Hädässä sukulaiset kaikkoaa

sama juttu meillä. Jos olisi tarvinut tukea ei sitä saanut, mutta ottamassa oltaisiin heti. Joten sanoin kiitos ei tällaisille ihmisille.

En nyt kiitoskortteja odota sentään :-) Minusta on vain aina ollut luonnollista ja ihan ok juttu että autetaan lähimmäisiä ja omia sukulaisia etenkin. Ja siis ihan ilomielellä olemme auttaneet emmekä ole kiitosta odottaneet. Esim. autolla olemme kyydittäneet lomalaiset lentokentälle ja hakeneet niin on säästynyt taksirahat, käyneet kaupasta ruokaa sairaalle, auttaneet monen kerrat muutoissa.
Sen takia tuntuu oudolta, että perhe jota olemme auttaneet vuosien varrella paljon, ei halua auttaa hädässä sitten meitä.
Jouduimme auto-onnettomuuteen ja oma automme joutui lunastuskuntoon, toinen oli kotosalla toipilaana kipsissä ja toinen sairaalassa. Tarvitsimme sitten pyörätuolia ja se olisi pitänyt hakea sairaalavarastosta autolla. Pyysimme sukulaisia, että voisivatko tuoda JOKU PÄIVÄ (oli siis useita päiviä aikaa!) varastosta, kun se on sopivasti perheen työmatkan varrella (kuten myös meidän talo). Eivät "viitsineet" :-( Hakemiseen ei liittynyt mitään lunastusmaksuja ettei voinut olla rahastakaan kiinni. Kävin sitten itse hakemassa kävelykeppeineni ja kipseineni taksilla pyörätuolin kotiin, onneksi oli ystävällinen taksikuski.

Sama homma oli kaupassa käynnin kanssa. Meillä on ollut perinteenä että sairastapauksissa voi soittaa ja pyytää apua kaupassakäynnin kanssa. Nyt en kivuiltani jaksanut käydä kaupassa ja pyysin sukulaisia (joille olin monet kerrat käynyt kaupassa) että voisivatko samalla reissulla tuoda vähän ruokaa kaupasta (kauppareissu menee talomme ohi, joten ei tulisi edes ylimääräistä keikkaa), mutta taasen oli vastaus ei! Onneksi en kuitenkaan nälkään kuollut :-) vaan ystävät tulivat hätiin!

Jotain vastavuoroisuutta sitä olisi odottanut, mutta toisaalta on ihan hyvä että asian "oikea" nyt sitten paljastui sukulaisistakin :-)

Tai sitten olen pikkumainen ihminen kun jaksan tällaisesta valittaa?

alkup** kirjoitti:

En nyt kiitoskortteja odota sentään :-) Minusta on vain aina ollut luonnollista ja ihan ok juttu että autetaan lähimmäisiä ja omia sukulaisia etenkin. Ja siis ihan ilomielellä olemme auttaneet emmekä ole kiitosta odottaneet. Esim. autolla olemme kyydittäneet lomalaiset lentokentälle ja hakeneet niin on säästynyt taksirahat, käyneet kaupasta ruokaa sairaalle, auttaneet monen kerrat muutoissa.
Sen takia tuntuu oudolta, että perhe jota olemme auttaneet vuosien varrella paljon, ei halua auttaa hädässä sitten meitä.
Jouduimme auto-onnettomuuteen ja oma automme joutui lunastuskuntoon, toinen oli kotosalla toipilaana kipsissä ja toinen sairaalassa. Tarvitsimme sitten pyörätuolia ja se olisi pitänyt hakea sairaalavarastosta autolla. Pyysimme sukulaisia, että voisivatko tuoda JOKU PÄIVÄ (oli siis useita päiviä aikaa!) varastosta, kun se on sopivasti perheen työmatkan varrella (kuten myös meidän talo). Eivät "viitsineet" :-( Hakemiseen ei liittynyt mitään lunastusmaksuja ettei voinut olla rahastakaan kiinni. Kävin sitten itse hakemassa kävelykeppeineni ja kipseineni taksilla pyörätuolin kotiin, onneksi oli ystävällinen taksikuski.

Sama homma oli kaupassa käynnin kanssa. Meillä on ollut perinteenä että sairastapauksissa voi soittaa ja pyytää apua kaupassakäynnin kanssa. Nyt en kivuiltani jaksanut käydä kaupassa ja pyysin sukulaisia (joille olin monet kerrat käynyt kaupassa) että voisivatko samalla reissulla tuoda vähän ruokaa kaupasta (kauppareissu menee talomme ohi, joten ei tulisi edes ylimääräistä keikkaa), mutta taasen oli vastaus ei! Onneksi en kuitenkaan nälkään kuollut :-) vaan ystävät tulivat hätiin!

Jotain vastavuoroisuutta sitä olisi odottanut, mutta toisaalta on ihan hyvä että asian "oikea" nyt sitten paljastui sukulaisistakin :-)

Tai sitten olen pikkumainen ihminen kun jaksan tällaisesta valittaa?

