on kummallista :) Olen asunut avokkini kanssa viime lokakuusta asti (seurusteltu hieman yli vuosi), ostettiin juuri oma asunto ja mentiin kihloihin :) Mies sai uuden työpaikan ja elämä hymyili, sitten se alkoi...
Kaikki mitä tein oli väärin, tein kummin päin tahansa niin aina olin valinnut sen väärän tavan. Välillä oli hyviäkin hetkiä mutta muutamassa sekunnissa saattoi asiat muuttua päälaelleen, olin taas tehnyt kaiken väärin. Muuttoa tehdessä pakkasin ja purin tavaroita, kannoin niitä joita jaksoin (muutimme siis uuteen asuntoon) ja touhusin parhaani mukaan, jotta mieheni ei tarvitsisi rasittaa itseään niin paljon. No hösäämiseni oli väärin ja yhtenä yönä sain kuulla taas vitun lehmä -huutoa muutaman tunnin... Pohdin useasti jaksanko tätä kauaa, asunnon osto harmitti enkä osannut nauttia siitä vaikka asunto on unelmien täyttymys.
Viime viikonloppuna olimme vaihtamassa kesärenkaita, renkaiden pultit eivät auenneet autossa olevalla avaimella, jotenkin taas tämäkin asia tuntui olevan miunun vika (auto oli talvella ostettu joten emme olleet vielä renkaita vaihtaneet). Yhtä äkkiä mieheni sanoi taas minulle "sä vitutat mua, mä haen kaupasta kaljaa", laitoin vaatteet päälle hänen lähdettyä ja kyyneleet valuen lähdin koiraa viemään lenkille. Mietin mikä minussa on voinut n. kuukauden aikana muuttua niin paljon että vitutan häntä pelkällä ulkomuodollani, tai mikä ennen hänelle kelvanneissa tekemisissäni nyt niin ärsyttää. Ollessani lenkillä hän soitti ja pyysi että lähtisin vanhempieni luokse jotta saisimme molemmat olla yksin ja miettiä tätä tilannetta. Lähdin vielä illalla ajamaan n. 150km päähän vanhempieni luokse. Koko ajomatkan itkeskelin ja pohdin itseäni ja meidän suhdetta.
Sunnintaiaamuna mieheni soitti minulle, oli ollut baarissa. Hän itkien soitti ettei enää jaksa, on niin väsynyt ettei pysty edes koirasta huolehtimaan (ei tiennyt mitä sille olisi pitänyt tehdä). Hänen uusi työnsä oli pelkkää yötyötä, viisi yötä ja kaksi vapaata. Hän ei ollut neljään vuorokauteen nukkunut kuin muutaman tunnin, näin tapahtui lopullinen romahdus. Vaihdon äkkiä isäni avustuksella renkaat ja lähdin ajamaan tuhatta ja sataa kotiin mieheni luo. Matkalla mieleeni tuli että jos hän onkin tehnyt jotain itselleen ,en koskaan ennen ole hänen kuullut itkevän, ajoin vielä lujempaa.
Kotoa löysin mieheni onneksi nukkumasta, lähdimme heti päivystykseen. Hän sai nukahtamislääkkeitä ja kehotuksen hakeutua psykiatrille jos olo ei helpota. Hän irtisanoi itsensä heti siltä seisomalta uudesta työpaikasta. Pomo onneksi ymmärsi ettei hän kykene terveydellisistä syistä jatkamaan yötyötä.
Nyt hän on nukkunut ja velveilla ollessaan olemme jutelleet ja koonneet suhteemme rippeitä kasaan. Mieheni käytös johtui pelkästään unen puutteesta ja täysin hänelle sopimattomasta rytmistä, minä en ollutkaan muuttunut ärsyttäväksi akaksi eikä hänkään ollut muuttunut siitä ihanasta ja rakastavasta miehestä minua haukkuvaksi hirviöksi.
Alamme olemaan voiton puolella, edelleen mieheni tuntee kovia tunnontuskia käytöksestään minua kohtaan, häntä hävettää oma käytöksensä eikä edes kaikkia tapahtumia ja sanomisiaan muista. Nyt minulla on hyvä mieli kotiin mennessä, en sieltä edes haluaisi minnekään lähteä, en pelkää tekemisiäni enkä varo sanojani. Päivä päivältä hän voi paremmin ja on positiivisemmalla mielellä tulevaisuuden suhteen (vaikka työttämäksi joutuikin), tulevaisuudessa ei ole tällä hetkellä mitään muuta varmaa kuin se, että me pysymme yhdessä!!! :)
Kaikki mitä tein oli väärin, tein kummin päin tahansa niin aina olin valinnut sen väärän tavan. Välillä oli hyviäkin hetkiä mutta muutamassa sekunnissa saattoi asiat muuttua päälaelleen, olin taas tehnyt kaiken väärin. Muuttoa tehdessä pakkasin ja purin tavaroita, kannoin niitä joita jaksoin (muutimme siis uuteen asuntoon) ja touhusin parhaani mukaan, jotta mieheni ei tarvitsisi rasittaa itseään niin paljon. No hösäämiseni oli väärin ja yhtenä yönä sain kuulla taas vitun lehmä -huutoa muutaman tunnin... Pohdin useasti jaksanko tätä kauaa, asunnon osto harmitti enkä osannut nauttia siitä vaikka asunto on unelmien täyttymys.
