Mitä tehdä.. Olemme seurusteelleet pian 4.vuotta onnellisesti, tavanomaisia ylä- ja alamäkikausia kokien. Suhteemme toimii joka saralla ja avoimuutta keskusteluihinkin on tullut kun olemme puhuneet minun halustani sitoutua, kihlautua, mennä naimisiin ja perustaa se perhe. Mutta kun se mies.. on varma että haluaa minun kanssa elämän jakaa, mutta toisena hetkenä ei olekaan varma mitä haluaa. Sanoo rakastavansa minua, mutta ei kutenkaan tiedä mitä haluaa. Kertoo ettei voisi elää ilman minua, mutta seuraavassa hetkessä ilmoittaa ettei tiedäkään onko tämä oikea ratkaisu. Olemme olleet ostamassa yhteistä asuntoa kaksi kertaa, ja viime hetkellä on mies lyönyt jarrut lukkoon, kun ei ole varma. Olemme päättäneet muutamaan kertaan että pian olisi kihlojen aika, mutta muutaman hetken kuluttua mies itkee ja ilmoittaa ettei tiedä mitä haluaa..Keskustelut päättyy aina siihen että päätämme jatkaa yhdessä koska molemmat niin haluaa. En koskaan halua erota miehestäni, rakastan häntä todella paljon. Meillä on yhteisiä ja omia harrastuksia ja en keksi mitään mikä olisi vialla, paitsi se, ettei mies tiedä mitä haluaa... Olemme pian kolmekymppisiä ja en kovin kauaa enää jaksa 'katsellaan' -meiningillä eteenpäin porskuttaa, mitä teen? Ei kai erotakaan voi sen vuoksi ettei toinen kihlaa?
4 v. yhdessä, ja mies ei ole varma mitä haluaa...
Sitoutumista vailla
198073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä se valitettavasti näyttää siltä, ettei teidän suhteesta ole tulossa yhtään mitään. Erotkaa vaikka kokeeksi, puoli vuotta. Ja katsokaa sitten.
Uskon, että ette enää yhteen palaa. Mies löytää jonkun muun, sellaisen jonka kanssa on valmis sitoutumaan.
Sinusta en tiedä, rakastat miestäsi enemmän kuin hän sinua. Sellainen on sinua kohtaan väärin. Ansaitset rinnallesi miehen joka rakastaa yhtä paljon kuin sinä.
Sehän toimii hyvin. Ei naimisiinmeno mikään täyttymys ja onnen takaus ole.
meillä on sama toisin päin. Olemme tosin seurustelleet vasta 2 vuotta. Mutta alusta asti tiesin, ettei hän ole "se"...mutta silloin vielä ajattelin, että tavoittelen jotain mahdotonta, ja aiheutan vain itse pääni sisässä nämä ongelmat. Jatkoin suhdetta hänen kanssaan, koska hän kuitenkin on hyvä minulle, ja meillä oli mukavaa yhdessä.
Olen nyt kuitenkin kohdannut ihmisen jonka kanssa kaikki kolahtaa yhteen. Kunnioitan häntä enemmän kuin olen avopuolisoani koskaan kunnioittanut. En ole pettänyt, mutta nämä ajatukset tuntuvat jo henkiseltä pettämiseltä.
Voi hyvin olla, että miehesi rakastaa sinua. Hän haluaisi haluta olla kanssasi aina, mutta se ei tule suoraan sydämestä, vilpittömästi. Ehkä et ole miehellesi se sielunkumppani, jonka kanssa on levollinen olo. Tässä on kaikki, tähän minä jään. Uskon että sellainen olo tulee oikean ihmisen kanssa. Sä varmasti tunnet miestäsi kohtaan näin.
Ite en ole lähtenyt tästä suhteesta, koska kuitenkin omalla tavallani rakastan miestä. En tiedä, vaikuttaako se asiaan että hän olisi valmis tekemään mitä tahansa vuokseni. Hän oikeasti rakastaa minua enemmän kuin mitään...ja näistä ajatuksistani tulee joskus todella huonho omatunto. Mutta arvasin tämän...vaistosin jo alussa, mutta en kuunnellut sitä. Kun halusin niin paljon olla onnellinen, ja uskoin saavuttavani sen onnen ajan myötä tämän miehen kanssa.