... päinvastoin. Olisi ollut oikeus ja kohtuus, että siinä tilanteessa teitäkin olisi autettu. Hyvän asian puolesta pitää aina löytyä aikaa, jos vain sitä haluaa.

Minullakin olisi tullut paha mieli, ellei vastaavassa tilanteessa olisi keltään apua saanut.

alkup** kirjoitti:

En nyt kiitoskortteja odota sentään :-) Minusta on vain aina ollut luonnollista ja ihan ok juttu että autetaan lähimmäisiä ja omia sukulaisia etenkin. Ja siis ihan ilomielellä olemme auttaneet emmekä ole kiitosta odottaneet. Esim. autolla olemme kyydittäneet lomalaiset lentokentälle ja hakeneet niin on säästynyt taksirahat, käyneet kaupasta ruokaa sairaalle, auttaneet monen kerrat muutoissa.
Sen takia tuntuu oudolta, että perhe jota olemme auttaneet vuosien varrella paljon, ei halua auttaa hädässä sitten meitä.
Jouduimme auto-onnettomuuteen ja oma automme joutui lunastuskuntoon, toinen oli kotosalla toipilaana kipsissä ja toinen sairaalassa. Tarvitsimme sitten pyörätuolia ja se olisi pitänyt hakea sairaalavarastosta autolla. Pyysimme sukulaisia, että voisivatko tuoda JOKU PÄIVÄ (oli siis useita päiviä aikaa!) varastosta, kun se on sopivasti perheen työmatkan varrella (kuten myös meidän talo). Eivät "viitsineet" :-( Hakemiseen ei liittynyt mitään lunastusmaksuja ettei voinut olla rahastakaan kiinni. Kävin sitten itse hakemassa kävelykeppeineni ja kipseineni taksilla pyörätuolin kotiin, onneksi oli ystävällinen taksikuski.

Sama homma oli kaupassa käynnin kanssa. Meillä on ollut perinteenä että sairastapauksissa voi soittaa ja pyytää apua kaupassakäynnin kanssa. Nyt en kivuiltani jaksanut käydä kaupassa ja pyysin sukulaisia (joille olin monet kerrat käynyt kaupassa) että voisivatko samalla reissulla tuoda vähän ruokaa kaupasta (kauppareissu menee talomme ohi, joten ei tulisi edes ylimääräistä keikkaa), mutta taasen oli vastaus ei! Onneksi en kuitenkaan nälkään kuollut :-) vaan ystävät tulivat hätiin!

Jotain vastavuoroisuutta sitä olisi odottanut, mutta toisaalta on ihan hyvä että asian "oikea" nyt sitten paljastui sukulaisistakin :-)

Tai sitten olen pikkumainen ihminen kun jaksan tällaisesta valittaa?

Olet siis liikuntakyvyttömänä kotona, pyörätuolissa.
Pyydät apua, ostosten kotiin tuomisessa.
Vastaus on EI.
?
Pitääkö uskoa, että joku noin toimii? Miksi hän halveksii sinua noin paljon?
Minä panisin välit poikki loppuelämäksi.

Vaikea käsittää kirjoitti:

Olet siis liikuntakyvyttömänä kotona, pyörätuolissa.
Pyydät apua, ostosten kotiin tuomisessa.
Vastaus on EI.
?
Pitääkö uskoa, että joku noin toimii? Miksi hän halveksii sinua noin paljon?
Minä panisin välit poikki loppuelämäksi.

Näin tapahtui. Kyllä se minustakin aika uskomatonta oli tai on siis vieläkin. Varsinkin, kun ei edes viitsitty keksiä mitään hyviä tekosyitä miksei viitsitä auttaa.

Kyllä "suomut tippuivat silmiltä" sukulaisten suhteen..mutta onneksi taas ystävät eivät pettäneet vaan ovat olleet sydäntä lämmittävästi mukana ja auttamassa!

Mitäs luulette, kehtaavatko sukulaiset taas jatkaa omia avunpyyntöjään vanhaan malliin kunhan tästä toivutaan vai viilenivätkö välit nyt kokonaan. Pitäiskö olla niin kuin ennenkin?

suku on pahin ja siinä vika että niitä ei saa valita kaveri piirin voi valkata sukuaaan ei mutta hyljätä voi niin tein minäkin monen turhan yrityksen jälkeen pitää sukua kasassa-- omistamme yhteisen huvilan joka on äitini kotipaikka,paikka saa olla pitkään tyhjillään mutta oottakoon vaan kun tietävät sukulaiseni että ollaan siellä niin ollaan kyllä kyttäämässä ja antamassa neuvoja ja oleillaan monta tuntii täydessä hoidossa ikinä ei ole ollut heillä tuomisia mukana kun ovat tulleet aina kumminkin kahvi ja ruoka maittaa mutta niin että muut maksakoon koko lystin ja nyt viime kesänä teimme lopun siitä että me ollaan nyt lomalla ja he voivat tulla toisella viikolla.(asuvat samalla paikkakunnalla mökin kanssa) ottivat itseensä ja eipä olla sen koommin oltu väleissä. ja eipä siinä mitään menetetty, ystäväpiiri on se parhaimmat ihmissuhteet, olen tullut siihen tulokseen että suvun välillä vallitsee jonkinlaista kisailuu että kellä menee parhaiten niin ainakin meidän äidin puolen suvun kanssa on aina puhutaan mitä tienaa ja muuta rahaa liittyvää skeidaa. eikö se ole tärkeintä että pärjää mutta ainahan on mukava tulla sääliin kun menöö huonosti eipä kukaan tule kehuun kun menöö hienosti ja kaikki asiat rullaa sujuvasti.kyllä olis mukava kun yhteiskunnasta tulisi taas sellainen niinkuin ennenvanhaan että inhmiset auttelivat toisiaan ja ihmiset olivat läheisempiä kun nykyään.