Viime viikonloppuna olimme vaihtamassa kesärenkaita, renkaiden pultit eivät auenneet autossa olevalla avaimella, jotenkin taas tämäkin asia tuntui olevan miunun vika (auto oli talvella ostettu joten emme olleet vielä renkaita vaihtaneet). Yhtä äkkiä mieheni sanoi taas minulle "sä vitutat mua, mä haen kaupasta kaljaa", laitoin vaatteet päälle hänen lähdettyä ja kyyneleet valuen lähdin koiraa viemään lenkille. Mietin mikä minussa on voinut n. kuukauden aikana muuttua niin paljon että vitutan häntä pelkällä ulkomuodollani, tai mikä ennen hänelle kelvanneissa tekemisissäni nyt niin ärsyttää. Ollessani lenkillä hän soitti ja pyysi että lähtisin vanhempieni luokse jotta saisimme molemmat olla yksin ja miettiä tätä tilannetta. Lähdin vielä illalla ajamaan n. 150km päähän vanhempieni luokse. Koko ajomatkan itkeskelin ja pohdin itseäni ja meidän suhdetta.
Sunnintaiaamuna mieheni soitti minulle, oli ollut baarissa. Hän itkien soitti ettei enää jaksa, on niin väsynyt ettei pysty edes koirasta huolehtimaan (ei tiennyt mitä sille olisi pitänyt tehdä). Hänen uusi työnsä oli pelkkää yötyötä, viisi yötä ja kaksi vapaata. Hän ei ollut neljään vuorokauteen nukkunut kuin muutaman tunnin, näin tapahtui lopullinen romahdus. Vaihdon äkkiä isäni avustuksella renkaat ja lähdin ajamaan tuhatta ja sataa kotiin mieheni luo. Matkalla mieleeni tuli että jos hän onkin tehnyt jotain itselleen ,en koskaan ennen ole hänen kuullut itkevän, ajoin vielä lujempaa.
Kotoa löysin mieheni onneksi nukkumasta, lähdimme heti päivystykseen. Hän sai nukahtamislääkkeitä ja kehotuksen hakeutua psykiatrille jos olo ei helpota. Hän irtisanoi itsensä heti siltä seisomalta uudesta työpaikasta. Pomo onneksi ymmärsi ettei hän kykene terveydellisistä syistä jatkamaan yötyötä.
Nyt hän on nukkunut ja velveilla ollessaan olemme jutelleet ja koonneet suhteemme rippeitä kasaan. Mieheni käytös johtui pelkästään unen puutteesta ja täysin hänelle sopimattomasta rytmistä, minä en ollutkaan muuttunut ärsyttäväksi akaksi eikä hänkään ollut muuttunut siitä ihanasta ja rakastavasta miehestä minua haukkuvaksi hirviöksi.
Alamme olemaan voiton puolella, edelleen mieheni tuntee kovia tunnontuskia käytöksestään minua kohtaan, häntä hävettää oma käytöksensä eikä edes kaikkia tapahtumia ja sanomisiaan muista. Nyt minulla on hyvä mieli kotiin mennessä, en sieltä edes haluaisi minnekään lähteä, en pelkää tekemisiäni enkä varo sanojani. Päivä päivältä hän voi paremmin ja on positiivisemmalla mielellä tulevaisuuden suhteen (vaikka työttämäksi joutuikin), tulevaisuudessa ei ole tällä hetkellä mitään muuta varmaa kuin se, että me pysymme yhdessä!!! :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulla tollasia positiivisiä käänteitäkin :)
Meillä myös saman tyylinen tilanne oli tuossa helmikuussa, työuupumusta, saikkua haettiin lekurista viikon verran ja asiat alkoi kääntyä parempaan päin. Itse olin ulkomailla sillon kun romahdus tuli joten arvatenkin loma ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Itsemurhaa harkitsevia viestiä ja muuta sellasta tuli, mutta onneksi ei mitään kuitenkaan tehnyt.
Ihmettelin itsekine ttä mitä ihmettä nyt on oikein tapahtunut ja mitä ihmettä olen voinut niin väärin tehdä!
Syy selvisi ja apua saatiin ja nyt kaikki on hyvin!
Toki vieläkin mielessä välillä pyörii se jos mies tekee pitkää päivää tms että kohta taas väsähtää uudestaan...
kuukausi tolkulla kaikki vain ärsytti, olin ns, räjähdysherkkä. Yksikin väärä sana, ja räjähdin ja sen jälkeen järjetöntä mökötystä...
Sitten aloin miettimään (muutamana järkevänä päivänä mitä oli kuukaudesa) että mitä se mieheni muka tekee väärin, onko muuttunut sen jälkeen kun tavattiin, no eipä ollut, joten ajattelin minussa olevan vikaa..
Hakeuduin lääkäriin, sieltä lähete psykologille, lopetin e-pillerit, muutama psykologi käynti, syynä masennus(syynä masennukseen oma menneisyys), mielialalääkkeet käyttöön ja kas kummaa, miehestä ei enää löydykään vikaa. Ei olla kuukausiin riidelty mistään...ollaan onnellisempia kuin suhteen alussa...
Kannattaa tosiaan joskus tutkiskella itseään, syy voi löytyä lähempää kuin arvaakaan...