Ollaan miesystävän kanssa oltu kaksi vuotta yhdessä ja siihen aikaan sisältyy aika vuoristorataa...
Tavattiin 05/2004 ja heti alettiin oikeastaan seukkaamaan.Miehellä oli vielä jtn tunteita ex-tyttikseen ja häntä sitten vielä kuohas ekojen viikkojemme aikana.
Annoin anteeksi, ja jatkettiin eteenpäin mieheni kanssa.Alettiin yhteistä kämppää syksyn mittaan sisustelemaan ja jssn vaiheessa syystalvea sain tietää, että tämä ex-tyttis oli vielä jollain lailla kuvioissa mukana mm. puheluja, meilejä jne. ja tyyliin:ikävä, rakas jne...
Vedin aika herneet nenään ja loppujen lopuks mies lupas, että se o loppu.Ja niin se sitten loppuikin.
Keväällä 2005 kuvioon astui uus nainen, kaveri ekaks siis miehelleni, mutta sittenpä eukko otti ja ihastui mieheeni ja päätti että hänpä ottaa tämän miehen itelleen.Ja niinhän siinä kävi.Suhteemme oli tuolloin muutenkin koetuksella sairauteni vuoksi, joten helppo nakkihan mies oli. Minua ja kriisiämme oli helppo syyttää, kun mies oli heikkoluontoinen...
Mies lähti eukon matkaan, mutta palasi muutaman kuukauden kuluttua tyköni - ja minä TYHMÄ otin takaisin.
Tässä välissä (syystalvella) se on käynyt polkasee kahta muuta eukkoa, kun suhteemme ei ole vielä tuolloin kuulemma ollut vielä niin vakavaa tms...
Tässä on nyt syystalvesta asti kärvistelty vaihtelevalla menestyksellä, ylä-ja alamäkeä.Milloin mua v......aa aika rankasti kuinka hän on kohdellut minua, (jätti kuin nallin kalliolle viime kesänä ja muutti välittömästi uuden lehmänsä luo - joka osoittautuikin aika säälittäväksi tapaukseksi) lisäksi noi kaks muuta panoa (oli kuulemma vielä niin sekaisin ettei tiennyt mitä touhuaa - ainakin vehkeensä löysi) ja kaikkea muuta.Löysin mm. ex-tyttiksen panokuvia hänen koneeltaan jotka oli jo kertaalleen yli 1½ vuotta sitten jo hävitetty.Kas vaan, tiensä olivat löytäneet takas.Ja kaikenhuipuks miehen mielestä niiden kuvien pitäminen on oikeutettua, ne on yksityistä omaisuutta ja se mitä hänen koneella on ei kuulemma kuulu minulle.Poisti ne kylläkin, kun sanoin ettei ole oikein kunnioittavaa/arvostavaa minua kohtaan pitää kuvia.
Alan olemaan tosi loppu, koska epäilen häntä kaikesta mitä hän sanoo, tekee tai jättää tekemättä.Mies vakuuttaa rakkauttaan minulle ja sanoo, että haluaa olla vain minun kanssa.Ollaan menossa parin vkon kuluttua parisuhdeterapeutille mutta en tiedä onko siitä mitään apua.Miehen mielestä ollaan menossa kommunikointivaikeuden vuoksi ja minun mielestäni tämän pettämis-luottamuspulan vuoksi.Hieman näkemyseroa jo tässäkin asiassa...
Pisteeksi I:n päälle: ollaan ostamassa yhteistä asuntoa ja nyt minusta alkaa tuntua siltä etten kykenekään siihen sen vuoksi etten luota mieheen ja pelkään jatkuvasti mitä se saattaa taas tehdä vaikka vannoo rakkauttaan ja ettei tee enää koskaan mitään mikä loukkaisi minua.Niitä kuuluisia vikoja sanoja.
Mitä teen?