Meillä mies on kolmekymppinen, minä hiukan nuorempi. Mulla olisi vielä "aikaa" mutta mies haluaa kiireesti jo vakiintua. Haluan minäkin, mutta silti jarrutan...koska en ole oikean ihmisen kanssa. En saa henkistä tyydytystä tässä suhteessa tarpeeksi. En tunne ylpeyttä seisoessani miehen rinnalla. Kärsin tästä jokaikinen päivä, mutten silti lähde. Ajattelen liikaa hänen tunteitaan. Hän tietää ajatuksistani, mutta tekee kaikkensa jotta voisin rakastaa häntä samoin kuin hän minua. Luulen, että se ei ole vain tahdosta kiinni...
et tartu onneesi jos sen olet kohdannut? Kaksi vuotta ei ole aika, eikä mikään parisuhteessa. Kuvittele itsesi hänen vierellään 20vuoden päästä, miltä tuntuu. Itse löysin myös sielunkumppanini, päivääkään en vaihtaisi ja vuosia on paljon takana. Tee elämästäsi elämisen arvoinen!
Minäpä olen seurustellut 6vuotta ja asuttu yhdessäkin tosi kauan ja vielläkin jarruttelen kihlausta.. ei aina tarvi olla niin kiire toisaalta me olemme kyllä kertoneet toisillemme jäävämme yhteen.. Miehesi pitäisi uskoa liittone, jos ei usko harkitse viellä kerran...
Ei kai avoliitossa enää seurustella? Muuten kaikki paitsi avioliitto olisi seurustelua riippumatta ollaanko kihloissa? Ja voihan sitä olla naimisissakin, vaikka ei asu samassa asunnossa. Musta seurustelu on suhde, jossa ei asuta samassa taloudessa, vaikka oltaisiinkin kihloissa. Poikkeuksena aviossa olo ei ole seurustelua, vaikka ei asuttaisikaan yhdessä (tämä vaihtoehto on kyllä harvinainen, mutta varmaan näitäkin löytyy).
Me ollaan neidin kanssa oltu 7 vuotta yhdessä ja ei olla kihloissa. Hän haluais mutta minä en, syitä on monia. Mulla on semmonen ajatus että kun mennään kihloihin niin samalla sovitaan hääpäivä eden suunilleen. Meillä ei ole taloudellista mahdollisuutta siihen ainakaan vielä kun molemmat opiskelee. Toinen syy on ehkä se että tuntuu että kaikki tutut/sukulaiset jotka on naimisissa niin ei ole onnellisilta. Jollakin tavalla ei haluais muuttaa mitään kun kaikki on hyvin.
Viimeistään kun lapsia suunnitellaan(sit joskus) niin mennään naimisiin ihan juriidillisista syistä. Älä ainakaan painosta itse koen koko keskustelun tosi ahdistavaksi.
jolle tulevaisuus yhdessä voidaan rakentaa. Jos peruskivi puuttuu niin tulevaisuus on aika huteralla pohjalla.
En tiedä pitääkö tämä paikkansa kuinka monen parin elämässä. Itse eli 10 vuotta avoliitossa, joka kariutui. Oltiin hyvin tiiviisti yhdessä ja rakastuneita loppuun asti. Ulkopuoliset paineet kaatoivat "puumme", jolla ei ollut juuria (peruskiveä).
Näin jälkikäteen eron jälkeen olen usein miettinyt, että mikäli olisimme sitoutuneet toisiimme, menneet naimisiin ja virallistaneet suhteemme niin juuri tuo seikka olisi juuri meidän eroon johtaneen syyn voinut eliminoida.
Elimme 10 vuotta siten, että kummallakin oli omat tavaransa ja omaisuutensa ja tavallaan matkalaukku oven pielessä odottamassa, että jos erotaan niin on helppo ottaa omat tavaransa mukaan ja vain lähteä.
Kun toiseen sitoutuu, niin ne tavaratkin ovat yhteisiä ja omaisuus ja matkalaukkua ei tarvitse pitää lähtövalmiina. Yhteiselo on jotenkin "kestävämmällä pohjalla". Tämä on tietty minun mielipiteeni.
Pariskunta ei ole sitoutunut, ellei se ole vähitäänkin kihloissä? Miten ne kihlat tai avioliitto estävät eron tai tekevät suhteesta yhtään kestävämmän?
Niin... Juuri kuulin erään tutun olevan eroamassa ja menivät naimisiin viime kesänä. Nainen löysin uuden miehen. Se siitä sitoutumisesta heidän kohdallaan.
Mutta jos ei voi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen niin se jo vähän mietityttäisi.
