Olemme avioliiton aikana törmänneet kaikenlaisiin ongelmiin mieheni kanssa, mutta kertaakaan vuosien aikana niitä ei ole selvitetty eikä keskusteltu asioista. On vain ollut mykkäkoulua, mykkäkoulua ja murjotusta, päivien ja jopa kuukausien hiljaaolon jälkeen elämää (avioelämää!) jatketaan kuin mitään ei olisi ollutkaan.
Minua harmittaa ja vuosien jälkeen selvittämättömät asiat ovat kasvaneet niin suureksi vuoreksi seurauksella, että en edes jaksa ajatella miten jatkaa eteenpäin. Mies ei halua keskustella, hän kuulemma omien sanojensa mukaan pystyy käymään asiaa läpi kirjoittamalla. Ok, olemme sitäkin tehneet. Mutta nyt hän kiristää minua kirjoittamaan kysymykset paperille. Ellen kirjoita hänelle kysymyksiä, mitkä mieltäni painavat hänen mielestäaan peli voidaan viheltää poikki. Mielestäni tämä meni jo naurettavaksi, enkä kirjoittanut riviäkään, joten katsotaan miten tästä jatketaan. Tämähän on lapsellista.
Toinen kummallinen piirre hänessä on mietityttänyt minua jo pitkään, koska se tulee esille aina uudestaan. Eli kun minulla on oikein mukavia tapahtumia (itselläni pelkästään), miehelläni on tarve "vetäistä matto jalkojeni alta", ikäänkuin pilata hauskat hetkeni, kuin se olisi häneltä jotenkin pois. Meillä oli kymmenvuotishääpäivä tulossa. Valmistelin sitä mieheni nähden ostamalla herkkuja, kuohuviiniä jne. valmiiksi. Kun tämä päivä sitten valkeni, mieheni ei reagoinut mitenkään! Ei halannut, onnitellut tai tuonut kukkasia...siis ei mitenkään. Olin niin pettynyt ja pahoillani, muistan tämän vieläkin kuin eilisen päivän. Sama tuli esille taas viime joulunaikaan. Olin valmistellut tietysti kaikkea mökkijoulun onnistumiseksi. Sain töistä jopa neljä vapaapäivää. Jouluaattoiltana mieheni alkoi murjotuksen, jota hän jaksoi jatkaa koko pyhien ajan. Kaikki oli negatiivisessa valossa, mitä hän lausahti suustaan, pahinta oli seurata hänen murjotustaan. Taas oli minut pudotettu maan pinnalle. En ymmärrä, enkä osaa edes kirjoittaa tähän kaikkea. Onko tällaista tullut vastaan muiden kohdalla, vai olenko itse jo vainoharhainen näiden asioiden kanssa???
Minua harmittaa ja vuosien jälkeen selvittämättömät asiat ovat kasvaneet niin suureksi vuoreksi seurauksella, että en edes jaksa ajatella miten jatkaa eteenpäin. Mies ei halua keskustella, hän kuulemma omien sanojensa mukaan pystyy käymään asiaa läpi kirjoittamalla. Ok, olemme sitäkin tehneet. Mutta nyt hän kiristää minua kirjoittamaan kysymykset paperille. Ellen kirjoita hänelle kysymyksiä, mitkä mieltäni painavat hänen mielestäaan peli voidaan viheltää poikki. Mielestäni tämä meni jo naurettavaksi, enkä kirjoittanut riviäkään, joten katsotaan miten tästä jatketaan. Tämähän on lapsellista.
