Vanha viisas sanonta sanoo "omasta kuormasta ei saa syödä". Se tarkoittaa suomeksi että omalta työpaikalta ei etsitä kumppania ja se on harvinaisen viisaasti sanottu.
Työpaikalla normaali työntekijä viettää 8h joka ikisenä arkipäivänä lisäksi mahdolliset ylityöt. Siinä ajassa ehtii ihastua, kun väkisinkin joutuu olla tekemisissä. Itselleni on nyt jo toisen kerran käynyt nolosti:
Ensin ihastutaan ja tuntuu kuin kävelisi pilvissä. Suhde etenee hitaasti, mutta varmasti pienistä hymyistä pikkujoulujen ja firman bileiden halauksiin ja suudelmiin. Kahvillä käymisistä yhteisiin bile-iltoihin ja jopa yhteiseen lapin matkaan. Sitten tulee täys'käännös kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihastus kääntää kelkkansa ja sanoo jatkavansa suhdetta nykyisen miehensä kanssa ja "tämä leikki on lopetettava".
Ensimmäisellä kerralla olin jo eronnut (=lue luopunut) avovaimostani ja päättänyt keskittyä vain tähän uuteen ihastukseeni (=lue rakkauteeni) ja hänen oli määrä tehdä samoin. Menetin siis paljon ja turhaan!! Toisella kerralla en menettänyt kuin sydämeni ja uskoni työpaikkaromansseihin. Aina ne kuihtuvat ja kuolevat ja aina niistä saa lopulta pahan mielen.
Ja mikä PAHINTA: ole siinä sitten töissä kuin "normaalisti", aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Oma sydän itkee ja toista tekisi mieli halata... mutta kaikki on vain hetkessä ohi. Töitä on PAKKO jatkaa yhteisissä merkeissä, mikä on aivan hirrrrvittävän vaikeaa ja tuskallista. Tuntuu kuin ei voisi hengittää kunnolla ja rintakehään sattuisi koko ajan.
Irtisanouduin ensimmäisessä tapauksessa ja nyt on toinen tapaus menossa. Ilmoitus suhteen loppumisesta tuli viime viikon perjantaina ja nyt viikonlopun jälkeen vastapuoli on ollut kylmä kuin kivi, tai siis kylmän tavallinen... aivan kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan. Nyt tuntuu etten kertakaikkiaan pysty jatkamaan samassa työpaikassa, sillä se sattuu minuun liikaa. Irtisanoutua en viitsisi, sillä näin hyvää työpaikkaa tai saati näin hyvää asemaa en helpolla heti löydä.
Mitä tehdä? Kellään vastaavia kokemuksia?
Työpaikalla normaali työntekijä viettää 8h joka ikisenä arkipäivänä lisäksi mahdolliset ylityöt. Siinä ajassa ehtii ihastua, kun väkisinkin joutuu olla tekemisissä. Itselleni on nyt jo toisen kerran käynyt nolosti:
Ensin ihastutaan ja tuntuu kuin kävelisi pilvissä. Suhde etenee hitaasti, mutta varmasti pienistä hymyistä pikkujoulujen ja firman bileiden halauksiin ja suudelmiin. Kahvillä käymisistä yhteisiin bile-iltoihin ja jopa yhteiseen lapin matkaan. Sitten tulee täys'käännös kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihastus kääntää kelkkansa ja sanoo jatkavansa suhdetta nykyisen miehensä kanssa ja "tämä leikki on lopetettava".
Ensimmäisellä kerralla olin jo eronnut (=lue luopunut) avovaimostani ja päättänyt keskittyä vain tähän uuteen ihastukseeni (=lue rakkauteeni) ja hänen oli määrä tehdä samoin. Menetin siis paljon ja turhaan!! Toisella kerralla en menettänyt kuin sydämeni ja uskoni työpaikkaromansseihin. Aina ne kuihtuvat ja kuolevat ja aina niistä saa lopulta pahan mielen.
