Kaikki on päällisin puolin tyttöystäväni kanssa hyvin, mutta en koe että tämä olisi oikea suuri rakkaus. Olen ollut oikeastikin tulisesti sydämmellä rakastunut, nyt ei tunnu siltä. Aloin olemaan tyttöystäväni kanssa vähän hätäisesti, heti muutettiin yhteen ja suhteessa oli heti tärkeää seura ja läheisyys. Kuitenkin arvostan seksiä mutta tyttöystävääni en halua ihan kauheasti. Tyttöystävässä ei ole mitään vikaa ulkoisesti, ei vain innosta, saa syttymään. Tykkään tyttöystävästä, ja on oltu nyt melkein pari vuotta yhessä. Kuitenkin ei tunnu oikealta. En kuitenkaan halua paskaa sinkkuelämää takaisin, pelkkää ulkona juoksemista ja sähellystä. Haluaisin erota kun nyt en voi ainakaan tutustua elämäni rakkauteen. Haluan olla rakastunut.
Auttakaa!!
Auttakaa!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tilanne pääs riistäytymään käsistä, akka tahtoi naimisiin, siispä mentiin. Vaikka oma eukko ei intohimoja tai palavia tunteita herätäkään niin ei kyllä herätä kukaan muukaan. Sisältä olen ihan kuollut. Oon miettiny ammatin vaihtoa, jotain missä olis pitkiä keikkaduuneja jossain kaukana.
Luulen että meitä on paljon, sekä miehiä että naisia, jotka vaan on menneet naimisiin sen kanssa joka sillä hetkellä siinä vieressä ollut, ihan vaan tottumuksesta että niin kuuluu tehdä.
Ja kohta on talo ja kakarat ja sisältä aivan tyhjä ja ainoa keino saada sisältöä itseensä on vaihtaa autoa ja kipata koppa kaljaa saunan jälkeen.
Kirjoitit, että haluat erota ja olla rakastunut. Vaikka et haluaisikaan sinkkuelämää takaisin, niin ei kai siinä ole vaihtoehtoja. Turha on "tuhlata" elämäänsä sellaisen kanssa, joka ei tunnu siltä oikealta kumppanilta.
Ehkä tosiaan etenitte tässä suhteessa liian nopeasti ja sulle on iskenyt joku paniikki ja jotenkin tuli sellainenkin vaikutelma, ettet välttämättä ole valmis pysyvään suhteeseen, haluat "olla rakastunut".
Sen takia ei kannata jäädä roikkumaan vaan jonkun kanssa, että pelkää yksinoloa! Juokse aikasi ja sitoudu sitten joskus, jos/kun siltä tuntuu.
Haluat olla rakastunut, okei.
Otathan huomioon (ja ehkä reiluna tyyppinä kerrot myös tulevalle tyttöystävällesi), että siinä tapauksessa joudut vaihtamaan naista noin kahden vuoden välein. Sen aikaahan tuo rakkaushuuma kestää.
Ei määräaikaisessa suhteessa mitään vikaa ole, kunhan kumpikaan ei turhaan kuvittele, että se on tarkoitettu pysyväksi.
Olet takulla alle 30 vee. Itsellä sama juttu nuorempana, mutta kun ikää tulee lisää, sitä tajuaa, että tosi rakkaus tulee vasta kypsymisestä. Alkurakkaus on vain huumaa, joka menee ohi juuri tuossa 2 vuoden kohdilla, kuten aiemmin jo todettiin. Tosi rakkaus kypsyy siitä hiljalleen, tulee mukaan kiintymys ja yhteiset arkipäivän asiat. Sitä tavallaan aletaan kasvaa "yhteen". Tulet tämän vielä huomaamaan, mutta ehkä vähän vanhempana. Kerro tyttöystävällisesti rehellisesti tunteistasi!
Voin kertoa kokemuksesta, ettei kannata sitoutua sellaisen ihmisen kanssa joka on ok. Hänen on oltava enemmän:sielunveli,rakastaja/tar, paras ystävä jne.
Mulla yli kymmenen vuotta avioliittoa takana tällaisen ok:n kanssa joka voisi olla yksi sisaruksistani.Ei hääppönen vankila ja lillukan vaarret kukoistaa aidan takana. Yhtään en tiedä kuinka meille vielä käy, mutta jos saisin nyt valita niin olisin etsinyt sinkkuna omaani, sitä oikeaa.