Toinen kummallinen piirre hänessä on mietityttänyt minua jo pitkään, koska se tulee esille aina uudestaan. Eli kun minulla on oikein mukavia tapahtumia (itselläni pelkästään), miehelläni on tarve "vetäistä matto jalkojeni alta", ikäänkuin pilata hauskat hetkeni, kuin se olisi häneltä jotenkin pois. Meillä oli kymmenvuotishääpäivä tulossa. Valmistelin sitä mieheni nähden ostamalla herkkuja, kuohuviiniä jne. valmiiksi. Kun tämä päivä sitten valkeni, mieheni ei reagoinut mitenkään! Ei halannut, onnitellut tai tuonut kukkasia...siis ei mitenkään. Olin niin pettynyt ja pahoillani, muistan tämän vieläkin kuin eilisen päivän. Sama tuli esille taas viime joulunaikaan. Olin valmistellut tietysti kaikkea mökkijoulun onnistumiseksi. Sain töistä jopa neljä vapaapäivää. Jouluaattoiltana mieheni alkoi murjotuksen, jota hän jaksoi jatkaa koko pyhien ajan. Kaikki oli negatiivisessa valossa, mitä hän lausahti suustaan, pahinta oli seurata hänen murjotustaan. Taas oli minut pudotettu maan pinnalle. En ymmärrä, enkä osaa edes kirjoittaa tähän kaikkea. Onko tällaista tullut vastaan muiden kohdalla, vai olenko itse jo vainoharhainen näiden asioiden kanssa???
Vastaukset 17
Vanhimmat
Te ette ole sopivia toisillenne, tokihan avioliitossa pitää selvitellä asioita, ainakin joskus. Miehesi käyttää valtaa puhumattomuudellaan ja tempuillaan ja murjotuksillaan. Tee puolestasi selväksi, että ei vetele..
Se on kahden kauppa, kummankin tarpeet tulee huomioida, jos niin ei tehdä, loppu tulee ihan varmasti tavalla tai toisella.
Pidä puolesi, rohkeasti vaan, sinulla on oikeus esittää näkemyksiäsi yhteisessä "yrityksessä"
Ei ihme, että tilanne harmittaa. Vuosien selvittämätön moska kasaantunut suhteen taakaksi.
Kuulostaa siltä, että miehesi ei ole tottunut puhumalla selvittelemään asioitaan. Ehkä hänen kotonaan ei asioistsa keskusteltu syystä tai toisesta, jolloin hänelle ei ole tullut mallia puhua asiat selviksi. Jos olette kirjoittamalla aiemmin "keskustelleet", niin miksi et enää siihen suostu? Joillekin on helpompi ilmaista itseään kirjoittamalla kuin puhumalla. Joskus sanat vain eivät tule suusta. Voit vaikka kirjoittaa yhkdeksi kysymykseksi, että miksi ei koskaan puhuta asioista.
Itselläni joskus oli tyttöystävä, jolla oli kovin vähän omia kavereita ja omaa elämää muutenkaan. Hän suhtautui negatiivisesti minun kavereihini, jotka eivät olleet yhteisiä. Samoin jos minä kävin jossain ilman häntä, hän mollasi tapahtumaa kaikin mahdollisin tavoin. Voisiko vastaavaa olla miehelläsi? Toisaalta murjotuksia tulee myös helpommin, jos asioista ei puhuta. Asiat vaivaavat sinua ja yhtä lailla miestäsi, joka purkaa pahaa oloaan negatiiviseen suhtautumiseen sinun toimintaasi.
Toivottavasti saatte keskustelun avattua, tavalla tai toisella.
se tuntuu olevan psykoanalyytikko ja elämän asiantuntija pelkän kirjoituksen perusteella. Erinomainen ihminen, elämän asiantuntija jolla on joka asiaan vastaus.
Ja varsinkin siihen miten syyllistetään eronnut puolisko.
Taivaan Isältä saa vastauksia kun malttaa kuunnella.
on täysin oikeutettu syy eroon.
Miehesi on itsekäs, lapsellinen kiukuttelija, joka on vielä kaiken lisäksi kateellinen "mammalleen", joka ei älyä ainoastaan ja vain keskittyä hänen tarpeisiinsa, pahaan oloonsa ja kostaa tämän sulkemalla suunsa.
Sinullahan ei saisi olla hauskaa, koska hänellä on niin ikävää.
Omassa liitossani ei ollut "maton alta vetämistä" eli ilon ampumista alas mm. syyllistämisellä, mutta keskusteluyhteys mieheen oli lähes poikki. Vuosien kuluessa pahoitettu mieli ja sanomattomat sanat kertyivät kertymistään.
Kaduttaa vain se, etten lähtenyt aikaisemmin.
Elämä on lyhyt. Miksi antaisit miehesi pahoittaa lisää mieltäsi? Ja tuskinpa hän siitä enää sen kummemmaksi muuttuu. Etsikööt itselleen uuden mamin. Ja koska hän ei ilmiselvästi rakasta sinua ja pitää sinua itsestäänselvyytenä, niin mikä enää pidättelee?
Kyse onkin siitä ettei voi puhua, kun toinen ei kestä kuunnella ja tilanne vain pahenee puhumisesta.
Ettei toinen osaa puhua rakentavasti ??? Miltei kaikki asiat(ärsyttävätkin) voidaan kertoa hyvällä tai huonolla tavalla,maustettuna vielä ilmeillä ja eleillä. Kuuntelun vaikeuden useimmiten tekee se, kun valitaan huono tapa. Tietysti asenne "tiedän kaiken", ei kuuntelua helpota.
Toiset ihmiset eivät osaa puhua rakentavasti vaikka haluaisivat. Ehkä omassa päässä asiat ovat rakentavassa mallissa mutta kun suu aukeaa sieltä purskahtaakin sammakoita.
Mulle käy usein niin. Etenkin jos on oikein virittäytynyt hyväntahdon mielelle ja kuvitellut saavansa yhteyden toiseen osapuoleen. Ja sitten ääneni onkin kireä, korkea, kuulostan äkäiseltä ja sanat kuin ranskalaisia viivoja.... ja niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Eräätkin kerrat painellut hiljaa itkemään kun kaikki menee perseelleen.
Olen miettinyt että entä jos joku ulkopuolinen osaisi kertoa hänelle asiat paremmin kuin minä itse. Mutta eihän ulkopuolisella ole minun tunteitani. Toisaalta todelliset tunteeni eivät kuitenkaan tule esiin kun möläyttelen mitä sattuu.
Meiltä tavallisilta ihmiltä muka odotetaan täydellisyyttä! Etenkin ihmissuhteissa. Ja kun emme olekaan täydellisiä meidät haukutaan itsekeskeisiksi paskoiksi, narsisteiksi, adhd:ksi, alistajiksi ja ties mitä.
Olen taiteellisesti lahjakas. Piirrän, maalaan, jopa kirjoitan (tämä kirjoitus EI ole taidetta;), olen työssäni etevä (edellyttää ekstroverttia luonnetta), mutta nämä syvälliset tunne-elämän asiat menevät kerta toisen jälkeen suohon.
En ole täydellinen, et ole sinäkään. Ei kukaan muukaan. Jokaisella on heikkoutensa. Kumppanin heikkoudet olisi hyvä huomioida, antaa anteeksi, ja antaa uusia mahdollisuuksia. Ehkä eri keinoin kuin mitä aiemmin on yritetty. Esim., minä teen jopa omasta mielestäni kauniita "tauluja" kun joku muu osoittaisi rakkautensa kumppanilleen sanoin ja hyväilyin. Vastaavasti synkkiin teksteihin verhoutuu ahdistus ja masennus.
Kun vain rakkaani ymmärtäisi. En tiedä ymmärränkö minäkään häntä. On ainakin sanonut tuntevansa että ymmärrän. Enkä koskaan häntä loukkaa tarkoituksella, mutta ristiriitojen selvittelystä ei tule mitään. Hän sanoo kokevansa minut koppavaksi. Tietää etten ole, mutta silti.
Päiväperhon lentoa on ihmisen elämä. Välillä ylös, kieputellaan, alas, levätään ja taas jatketaan.
Hei,äläs kuuntele nyt liikaa noita erotkaa vaan kommentteja,tai että miehesi on itsekäs juttuja.
Syy voi olla aivan toinenkin!
Asia kosketti minua ,koska olen mies ja ollut aivan samanlaisessa tilanteessa,käyttäytynyt aivan samoin kuten kuvailit ym.
Kysymys on tietenkin siitä rakastatko miestäsi ja haluatko saada hänet ennalleen .
