Mitä ihmettä minä teen? Meillä oli kaunis juttu meneillään ja aivan valtavat tunteet. Molemmat jopa myönsi sen. Menikö sitten kaikki liian nopeasti vai mitä, mutta nyt yhtäkkiä et halua olla missään tekemisissä kanssani ja minä odotan. En päästä irti, koska muistelen niitä ihania hetkiä yhdessä. Hetkiä, joissa ei ollut mitään tai ketään muuta. Itsellenikin tämä oli jotain täysin uutta. Ja nyt kaikki leijuu ilmassa. Mitä minä teen? Sano minulle edes, että unohda. Älä edes selitä, mutta sano ettei tunne ollut molemminpuolinen. En pääse eteenpäin. Toinen päivä parempi ja sitten taas seuraa päivä huonompi. En vain unohda! Välillä ajattelen, että olet jo jatkanut eteenpäin, etkä ajattele minua. Yritän vakuuttaa, ettei tunteesi olleet todellisia. Seuraavassa hetkessä mietin, että aika oli hankala ja päätän vielä odottaa. Sitten taas tuska valtaa ja en luota mihinkään. Yritän pyyhkiä sanojasi, lupauksiasi, mutta kohta havahdun taas ajattelemasta sinua…voi apua. Minä todellakin välitin sinusta. En pysty minäkään lupaamaan loppu elämää, mutta sen sanon, että välitin, välitän, kaipasin ja kaipaan edelleen…mitä minä teen?
Sanoisit, että se on ohi!!!
Sanoisit, että haluat omaa aikaa!!!
Sano, että et halua minua!!!
Sano, ettet koskaan palaa!!!
Sano, jotain...
kaipaan!
Sanoisit, että se on ohi!!!
Sanoisit, että haluat omaa aikaa!!!
Sano, että et halua minua!!!
Sano, ettet koskaan palaa!!!
Sano, jotain...
kaipaan!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Oletko sinä sanonut/tehnyt mitään? Miksi odotat toisen sanovan/tekevän? Jos hän miettii samoin...
Tee minkä näet parhaimmaksesi/tunnet oikeaksi.
Minä kysyin, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi sovittua tapaamista ei koskaan tullut. Nyt minulle ei vastata. Tästä on jo aikaa...
Parhaiten ja nopeiten selviät kun et ole yhteydessä enää häneen. Olen juuri ite toipunut erosta sillä menetelmällä ja aika parantaa haavat lopulta. Huomaat sitten, että onhan maailmassa sopivampia miehiä sinullekkin. Turhaa riudutat itseäsi jos toinen ei halua olla yhteyksissä. Keskityt nyt itseesi ja löydä omia mukavia ja hyviä juttuja etkä mieti liikaa menneitä vaan elä nykyisyyttä. Kavereille voit purkaa pahaa oloa juttelemalla mutta älä vaivu synkkyyteen.
Nyt on kevät ja luontokin herää eloon, mikset sinäkin!:)
että en ole tämän tunteen kanssa yksin :(
Koeta kestää, niin minäkin.
Ehkä se lähettää sulle vapputervehdyksen tai jotain.....ja siitä se taas alkaa...
tämä kuuluisa aika auttaa on taas tosi, nopeammin pääset irti jos se ei ota yhteyttä, pahempaa on oma tilaanteeni kun mistään ei tule mitään ja toinen ei silti päästä menemään!
Näinhän se on pahoja tapoja molemmat =( Kurjaa on, että ajatuksissa toinen vielä on läsnä ja jotenkin toivoo, että vielä kaikki palaa...
Huoh...yksin taidan enää olla tässä suhteessa!!!Toivottavasti edes joku ajatus joskus saa aikaan sinussa samanlaisen pistoksen, mitä olet tuottanut minulle!!!Pahaa en silti sinulle tahdo...good bye my lover...
me and me forever
Millaisen finaalin oikein haluat?
Itse olen tehnyt selväksi, jatkoa ei ole. Se, mitä oli, oli todellista niissä puitteissa. Sanoisin, romanssi. Itsekkyyttäni tuudittauduin kenties tunteeseen, että välillämme olisi enemmän. Mutta tiedän, että kaipaan suhteelta enemmän. Siksi en voinut jäädä.
"Toivottavasti edes joku ajatus joskus saa aikaan sinussa samanlaisen pistoksen, mitä olet tuottanut minulle!!!Pahaa en silti sinulle tahdo..." Katkeraa. Sinuun sattuu, ja tietenkin olen pahoillani siitä. Mutta suhteessa, kummatkin ovat vastuussa. Et voi sysätä huonoa oloa toisenkaan niskaan.
