Polvirasitus

On muuten ihanaa aikaa tää kevät harrastaa juoksemista ulkosalla. Tekisi mieli olla koko ajan ulkona lenkillä.

Nyt vaan tuli se probleema, että ilmeisesti olen viime viikkoina rasittanut polviani liikaa, koska toinen polvi alkaa jokaisen juoksulenkin päätteeksi oireilemaan pienenä särkynä juoksun aikana (ilmeisesti tärähdyksistä). On ollut pakko lyhentää lenkkiä 20 minuuttiin tai alle:( Olenkin alkanut epäilemään, että kannattaisi varmaan lopettaa koko juokseminen vähäksi aikaa. Olen kyllä harrastanut juoksemista jo monta vuotta ja juoksulenkkarit ovat priimakunnossa.

Ostankin polkupyörän, jolla huristelen sitten seuraavaksi ja annan polven parantua. Toivottavasti se paranee välttämällä tärähtelyjä eikä ole mikään orastava tulehdus...

Onko muilla ollut vastaavia ongelmia? Olenkohan oikeilla jäljillä asiassa?
71312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

rasitusvamma. pidä taukoa kunnes kipu on poissa, tee korvaavaa harjoittelua (mm.vesijuoksu, pyöräily), venyttele hyvin reiden lihakset, tukikeinoja on myös; hieronta, kylmähoito, kipugeelit, tulehduskipulääkkeet kuurina...

Äänestä

Päätin käydä askelklinikalla ennen kuin säntään ostamaan uusia kenkiä. Selvisipä sekin, että jaloissa oin ylipronaatiota ja muutenkin astun hieman virheellisesti. Myös jalan joustavuudessa todettiin parantamisen varaa (sain ohjeen treenata lihaksia joita en tiennyt olevan olemassakaan, ainakaan vielä en pysty kontrolloimaan niitä ollenkaan...).

Käynti kustansi 66€ (Treella) mutta sainpa faktatietoa ja ohjeita miten todnäk pääsen taas juoksukuntoon. Pelkällä levolla oireet varmaankin vain uusiutuisivat ja oikeanlaiset kengät olisivat kuin särkylääke: hoitavat oiretta mutta eivät syytä. Katsotaan nyt sitten onko ohjeista apua mutta klinikalla käyntiin olen kyllä tyytyväinen.

Äänestä
  • Kiitti. Aloin itsekin epäilemään, että jos minulle olisi kuitenkin tarvetta pronaatiotukilenkkareihin. Ostin vaan juuri samaa mallia ja merkkiä olevat uudet lenkkarit, joita viimeksikin käytin että sinänsä harmi, jos joudun ostamaan taas uudet, mutta...

    Parempi siis käydä askelklinikalla.

    Arvioin vaan aikoinaan jostain urheilulehdestä, että minulla ei olisi pronaatiotarvetta, koska jalkaterä kulkee suhteellisen suoraan.

    Äänestä

Pyöräilyssä ei iskuja, mutta kyllä se polvien päälle käy.

Äänestä

Mulla oli ihan sama vaiva ja otin asiasta selvää, joten ei oo enää, koska:

1. Ekana pitää olla täydellinen juoksutauko niin kauan kunnes ei enää satu yhtään, muuten voi mennä pahemmaksi

2. Samaan aikaan voi harrastaa korvaavia lajeja ja mulle paras oli kävely vauhdikkaasti tasasella ja ylämäessä lihaskuntoharjotteet

3. No sitten kun vaiva meni ohi eli viikossa niin ennen kun lähtee yhtään minnekkään = 5-10 min venyttely ja sen jälkeen 5-10 min vauhdikas kävely ennen JOKAISTA juoksuun lähtöä.

TULOS = ei ole enää toisen polven kivut ja säryt vaivanneet yhtään vaikka pitkiä lenkkejä teenkin

Äänestä
  • Siis kuinka kauan pidit taukoa juoksemisesta?

    Äänestä

Mullakin iski polvivaivat kunnon noustessa siirtyessäni "humppahölkkäämisestä" oikeampaan lenkkeilyyn. Pitkien lenkkien jälkeen oli kävely vaikeaa polven ulkoreunassa, nivelen kohdassa, olevan kivun takia. Onneksi maailmassa on lääkäreitä, jotka älyävät patistaa jatkotutkimuksiin vaivan ylittäessä oman yleisammattitaidon. Magneettikuvauksissa selvisi, että eturistiside oli poikki ja polven kipu sai alkunsa tästä. Ristisideongelman takia luut hankasivat liiaksi toisiaan vasten aiheuttaen tulehduksen ja kiputilan. Eli eiku leikkaukseen. Onneksi voi vielä fillaroida ja tehdä pari max 5 km:n lenkkiä viikossa.. eihän tätä muuten kestäisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoksemisesta kirjoitti:

On muuten ihanaa aikaa tää kevät harrastaa juoksemista ulkosalla. Tekisi mieli olla koko ajan ulkona lenkillä.

Nyt vaan tuli se probleema, että ilmeisesti olen viime viikkoina rasittanut polviani liikaa, koska toinen polvi alkaa jokaisen juoksulenkin päätteeksi oireilemaan pienenä särkynä juoksun aikana (ilmeisesti tärähdyksistä). On ollut pakko lyhentää lenkkiä 20 minuuttiin tai alle:( Olenkin alkanut epäilemään, että kannattaisi varmaan lopettaa koko juokseminen vähäksi aikaa. Olen kyllä harrastanut juoksemista jo monta vuotta ja juoksulenkkarit ovat priimakunnossa.

Ostankin polkupyörän, jolla huristelen sitten seuraavaksi ja annan polven parantua. Toivottavasti se paranee välttämällä tärähtelyjä eikä ole mikään orastava tulehdus...

Onko muilla ollut vastaavia ongelmia? Olenkohan oikeilla jäljillä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu