Minulla on vain yksi ystävä jonka olen tuntenut jo melkein yhdeksän vuotta. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut että en oikein jaksaisi häntä. Tuntuu, että hän ei kehity henkisesti mihinkään suuntaan vaikka vuodet vierivät.
En minä halua olla 15-vuotiaan kanssa. Hän on aivan eri aaltopituudella, en voi sietää hänen lapsellisuuttaan. Minulla on ollut muutamia itseäni vanhempia ystäviä elämäni aikana ja viihdyn heidän kanssaan huomattavasti paremmin kuin tuon lapsellisen piipittäjän kanssa, joskus minua suorastaan hävettää jos hän avaa suunsa jossain missä on muita. Tunnen olevani hänen isosiskonsa. Minua suoraan sanottuna kiukuttaa, anteeksi nyt vain, en voi sille mitään.
Onko ketään muita joilla ei yksinkertaisesti ole yhteistä säveltä ystävän/ystävien kanssa ja ystävän olemassaolosta huolimatta elämä tuntuu jotenkin yksinäiseltä? Ystäviä on niin vaikea löytää mistään kun ei ole sellaista yhteisöä mistä niitä saisi.
On varmaan niin väärin haluta ystävää joka olisi edes jollain lailla samalla tasolla.
En minä halua olla 15-vuotiaan kanssa. Hän on aivan eri aaltopituudella, en voi sietää hänen lapsellisuuttaan. Minulla on ollut muutamia itseäni vanhempia ystäviä elämäni aikana ja viihdyn heidän kanssaan huomattavasti paremmin kuin tuon lapsellisen piipittäjän kanssa, joskus minua suorastaan hävettää jos hän avaa suunsa jossain missä on muita. Tunnen olevani hänen isosiskonsa. Minua suoraan sanottuna kiukuttaa, anteeksi nyt vain, en voi sille mitään.
Onko ketään muita joilla ei yksinkertaisesti ole yhteistä säveltä ystävän/ystävien kanssa ja ystävän olemassaolosta huolimatta elämä tuntuu jotenkin yksinäiseltä? Ystäviä on niin vaikea löytää mistään kun ei ole sellaista yhteisöä mistä niitä saisi.
On varmaan niin väärin haluta ystävää joka olisi edes jollain lailla samalla tasolla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kermaporukkaa, joita sun ei tartte hävetä. Menkää ja pitäkää hauskaa, mitäpä yhdestä taantuvasta idiootista.
TIESINHÄN! Olinkin jo valmistautunut siihen että jokin maailmanparantaja hippimoralisti saapuu ketjuun. Todellakin, toivoisin että löytyisi joku joka olisi omaa tasoani. Et näköjään osaa lukea, joten et tiedä mitä se taso on. Aikuisten taso. En halua olla lasten kanssa enää.
Minulla on lapsuudesta asti ollut ystävä, jonka kanssa en enää ole 'samalla aaltopituudella'. Nuorudessa meillä oli paljon yhteistä - kaikki hauska. Enää ei kovin paljoa. Minulla on muita ystäviä, joilta saan henkisesti sen mitä tarvitsen. Ysätäväni ei hyväksy sitä, että emme löydä yhteistä säveltä; hänestä se on minun vikani. Minusta ei. Se ei ole kummankaan vika, kyse on tahdosta ja halusta löytää yhteisiä asioita; ystäväni ei esim. anna omaa aikaansa. Ystävyys vaatii aikaa ja yhdessäoloa. Tämä ystäväni 'kosti' minulle jokunen vuosi sitten puukottamalla selkään sukulaiseni kanssa. Siksi, etten ole sellainen kuin hän tahtoo ja vaatii. Ystävyyssuhde on ihmissuhteista kaikkein haavottuvin, muista aina tämä - et koskaan enää ihmettele mitään.
Kun hänessä kaikki ärsyttävät, puhetyylistä asioiden hoitamiseen (anteeksi taas niin kamalasti, en vain voi sille mitään) niin voisihan tämän ystävyyden antaa luisua pois.
Ihmissuhteet voivat muodotua taakaksi elämän myöhemmissä vaiheissa. Olen itse kokenut pettymyksiä suhteissa ihmisiin, joten en itse enää jaksa hankalia suhteita, joissa vaaditaan toista muuttumaan vain siksi, että itsellä olisi hyvä olla.
Ystävyys ei saisi koskaan olla itseisarvo. Erno Paasilinna tiivisti tämän hienosti: Ystävyyttä on vain tasa-arvoisten kesken.
Minä taas en jaksa sellaista ylimielistä ystävää, joka ei vastaa puheluihin tai puhuu törkeästi kaikista ystävistään. Ite soittaa vaan sillon kun tarvii olkapäätä, mutta kun minä sitä tarvin niin joo mulla on nyt kiire ei ehi sori!