Ja mikä PAHINTA: ole siinä sitten töissä kuin "normaalisti", aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Oma sydän itkee ja toista tekisi mieli halata... mutta kaikki on vain hetkessä ohi. Töitä on PAKKO jatkaa yhteisissä merkeissä, mikä on aivan hirrrrvittävän vaikeaa ja tuskallista. Tuntuu kuin ei voisi hengittää kunnolla ja rintakehään sattuisi koko ajan.
Irtisanouduin ensimmäisessä tapauksessa ja nyt on toinen tapaus menossa. Ilmoitus suhteen loppumisesta tuli viime viikon perjantaina ja nyt viikonlopun jälkeen vastapuoli on ollut kylmä kuin kivi, tai siis kylmän tavallinen... aivan kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan. Nyt tuntuu etten kertakaikkiaan pysty jatkamaan samassa työpaikassa, sillä se sattuu minuun liikaa. Irtisanoutua en viitsisi, sillä näin hyvää työpaikkaa tai saati näin hyvää asemaa en helpolla heti löydä.
Mitä tehdä? Kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Neuvoja ei minulla ole, mutta tämä sun tilantees on se painajainen jota itse pelkään ja kauhulla odotan.
Niin sinisilmäinen en tohdi olla että uskoisin oman suhteeni kestävän ikuisuuksiin.Jokainen hetki on pientä kuolemaa kun yritän pitää tunteet pois pelistä.Pilvilinnat on pidettävä niin matalina ettei pahoin loukkaannu alastulossa. Koeta pärjäillä. Perässä tullaan ennemmin tai myöhemmin.
mutta pystyisitkö mainitsemaan asiasta eli kertomaan hänelle että sinusta tuntuu oikeasti pahalta hänen "kylmä" käytös? En tietenkään tarkoita, että vaatisit mitään tai pyytäisit jatkamaan suhdetta, mutta useinhan esim. jos normaali suhde(siis sellainen johon ei kuulu pettämistä yms. hämärää) päättyy niin jättäjä lohduttaa jätettyä ja yrittää ns. pehmentää laskua ja pysyä ystävänä. Jos jättäjä auttaa jatkamaan niin on helppo päästää irti.
Hyi hitto mikä paska.
Et ole mikään arvostelemaan muita.Pikkusieluinen ja lapsi tunneelämältäsi ainakin.
Joo on.
Just nyt oon uuvuksissa ja täysin lopussa. Tietty kaikinpuolin vaikea tilanne. Mutta toi, kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut -asenne satuttaa kyllä eniten.
Kunhan saa suurinpiirtein asiat järjestykseen, niin yritän ettiä uuden työpaikan. Pakko se varmaan on.
Silti voin sanoa, että en kadu. Mun oli jossain vaiheessa kuitenkin pakko saada tietää, tulisko siitä mitään. Että oma syy, varmaankin sitten niin..
koko sydämensä jollekin, joka vain kuitenkin leikitteli. Hyvin vaikea päästä siitä yli kun melkein joka päivä täytyy töitä tehdä. Ei olisi kannattanut,huoh.
tuo tekstisi voisi olla osittain juuri siltä vastapuolelta, mutta muutama asia ei ihan täsmää... mm. se ettenkö muka tuntenut tuskaa (ei vain ollut varaa näyttää sitä).
eli itselläni tunteet eivät ole toista kohtaan kokonaan loppuneet, mutta en näe häntä enää, joka ehkä auttaa unohtamaan koko jutun.
niin kauan kuin toisenne näette, et pysty olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. sinun on joko löydettävä uusi kohde tunteillesi (vaikeaa, mutta paras tapa) tai puhuttava suoraan hänen kanssaan ja yritätte olla työkavereita, joka on kyllä mahdotonta koska tiedätte/tunnette toisistanne enemmän kuin työkaverit... mutta jospa saattekin pistettyä asian leikiksi (jopa julkisesti) niin ehkä teistä tulee työpaikkaystäviä.
aivan..saman olen kokenut, tosin ei ihan noin.
