Hei kaikki!
Viides kausi 30-korttilaisena on alkanut. Olen seurannut toimintaa vierestä alusta pitäen. Tälle vuodelle Tee Offin pakettia kehitettiin toivomusten mukaisesti, paljon parannusehdotuksia jäsenistö olikin esittänyt. Koska tämä Forumilla on paljon aloittelevia golfareita, ajattelin esittää muutaman kysymyksen ja idean, jolla hommaa voisi mielestäni hyvin edelleen kehittää.
Viime kaudella oli suuri pelaajamäärän kasvu, ja etenkin Vuosaari oli varsin suosittu kenttä. Monille aiheuttikin päänvaivaa se, että aina oli lätkät menneet, eikä sitä saa kuin soittamalla selville. Itsellekin tuli pari kertaa tilanne, jossa ne kavereiden kanssa suunnitellut pelit Rinkussa tai Rönnasissa eivät ihan osuneet kohdalleen. Tälle kaudelle lätkämäärää on lisätty suosituimmilla kentillä, jossain ne on tuplattu. Lisäksi Vuosaareen on kuulemma tulossa systeemi, jossa netin kautta näkee lätkien varaustilanteen. Kertokaahan kommentteja alkukauden osalta, miten homma on pelien osalta lähtenyt käyntiin? Itse en ole vielä kentille ehtinyt.
Viime vuonna Tee Offit myytiin loppuun toukokuun aikana. Tänä vuonna samaan lätkämäärään myydään noin 20% vähemmän kortteja, jotta kaikkien pelimahdollisuudet paranevat.
Itse pelasin viime kaudella noin 15 eri kentällä Suomessa, siis noin kymmenellä TOG:n ulkopuolella. Mitä mieltä olette:
1. Jos kenttiä olisi esim. 20 kpl? PKS, Turku, Lahti, HML, lomaresortit. Tulisiko reissattua?
2. Ekoilla kausilla oli Niitvälja mukana. Kävittekö, miten homma toimi? Mitä jos paketissa olisi joku Vilamoura mukana, lähtisikö sinne kukaan? Itse suunniteltiin äijäreissua Viroon aika tosissan, eipä tullut silti koskaan lähdettyä. Joku taisikin sanoa että 'onneksi ei...':)
Mukavaa ja huoletonta kevättä!
Jaakko

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toi teeoffgolf on kauheen kankee juttu kun se kortti on henkilökohtainen ja täytyy soitella kentät läpi että pääsee pelaamaan.
Ootko kokeillut www.supergolf.fi juttua? Viime kesänä se ainakin pelitti paremmin.