1.jätän miehen
2.jatkan suhdetta ja mennään terapiaan sekä ostetaan asunto ja leikitään perhettä epäilen ja kiukuttelen, itken, masennun jne.
Ovatko normitunteita?Alan olemaan aika hajalla mitä teen, kun tunteita kuitenkin on, mutta luottamusta ei, joka kuitenkin suhteen tärkein asia.
Ja kersoja ei enää olla (ainakaan minä - mies tuntuisi olevan) vaan kertaalleen erottu aiemmista liitoista ja lapsia on, ei vaan yhteisiä.
Mies on muuten tosi unelma:ei juo,ei lyö,hyvä työ, huomaavainen,antelias,hellä,lapsirakas,huolehtivainen, hyvä seksi jne. mutta riittääkö ko. adjekiivit korvaamaan luottamuspulan ym. pettämiskuvion?
Jelppiä pliis:)
Kiitti, kun luit tänne asti.
Tavattiin 05/2004 ja heti alettiin oikeastaan seukkaamaan.Miehellä oli vielä jtn tunteita ex-tyttikseen ja häntä sitten vielä kuohas ekojen viikkojemme aikana.
Annoin anteeksi, ja jatkettiin eteenpäin mieheni kanssa.Alettiin yhteistä kämppää syksyn mittaan sisustelemaan ja jssn vaiheessa syystalvea sain tietää, että tämä ex-tyttis oli vielä jollain lailla kuvioissa mukana mm. puheluja, meilejä jne. ja tyyliin:ikävä, rakas jne...
Vedin aika herneet nenään ja loppujen lopuks mies lupas, että se o loppu.Ja niin se sitten loppuikin.
Keväällä 2005 kuvioon astui uus nainen, kaveri ekaks siis miehelleni, mutta sittenpä eukko otti ja ihastui mieheeni ja päätti että hänpä ottaa tämän miehen itelleen.Ja niinhän siinä kävi.Suhteemme oli tuolloin muutenkin koetuksella sairauteni vuoksi, joten helppo nakkihan mies oli. Minua ja kriisiämme oli helppo syyttää, kun mies oli heikkoluontoinen...
Mies lähti eukon matkaan, mutta palasi muutaman kuukauden kuluttua tyköni - ja minä TYHMÄ otin takaisin.
Tässä välissä (syystalvella) se on käynyt polkasee kahta muuta eukkoa, kun suhteemme ei ole vielä tuolloin kuulemma ollut vielä niin vakavaa tms...
Tässä on nyt syystalvesta asti kärvistelty vaihtelevalla menestyksellä, ylä-ja alamäkeä.Milloin mua v......aa aika rankasti kuinka hän on kohdellut minua, (jätti kuin nallin kalliolle viime kesänä ja muutti välittömästi uuden lehmänsä luo - joka osoittautuikin aika säälittäväksi tapaukseksi) lisäksi noi kaks muuta panoa (oli kuulemma vielä niin sekaisin ettei tiennyt mitä touhuaa - ainakin vehkeensä löysi) ja kaikkea muuta.Löysin mm. ex-tyttiksen panokuvia hänen koneeltaan jotka oli jo kertaalleen yli 1½ vuotta sitten jo hävitetty.Kas vaan, tiensä olivat löytäneet takas.Ja kaikenhuipuks miehen mielestä niiden kuvien pitäminen on oikeutettua, ne on yksityistä omaisuutta ja se mitä hänen koneella on ei kuulemma kuulu minulle.Poisti ne kylläkin, kun sanoin ettei ole oikein kunnioittavaa/arvostavaa minua kohtaan pitää kuvia.
Alan olemaan tosi loppu, koska epäilen häntä kaikesta mitä hän sanoo, tekee tai jättää tekemättä.Mies vakuuttaa rakkauttaan minulle ja sanoo, että haluaa olla vain minun kanssa.Ollaan menossa parin vkon kuluttua parisuhdeterapeutille mutta en tiedä onko siitä mitään apua.Miehen mielestä ollaan menossa kommunikointivaikeuden vuoksi ja minun mielestäni tämän pettämis-luottamuspulan vuoksi.Hieman näkemyseroa jo tässäkin asiassa...