Hankala tilanne sinulla- myönnän.
Itse menin naimisiin henkilön kanssa, jota en varsinaisesti rakastanut.. mutta tyyppi oli ok. Hommattiin lapsia.. elettiin...
Mutta kyllä se pitemmän päälle alkoi tulla esille että rakkaus puuttui.. koin että olin henkisesti yksin.. ei ollut ketään vaikka toinen oli vieressä.. yhteys puuttui.. tilanne paheni.. molemmat lopettivat toisen arvostamisen ja kunnioituksen.. ilmapiiristä tuli erittäin huono.. kuin paskavedessä olisi uinut..
No loppuhan se sellaiselle suhteelle tulee,, ennemmin tai myöhemmin..
Pääsimme molemmat uimaan kirkkaisiin puhtaisiin vesiin.. aloittamaan elämämme puhtaalta pöydältä kuten sanotaan.. erottuamme.
Nyt olen sitä mieltä että yksinkin on parempi kuin suhteessa jossa toinen on ihan ok.
Enää en hyväksy muunlaista henkilöä rinnalleni kuin sellaisen jota syvästi rakastan ja kunnioitan.. toista kertaa en samaa virhettä tee että otan henkilön joka on ok....
En pysty ajattelemaan itseäni tuollaiseen suhteeseen, ja olen vaikka mieluummin ilman... koko elinikäni. Tietysti ihmiset painostavat, mutta niinhän aina. Minullakin on kokemus tuollaisesta pitkästä "järki"suhteesta enkä enää halua kärsiä sillä tavalla.
Tos oli hyviä pointteja, kiitos!
Ikää mulla on yli 30, ja tosiaan olen seurustellut muuten viime aikoina juuri n. 2v pätkissä!! Sairasta! Pätkä-määräaikaissuhteissa. Ongelmallista on kun nytkin toinen on ihan rakastunut, mutta itte suht ontto olo. Mietin sitäkin että mikä oikeus mulla on pitää toista kun ite on tosi epävarma tunteistaan.
Viime aikoina on tullut oltuakin sitten tosi tyranni, äksyillyt ym. Inhoan itseäni tästä syystä.
Pelottaa alkaa sinkuksi kun kuitenkin nyt paljon onnellisempi kuin sinkkuna ja nyt vierellä hyvä kaveri, seuralainen yms. Kuitenkaan en kuule hääkellojen soivan..Olen joskus kylläkin niin tuntenut. Ahdistava umpikuja.
Normaalisti joku alkaisi tässä vaiheessa pettää, mutta itse en siihen pysty, koska joskus olen niinkin tehnyt ja siinä satuttaa itseään eniten.
Oliko tämä tässä? Eikö intohimo ole minua varten, vai onko se illuusiota? Voiko mikään joka tuntuu niin ihanalta olla illuusiota?
Ei ole varmaan koskaan ollut näin vaikea tilanne...toinen kun on kaikin puolin hyvä, rakastava kumppani. Mutta itse en pysty antamaan samaa mitä hän antaa minulle.
Joskus pohdin, että vaadinko liikaa. En kuitenkaan usko näin, olin nimittäin aiemmassa suhteessa erittäin onnellinen, vaikka miehessä tottakai oli puutteita niin kuin jokaisessa. Tämä tässä ehkä mättääkin. En uskalla lähte etsimään "oikeaa" ihmistä rinnalleni, sillä pelkään että tunteet eivät kuitenkaan mene tasan. Vaikka itse ajattelisi, että on löytänyt elämänsä miehen/naisen, niin toinen ei välttämättä ajattelekaan niin. Vähän niin kuin nykyisessä tilanteessa, mutta toisin päin.
Mun avopuoliso tietää tilanteen, ja on siitä tietysti hyvin pahoillaan. On kauheaa katsoa hänen itkevän ja toivovan, että pystyisin rakastamaan häntä koko sydämestäni. Näissä tilanteissa usein hellyn, ja kuvittelen tilanteen olevan taas ok. Kunnes uusi epätoivon aalto tulee jälleen lamaannuttaen minut täysin.