Tämä on sinun tilaisuutesi kasvaa ihmisenä. Elämässä on muitakin mahdollisuuksia. Tiedän, että tiedät sen. Kunhan vain myöntäisit sen itsellesi...
sen toisen osapuolen pitäisi tyytyä siihen, ettei teidän juttu jatku, kun kerran olet sen selväksi tehnyt.
Niin, että et ilmeisesti sitten ole satutetun vastapuoli, etkä kevättytönkään.
Eikä sitä paitsi noin rumasti saa kirjoittaa kun toisella on paha mieli :(
Jos niin annoin ymmärtää, pahoittelen.
tarkemmin luettuna ollut Niin kamalan satuttavasti kirjoitettu....
Eli et satuttanut, ainakaan minua...
Kyseessä on sinun yksipuolinen ihastuminen. Ei siihen muuta tarvita.
Tietyllä tavalla joka ikinen ihminen on vastuussa vaan itsestään, mutta jos on ollut rakkaussuhde niin on kuitenkin vastuussa siitä että lopettaa sen tavalla joka on inhimillinen. Eli antamalla vähitellen merkkejä siitä että kaikki asiat ei ole hyvin, puhumalla niistä asioista monta kerta, sitten kun lopullinen ero tulee kertomalla syyt suoraan ilman valheita ja typeryyksiä. Eli antamalla toisen olla mukana siinä eroprosessissa joten erosta tulee yhteinen päätös. Ettei asia vaan tulee yhtäkkiä ja ei mistään.
Ja on tärkeä tehdä selvää toiselle että on puhevälissä, että välittää vaikkapa ei rakasta, että voi soittaa jos on jotain. Sillä tavalla viestittää toiselle että suhde oli tärkeä, että välittää toisesta. Jos eron jälkeen tulee ongelmia jotka liittyvät suhteeseen(raskaus, sairaus jne) niin pitäisi yhdessä käydä niitä läpi ja antaa tukea.
Itse sain yksin käydä läpi helvettiä. Kun kerroin asiasta miehelle niin hän ei edes viitsinyt vastata. Hänellä kun oli niin huono olo. Joten yksinkertaisia itsekeskeisiä ihmisiä on olemassa.
Tsemppiä sinulle-luo oma elämä. Mies joka ei pysty sanomaan selvästi mitä haluaa, eikä pysty kommunikoimaan ei kerta kaikkiaan tee ketään onnelliseksi!
Nimenomaan toiveena olisi vain saada tietää ettei kanssani leikitty ja nyt elo jatkuu muualla, näin se sitten jatkuisi minullakin. Joskus sitten myöhemmin voisin kuvitella edelleenkin olevani tekemisissä hänen kanssaan, mutta heti se ei ole mahdollista.
Tarinaan kuitenkin mahtuu melko paljon kaikenlaista ja hänen suustaan olen viimeksi kuullut, kuinka paljon välittää ja ikävöi, kun ei nähdä tarpeeksi usein. Sitten tuli stoppi!!??Pieni varoituksen ääni olisi ollut paikallaan tai sitten nyt kun muutama viikko on kulunut, toivoisin hänen sanovan että näin nyt vaan kävi. Mulla on vielä hänen tavaroitaan ym. Ei pieni pää ymmärrä...tällä hetkellä yksikään kysymykseni ei löydä vastausta!!!!!
Vaikea uskoa, ettet olisi kuullut hänestä mitään. Ettei hän olisi sinulle asiasta mitenkään ilmoittanut.
Vaikutat mieheltä, vaikka naiseksi sinut täällä ilmeisesti kaikki mieltävät? Mikset soita hänelle? En kertakaikkiaan ymmärrä...
Minä olen nainen ja karkurini on siis mies =)
Vaikea uskoa...se on juuri se minkä takia täällä surenkin. Voin vakuuttaa, että olen yrittänyt ottaa yhteyttä kaikin mahdollisin tavoin. Hän ei vastaa. Tiedän, että voimissaan on kuitenkin, siitä on havaintoja. Viimeksi viestillä pyysin kertomaan mitä tapahtui ja toivoin, että hän kertoo suhteemme suunnan.Hän kyllä tietää minun odottavan yhetydenottoa sieltäpäin...en olisi sitä enää suoremmin voinut sanoa. En minä voi ottaa yhteyttä, koska pallo on niin sanotusti hänellä!!!!
virttään. Jos yhteydenottoa ei kuulu, luulisi vähempijärkisenkin sen ymmärtävän mitä se tarkoittaa. Ei kohteesi halua olla kanssasi. Kuka sen sulle kertoisi, tyrkky.