Pisteeksi I:n päälle: ollaan ostamassa yhteistä asuntoa ja nyt minusta alkaa tuntua siltä etten kykenekään siihen sen vuoksi etten luota mieheen ja pelkään jatkuvasti mitä se saattaa taas tehdä vaikka vannoo rakkauttaan ja ettei tee enää koskaan mitään mikä loukkaisi minua.Niitä kuuluisia vikoja sanoja.
Mitä teen?
1.jätän miehen
2.jatkan suhdetta ja mennään terapiaan sekä ostetaan asunto ja leikitään perhettä epäilen ja kiukuttelen, itken, masennun jne.
Ovatko normitunteita?Alan olemaan aika hajalla mitä teen, kun tunteita kuitenkin on, mutta luottamusta ei, joka kuitenkin suhteen tärkein asia.
Ja kersoja ei enää olla (ainakaan minä - mies tuntuisi olevan) vaan kertaalleen erottu aiemmista liitoista ja lapsia on, ei vaan yhteisiä.
Mies on muuten tosi unelma:ei juo,ei lyö,hyvä työ, huomaavainen,antelias,hellä,lapsirakas,huolehtivainen, hyvä seksi jne. mutta riittääkö ko. adjekiivit korvaamaan luottamuspulan ym. pettämiskuvion?
Jelppiä pliis:)
Kiitti, kun luit tänne asti.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Toivottavasti näet itsekin suhteen toivottomuuden, kun luet kirjoittamaasi tekstiä.
Peräydy nyt, kun ei vielä ole sitä yhteisillä rahoilla hankittua asuntoa! Riutuisit tuollaisessa suhteessa, kun koko ajan, syystäkin, epäilisit kumppaniasi. Miksi hankkia tieten tahtoen surua elämäänsä. Minä ainakin olisin onnellisempi yksin, tuollaista pettäjää en sietäisi.
Nyt nainen, ryhdistäydy! Luehan kirjoittamasi teksti. Vaikuttaa siltä,että suhteenne on aika huonossa jamassa,ja minusta tuntui pahalta lukea tuommoista. Olet ripustautunut mieheesi,ja luonnollsesti irti päästäminen tuntuu kamalalta. Ja todellakin mieti,mihin olet sitoutumassa asunnon ostamisen yms myötä. Mutta, ihanteellista tietysti olisi, että saisitte apua parisuhdeterapiasta, ja ehkä kaikki muuttuu vielä parhain päin... Ilmoittele. :) ja tsemppiä.
Tuo, että miehesi sanoo olleensa "vielä niin sekaisin", että ei tiennyt mitä teki, kertoo aika paljon hänestä; tämä selitysmalli tulee toistumaan suhteessanne tulevaisuudessa, se on tekosyy kaikelle, missä mies mokaa.
Mies voi olla 'unelmien mies' ja samalla petollinen; nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois, vaikka sitä on mahdotonta tajuta, kun sattuu omalle kohdalle. Luottamus on, ainakin minusta, suhteen tärkein asia. Jos se menee, monelta asialta putoaa pohja pois. Jossain sen rajan on mentävä, ja uskon, että tunnetasolla jo tiedät, mihin ratkaisuun päädyt. Mutta kokeile sitä pariterapiaa; se voi auttaa ratkaisun tekemisessä.
Toi kuulostaa niin tutulta.Taidetaan olla kohtalotovereita!Itse kanssa elän jatkuvassa epävarmuudessa.Asutaan yhdessä ja nyt tulee muutto omaan kämppään joka on minun nimillä ja mies maksaa minulle vuokraa,koska sillä ei ole luottotietoja.