Voin olla tietenkin väärässä kun en tunne miestäsi ,mutta tämä stoori kannattaa lukea ..
Kyseessä on eräänlainen tunne lukko!
Siihen liittyy masentuneisuutta,huonoa itsetuntoa.
Itselläni oli samanlainen tilanne,muistan mitä aivoissani pyöri ,tiesin mitä täytyisi sanoa tai tehdä....,en vaan uskaltanut.
Asia muodostui pikkuhiljaa,pikku asiat jotka loukkasivat vuosien mittaan,tunsin etten ole riittävän hyvä vaimolleni,puntaroin asioita mielessäni ,miksi hän loukkasi minua noin,tai teki näin...
En ymmärtänyt silloin puhdistaa pöytää vaan mietin asioita yksin mielessäni.
Pikku hiljaa aloin mököttämään,kunnes mökötys jäi päälle vaikkei riita enää ollutkaan..
Koko ajan tiesin että vaimoni osaa lukea minua ja ymmärtää että rakastan häntä ja olen kiitollinen hänen järjestämistään asioista,en ymmärtänyt ettei vaimoni tietenkään nähnyt sisälleni vaan piti minua kiittämättömänä..
Lukko syveni koko ajan,elin tavallaan syvällä omissa aivoissani ja oletin vaimonikin ymmärtävän eleistä ym.
Tilanteet joissa vaimoni yritti ratkaista ongelmaa pahensi vaan vetäytymistä sisimpääni,ne sai aikaan paineita.
Pian olin tilassa jossa tiesin että minun on pakko tehdä jotain koska vaimoni painostaa,ja se asia takoi mielessäni vieden yöunenikin,tuntui niin nololta aloittaa sanoa mitää,tunne oli kuin joutuisi naurun alaiseksi..,asia oli kääntynyt päässäni jo niin nurin päin...
Kärsin lopulta enemmän itse tilanteesta kuin vaimoni,mielessäni tein yrityksiä avata suuni ,mutten onnistunut tai uskaltanut.
Tilanne raukesi onneksi erään poikkeavan tapauksen takia,siinä unohtui omat estoni kerta heitolla ja huomasin tunne lukon kadonneen,en potenut estoja tai pelkoja suuni avaamisestani.
Kiitos mielipiteestäsi ja vertaistarinasta. Jäi epäselväksi, millä avaimella sinun solmusi aukaistiin, kävitkö terapiassa solmujesi kanssa vai löysitkö peräti "yksityisen terapeutin"?
Ymmärrän kyllä nämä "neuvot", joita olen saanut, eivät ole asiantuntijoiden antamia, vaan paremminkin keittiönpöydän ympärillä jutusteluja. Ne kuitenkin ovat helpottaneet ahdistusta ja tämä kirjoittaminen auttaa purkamaan pahaa oloani.
En haluaisi niin suureen projektiin kuin avioero alkaa, mutta se on aika vahvana mielessä, kun tämän tästä huomaa iskevänsä päätään seinään. Nämä iskemiset vaikuttavat käyttäytymiseeni ja itsetuntooni. Olen varautunut ja mietin joka lausettani kun olemme mieheni kanssa yhdessä isommassa porukassa.
Jospa ehdottaisin hänelle keskustelua jonkin asiantuntijan kanssa???
keskustelua TEIDÄN KAHDEN KESKEN.
Olet pohtinut asioita itseksesi, ja harkitsit ehdottaa toiselle asiantuntijan kanssa keskustelua. Kätevää molemmat.
Mutta kun ainoa tapa saada asiat oikeasti selville, on keskustelu sinun ja hänen välillä. Ottakaa aikaa, ei liian pitkiä keskusteluja jos toinen väsyy. Keskustelua voi jatkaa myöhemminkin. Kunhan se tapahtuu luontevasti molempien tahdosta. Toista syyttelemättä ja nimittelemättä, vaan toista kunnioittaen. Ja jos sitten molemmat tunnette tarvetta, ja molemmat suostuvat, voitte käyttää asiantuntijan apua. Se ei ole lainkaan huono vaihtoehto, kun pitää mielessä että asiantuntijoita on monenlaisia, eivätkä hekään TIEDÄ teidän parastanne. Pois sellaisen luota joka sanelee mitä teette.