Mutta kaikkein eniten minua henkilökohtaisesti vaivaa se että toinen voi vain olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeastaan jättettynä se olo on ihan sama onpa työpaikkaromannssi..tai aivan tavallinen suhde.
Mutta tiedä varsin hyvin mistä on kyse kun ihminen johon rakastuu ja häviää ja kuitenkin olette samassa työpaikassa.
Tunne on ihan syvältä, näin hienosti ilmaistuna.
Mulla on ihan sama fiilis!! Työkaveri(nainen) johon rakastuin ja hänkin muhun(mukamas?),on nyt kun mitään ei olis koskaan ollutkaan..
Kyllä, todellakin on kokemusta asiasta ja erittäin tuore sellainen vielä. Mitään ei toisillemme luvattu, hankala elämänvaihe molemmilla. Tämä toinen otti yhteyttä, oli kiinnostunut minusta, mutta silti aistin että vuosia sitten loppunut pitkä suhde painaa mieltä. Itselläkin haavat vasta paranemassa, joten tilanne ei ollut paras mahdollinen. Piti siis kokeilla, katsoa mitä tuleman pitää. Meillä oli hauskaa, tultiin hyvin toimeen, oltiin samanlaisia...
Viime viikon lopulla sit ylitettiin se raja, edettiin liian nopeasti, mentiin liian pitkälle. Ja toiselle tuli kova henkinen krapula, entinen vielä mielessä. Paluu entisen kanssa yhteen ei sekään mahdollista. Nyt ei osaa luvata mitään, sanoo vaan että katellaan ja hymyillään kun tavataan. Kaksi tuntia puhelimessa puitiin asiaa. Pitikin asettaa itsensä väkipakolla alttiiksi tuolle kaikelle, uskoen että se pääse pikku hiljaa yli entisestään.
Toisaalta tuntuu että ei tässä mitään, toisaalta ei. Tänään meni ohi eikä uskaltanut katsoa minuun. Se se vasta sattuukin. Tekis mieli tehdä toisen töistä vaikeaa, kun tietää tämän heikot kohdat (ylemmässä asemassa kun olen), kun teki niin minulle. Onneksi tätä ei jatkunut kauempaa, ihmisressu on niin sekaisin ja jumissa vaikka esittää ihan jotain muuta.
Ja etteikö jäänyt paha olo / maku suuhun? No huhhuh, todellakin. Kai tästä on noustava ja näytettävä sille. Työpaikan vaihto ei tule kuuloonkaan, hyvä paikka, palkka ja asema. Eli minähän en siis luovuta. Pikemminkin käyköön toisin päin.
Kai tästä jotain oppiikin, kylmäksi ainakin.
"Kai tästä on noustava ja näytettävä sille"
kuulostaa lapselliselta ...
Loistavaa logiikkaa: Menet jonkun ihmisen kakkoseksi ja kun suhde karahtaa, syytät työpaikkaromanssia karahtamisen syyksi. Eiköhän syynä ollut se, että sinulla oli suhde varatun kanssa. Minulla on itselläni ollut työpaikkaromansseja ja olen sellaisia todistanut vierestäkin. Omani ja moni muu on päättynyt onnelliseen avioliittoon. Erona tosin sinun touhuusi on ollut se, että minun romanssissani molemmat olivat vapaita.
Työpaikalta ei löydä kuin panosuhteen (eri sukupuolet)tai ystävyyssuhteen (sama sukupuoli). Kaksi aivan eri asiaa.
Kenenkään maailma ei voi olla niin pieni, että parisuhteenkin pitäis väkisin syntyä työpaikalla.
Silloin olis niin epätoivoinen etsijä ettei arvostelukyky ole enää hanskassa. Huonossa suhteessa elävät ja sinkut miehet nyt paneskelee keltä sattuu saamaan.