Mitään todisteita minulla pettämisestä ei ole mutta kuulen huhuja ja juoruja ihmisiltä.Kehen sitten luottaa???Mutta mies vakuuttaa että ei ole ollut kenenkää kanssa niin tosissaan ku minun.Se on pettänyt jokaisessa suhteessa jossa on ollut.
Tiedän että se on vaikeaa lopettaa suhde jos rakastaa,mutta onko järkeä elää jatkuvassa epätietoisuudessa,katkeroitua ja ajatella joka päivä näitä asioita.Tämmöinen fiilis minulla on joka päivä.Stressiä pukkaa ja siitä oireita:ihon kutinaa, ruoka haluttomuutta ja vatsavaivoja.
Katsotaan ku muutetaan hieman syrjempään,rauhoittuuko hän,mutta kerran kun saan sen kiinni pettämisestä/valehtelemisesta niin sit se lentää pellolle!!!Ei enää nöyrryytystä ja epäkunnioitusta!Ansaitsen parempaa,niin Sinäkin!
Jaksamisia!
Jos olet kuullut huhuja miehesi uskottomuudesta, usko niitä.Ei juttuja keksitä ihan ilman syytä ja ainahan vaimo saa viimeiseksi kuulla. Kiinnijääminen alkaa olla lähellä, jos olet saanut kuulla juoruja.
Edellisen suhteen jotakuinkin saman tyylinen kuin omasi, paitsi miehellä oli vahvasti viinakin mukana kuvioissa.
Aina palasi takas panojensa luota. ei ikinä enää, sä oot ainoo... jne...
Konetta selatessani löysin kuitenkin muiden tyttöjen meilejä tyyliin ... et siis haluu et tyttö ystäväs saa tietää, kyl se sopii.... joudatko ens yönä jo ei malta odottaa... jne.
Mies yritti että hän jättää kaikki ja alotetaan alusta, ostetaan koti ja tehdään muksu niin hän pysyis sit kotosalla (en uskonu ja hyvä niin, sillä hällä on nyt sitten muksu, ja talo, ja se jonka kans petti, ja nyt hän pettää sitäkin...) sanoin vain että nyt tuli piste tälle on off suhteelle. En jaksanu enää, se oli henkisesti raskasta, opiskelut meni masennuksen takia sit pieleen mulla.
Mutta, suhteen lopetin, enkä vastannu hänen puheluihin, emaileihin, soittopyyntöihin tai muihinkaan. Aluksi oli tosi vaikeaa pitää näpit irti puhelimesta ettei sitteki soittas takasi. vaan ku piti päänsä, sama mitä se selitteli vastaus oli EI! EI ENÄÄ IKINÄ! ja siihen se loppu. tällä hetkellä olen itse naimisissa, kolme lasta, ja ihana mies. töitäkin oon tässä alkanu hakemaan, ku lapset sen kokosia, että se oisi nyt mahdollista. mieli on hyvä ja oon onnellinen että pystyin sen klopin jättämään... se suhde ei ollut terve. vaikeuksista voi selvetä kyllä, mutta kaikkea ei kenenkään tarvitse sietää. jos pitää useaa "rakasta/panoa" yhtä aikaa niin en kyllä näe siinä minkäänlaista rakkautta... (ei pahalla)
Lähde suhteesta, äläkä palaa, älä vastaa mihinkään, älä tapaa häntä.
Ne vähäiset hyvät puolet EI riitä korvaamaan niitä kaikkia huonoja puolia.
Pahoinpidellyt ja hakatut naisetkin yleensä roikkuu siinä nyrkin ja hellan välissä juuri se ajatus päässään että "se lupas ettei se enää ja onhan se eki muuten ihan hyvä mies..." vaikka jossain sydämessään ne sen valheeksi kyllä tietää. Ovat vaan oppineet ajattelemaan niin kun eivät uskalla enää muuta, tai ovat lannistuneet.
