Mikä siinä kiusaa, et jos on sinkku ja ei aktiivisesti enemmän tai vähemmän juokse kenenkään perässä tai kokeile saada ketään, niin sekin on huono asia. Miksi sitä pitäisi muka yrittää aina olla niin hehkeä ja houkutteleva ja positiivinen ja aktiivinen vuosikausia ja pistää kaikki liikenevä energia siihen, että yrittää nostaa muka jotenkin omaa arvoaan muiden silmissä. Mitä se nyt oikeastaan oikeasti kannattaa? Paljon paremmin menee, kun hellittää tuon järjettömän itsensä kiusaamisen. Riittää enemmän vapaa-aikaa, rahaa ja hermojakin kun antaa turhan olla. Kuitenkaan sekään ei muille sovi, että ei yritä. Ei niin, että muiden mielipiteillä olisi merkitystä, mutta jotenkin järjettömältä se tuntuu. Kyllä mulla on jo tässä iässä oikeus ihan reilusti luovuttaa ja nostaa kädet ylös ja sanoa, että tämä ei ollut mun juttu. Turha on alkaa tuputtamaan sitä, että tee jotakin, kyllä se tärppää. Sama jos laittaisin kaikki rahat ja ajan ja hermot lottorivien fundeeraamiseen, voi olla että voitto tulee, mutta tuskin tulee. Rahat ja aika ja hermot on sitten mennyt.
Ei luovuttaminen ole pahasta siinä mielessä, että on rehellinen itselleen ja se ei ole mitään luuseriutta, jos myöntää, ettei rahkeet riitä. Oikeasti on paljon sinkkuja, jotka on uskottelee itselleenkin olevansa päteviä tuossa parinhankinnassa vuosikausia. Välttää samalla myös tulemasta katkeraksi, kun ei pidä sitä sinkkuuttaan ongelmana.
Ei luovuttaminen ole pahasta siinä mielessä, että on rehellinen itselleen ja se ei ole mitään luuseriutta, jos myöntää, ettei rahkeet riitä. Oikeasti on paljon sinkkuja, jotka on uskottelee itselleenkin olevansa päteviä tuossa parinhankinnassa vuosikausia. Välttää samalla myös tulemasta katkeraksi, kun ei pidä sitä sinkkuuttaan ongelmana.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvää ei tule siten, että toteutat jonkun toisen toiveita itsesi suhteen. Hyvää tulee vain siten, että toteutat omia toiveitasi.
Jos toiveesi on sitoutua, toimit sen mukaisesti. Jollei se ole tämänhetkinen toiveesi, tuskin edes kymmenen hengen nyrkkeilyjoukkue saa sinua toimintaan, millä ei ole sinulle mitään päämäärää. Sinun pitää haluta, toteuttaa halujasi elämässä.
Ihmiset, joilla on pakkomielteitä muiden elämää kohtaan, ovat yleensä häiriintyneitä tai yksinäisiä. Et voi uhrautua myöskään heidän takiaan.
Sinkku ja perhe-elämästä haaveilu on aika järjetön yhdistelmä. Sitoutuminen on kahden kauppa. Ei kukaan parisuhteessakaan yksin mitään toivetta toteuta hyvästä suhteesta. Siihen tarvitaan yleensä kaksi. Yksin ei toteuteta ihan kaikkea mitä halutaan vaikka aika paljon.
Miten sinkku toteuttaa toiveitaan? Samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin.
Jos aloittaja haaveilee perhe-elämästä, hänen ei ole syytä heittää hanskoja tiskiin. En saanut hänen viestistään kuitenkaan minkäänlaista käsitystä siitä, mitä hän oikeasti haluaa.
Ei muuten vieläkään ole kysymys mistään epätoivoisesta luovuttamisesta. Eikä hanskojen tiskiin lyömisestä, vaan siitä, ettei niitä hanskoja tarvitse edes muistaakaan, miksi pitäisi.
Kaikkea voi haluta, mutta kaikkea ei kannata haluta. Kannattaa haluta, sitä mitä voi saada.
Voi haluta ihan kaikenlaisia asioita, mutta miksi pitäisi haluta perhettä. Saa haluta jos haluaa, muttei se aina kannata.
Olen sen verran putkiaivoisempi tapaus, että minä tavoittelen vain niitä asioita, mitä haluan. Onnea vaan sullekin.
Se siinä suututtaa, kun se saa muut parilliset näyttämään niin tarvitsevilta, jos joku ei ole.
Minä suutun siitä, jos joku kehtaa suuttua minulle MINUN elämästäni.
Sama kun itse suuttuisin siitä, että joku on raskaana tai suunnittelee bemarin ostamista. Ja sitten puhisisin vihaisena, että asian tulisi olla toisin. Aika itsekeskeistä suuttumista?
Samaa olen miettinyt. Kaikki tuntuu luulevan että jos on sinkku, niin etsii aktiivisesti parisuhdetta.
Olen monta kertaa joutunut selittelemään ystäville, tuttaville ja sukulaisille etten ihan oikeasti nyt halua parisuhdetta, enkä halua lähteä baariin katselemaan miesehdokkaita.
Sitten ne sanoo: "Mutta sieltähän voisi löytyä elämäsi mies". Joo-o, sitten pitää aloittaa se itsensä toisteleminen, että en etsi ketään, en halua löytää ketään, haluan olla yksin. Ja siitäkös poru syntyy.
Samoin kaikki miehet loukkaantuu, kun esim. pyytävät puhelinnumeroa enkä sitten anna sitä. Eivät käsitä, ettei se johdu numeron pyytäjästä, vaan siitä etten ihan oikeasti halua tapailla, seurustella, enkä käydä edes yksillä treffeillä.
Tuntuu että olen ainoa tällainen outolintu, mutta mitäpä tuota enempää miettimään :) Jos mulla on hyvä olo näin, niin ei sen pitäisi muille kuulua.
toimii tässäkin eli sopivasti aktiivisuutta ja sopivasti passiivisuutta. Ei yritä liikaa mutta pitää silmät auki ja tarttuu mahdollisuuksiin tavata uusia ihmisiä...
samaa mieltä. Jotkut sukulaiseni jaksavatkin ihmetellä miks en seurustele kenenkään kanssa vaikka olen ok näköinen hauska nuorimies. Sanon suoraan että en edes etsi enkä lähesty ketään. Tyydyn tähän tilanteeseen eikä sinkkuna oleminen ole todellakaan mulle mikään ongelma. Ehkä sillon tällöin on yksinäistä, mutta se menee ohi.
Tuntuu että monet kaverini eivät osaa olla yksin hetkeäkään. Heti kun tulee loput jonkun kanssa, pitäis saada uus tilalle.