No niinpä!!!Kuluttavia, vaan nämä ihmissuhteet!Tullaan ja mennään!Saadaan toinen kiinnostumaan ja taas jatketaan...huh huh!!!Rankkaa, mutta ei mun maailmani kaadu!!!
Se on nyt sitten game over player!!!
Ei kannata välittää tuollasten keskenkasvuisten pojankloppien kommenteista.
Toki tuollaiset typerät heitot pudottaa maan pinnalle tajuamaan elämästä yhtä sun toista..
Sinulla on varmaan todella paha mieli, mutta kerrottuasi taustaa jutullesi, täytyy sanoa, että se tyyppi ei ole kyllä mikään ihanneprinssi.
Ei järkevä fiksu ihminen lopeta ihmissuhdetta noin typerästi.
Ansaitset jotain paljon parempaa, ja tiedän että löydätkin!
Kivaa vappua sulle joka tapauksessa, olen hengessä mukana :)
Kiitos kauniista sanoista =)
Paha olo onkin, mutta onneksi koen ainakin yrittäneeni!Tiedän, että minä olen ollut rehellinen ja voin olla käytöksestäni ylpeä!Näillä ajatuksilla lohduttaudun siihen saakka, kunnes olen päässyt yli!
Toivotan mukavaa vappua myös sinulle!!!
Pari lohdutuksen sanaa sinulle satutettu.
Minulle kävi aivan kuvailemallasi tavalla. Mies vain katosi ilmoittamatta mitään ja ottamatta yhteyttä pyynnöistäni huolimatta.
Aluksi sattui perkeleesti ja ihmettelin hänen käytöstään, olin haavoittu ja ymmälläni. Surin ja vihasin muutaman viikon ja tunteen ryöpsähtivät ylitseni aaltojen tavoin.
Sitten eräänä iltana, ihan yllättäen tajusin, että ei helvetti, ooneksi tämä selvisi nyt, enhän mä missään tapauksessa halua itselleni ristiksi tuollaista miestä! Paremman mä haluan. Sitä pureskeltuani pari päivää, alkoi irrottautuminen ihan itsestään, ja viime viikon aikana olen tuntenut itseni jopa onnekkaaksi ja onnelliseksi siitä, että pääsin hänestä ja niistä paskafiilikitä yli :))) Vapauttavaa ja oikeasti ihana kesä edessä. Nautitaan siitä :)
Niin ja vielä.. mä TOIVON todella, etten mä kuule siitä ihmisestä ENÄÄ IKINÄ MITÄÄN!!!
Luonto hoitaa tollaset paskiaiset ihan itsekseen :D
Nauti Vapusta ja vapaudesta!!
Mitä sitä paskalla tekee kun ei oo peltookaan... Mukavaa Vappua!
Kertomasi oli liiankin tuttua. Meidän tarinamme vain roikkui ikuisuuksia on - off-tilanteessa. Se oli kuluttavaa. Pahinta on se, kun joutuu jäämään odottelemaan. Kun sitä jatkuu loputtomiin, menee voimat kaikesta muusta, mitä elämä voisi tarjota. Huomaa, ettei enää osaa tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Silloin on parasta älytä itse lopettaa se haikailu, itkeä itkut pois... ja jossakin vaiheessa elämä taas hymyilee.
Tsemppiä!
ja aika lailla samassa jamassa olen kuin aloittajakin. Tiedän sen tunteen, kun toinen vain vaikenee antamatta mitään selitystä käytökselleen. On helvetin raskasta pohtia itsekseen asioita, olla epätietoisuudessa, kun kuitenkin on yhdessä koettu ihaniakin hetkiä. Oma tarinani meni näin, että tapasin miehen, ihastuimme molemmat (mukamas), vietimme todella ihania hetkiä yhdessä. Hänen sanansa, viestit, kosketukset, kaikki antoi ymmärtää, että olen hänelle jotain, merkitsen jotain. Hän sanoi löytäneen sen, mitä on etsinyt vuosia ja että se tunne, mitä minua kohtaan tuntee on niin voimakasta, ettei ole vuosiin tuntenut siten. kaiken piti olla hyvin.