Samanlaiseen tulokseen olen päätynyt itsekin.Panoseura naamioidaan nimikkeen "työpaikkaromanssi"taakse.
Jos samalla työpaikalla sattuu olemaan ihminen, jonka kanssa natsaa hyvin, ei kyse ole mistään epätoivoisuudesta. Kyse on vain siitä, että ollaan avoimella mielellä, eikä suljeta tilaisuutta pois silloin, kun se osuu kohdalle.
Kuten jo tuossa yllä kerroin, minä tutustuin nykyiseen vaimooni työpaikalla. Kumpikaan ei etsinyt puolisoa sillä hetkellä, mutta kun kerran kemiat pelasivat, niin sitten pelasivat. Minusta hullua on se, että hylkää mahdollisen tulevan elämänkumppanin vain siksi, että sattuu olemaan samassa paikassa töissä.
vaan tuppaa sekottuun seksiseikkailuihinkin.
Ken sellaiseen leikkiin ryhtyy, niin pitäisihän se olla selvää, että syystä tai toisesta panokavereita vaan ollaan. Järkikäteen tytöt!Rakastumiset on juttu ihan erikseen.
Taidat olla joo todella onnellinen kun jatkat täällä tämän paskan lukemista. Hyvin tuntuu menevän...!!! Sallitko että nauran.
Kun ei ollut muutakaan tekemistä, selasin keskusteluja. Ei se tarkoita, että olisin työpaikkaromanssia hakemassa. Taidat olla oikea idiootti? Jos hakisin työpaikkaromanssia, niin etsisin sitä työpaikalta enkä netistä. Etsitkö itse nettisuhdetta töistä, vai mistä tuo ajatuksesi oikein kumpusi? Järjen häivää siinä ei ainakaan ole.
Huomaan osuneeni nappiin. Uutta pimppiä tunnut hakevan kuitenkin. Niin hyvin menee... Elämä on...
On olemassa teoria, että siinä vaiheessa, kun ihminen huomaa kirjoitelleensa typeryyksiä, hän alkaa syyttämään ns. vastapuolta joksikin hyvin tuomittavaksi. Näin hän toivoo saavansa muiden lukijoiden sympatiat puolelleen. Tätä teoriaa kutsutaan myös natsikortiksi, koska ennen oli tapana syyttää vastapuolta natsiksi. Sinun natsikorttisi oli tällä kertaa uskottomuus. Kun et keksinyt enää mitään järkevää sanottavaa, päätit syyttää minua uskottomaksi vaikkei mikään kirjoittamani siihen viittaakaan.
Ihan vain vinkiksi kerron, että yleensä muutkin huomaavat natsikortin, eli ainakaan yleisön sympatiaa sillä ei saa. Itsestään selvää on, että vastapuolikin tunnistaa natsikortin. Teit siis itsestäsi vain pellen, koska uskottomuus-syytteesi ilman mitään perusteita kertoo, että sinulta loppuivat järkeen perustuvat ajatukset.
Totuus on se että miehet on vaan pillun perässä ja naiset munan.Vittuako sääkin saatana itket täällä suomi 24:ssa saatana!Pillun perässä sää oot kuten me kaikki miehet...
Sinuakin vaivaa kun täällä vaan edelleen roikut. Ihan kuin me reilusti vapaat sinkutkin. Pimpin perässä... Ai niin Sinullahan olikin se onnellinen suhde...No kyllä se työkaverivaimosikin sen kohta huomaa. Onnellista kevättä!
Oijoi kun huvittavaa luettavaa... Juuri tämän vuoksi silti näitä sivuja kannattaakin lukea.
Ja hei... Hakeeko täällä joku muka oikeasti seuraa itselleen, eiköhän täällä haeta ajatusten vaihtoa parinvaihdon sijaan?
Onnea sille hepulle, joka löysi oikeansa työpaikalta!
en voisi sanoa kellekään että älä ihastu, se on tapauskohtaista, joskus toimii ja joskus ei, minä ainakin pystyin jatkamaan elämää samassa työpaikassa vaikka loppu tulikin ...
