Hei yli 40-vuotiaat ja miksei vähän vanhemmatkin pariskunnat! Haluaisin, että leikittelisitte ajatusleikillä, että mitä jos tapaisitte kumppaninne vasta nyt. Siis, aikaisemmin ette olisi tuntenut häntä ollenkaan. Teillä olisi aivan toisenlainen historia mitä on oikeasti ollut. Luuletteko että rakastuisitte siihen kumppaniin samalla tavalla nyt kuin joskus aiemmin kun oikeasti tapasitte?
Tämän kysymyksen perimmäinen motiivi on se, että saisi tietää milloin on ns liian myöhäistä enää löytää kumppania itsellensä. Jotkuthan sanovat että koskaan ei ole liian myöhäistä. Hyvä esimerkkihän on Matti Vanhanen, joka täysillä vonkaa itseään selvästi nuorempia naisia mutta Matti Vanhanen on hieman eri asia kuin mattimeikäläinen.
Tämän kysymyksen perimmäinen motiivi on se, että saisi tietää milloin on ns liian myöhäistä enää löytää kumppania itsellensä. Jotkuthan sanovat että koskaan ei ole liian myöhäistä. Hyvä esimerkkihän on Matti Vanhanen, joka täysillä vonkaa itseään selvästi nuorempia naisia mutta Matti Vanhanen on hieman eri asia kuin mattimeikäläinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedän, että rakastuisin häneen (avovaimoni) yhtä tulisesti kuin tavattuammekin. Vähän hölmö kysymys tai sitten en vain jymmärrä.
Minun ikäiseni nainen on jo kriittinen ja mukavuudenhaluinen. Joskus parikymppisenä teki vaikka mitä, jos tykkäsi jostain.
Lapsentekoviettikin teki sen aikaisemmin, että rakastui muka ihan mahdottomasti...
Tapasimme muutenkin vasta kun olimme "jo" 32-vuotiaita. Kummallakin oli takanaan joitakin enemmän tai vähemmän satunnaisia seurustelujuttuja, mutta kumpikaan ei ollut koskaan esim. asunut kumppanin kanssa eikä oikeastaan vakavasti seurustellutkaan.
Joten kyllä voi vähän vanhempanakin löytää sen oikean. Nyt olemme vähän yli 40-vuotiaita, ja kyllä, jos nyt tapaisin tuon saman miehen, niin rakastuisin varmasti ihan samalla tavalla. Olen vain onnellinen siitä että tapasin hänet jo aiemmin ja olemme saaneet nämä yhteiset vuodet.
toisemme kolme vuotta sitten ja olttiin yli 45v. Mitä ainakin tulee minun entiseen niin en todellakaan rakastuisi enää jos nyt tapaisimme. Tiedän muuten montakin paljon vanhempaa pariskuntaa jotka ovat vielä elämän ehtoopuolella löytäneet toisensa ja ovat onnellisia. Vastaus on siis: Milloinkaan ei ole liian myöhäistä löytää kumppania itsellensä.
Rakastunut en ole varmaan koskaan,mutta kohta on 30avioliittovuotta takana. joskus muutama vuosi sitten ihastuin "pelimieheen". Niinpä taas ymmärsin että ei tunteistaan kannata paljon kertoilla elellä vaan päivä kerrallan niin hyvin menee.
Mun miehessä on niin paljon erinomaisia piirteitä, etten yhtään pitäisi mahdottomana ajatuksena, että rakastuisin häneen tässäkin iässä.
Tuntuu, että ns. kunnollisen miehen löytäminen on kuin lottovoitto.
Jaa-a ,pahan pistit. Todennäköisesti kyllä, ja samasta syystä kuin 25 v sitten,eli hän on sopivan tasokas,älykäs,koulutettu ja itsenäinen ja itsepäinen pärjäämään kanssani.
En siis rakkaudesta, jota peruketta aikoinaan päätin karttaa naisasioisssa,klassisesta kerran koettu-kiitos-riitti-syystä.
Näiden 25 vuoden aikana on myös 2. versio elämäni naisesta astellut kehiin,mutta se tarina päättyi ennenkuin edes alkoi, ikäeroon.
Eli vastaus on kyllä,tähän saakka. Tilastollisesti ottaen seuraava elämäni nainen tulee siis 25v päästä, jään jännityksellä odottamaan, mahtaako ikäero silloin merkitän mitään..
Ei siis sellainen Suuri rakkaus avioliitto sinullakaa mutta hyvin on kestänyt. Taitaapi olla niin että, järki on rakkautta vahvempi.
Niin ja silloin 25v kuluttua ollaa entistä viisaampia silloin ei enää kelpaa mikään :)
Aivan toisenlainen historia tekisi kummastakin aivan toisenlaisen ihmisen.
Vaikea kuvitella sellaista kohtaamistilannetta nykyisen kanssa 25 vuotta vanhempana.
Epäilen vahvasti..........