Joten jos sulla on paha olla, niin stoppia nytten ja ryhdy tosissasi miettimään oletko sä tosiaan valmis tämmöseen vuoristorataan ja saatko sä siitä irti juuri sitä mitä kaipaat? Jos et sä luota sun kumppaniin niin riittääkö rakkaus (?) todellakin korvaamaan sen?
Vai rakastatko sä sitä enää edes? Oletko vaan lannistunut osaasi ja tottunut olemaan näin? Kun et muutakaan uskalla? Tai vaikka lähteä ihan kokonaan koko suhteesta?
Kohta 1 ja 2 ei ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.
Niiden välissä voi olla vaikka puolivuotta tai vuosi miettimisaikaa.
Taitaa olla teillä molemmilla aika katsoa vähän peiliin. Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, etkä voi kaikista ongelmista syyttää vain miestä. Jos homma ei toimi, pitää vain olla rohkea ja myöntää se, itsellekin! jos jäät suhteeseen, se kertoo sinusta sen, että olet läheisriippuvainen etkä uskalla ottaa vastuuta itsestäsi ja omasta elämästäsi. Mies on vastuussa omista teoistaan. Ja jos et niitä siedä, tee se selväksi. Ja lähde.
Mitä oikeasti kommentoijat tietävät ja ymmärtävät asiasta? Pari ihmistä ei ole suoralta kädeltä antanut yksisilmäistä tuomiota (jota ei tee kukaan asiantuntijakaan, joka sentään perehtyy asiaan ja taustoihin) vaan on ottanut varovaisemman ja harkitsevamman linjan.
Käsittämätöntä miten aivotonta halpahallineuvontaa täällä harjoitetaan... Taitaa olla katkerien naisten henkinen kaatopaikka (kommentti ei koske viestiketjun aloittajaa).
Yleensä tänne kirjoitetaan silloin, kun tunteet käyvät kuumimmillaan ja halutaan parjata toinen osapuoli maanrakoon. En väitä, etteikö toisinaan kirjoittaja tosiaan olisi kipeässä ja hankalassa paikassa, mutta ainakin tämän viestin aloittaja ei voi väittää olevansa uhri: kukaan ei ole pakottanut häntä seurustelemaan tai kokemaan kaikkea tuota paskaa, mitä hän kirjoittaa. Jos hän olisi vähänkin kypsä ja aikuinen nainen (kuten väittää), hän ottaisi itseään (ja ehkä miestäkin) niskasta kiinni, menisi sinne pariterapiaan eikä ainakaan pyytäisi kommentteja täältä!!!
Pakko kyllä sanoa, että sääliksi käy tarinan miestäkin...
Olen eri mieltä kanssasi. Monet tänne kirjoittavat ovat oikeasti hankalassa tilanteessa, ja moni äykäs lukija pystyy huomaamaan tämän, vaikka ei tuntisi henkilöä eikä taustoja; elämänkokemus auttaa hyvin paljon, ja uskon, että tavallinen, riittävän fiksu ja empaattinen ihminen on usein perempi auttaja kuin ammattimainen auttaja, joka lähtee penkomaan koko henkilöhistoriasi löytämättä lopulta yhtään järkevää ratkaisua - ja lopputulos on se, että ihminen, joka tarvitsi kipeästi apua, on entistä onnettomampi ja neuvottomampi.
Kaltaistasi epäempaattista suhtautumistapaa on ihan liikaa tässä maailmassa. Tämän ketjun aloittajaa tuskin auttaa sinun 'hyvää tarkoittava neuvosi': "kukaan ei ole pakottanut häntä seurustelemaan". Tuo suhtautumistapa ei auta ketään.