Siten on mahdollista että ongelmat jopa ratkeavat. Useinhan syyt löytyvät väärinymmärryksistä ja sen johdosta vääränlaisiesta suhtautumisesta ja toimenpiteistä. Onko muutos - tai oikeammin paluu entiseen mahdollista... vain te tiedätte. Ei kukaan muu.
Vastaan lyhyesti.
En käynyt terapiassa,enkä olisi sinne varmasti mennytkään..
Toisen ihmisen olisi ollut vaikeaa ymmärtää heikkoa tilaani,kun kaikki tuntui asioilta joita halusi siirtää tuonnenpaan kunnes olisi voimia.
Annan yhden vinkin.
Yritä saada yhteistä aikaa muutama päivä,lähdette jonnekkin pois tutuista ympäristöstä,missä mikään eikä kukaan muistuta tutusta ..
Kun miehesi kokee uutta ja näkee hieman toisenlaista hän huomaa ainoastaan sinut joka olet tuttuna,hän luultavasti saa auki lukkonsa ..
.. oli aika ovela ;) vaikka todnäk pitää paikkansa. senkö takia parisuhdekriisiläisiä kehotetaan matkoille kaksistaan.
meillä kävi pahimman kriisin aikana just päinvastoin. matkoilla kaikki rävähti pintaan. kaikki se mitä oli yrittänyt pitää sisällään ettei arkipäivän elämä olis ihan pelkkää helvettiä ja valitusta. mut oli muutenkin. kun ei asioista puhuttu. matkoilla impulssi tuli tietenkin ulkopuolisilta ihmisiltä jotka ovat alusta asti yrittäneet rikkoa ja sotkea meidän välit. just matkoilla ne soittelee ja viestittelee.
vasta sitten kun saatiin tehdä yks matka rauhassa ulkopuolisten häirinnältä (ei kerrottu että lähdetään mihinkään ja häivyttiin salaa) meillä oli hyvä loma ja lähennyimme toisiimme. jopa niin paljon että loman jälkeen ulkopuolisetkaan eivät saa enää yhtäkään kiilaa väliimme. henkinen yliotteemme on tärkeämpää kuin konkreettinen häirinnän esto.
Niitä poikkeavia tapauksia?
Meillä mies ei kans puhu eikä aukee. Ei ole koskaan tehnyt sellaista kenellekään. Se pitää kulissia yllä, ja ikään kuin olisi noloa että elämässä olisi ikäviäkin asioita. Kotipuolestaopittua, olen huomannut miehen vanhemmat samanlaisiksi.
Mutta kun on niin vakuuttanut minut rakkaudestaan. Mutta jokin tässä yhteisten vuosien aikana on säätänyt munalukon turpaan. Tiedän ja tunnen että rakastaa, mutta ei ole avoin. On jopa valehdellut, vaikka tietää että sellainen vain pahentaa. Kun se PUHUISI,puhuisi,puhuisi... edes kerran. Uskon sellaisen auttavan pitkälle tulevaisuuteen. Ehkäpä se puhuisi muulloinkin.
Mistä saa poikkeavia tapauksia? Oi, kerro mulle, epätoivoiselle vaimolle :)
lukkoa olen miettinyt. Onkohan se pääosin häpeää? Kun meissä suomalaisissa taitaa olla sitä vikaa, enemmän ja vähemmän, että vaikeneminen kultaa jne. Häpeää loukatuksitulemisen tunnetta. Pitäisi olla niin vahva, ettei sellainen uppoa sisimpään, tai sitäkään ei saisi myöntää?
En rynnännyt avioeroon, vaan prosessi kesti vuosia. Entisen miehen henkinen lukko ei auennut. Kuinka kauan pitää odottaa? Oma mielialani lähti myös laskuun, kuin lehmän häntä ja itsetunto sen myötä. 10 vuoden pohtimiseen ja yritykseen korjata tilanne, menivät voimat ihan vallan.