Ei ole helppoa elämä...ei varsinkaan sinkkuelämä. Mutta sen takia ei pidä olla toisen ihmisen kanssa, ettei halua olla yksin. Tässä suhteessa olen huomannut sen, että toista voi omalla tavallaan rakastaa, mutta kuitenkin tiedostaa sen, ettei ole oikean ihmisen kanssa.
Sinun on kerrottava tunteistasi tai siis niiden puuttumisesta vaikka se tulee satuttamaan naistasi todella paljon. Mutta pidemmän päälle ei suhde tule toimimaan jos tunteet puuttuvat sinulta. Teet väärin häntäkin kohtaan nyt kun hän luulee sinun rakastavan itseään.
ei rakenna harhan varaan. Aatteleppa miten onnellisia ihmiset voivat olla suhteissaan. Niin sinä kuin kumppanisikin.Älä tee toiselle sitä temppua, että riistät häneltä tämän onnen itsekkyyttäsi.
Tuollainen selviytymispeli riistää hiljalleen omaa itseäsi.Ihminen sopeutuvuutensa vuoksi muokkautuu hiljalleen aivan erilaiseksi, kuin luoteensa oikeasti olisi. Vaan joskus ennemmin tai myöhemmin huomaa olevansa kuin reikäjuusto, niin suurilla koloilla ettei pysykään koossa.Kaikki vaan leviää pöydälle.Silloin joku paiskii itsensä työssä uuvuksiin, toinen juoksee vieraissa, kolmas on mielenterveystoimiston jonossa..... Pitäkää kiinni itsenäisyydestänne, unelmistanne, rakkaistanne ja kaikesta siitä mikä on teille ITSELLENNE TÄRKEÄÄ niin ja rakkaistanne!!!
Oletko puhunut tyttöystäväsi kanssa tästä asiasta? Viestisi sai minut pysähtymään ja miettimään hetkeksi, sillä tämä voisi olla oman poikaystäväni kirjoitus, tai ainakin siltä välillä tuntuu.. Olemme olleet melkein 2 vuotta yhdessä, muutimme myös pian yhteen tavattuamme, poikaystäväni töiden vuoksi.
Teet kummallekin vaikeaksi asian jos jatkat suhdetta, sillä tyttösi kärsii jos ei saa olla lähelläsi, etkä halua häntä. Tiedän kokemuksesta, että se tunne ei millään tavalla ainakaan kohota itseluottamusta, kun miestä ei huvita ja mielummin on yksin. Tuntuu ettei koskaan ole riittävän hyvä tai kaunis vaikka kaikkensa antaisikin. Satutat häntä vain enemmän jos et keskustele asiasta hänen kanssaan ja selitä tilannetta. Turhaan kumpikin kärsii, jos toinen epäröi..
Itse rakastan poikaystävääni yli kaiken, ja haluaisin että hän samassa tilanteessa kertoisi tunteensa ja ajatuksensa, sillä en haluaisi loppuelämääni olla suhteessa jossa rakkaus on vain yksipuolista.
Hyvät kevään jatkot, toivottavasti tiedät nyt mitä tehdä..
Itse avioidun 26-vuotiaana, jolloin kuvittelin, että tämän täytyy olla "se oikea". Tyhmää siinä mielessä, että kuvittelin tuon sanan "täytyy". Siitä kärsin ja toisaalta nykyisten lastemme kautta myös olen osittain hyvilläni tänä päivänä. Asemamme yhteiskunnassa ovat hienot, lapsiltamme ei taloudellisesti puutu mitään ja tulemme hyvin toimeen kaveripohjalta. MUTTA parisuhteemme on syvältä, emme tavoita toisiamme millään muulla tavoin kuin olemalla mukavakäytöksisiä toisiamme kohtaan. Todellista kahden aikuisen ihmisen välistä kumppanuutta en tunne. Surullista on, mutta olen luovuttanut itseni sille elämän realiteetille, että koska en yksinäänkään jaksa kahden lapsemme kanssa parempi olla itse hyvin toimivassa epätyydyttävässä suhteessa kuin erottaa lapset toisesta vanhemmasta. Sitäkin kokeilimme viiden vuoden verran laihoilla tuloksilla.