tartsu kirjoitti:

suku on pahin ja siinä vika että niitä ei saa valita kaveri piirin voi valkata sukuaaan ei mutta hyljätä voi niin tein minäkin monen turhan yrityksen jälkeen pitää sukua kasassa-- omistamme yhteisen huvilan joka on äitini kotipaikka,paikka saa olla pitkään tyhjillään mutta oottakoon vaan kun tietävät sukulaiseni että ollaan siellä niin ollaan kyllä kyttäämässä ja antamassa neuvoja ja oleillaan monta tuntii täydessä hoidossa ikinä ei ole ollut heillä tuomisia mukana kun ovat tulleet aina kumminkin kahvi ja ruoka maittaa mutta niin että muut maksakoon koko lystin ja nyt viime kesänä teimme lopun siitä että me ollaan nyt lomalla ja he voivat tulla toisella viikolla.(asuvat samalla paikkakunnalla mökin kanssa) ottivat itseensä ja eipä olla sen koommin oltu väleissä. ja eipä siinä mitään menetetty, ystäväpiiri on se parhaimmat ihmissuhteet, olen tullut siihen tulokseen että suvun välillä vallitsee jonkinlaista kisailuu että kellä menee parhaiten niin ainakin meidän äidin puolen suvun kanssa on aina puhutaan mitä tienaa ja muuta rahaa liittyvää skeidaa. eikö se ole tärkeintä että pärjää mutta ainahan on mukava tulla sääliin kun menöö huonosti eipä kukaan tule kehuun kun menöö hienosti ja kaikki asiat rullaa sujuvasti.kyllä olis mukava kun yhteiskunnasta tulisi taas sellainen niinkuin ennenvanhaan että inhmiset auttelivat toisiaan ja ihmiset olivat läheisempiä kun nykyään.

meidän suku ei tule edes sääliin jos jollakin menee huonosti. Sairastuin vakavasti ja sain sen huomata. Omat siskonikaan eivät pitäneet mitään yhteyttä. Sitä vaan huomaa olevansa todella yksin murheidensa keskellä. En enää itsekään pidä mitään yhteyttä siskoihini.

tartsu kirjoitti:

suku on pahin ja siinä vika että niitä ei saa valita kaveri piirin voi valkata sukuaaan ei mutta hyljätä voi niin tein minäkin monen turhan yrityksen jälkeen pitää sukua kasassa-- omistamme yhteisen huvilan joka on äitini kotipaikka,paikka saa olla pitkään tyhjillään mutta oottakoon vaan kun tietävät sukulaiseni että ollaan siellä niin ollaan kyllä kyttäämässä ja antamassa neuvoja ja oleillaan monta tuntii täydessä hoidossa ikinä ei ole ollut heillä tuomisia mukana kun ovat tulleet aina kumminkin kahvi ja ruoka maittaa mutta niin että muut maksakoon koko lystin ja nyt viime kesänä teimme lopun siitä että me ollaan nyt lomalla ja he voivat tulla toisella viikolla.(asuvat samalla paikkakunnalla mökin kanssa) ottivat itseensä ja eipä olla sen koommin oltu väleissä. ja eipä siinä mitään menetetty, ystäväpiiri on se parhaimmat ihmissuhteet, olen tullut siihen tulokseen että suvun välillä vallitsee jonkinlaista kisailuu että kellä menee parhaiten niin ainakin meidän äidin puolen suvun kanssa on aina puhutaan mitä tienaa ja muuta rahaa liittyvää skeidaa. eikö se ole tärkeintä että pärjää mutta ainahan on mukava tulla sääliin kun menöö huonosti eipä kukaan tule kehuun kun menöö hienosti ja kaikki asiat rullaa sujuvasti.kyllä olis mukava kun yhteiskunnasta tulisi taas sellainen niinkuin ennenvanhaan että inhmiset auttelivat toisiaan ja ihmiset olivat läheisempiä kun nykyään.

Isot kirjaimet virkkeen alussa ei myöskään haittaisi luettavuutta.

kysymys on siitä perinteisestä kateudesta tuttavaperheenne puolelta. Ei osata iloita siitä, että jollain menee hyvin. Joillakin kateus on pienistäkin asioista kiinni.