Näin entisen mieheni eilen. Puhuttiin niitä näitä. Halasin häntä lähtiessäni ja tunsin kuinka hän tärisi. :(
Ehkäpä entiseni saa sen lukon aukeamaan omissa oloissaan tai ehkä joku toinen nainen saa sen tapahtumaan. Hänen itsensä takia toivon sitä todella.
Itsekin keikun vielä henkisesti, kuin kuohuviinipullon korkki suihkulähteessä, joten ei avioero ole todellakaan helppo ratkaisu. Mutta pystyn hengittämään vapaammin, ilman painostavaa ilmapiiriä.
Avioero ei ole koskaan lopullinen. Aina on mahdollisuus palata takaisin. Ei välttämättä heti saman katon alle, mutta lähteä rakentamaan suhdetta uudelleen. Jos avoin ja rehellinen keskusteluyhteys palaa, niin kaikki on mahdollista.
Kiitos sinulle viestistäsi ja lukotonta elämää jatkossa. =)
'Puhumattomuus' eron syynä usein onkin - laitan lainausmerkkeihin, koska on liittoja, jossa kyllä puhutaan, mutta ei koskaan siitä, mikä on vialla. Toinen (tai molemmat) oireilevat sitten jollakin tavalla negatiivisesti.
Kommunikointi on minusta suhteen perusta. On hiljaisempia ihmisiä ja puheliaampia, ja näin on hyvä, mutta jos selvästi pinnan alla on käsittelemättömiä tunteita, jotka ilmenevät milloin minkäkinlaisena 'epäsosiaalisena' käytöksenä, niin miksi toisen osapuolen pitäisi yrittää muuttaa toista. Ei onnistu kuitenkaan. Joskun tuntuu, että kiukuttelu on jo osa eroprosesia, eli toinen petaa suhteen jo valmiiksi eroa varten, ikään kuin hyvissä ajoin, ettei tule yllätyksenä. Ehkä miehesi pelkää sisimmissään eroa, ja kiukuttelu on oire siitä?
lueskelin nuo muut kirjoitukset ja minua jäi vielä kalvamaan tuo terapiaan meno. Mieheni on myös samankaltainen, menee tunnelukkoon, eikä hänestä saa pihaustakaan ulos. Terapiaan hän EI mene, sen ehdottaminen on jo viimeinen pisara. Ulkopuolinen ei hänen asioihinsa puutu, hän ei ala selvittelemään mitään lapsuuden ajan kriisejä, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, kuulema.
Olemme myös taistelleet puhumattomuuden kanssa. Ollaan sitten kirjoiteltu paperille vaivaavat asiat, koska se on parempi tapa kuin huutaa. Ja kun joku asia osuu kohdalle, se kirjoitetaan heti ylös, toinen sitten saa mietiskellä sitä.
Meillä tämä toimii, yllättävää kyllä. Olin aivan varma, ettei meilläkään mikään muutu, mutta mieheni oli valmis tekemään asioitten eteen jotain. Sanoin hänelle suoraan, että asiat joko selvitetään, tai sitten mietitään, kannattaako suhdetta jatkaa. Noinkaan siinä ei ole mitään mieltä, että padotaan kaikki ja ne purkautuu sitten myöhemmin hirmuisella paineella. Ne purkautuu, tiedän, joskus!
Mieheni sanoi minulle, että hän tarvitsee aikaa, puhumalla koko ajan ja painostamalla tekee vain hallaa. Syytä tunnelukkoon hän ei osannut sanoa, mutta itse sen olin jotenkin aiheuttanut. Ihmisillä on erilaiset tavat selvittää asioita ja joskus tavat sopivat yhteen, joskus ei. Meidän piti etsiä oma tapamme.
Kerää siis nyt kirjoituksista ne oleelliset ja koettakaa selvittää asioita. Jos miehesi ymmärtää tilanteen vakavuuden ja hän haluaa kaiken kuntoon, te löydätte keinonne. Meillä se kirjoittaminen on todellakin ainoa keino, olkoot sitten vaikka lapsellista, kunhan se vain toimii!!