtuu ennemmin tai myöhemmin.. Voisit itsekkin esim. tehdä hänen kanssaan sellaista mikä vain häntä kiinnostaa. Sitä hänkin voisi reilunpelin nimessä tulla mukaan sinua kiinnostavaan juttuun. Ei mitään saa jos ei itsekkään suostu mihinkään. Jutelkaa ja muistakaa KUMPIKIN eli myös sinä joustaa. Niin suhteenne pysyy kunnossa.

Mulla ja miesystävälläni ei oikeastaan ole juurikaan samoja mielenkiinnonkohteita. Usein menee jopa vastakkain.

Mä haluan matkustella, käydä tapahtumissa - mies haluaa korkeintaan mökille tai istua kotona rauhassa. Mies haluaa katsoa leffoja/telkkaria - mä tykkään tv:n katselun sijasta lukea. Vaikka emme kuulu puolueisiin, niin ajatuksemme ovat poliittisella(kin) rintamalla usein aika vastakkain. Miehellä on ehkä hieman epäluuloinen asenne vieraita kohtaan (joskus hieman rasistinenkin), mä taas olen avoin ja ennakkoluuloton.
Mä haluaisin asua maalla tai kaupungin ulkopuolella, mies taas vähintäänkin kaupungin välittömässä läheisyydessä. Miehelle vakavarainen talous ja tietyt "statussymbolit" kuten auto, merkitsee paljon. Mulle taas on ihan sama ajanko Ladalla vai Mersulla, kunhan se kulkee :)
Listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Mitkä asiat meillä sitten ovat yhteisiä...no kummatkin halutaan perhe, arvostetaan kotia ja parisuhdetta. Tykätään laittaa ruokaa ja syödä sitä :) ravintoloissa mies kyllä tykkää käydä, ettei ihan kotona istuskeluksi mene. Käydään joskus lenkillä ja sulkkista pelaamassa. Seksielämä on loistavaa...(kop kop, ainakin vielä :))

Ollaan me aika eri planeetoilta, ja tämä kyllä aiheuttaa paljon riitoja välillä, varsinkin kun ollaan kummatkin temperamenttisia ja suorapuheisia. Onneksi mies on erittäin halukas tekemään kompromisseja. Hän luo minuunkin sitä uskoa, että erilaisetkin ihmiset voivat olla onnellisia yhdessä.

Tietysti tulee hetkiä, jolloin ajattelee että kenen kanssa mä nyt oikein olen, onko tää nyt sitä mitä elämältä haluan. Mutta luulen, että "täydellisissäkin" suhteissa tulee joskus tällaisia tilanteita. Exäni oli aika samanlainen henkisesti kuin minä, mutta päihteet olivat lopullinen niitti sille suhteelle. Aina ei ole näkyvissä yhteistä tulevaisuutta, vaikka henkinen yhteenkuuluvuuden tunne olisikin vahva. Mille asialle sitä sitten antaa eniten painoarvoa...riippuu ihmisestä. Mä ainakin toivon, että ajan kanssa arvostan toista yhä enemmän, vaikka hän ei jaakaan läheskään kaikkia ajatuksia kanssani. Tosirakkauteen kuuluu toisen kunnioittaminen erilaisuudesta huolimatta.

näin 15 vuoden aviokokemuskella, että meillä ei ollut vaimon kanssa kerrassaan juuri mitään yhteistä silloin kun aloiteltiin yhteistä elämää, mutta yksi yhteinen tavoite ja päämäärä oli, tahto elää yhdessä ja rakastaa toista erilaisissa elämänvaiheissa sekä pyrkiä löytämään vuosi vuodelta enemmän yhteisiä asioita suunnasta jos toisesta.

NYt 15 vuotta myöhemmin täytyy todeta, että vaikka kriisejä ja vaikeuksia on ollut, niin olemme melkein enemmän kuin koskaan terveellä tavalla paita ja peppu, eli meillä on erittäin paljon yhteistä, innostumme samanlaisista asioista, joista ei silloin joskus edes tiennyt. Silti meillä on omaa tilaa ja aikaa omille harrastuksille ja ystäville.

Ei kannata luovuttaa tai masentua, vaikka joskus tuntuisi vähän pidemmänkin aikaa, että ei ole paljon mitään yhteistä, vaan siinä tilanteessa on otettava asiat vakavammin esille ja miettiä sitä, että millä keinoilla ja millä edellytyksillä suhde olisi molempi tyydyttävä, täydelliseksi sitä ei saakaan. Yhteiset asiat pitää rakentaa, ellei niitä muuten ole. Kyllä perusihminen on kuitenkin niin samanlainen ja samankaltainen lajitoverien kanssa, että jokaisen kanssa on jotakin yhteistä, kun jaksaa lannistumatta tehdä asian eteen töitä. Tietysti se edellyttää molempien halua tehdä asioille jotakin, yksin siihen ei kukaan pysty.

Tsemppiä, äläkä luovuta liian helposti. Kun jaksaa tehdä töitä ja rakentaa yhteisiä hyviä asioita, niin edellytykset selvitä yhteiselmää riepottelevista myrskyistäkin on paljon paremmat.

Yhteinen arvomaailma ja näkemys elämästä on se tärkein.

Ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä. Minusta on yksilön kannalta onnetonta, jos hänellä on täsmälleen samat harrastukset kuin kumppanillaan sikäli kuin ne eivät ole ns. yksinäisiä harrastuksia (esim. lukeminen). Nimittäin tällöin kumpikaan ei koskaa saa omaa aikaa. Oma aika on seurustelusuhteessa todella tärkeää.

Tietysti yhteinen arvomaailma ja näkemys elämästä yhdistää usein myös yleisten kiinnostuksen kohteiden kohdalla jonkin verran.