Olen nyt kuunnellut miehen suusta ylistystä suhteestamme yli 4 vuotta. Olen hänen elämänsä nainen, hän haluaa viettää lopun elämänsä kanssani jne. jne. Hän kihlasi minut jo ajat sitten. Olemme molemmat jo aikuisia ja meillä on kummallakin yksi aiempi liitto takana.
Nyt on ollut puhetta avioliitosta ja on jo kaksi kertaa sovittu, että sanomme tahdon tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Molemmissa tilanteissa kun aika on tullut, herra on "jänistänyt" ja tilaisuus on mennyt ohi jollain tekosyyllä.
Onkohan nyt niin, että hän ei todellakaan ole kanssani tosissaan?
Olen jo aika loppu hänen empimiseensä. Minulle on selvää, että hän todellakin on elämäni mies ja olen valmis viettämään hänen kanssaan koko elämäni. En ole ketään näin rakastanut, koskaan. Jos tämä olisi hänelle yhtä selvää, eikö kaiken pitäisi olla helppoa?
Olisiko syytä jättää hänet empimään ja jatkaa matkaa yksin?
Nyt on ollut puhetta avioliitosta ja on jo kaksi kertaa sovittu, että sanomme tahdon tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Molemmissa tilanteissa kun aika on tullut, herra on "jänistänyt" ja tilaisuus on mennyt ohi jollain tekosyyllä.
Onkohan nyt niin, että hän ei todellakaan ole kanssani tosissaan?
Olen jo aika loppu hänen empimiseensä. Minulle on selvää, että hän todellakin on elämäni mies ja olen valmis viettämään hänen kanssaan koko elämäni. En ole ketään näin rakastanut, koskaan. Jos tämä olisi hänelle yhtä selvää, eikö kaiken pitäisi olla helppoa?
Olisiko syytä jättää hänet empimään ja jatkaa matkaa yksin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voiskos asiasta keskustella, esittää kysymyksiä, vaatia paneutumista vastausten antoon, panna vastuuseen lupausten antamisesta..? Jos se avioliiton solmiminen kerran on sulle niin tärkeätä.
Ehkä häntä vaivaavat vain ne kuvitteelliset möröt joita avioliiton solmimiseen yhä edelleenkin liitetään vaikka eroaminenkin on niin jumalattoman helppoa nykyään.
Hälventäkää niitä pelkoja, ennakkoluuloja, jo tapahtuneiden "jänistysten" aiheuttamaan häpeää jne. käsittelemällä niitä päivänvalossa niin kuin mitä tahansa asiaa. Muutenhan ne jäävät vain hampaankoloon vaivaamaan ja mitä parisuhteen hoitamista se sellainen passiivisuus muka on?
Toisen pelot tai rajoitteet eivät ole kovin fiksu syy suhteen lopettamiseen, kun niille kerran voi tehdä jotain, jos vaan haluaa, ja rakastamaansa ihmistähän haluaa aina auttaa, eiks niin?
kyvyttömältä sitoutumaan. Tee elämänmuutos, lähde vaikka Ranskaan kieliä opiskelemaan ½ vuodeksi. Jos mies on vielä silloin kuvioissa, eiköhän avioliittokin ole todellinen mahdollisuus. Ei kyllä vaikuta kovin luotettavalta tyypiltä, ettei vaan olis luonnehäiriöinen? Etsi googlella narsistien uhrit ym. vastaavia sivustoja.
Vain teoilla on kerkitystä, me puhuvat puolestaan. Monella ihmisellä on taipumus käyttää sanoja vain manipuloimiseen. (poista suomut silmisstäsi)
Tyyppi ei todellakaan vaikuta kovin luotettavalta, jos katoaa esim. silloin, kun häntä eniten tarvitsit (leikkaus ym. katoamiset). Mitä jos tulee vielä vakavampia ongelmia... voitko tukeutua häneen?
Älä vaan sitoudu tällaisen tyypin kanssa mihinkään liittoon. Jos et pääse hänestä muuten tunnetasolla eroon, niin aloita siitä, että päätät ainakin tässä suhteessa pitää kiinni itsenäisyydestäsi ja omasta asunnostasi, ettet syöksy syvemmälle suohon.
Mutta yritä päästä hänestä eroon. Mitä pikemmin se helpompaa...
Lisäksi jos joku asia susta tuntuu joltain (intiutio) niin luota siihen. Kokemuksesta tiedän, että useimmiten asia on sitten myös niin. Muuhun ei ole luottamista.