Tiedättekö, että on paha olla kun ihminen yhtäkkiä vain muuttuu, huomasin sen heti, että jotain on. Omaan vahvan intuition ja vaistosin että kaikki muuttuu. On käsittämätöntä kaiken kokemamme, vaikka se erittäin lyhyt aika olikin yrittää elää ja olla, unohtaa kaikki. Hän ei tyystin vaiennut kuin aloittajan tapauksessa, mutta lyhyesti sanoi, että ei halua kuin kaveruutta. Millaiset ihmiset tekevät tuota, uskottelevat tunteet aidoiksi ja häipyvät. Epätietoisuus on pahinta mitä tiedän ja se, että en saa muistista pois hänen sanojaan, en mitään. itken vaan ja ahdistaa helvetisti. Kun kysyin syytä hänen tempuilleen, hän sanoi tunteiden olevan aitoja, mutta halusi pitää taukoa kun etenimme niin nopsaan, minkä myönnän, mutta miksi emme olisi edenneet kun molemmat sitä halusimme. On helppoa miehellä, kun tunteet kuolivat sekunnissa ja mä jäin haavojani nuolemaan. Unohtaa pitäisi, mutta ei pysty.
Ei pysty, koska kaikki oli vielä pari päivää sitten hyvin, kaikki ne ihanat muru-tekstarit jne..ja nyt vain tyhjää...Miten tällaisesta selviää??
myös mulle!! Luin kirjoitustasi haukkoen henkeäni, siis ei voisi enää samanlaisempi tilanne olla kuin mitä kirjoitit. Kaikki meni meillä juuri kuin kirjoitit ja nyt tilanne se, että minä jäin nuolemaan haavojani, kun hän elää elämäänsä jossain onnellisena. Olen NIIN pettynyt kaikkeen ja tuntuu, että elämältä katosi suunta, pohja, usko ihmisen vilpittömyyteen, kaikki. Niin taitava hän oli, uskoin kaiken, hän oli se "aktiivisempi" osapuoli, lähes palvoi. Mutta kun rakastuin hän ei tahtonut enää. Ei mitään. Ei kuulema kyennytkään. mutta hän onkin alkoholisti. Olisi pitänyt sillon se ymmärtää, senkin hän kyllä osasi hyvin selittää niin kuin senkin miten täydellinen nainen olen, kaikkea mitä hän on etsinyt, kuinka tahtoo vain minut, kuinka onnellinen hän on. Plaaplaaplaa. Näin minun on pakko ajatella, PAKKO, vaikka sydämeni rakastaa. Ja se ei ole rakastanut vuosiin. Senkin hän sanoi ettei milloinkaan voisi mua satuttaa. Niinpä.
minunkin "muru", että ei halua minua ikinä satuttaa. Voi helvetti, kuinka ihmiset voivat tehdä näin. Olen tällä hetkellä niin syvällä suossa, etten tiedä kuinka täältä ylös noustaan, silmät itkusta punaiset eikä hän taida piitata lainkaan. En voi unohtaa hänen sanojaan, kuinka "olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt vuosia", "ihanaa olla lähelläsi", "taidan olla pikkuhiljaa rakastumassa sinuun..." Kaikkea skeidaa, jonka uskoin TÄYSILLÄ. On pirunmoinen ikävä ja miksi ei olisi kun vielä kaksi päivää sitten hän supatteli korvaani ihania asioita, halaili ja kosketteli minua. Tänään hänen kanssaan jutellessa sain käsityksen, kuinka minä olisin se, joka oli liian innokas, vaikka hänen sanojaan lainatakseen olimme "onneksi samoilla linjoilla" molemmat ts. haluttiin yhtä kiihkeästi molemmat saada aikaan jotain pysyvää, kuten hän sanoi, että ei halua minun vain käväsevän hänen elämässään, vaan myös jäävän. En tiedä miten selviän huomenna töihin, mihinkään...en voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. hän sanoi tänään, että välittää kyllä minusta, mutta haluaa aikaa ja edetä hitaammin, mutta kyllähän mä sen tiedän mitä se tarkoittaa. Hyvästi loppuiäksi, mutta ei uskalla raukka suoraan sanoa. En tiedä, liekö hän sitten ollut näitä feikkejä pelimiehiä, itse kyllä väitti että ei ole, kun tivasin syytä, miksi hän käyttäytyy kuin pelimiehet. No, ei auta kuin antaa ajan kulua ja yrittää unohtaa, vaikka ikävä tuntuu sormenpäissä saakka :((
intuitiosi oli ihastumisen hetkellä? Kysynpähän vain.
