Onko kenelläkään neuvoa, miten avomiehen isän saa pitämään/sietämään sinua? Tietääkseni mitään ihmeellistä en ole tehnyt (paitsi asunut hänen ainoan poikansa kanssa 7 vuotta), mutta silti saan aina suut ja korvat täyteen kaikenlaista kakkaa ollessamme käymässä.
Itse hiljenen tilanteessa, sillä uskon totuuteen: viisaampi jättäköön leikin sikseen. Hän kuitenkin uskoo olevansa aina oikeassa asiassa kuin asiassa. Hän on myös usein huonolla päällä, josta etenkin minä saan kylmiä väreitä. Avokkiani en viitsisi laittaa tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan isänsä ja minun väliltä (se ei ole oikein, mielummin lähden itse kävelemään).
Yleensä konfliktit ovat mielestäni vielä väsätyt älyttömistä asioista, kuten renkaiden vaihdoista tai oikeastaan mistä vain. Ihan kuin hän yrittäisi osoittaa minulle olevansa maailman kuningas! Olen itse menettänyt häneen kunnioitukseni jo lopullisesti kaikkien idioottimaisten lausahduksien ja loukkauksien jälkeen, hänen puoleltaan kunnioitusta ei ole koskaan ollutkaan.
Ehkä olen vain liian huono hänen pojalleen, joka ei varmasti saisi aikaan yhtään sen enempää kuin minunkaan avullani. Olen kyllästynyt jäämään aina huonommaksi kuin muut ihmiset ja päättänytkin aloittaa oman sanattoman sotani ihmiskunnan tyranneja vastaan... olkoon kuin ovat tai olkoot olematta, ei vähempää voisi kiinnostaa.
Onko muista samanlaisessa tilanteessa olevia? Olisi mukava kuulla mikä tällaiseen tilanteeseen ajaa tai mitä tapahtumia taustalla voi olla? Ehkä se selvittäisi minullekin mikä voi olla vikana. Kysyä en suoraan voi, sillä en usko että jaksaisin henkisesti kuunnella kaikkea sitä mitä sieltä voi tulla (täytyy ajatella myös muita ihmisiä, kuten avomieheni mukavaa äitiä ja muita läheisiä sukulaisia).
Itse hiljenen tilanteessa, sillä uskon totuuteen: viisaampi jättäköön leikin sikseen. Hän kuitenkin uskoo olevansa aina oikeassa asiassa kuin asiassa. Hän on myös usein huonolla päällä, josta etenkin minä saan kylmiä väreitä. Avokkiani en viitsisi laittaa tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan isänsä ja minun väliltä (se ei ole oikein, mielummin lähden itse kävelemään).
Yleensä konfliktit ovat mielestäni vielä väsätyt älyttömistä asioista, kuten renkaiden vaihdoista tai oikeastaan mistä vain. Ihan kuin hän yrittäisi osoittaa minulle olevansa maailman kuningas! Olen itse menettänyt häneen kunnioitukseni jo lopullisesti kaikkien idioottimaisten lausahduksien ja loukkauksien jälkeen, hänen puoleltaan kunnioitusta ei ole koskaan ollutkaan.
Ehkä olen vain liian huono hänen pojalleen, joka ei varmasti saisi aikaan yhtään sen enempää kuin minunkaan avullani. Olen kyllästynyt jäämään aina huonommaksi kuin muut ihmiset ja päättänytkin aloittaa oman sanattoman sotani ihmiskunnan tyranneja vastaan... olkoon kuin ovat tai olkoot olematta, ei vähempää voisi kiinnostaa.
Onko muista samanlaisessa tilanteessa olevia? Olisi mukava kuulla mikä tällaiseen tilanteeseen ajaa tai mitä tapahtumia taustalla voi olla? Ehkä se selvittäisi minullekin mikä voi olla vikana. Kysyä en suoraan voi, sillä en usko että jaksaisin henkisesti kuunnella kaikkea sitä mitä sieltä voi tulla (täytyy ajatella myös muita ihmisiä, kuten avomieheni mukavaa äitiä ja muita läheisiä sukulaisia).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta, mutta jos olisin samassa tilanteessa, en menisi käymään hänen luonaan, vaan menköön poikansa yksin. En haluaisi kuunnella moista, joten miksi edes tapaisin häntä.
Itselläni oli erittäin huonot välit appeeni vuosia sitten, joten en hänen luonaan käynytkään kuin ihan kerran vuodessa. Nyt välit ovat hieman parantuneet, tosin emme nytkään keskustele mistään... Hän puhuu muille ja minä puhun muille eli toisiamme siedetään olosuhteiden pakosta, mutta toisistamme emme pidä ihmisinä.
Meillä on kyllä sellainen asetelma, että hän ei oikein tule toimeen ainoan poikansakaan eli mieheni kanssa, tyttäret ovat hänen suosikkejaan, kuten myös heidän lapsensa. Kun muut lapsenlapset saavat synttärirahaa 50 euroa, niin meidän saavat 20 euroa.
En kuitenkaan anna tämän enää mieltäni pahoittaa, mitä harvemmin häntä näkee sitä parempi, kaikkien kanssa kun ei vaan tule toimeen, vaikka kuinka yrittäisi.
ihanteellinen miniäehdokas, sen koommin anopille kuin appiukollekaan. Elämänsä totaalisesti ryssinyt hepsankeikka ja epäkelpo äiti ei suoranaisesti ole täyskäsi kun lähdetään anoppilassa näyttäytymään. Noh, eipä sikäli haittaa kun ei näköjään ole enää kykyä rakastaakaan, että sikäli suht se ja sama vaikkei ikinä miestä löytäiskään.
Edellisen kirjoittaja "ole ehkä juuri" taitaa olla aika onnettomassa tilanteessa :( Varsinkin jos siteeraa itseään hepsankeikaksi tai epäkelvoksi äidiksi.
Toivottavasti tilanne ei nyt ihan noin onneton ole?
Alkuperäiselle sen verran, että ehkä on tosiaan aika tuon "apen" saada miettiä rauhassa omaa suhtautumistaan sinuun. Jää seuraavalla kerralla kotiin, vaikka se sitten pahoittaisi avomiehesi mielen, eiköhän hän ymmärrä ettet halua "nauttia" enempää kyseiseisestä tilanteesta.