Mikä tähän nyt auttaisi, sinkkuudesta on nyt sitten vihdoin ja viimein kehittynyt mulle tarpeeksi ongelmaa tai yksi osa sitä. Asenteet ja itsearvostus on alkanut muuttua ihan onnettomaksi ja miksi ei olisi. Ja näin ei ole ollut aina, vaan tämä on kehittynyt tässä ajan kanssa, on joskus jopa jaksanut ajatella positiivisesti, se vaan on murentunut omaan mahdottomuuteensa. Elämä junnaa vuosikausia paikoillaan eikä mikään muutu. Kaikki kehottaa olemaan onnellinen ja positiivinen, mutta kukaan ei ymmärrä kuinka turhauttavaa se on pitkän päälle. Ei positiivisuus ole hyvästä, jos se on epärealistista. Ja kun itse hetkeksi unohtaisikin koko asian, niin silloin alkaa muut kasata paineita niskaan. Sitten on yleisen arvostelun ja ruotimisen kohde, mikä milloinkin on vialla kun ei kelpaa. Kauheinta on jotenkin omille vanhemmillekin olla iso pettymys, joka ei ole normaali yhteiskuntakelpoinen ihminen joka saisi edes lyhyttä suhdetta aikaan. Kun on taakka ja hylkiö, turha ihminen jota kohtaan kukaan ei voi tuntea mitään hyvää.
En minä aina ole ajatellut niin, mutta kun koskaan ei saa minkäänlaista hyväksyntää mistään, ei sitten voi itsekkään olla sitä mieltä. Kaikki kuitenkin koko ajan olettavat, ja odottavat enkä minä riitä. Eikä käytännössä sitten ole mitään mahdollisuuksia, kun ei ensinnäkään osaa yhtään mitään. Ei ole kokemusta, ei ole tukea, ei ole energiaa eikä uskoa mihinkään tai edes ketään, mistä tulla mitään. Ei ole koskaan ollut, tuskin sitä nyt mistään yhtäkkiä tulisi.
Olen aivan lukkotilanteessa. Positiivisuus-puuskien jälkeen vajoaa vain entistä syvemmälle, kun turhautuu. Ulospäin pidän jonkinlaisen kulissin, mutta kukaan ei voi tietää, miten onnettomalta ja turhalta elämä voi tuntua. Mitä merkitystä kukaan löytää elämässä millekkään, jos käytännössä vain kuluttaa aikaa päivästä toiseen?
En minä aina ole ajatellut niin, mutta kun koskaan ei saa minkäänlaista hyväksyntää mistään, ei sitten voi itsekkään olla sitä mieltä. Kaikki kuitenkin koko ajan olettavat, ja odottavat enkä minä riitä. Eikä käytännössä sitten ole mitään mahdollisuuksia, kun ei ensinnäkään osaa yhtään mitään. Ei ole kokemusta, ei ole tukea, ei ole energiaa eikä uskoa mihinkään tai edes ketään, mistä tulla mitään. Ei ole koskaan ollut, tuskin sitä nyt mistään yhtäkkiä tulisi.
Olen aivan lukkotilanteessa. Positiivisuus-puuskien jälkeen vajoaa vain entistä syvemmälle, kun turhautuu. Ulospäin pidän jonkinlaisen kulissin, mutta kukaan ei voi tietää, miten onnettomalta ja turhalta elämä voi tuntua. Mitä merkitystä kukaan löytää elämässä millekkään, jos käytännössä vain kuluttaa aikaa päivästä toiseen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Mitä merkitystä kukaan löytää elämässä millekkään, jos käytännössä vain kuluttaa aikaa päivästä toiseen?"
Elämällä ei ole alunperinkään ollut mitään varsinaista merkitystä. Koita vaan viihtyä sen aikaa mitä täällä joutuu viettämään. Keinolla millä hyvänsä.
Urheilu, liikunta, uinti, ulkoilu, luonto, harrastukset, lukeminen, leffat, pyöräily, matkustus, opiskelu, kurssit, vapaaehtoistoiminta, kaverit, ystävät, työ, ura, pienoimallit, metsästys, kalastus, kesäauton tuunaus, puuveneen kunnostus, valmentaminen, vaeltaminen, retkeily, haltin valloitus jne.
Maailma on miljoonia tekemisiä täynnä jossa saa kulutettua hyvinkin paljon aikaa ja ajatuksia ilman mitään parisuhteen tarvetta. Saa nimenomaan elämään sisältöä. Sitäpaitsi monen noiden kautta parisuhdekin voi tulla kaupan päälle.
Elämässä ei ole merkitystä, jos ei seurustele ja että osoitus elämässä "etenemisestä" on seurustelusuhde?
Voisiko ongelman alku ja juuri olla ajattelutavassasi? Psykologiassa tämänkaltaisia oletuksia kutsutaan ajattelun ehdollistumiksi ja ne eivät ole hyviä asioita vaan enemmänkin ongelma. Kuten olet jo huomannutkin...
Pläh! Säästä rahaa, matkusta Thaikkuihin ja löydät uuden elämän, uuden maailman. Et ole enää sinkkuna, loppuu tuo voivoottelu.