Meillä ainakin matkalaukut on lähtövalmiina vain kun lähdetään reissuun yhdessä! Emme mitenkään ole varautuneet eroon tai ajattele sitä. Ja tulevaisuudesta puhutaan ajatellen, että olemme silloinkin yhdessä eikä että JOS olemme. Tavaratkin on epävirallisesti yhteisiä ja arvokkaampi omaisuus (asunto yms.) ihan virallisestikin (molempien nimillä). Ehkäpä suhteessanne kuitenkin oli jokin muu vialla kuin se, että ette olleet naimisissa? Avioeronkin saa aika helposti vai kieltääkö teidän uskonto tms.?
Meillä ei ole lapsia, mutta joillakin avopari ystävillämme on. Jos on esim. 15 vuotta yhdessä ja on kolme lasta niin kyllä se jonkinmoista sitoutumista toiseen on?
Yksi mahdollisuus on, että miehesi ei vain halua lapsia. Hän rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi, mutta ajatus lapsista on kauhistus. Jos sitoutuminen johtaa tulevaisuudessa lasten hankintaan, hän ei halua sitoutua.
Tämä on siis vain yksi mahdollinen selitys. Tämä tuli minulle ensimmäiseksi mieleeni, koska itse en halua lapsia.
Täytyy myöntää että olen seurustellut jo 7 vuotta miehen kanssa, vapaasti. mies muutti toisen naisen kanssa yhteen, taloudellisesti kannattavista syistä. silti me rakastimme ja tapailimme toisiamme. ja näin me tulemme elämään. mies rakastaa molempia, eikä halua loukata kumpaakaan naista. nainen, jonka kanssa mies asuu, ei tietenkään tiedä meistä!
ihan vinkiksi vaan!!
Kyllähän sitä ihmiset tekee mitä vaan, edellinenkin kirjoittaja luulee olevansa fiksu, mutta ei tosiasiassa saa kuin tältä varatulta äijältä... no onneksi saa joltain, ettei tartte maksaa.
Olitpas kyyninen....voi voi itsellesi =D
sinuna en enää LUKISI vaan ELÄISIN!!
=) Hauskaa elämää sulle!
Kiitokset kaikille vastanneille. Olemme siis edelleen yhdessä ilman sitoumuksia ( siis olen alkuperäinen kirjoittaja). Mieheni kanssa olemme päässeet keskustelussa eteenpäin. Hän ITSE halusi varata aikaa parisuhdeterapeutille, koska ei itsekään ymmärrä mikä on vialla kun haluaisi minua kosia ja kanssani elämän jakaa, ja tietää etten odota ikuisuutta. Toivon ja odotan että pian tapahtuu.. ehkä se onni paistaa vielä. Olen kuitenkin varautunut kaikkeen, elämästä ei koskaan tiedä, pitänee vain elää päivä kerrallaan!
.. tähän ketjuun. Me olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä jo kohta 9 vuotta. Nyt olemme vasta ensimmäisen kerran muuttaneet yhteen ja vieläkin on tulossa vuoden ero, koska joudumme olosuhteiden pakosta muuttamaan eri kaupunkeihin. Silti suhteemme on ihan onnellinen. tietysti ihmisten elämäntilanteita on erilaisia. Me olemme kumpikin vielä opiskelijoita, joten sitoutuminen on ajankohtaista. Täytyy kyllä myöntää, että minä suunnitelen tulevaisuutta miesystävääni enemmän ja olen ajatellut haluavani joskus kihloihin ja naimisiin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että parempi antaa miesystävälleni tilaa itse päättää miloin hän on valmis, sillä painostuksestani koituu vain ahdistusta hänelle. ihmisen mieli muuttuu niin yllättäen, sen minä olen kokenut monissa asioissa parisuhteessani. myös eräs ystäväni vannoi pysyvänsä lapsettomana ja kertoi hyvin painokkaasti, ettei ole varma haluaako koskaan sitoutua tai edes muuttaa yhteen kumppaninsa kanssa. Nyt tämä pariskunta odottaa yhteistä lasta, erittäin onnellisena.
Kyllä se minunkin mieheni vielä joskus haluaa sitoutua. Pakottaa en häntä siihen aio! :)
Sitoutuminen EI ole vielä ajankohtaista.. freudilainen lipsahdus kenties ;)
Minkäslainen tilanne teillä on tällä hetkellä? Onko asiat selviytyneet?