Olen eri mieltä kanssasi. Monet tänne kirjoittavat ovat oikeasti hankalassa tilanteessa, ja moni äykäs lukija pystyy huomaamaan tämän, vaikka ei tuntisi henkilöä eikä taustoja; elämänkokemus auttaa hyvin paljon, ja uskon, että tavallinen, riittävän fiksu ja empaattinen ihminen on usein perempi auttaja kuin ammattimainen auttaja, joka lähtee penkomaan koko henkilöhistoriaasi löytämättä lopulta yhtään järkevää ratkaisua - ja lopputulos on se, että ihminen, joka tarvitsi kipeästi apua, on entistä onnettomampi ja neuvottomampi.
Kaltaistasi epäempaattista suhtautumistapaa on ihan liikaa tässä maailmassa (- se kertoo itse- asiassa enemmän sinusta itsestäsi kuin mistään muusta, sinun omista turhautumisistasi). Tämän ketjun aloittajaa tuskin auttaa sinun 'hyvää tarkoittava neuvosi': "kukaan ei ole pakottanut häntä seurustelemaan".
varsinainen "asiantuntija"...
Täällä halutaan mustavalkoisia vastauksia, jotka miellyttävät tuskan hetkellä mutta unohdetaan että kyllä sitä itsekin pitää työstää ongelmiaan ja asioitaan eteenpäin. Kritisoidaan kommentteja, jotka eivät niin ruusuisia tai tsemppaavia olekaan. Ei siis uskalleta ottaa itse vastuuta teoistaan ja elämästään.
Todellakin halpakauppaterapiaa...
Helppoja ratkaisuja tuskin on - ei niitä siksi kukaan tännekään ole lähtenyt etsimään. Kyse on siitä, että ihmiset haluavat mahdollisiman monen mielipiteen tehdäkseen lopullisen ratkaisun, jonka jokainen loppujen lopuksi joutuu tekemään yksin. Jos voi helpottaa jonkun tuskaa näin, niin mitä pahaa siinä voi olla? Siinä ei kyynisten mielipiteet paljon paina.
Suhteenne on vielä melko nuori ja miehelläsi kuulostaa olevan vielä rutkasti selvittämättömiä asioita niin itsensä kuin edellisen suhteen kanssa, joten suosittelen sinua eroamaan miehestäsi ja antamaan parisuhdeterapia-ajan toisille sitä tarvitseville. Sinun kannattaa kuitenkin hakea apua itsellesi ammattiauttajalta, koska silloin pääset selvittelemään suhteen aiheuttamia reaktioitasi ja tunnetilojasi luotettavan ulkopuolisen ihmisen avustamana.
Mietin kirjoitustasi lukiessani, että asetatko aina toisen ihmisen itsesi edelle ja annatko liian helposti anteeksi, kun mies on saanut kohdella sinua tällä tavoin suhteenne alusta alkaen? Sanoit, että tunteita sinulla on vielä miestäsi kohtaan, mutta luottamusta ei. Jos et ole kyennyt perustamaan suhdettasi luottamukselle heti alusta alkaen, on sen rakentaminen todella työlästä ja pitkäaikaista. Valitettavasti parisuhdeterapeuttikaan ei voi tehdä ihmeitä parisuhteenne luottamuksen eteen, joten joudut tekemään päätöksesi lopulta omin avuin eli jatkaako vuoristoradalla vai hypätäkö kyydistä tässä vaiheessa, kun ei olla vielä liian korkealla.
Sinun täytyy jättää tuollainen mies. Kukaan ei ansaitse noin huonoa kohtelua! Menethän juttelemaan jonkun ulkopuolisen esim. terapeutin kanssa ongelmastasi. Mielestäni sinulla on ongelma, koska siedät huonoa kohtelua itseäsi kohtaan. Toivottavasti, et pahastunut tästä mielipiteestäni. Mielipiteeni perustuu omaan kokemukseeni.
ikinä ala sen miehen kans mitään yhteistä taloa hankkiin!!! käy vielä silleen et sä oot tietty takaajana ja sullehan laskut lopuksi tulee ja kusessa oot loppuikäs. Älä tee virhettä.