Olen usein miettinyt, tarkoitetaanko sykerajasuosituksilla eri harjottelutehoalueille suoria prosentuaalisia osuuksia maksimisykkeestä, vai onko tarkoitettu, että niissä huomioitaisiin henkilön leposyke ns. karvosen kaavalla. Kysymys voi olla aika merkittäväkin, koska varsinkin matalilla tavoitesykealueilla erot suoraan lasketuissa ja karvosenkaavasta saaduissa sykerajoissa voivat olla tosi huimat, varsinkin huonokuntoisella/korkean leposykkeen omaavilla.
Ja mitenkähän muuten Polarin mittarit mahtavat laskea antamansa suositussykkeet? Hyödynnetäänkö siinä karvosenkaavaa vai jotakin ihan muuta laskentamenettelyä?
Karvosenkaavahan menee näin:
Harjoittelusyke = ((maksimisyke-leposyke)*tavoite%) lepsoyke.
Minun maksimisykkeeni on noin 200 ja leposyke 47. Jos haluan laskea vaikkapa peruskuntoharjoituksen sykkeen alarajaksi 60%, saan suoralla laskutavalla 120ss/min mutta karvosenkaavalla 140ss/min. Ero on valtaisa! Mutta kumpi on oikein?
Ja mitenkähän muuten Polarin mittarit mahtavat laskea antamansa suositussykkeet? Hyödynnetäänkö siinä karvosenkaavaa vai jotakin ihan muuta laskentamenettelyä?
Karvosenkaavahan menee näin:
Harjoittelusyke = ((maksimisyke-leposyke)*tavoite%) lepsoyke.
Minun maksimisykkeeni on noin 200 ja leposyke 47. Jos haluan laskea vaikkapa peruskuntoharjoituksen sykkeen alarajaksi 60%, saan suoralla laskutavalla 120ss/min mutta karvosenkaavalla 140ss/min. Ero on valtaisa! Mutta kumpi on oikein?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sykkeissä on minunkin kokemukseni mukaan eri ihmisillä valtavasti eroja. Karvosen kaava antanee keskimäärin keskimääräiselle ihmiselle lähinnä oikeaa olevan arvion sykekynnyksistä.
Jos rajojen määrittely kiinnostaa, voi esim tesku.fi auttaa "happotestillä", jolla märitellään laktaattitason perusteella sinun aerobinen ja anaerobinen kynnyksesi. Jos treenaa vakavissaan, minusta ainakin kannattaa selvittää nuo arvot kerran/kaksi vuodessa.
Jos ei labraan mennä, niin eiköhän tuo karvosenkaava kuitenkin nimeenomaan ota parhaalla mahdollisella tavalla huomioon yksilölliset ominaisuudet. Vai mitä? Edellyttäen tietenkin, että henkilö edes suunnilleen tietää, mitkä ovat hänen leposykkeensä ja maksimisykkeensä ja sijoittaa ne kaavaan.
Ilmeisesti Polarin patentoima Own Zone toiminto perustuu kuitenkin ensisijaisesti sykevälin vaihtelun mittaukseen. Sykevälin vaihtelun yhteys liikunnan rasittavuuteen huomattiin ja otettiin vakavasti tutkimuksen alle pääasiassa Oulun yliopistossa -90 luvun puolivälissä. Siitä seurasi jokunen väitöskirja ja joukko muuta tutkimusta (mm. Mikko Tulppo, Tapio Seppänen, Juhani Airaksinen, Heikki Huikuri, Timo Mäkikallio, T. Takala, M. Niemelä jne.), joiden (lähinnä Tulpon) havaintojen ja tulosten perusteella Polar tuotteisti menetelmän.
Lisää tuosta aiheesta vaikkapa täältä:
http://ajpheart.physiology.org/cgi/content/full/274/3/H810
http://www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2001/no_3/a_laitio.pdf
Itse kävin juuri kevään ensimmäisen juoksulenkin. Sykemittari laski tavoitesykealueeksi 137-154.
Syke oli alussa 135 kieppeillä ja vasta ylämäissä nousi sykealueelle. Todellakin sai juosta lujaa, jos aikoi mennä yli 137.
Keskisyke olikin lopulta 139. Jos olisin juossut ilman mittaria, niin keskisyke olis jäänyt varmaan alle 130.
Tuo Karvosen kaava lienee lähempänä totuutta, koska sykemittari laskee sykevälivaihtelun perusteella aika tarkasti saman. Minulla maksimisyke on jotain 200 ja leposyke nyt kai 50.
Itse ajattelin kyllä ottaa alussa ensimmäiset lenkit vaikka 110-130 haarukassa, kun on jalkojen kestävyydessä ollut ongelmia joskus aiemmin.