Tuollanen ottaa aivoon enemmän ku mikään muu.
Moi!
Ymmärrän hyvin mistä puhut... Pistin itse välit poikki kaikkiin niihin ihmisiin, jotka eivät anna minulle yhtälailla järjellistä, tasaveroista ja minun itseni ansaitsemaa vastakaikua.
Olo on välillä yksinäinen (valitettavasti minun ystäväpiirini koostui jonkun asteen idiooteista ja paljoa ei tästä syystä ole enää ystäviä jäljellä - ehkä olen itsekin idiootti tai vaan niin pirun kiltti, kun olen sellaisia ihmisiä läheisyydessäni kestänyt). Kaikesta huolimatta olen onnellinen, ei tarvitse elää valheessa.
Pointti on tämä: ei kannata roikkua ihmisissä vain hyvän tavan vuoksi, jos se toinen osapuoli ei todellakaan vastaa omaa "tasoaan". -Kuulostaa varmasti tylyltä, mutta yritän ajatella realistisesti. Ei täällä maailmassa tarvitse tehdä hyväntekeväisyyttä ääliöille! -Älä tuhlaa aikaasi. Jossain sinuakin odottaa juuri se ystävä, jonka koet henkisellä tasolla juuri sinulle sopivaksi, tai sitten sellaista ei koskaan löydy. Tärkeintä on kuitenkin olla itselleen ja toisille rehellinen. Kunnioita itseäsi - siitä kaikki hyvä lähtee.
Hauskaa kesää sinulle!
Hyvä että joku tajuaa mitä tarkoitin tuolla "tasolla", yleensähän jos näille foorumeille kirjoittaa jotain samantapaista saa vastaukseksi lähinnä: "Luuletko olevas parempi? Hyi oot ällö, mitä mollaat kaveriis?"
Tosiaan mitä kauemmin tunnemme sitä enemmän ihan pienetkin asiat ottavat aivoon. Yksinkertaisuus, selitän jotain maailman helpointa asiaa ja hän ei suostu tajuamaan, jatkaa kyselemistä. Lapsellinen puhetyyli, olemus ja ilmeisesti koko ajatusmaailma saavat minut hulluksi.
Toisaalta tuntuu vaikealta laittaa tuosta noin vain yhtäkkiä välit kokonaan poikki kun olemme tunteneet jo melkein 9 vuotta eikä hänellä ole takuulla mitään ajatusta ettemme oikein "sovi yhteen." Emme ole avoimia kumpainenkaan joten enpä oikein voi oikein tästä hänelle puhuakaan.
Saapa nähdä mitä aika tuo tullessaan.
oli kyl tosi kiva.. mut sitten se meidän ystävyys ei enää toiminu.. se alko kiukuttelee ihan typeristä asioista ja joskus ilman syytäkin! eikä suostunu puhumaan asioita halki.. se vaan mökötti tai huusi.. ja kun aika monesti oli epäselvää, että mistä se oli suuttunu niin ei se millään voinu kertoo et missä vika.. multa palo käämit sen kanssa (siis en saanu mitään raivokohtausta, yksinkertaisesti ärsyynnyin vaan tarpeeks)nyt kun se viimeks ei puhunu mulle, niin en jaksanu tehdä elettäkään sovinnon eteen (se muuten oli AINA mun tekemä!!)ja eipä sekään ole tehnyt MINKÄÄNLAISTA elettä ystävyyden korjaamisen eteen.. et siinä kai se sit!! meillä oli monia ongelmia, mutta en nyt niitä rupee listaamaan.. menis liikaa aikaa..
En mäkää jaksa olla enää yhden ystäväni kanssa. Mä oon siis 12 - ja se 10 vuotias, mää oon niinku tuntenu sen kehdosta asti ja ollaan naapureita. Oon niiku alkanu ajatella enemmä mun tulevaisuutta ja mä en enää leiki millään muoviukoilla niin kuin hän. Mulla on tavallaan aina ollu paljon hauskempaa pikkuserkkuni kanssa jonka olen myös tuntenut kehdosta asti joka on nyt 15 vuotias jonka takia pikkuserkkuni on aina ollut paras ystäväni, yhdessä vaiheessa kun mun välit pikkuserkuuni hiljeni joskus about 2 vuotta sitten nii mää ja se naapurin poika alettiin tekemään kaikkee yhdes mut nyt taas ku pikkuserkku tuli vuosi sitten takas kuvioihin nii en enää jaksa sitä naapurin poikaa. mää ja pikkuserkku (me ollaan siis maalta) nii ajellaan peltoautoilla, mopoilla ja tehää jäyniä. kun taas se naapurin poika pelaa vaa videopelejä...