aivan kuin meillä... "Taidan olla pikkuhiljaa rakastumassa sinuun", "ihanaa olla lähelläsi", "kuinka olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt vuosia", AIVAN samoin kerrottiin minullekin. Sitten haluttiin aikaa, oltiin kuulemma edetty liian nopeasti ym.. MITÄ IHMETTÄ???, ajattelin. Mutta nyt sen olen ymmärtänyt; hän tahtoi vain jättää minut. "Kauniisti", jottei hänelle jäisi huono omatunto, jotta HÄN ei olisi kusipää. Mutta hän oli. Ja hän jätti, sanattomasti. Mutta jätti. KAIKKI oli NIIN kaunista, niin onnellista, liian täydellistä. Niin hän tahtoi minut, NIIN paljon hän teki, sai minut tuntemaan oloni lähes jumalattareksi, mutta sitten saapui päivä jolloin kaikki kaatui. Eikä hän mitään sanojensa mukaan tahtonut lopettaa, mutta lopetti kuitenkin. Sanattomasti. Jättäen jälkeensä vain pahan olon ja pohjattoman, loputtoman kysymyksen... MIKSI??????? Voimia sinulle, olen puolellasi, vaikka tiedänkin ettei siitä paljoa hyötyä ole. Mutta tiedän miltä tuntuu. Aivan varmasti.
etten todellakaan ole yksin, joka päivähän tätä tapahtuu, sydämiä särkyy ja joku kärsii. Kait kaikella kuitenkin on tarkoituksensa. Sinulle toivon myös voimia jaksaa ja jatkaa elämää, vaikka kipu ehkä tuntuukin joka askeleella ja koko ajan, mutta tulee sekin päivä, jolloin helpottaa, siihen pitää uskoa :))
kun intuitioni ei sillä hetkellä varoitellut kun hänet tapasin, mutta huomasin kyl sen kun hän alkoi etääntyyn. Voit ajatella, että hölynpölyä, mutta näinhän se on, että toiset reagoivat ihmisten energioihin voimakkaammin kuin toiset ja mä vaan olen herkkä aistimaan tunteet. Tapahtunut mikä tapahtunut, en voi mitään sille, että on olemassa ihmisiä, joiden sairas mieli sallii tehdä mitä vaan välittämättä toisten tunteista lainkaan.
Aivan hurrrrjan samanlaisia viestejä luettavissa!!! Juuri näin omassakin tarinassani, olet ihanin, tämä oli tarkoitettu, en halua satuttaa ja se tunne...ah se oli ihanaa. Tuijoteltiin ja hymyiltiin, silitettiin ja halailtiin, ei päästy toisistamme irti!!!Kaunista!!!Eikä pelkästään ne sanat, vaan se katse ja kaikki teot!!! Ja sitten ei mitään???Ei yhtikäs mitään!!!
Huh, huh...kyllä on sydän ja pää sekaisin!!!Mikä ihme saa ihmiset sanomaan asioita, joita ei tarkoita!!!Miten tunne vaan voi muuttua???Rakastumisesta niin suureen välinpitämättömyyteen???
Myönnettävä kuitenkin on, että ei ole asia minun päätettävissäni eikä minun käsissäni. Voimia teille kaikille saman kokeneille. On meinaan raskasta tulla "petetyksi". Mutta kyllä se siitä, oma paranemiseni on jo alkanut, en jaksa enää olla vihainen!!! Vielä on matkaa, mutta päivä päivältä eteenpäin...
TÄYSIN SAMALLA TAVALLA kävi mulle. Erosta on nyt vuosi ja vähän päälle ja sydämeen sattuu edelleen. Tämä entiseni ei halua enää olla edes kavereita eikä missään tekemisissä. :( Sattuu..
Mulla siis tilanne se, että tapasin miehen viime elokuussa. Aluksi hän oli kiinnostunut mutta minä en, pääasiassa koska olen ollut niin ehdoton siitä, etten halua suhdetta sellaiseen jolla on jo lapsia ja on eronnut. No, juttelimme paljon, ystävystyimme, ja lopulta minäkin rakastuin. Aloitimme siis suhteen, joka oli kaikilla tasoilla ihan mieletön. Mies soitteli minulle monta kertaa päivässä, kun asuimme eri paikkakunnilla. No, olimme molemmat sitä mieltä, että samaan suuntaan on muutettava, etäsuhdetta emme kestä. No, minä muutin pois pk-seudulta pienempään kaupunkiin miehen perässä - työtä sentään sieltä sain, joskaan en niin hyväpalkkaista kuin minulla oli ennen. Mutta ei se mitään, rakkaus on tärkeämpää kuin ura!