Sama täällä, ihastuin ja lopulta rakastuin työkaveriini(nainen). Oli naimisissa ja mies paljon poissa kotoa. Tunteet oli mun mielestä ihan molemminpuoleisia ja mä olin ihan varma että hän olisi ollut mulle se oikea. Nainen veti lopulta jutun jäihin ja vieläkin ottaa päähän ja harmittaa. Tästä on nyt kumminkin aika kauan aikaa. Olin silloin aika kypsänä työnkuvaani mutta jostain syystä jumitin vaan siinä paskahommassa. Tämä sai mut lopulta vaihtamaan työpaikkaa, mikä oli aivan helvetin hyvä veto, että jäi siitä jotain hyvääkin. pari kertaa olen törmännyt häneen ja vieläkin alkaa pumppu hakkaamaan kun nään hänet ja tuntuis ku joku kaivais lusikalla mahasta:) Uskomaton nainen, kaikkea hyvää sulle jos satut lukemaan tän:) Niin ja opinhan mä sen että ei pidä sotkeutua varattuihin naisiin..
niin, että mies otti ja lähti, siis vaihtoi äkillisesti työpaikkaa. Olis kyllä ollut hyvä, jos olis voitu tunteemme selvittää puolin ja toisin. Itkenyt olen ikävästä jo vuoden, tuntuu, että nyt vasta alkaa vähän helpottaa.. Onneksi aika on armollinen.
Meillä työpaikkaromanssi johti avioliittoon. Monta vuotta on yhdessä oltu. Työpaikat kuitenkin vaihtui. Joskus siis näinkin.
Tuoreenlainen tapaus täälläkin. Avoeroni jälkeen kaipasin ilmeisesti jonkinlaista lohtua, joten ajauduin suhteeseen miespuolisen työkaverini kanssa. Sopimus oli että tapaillaan vaan silloin tällöin eikä sitouduta vakavassa mielessä. Miehellä oli myöskin ero vireillä. Puoli vuotta tapailtuamme hän kertoi rakastuneensa minuun. Itse olin kyllä ihastunut, mutta tuota R-sanaa en uskaltanut siinä vaiheessa vielä käyttää.
Miehen vaimon piti muuttaa jo yhteisestä asunnosta pois, kaikki oli kuulemma järjestetty ja suunniteltu etukäteen. Minäkin elin tässä luulossa. Olin oikeastaan onnellinen kun se päivä koitti, halusin nimittäin katsoa ja tutustua tähän ihmiseen, ottaa selvää olisiko meistä jatkamaan muutenkin yhdessä.
3 kk hänen vaimonsa "muuton" jälkeen sain selville ettei mitään eroa ole koskaan tullutkaan. Mies vakuutti rakastavansa minua, mutta jätin leikin siihen. Valehteleminen kummastutti.
Vaihdoin työpaikkaa kun tuli tilaisuus. Entinen naispuolinen kollegani tarjosi töitä, olin hetken ihan tyytyväinen tähän muutokseen ja siihen että pääsin asioista hieman etäämmälle.
Sitten tämä minut rekrytoinut nainen kertoo että hänellä olisi ollut jotain suhteen tapaista samaisen miehen kanssa! Pahoitin todella mieleni, sillä vaikka tämä uusi kollegani ei ole kovinkaan rehellisimpiä ihmisiä, en todellakaan tiedä ketä uskoisin. Tästä viimeisimmästä paljastuksesta on noin kuukausi. Olen yrittänyt kysellä asioiden oikeaa laitaa mieheltä, mutta vastaukset ovat hyvin epämääräisiä. Välitän hänestä, mutta minusta tuntuu että hän on pettänyt minut raskaasti.
Olisi pitänyt pysyä periaatteessa: ei sekaannuta työkavereihin, eikä varsinkaan varattuihin.
Sitä paitsi valehteleminen on syvältä!