Kun muutin miehen kotipaikkakunnalle, kaikki kuitenkin muuttui. Jo toisena yhdessäoloiltana hän alkoi puhua, että olemme edenneet liian nopeasti ja hän tarvitsee tilaa. Ymmärsin, ja sanoin että en toki painosta mitenkään, omat asunnothan meillä oli ja kaikkea. Mies kuitenkin halusi tavata joka päivä, mutta tunsi syyllisyyttä ja ahdistusta tästä jatkuvasta tapaamisesta -jota itse halusi. Vähitellen huomasin, että hän kääntyi minusta pois, enemmän ja enemmän omiin mietteisiinsä. Lopulta ilmoitti viikon päästä, että mun täytyy etsiä itselleni toisenlainen mies, hän ei ole se oikea :-|
No, surin häntä pari päivää, ja sitä että olin yksin vieraalla paikkakunnalla nyt. Mutta vielä mitä, että se suhde olisi loppunut. Muutaman päivän päästä soitti taas, ja halusi nähdä. Rakasti sittenkin, oli vain kuulemma sitoutumisen pelko vähän iskenyt, mutta jos edetään varovasti niin voidaan jatkaa. Rakastin miestä edelleen, joten suostuin. No, tätä tämä on ollut siitä asti. Hän on jättänyt minut yli 10 kertaa, palatakseen aina lopulta takaisin kovin rakastuneena. Nyt on taas tilanne se, että minut on jätetty, olemme kuulemma vain liian erilaisia. Hän harkitsee paluuta exänsä luo. Voi kun nyt sitten jättäisikin todella, en jaksa enää tätä hullunmyllyä, että joka toinen viikko kiihkeä ja ihana rakkaussuhde, ja joka toinen viikko katkeraa eroitkua! Rakastan kuitenkin niin paljon, etten pysty itse laittamaan pistettä jutulle, vaan teen sen vain pakon edessä, jos minut lopullisesti hylätään. Äyh :(
Tuosta sun viestistä on sen verran aikaa et tuskin tätä edes luet, mut silti mun on pakko saada kirjoittaa johonkin ajatuksistani... Oon todella ihastunut, onneksi en sentään rakastunut mieheen, jonka tapasin pari kuukautta sitten. Nyt ei olla nähty viikkoon, mulla on ikävä, mutta selvästikään hänellä ei. Toisaalta oon ihan raivoissani siitä että miksi hän ei voi ilmoittaa et ei halua nähdä mua enää, vaikka oon kyllä tehnyt selväksi etten mee rikki jos lopetetaan tapailu. Mäkin todella kaipaisin sitä, et nähtäis vielä edes kerran, saisin katsoa häntä silmiin ja tietää miksi hän yhtäkkiä haluaa olla rauhassa. Kun en oikeasti tiedä mitä ajatella, tämä mies kumminkin tekstailee ihan kuin mitään ei ois tapahtunut, mutta katsoo mieluummin tämän iltaista lätkäpeliä kuin rupeaa selvittelemään meidän "suhdetta". Ei kuulemma tiedä mitä sanoa, haloo?! Mä ilmeisesti tiedän paremmin hänen ajatuksensa kuin hä itse..
Oon tullu siihen tulokseen et ilmeisesti miehiä vaivaa jokin sitoutumiskammo, vaikken itsekään todellakaan oo mitään tarrautuvaa tyyppiä. Mua vaan ei kiinnosta sellainen, et jo suhteen alussa suunnilleen tietää ettei tää tuu kauaa kestämään. Eikä tämäkään mies mikään teini enää ole, lähempänä kolmeakymppiä.. Luulis et siinä vaiheessa jo tajuaa ettei toisten tunteilla pitäis leikkiä. Toisaalta voin sanoa että itsekin oon sellaiseen syyllistynyt, nyt tajuan et parempi sanoa heti ettei kiinnosta kuin säälistä tai muuten vaan yrittää jatkaa. Eli jos vielä tässä autuaaksi lopuksi heittäydyn marttyyriksi ja totean että on ehkä hyväksi saada maistaa omaa lääkettään. En halua ajatella häntä enää yhtään minuuttia elämästäni, mutta eipä se niin van onnistukaan.
Toivon löydät tämän,vihdoinkin. Koitin jopa "toisenlaista tapaa olla yhteydessä" mutta viestini ei tainnut tulla perille: Rakastan Sinua!