Edellä tällä foorumilla esitettyihin lapsikastelua puoltaviin köykäisiin sepustuksiin on todettava, että
ne ovat taas kerran vain näyte selvästä yrityksestä
pettää ja eksyttää, jolla talutusnuoraan tottuneita
kansanjoukkoja pidetään ja yritetään väen vängällä
pitää siinä
vallitsevassa epäraamatullisessa käsityksessä, minkä
valtiokastelukirkko oli nähnyt itselleen
hyödylliseksi.
Täytyihän jokaisen noiden tarkoituksella laadittujen köykäisten
sepitelmien lukijan joutua siihen harhaluuloon, että
ensiksikin Raamatussa mainittaisiin jotain
kirkollisesta lapsikastelusta, ja toiseksi, että tämä
lapsikastelumeno esitettäisiin jopa selvästi ja
perusteltuna ja valaistuna Raamatussa.
Tuo kirkollisen lapsikasteharhalahkojärjestelmän eksyttäjien umpimähkäinen sepustaminen
lapsikastelun puolesta ei voi näyttää ainoatakaan
Raamatun jaetta, jossa olisi puhuttu selkeästi
sanallakaan lapsikasteesta, vaan Raamatussa on totta
aivan päinvastainen kuin se, mitä lapsikastelulahkolaisiksi
tunnustautuneet harhaoppiset esittävät.
Koko Raamatun opetus kasteesta ja sen merkityksestä
sekä myös sen toimitustavasta käytännössä osoittaa
selvästi alkukristillisen ja apostolisen kasteen
kuuluneen vain kääntymyksen kautta omakohtaiseen
uskoon tulleille ihmisille.
Raamatun asettamaan arvoon tulee asettaa kaikki
harhaopit, kuten esim. lapsikasteharhaoppi, sillä ei
ole Raamatun Hengen mukaista helliä pimeyden
ruhtinaan, saatanan, perkeleen valhekyhäelmiä -ja
sepitelmiä kuten juuri lapsikaste.
Ellei lapsikastelua puoltavat lahkolaiset ole selvillä
siitä, että heidän täytyisi ohjeeksi osoittaa joitakin
Raamatun kohtia, jotka kelpaisivat valaisemaan asiaa
Raamatusta, niin Raamatun Hengen mukaista on
irtisanoutua kirkollisesta lapsikasteluharhaopista välittömästi.
Raamatullisen kasteopin rehelliselle tutkijalle lienee
sen sijaan tukea siitä, mikä on ilmituotu Raamatussa
tarjottavassa yksinkertaisessa ja selkeässä muodossa.
Tyhjien sanojen esittelemisen sijasta olisi sen sijaan
paikallaan seikkaperäinen näyttö Raamatulla, jos
siihen lapsikastelulahkolaisten toimesta kyetään ilman että koetetaan taivuttaa Raamatun
apostolista kasteoppia epäraamatulliseksi
lapsikasteluksi.
Eivätkö lapsikastelulahkolaiset tiedä, että luterilainen valtiokirkko
on maamme suurin eksytyslaitos.
Niin kuin maailman ja seurakunnan rajaa umpeuttavat ja
hämärtävät ilmiöt tulkitaan Raamatussa
uskottomuudeksi, haureudeksi, pornoiluksi, niin on
myöskin lapsikaste katsottava uskottomuudeksi,
haureudeksi, pornoiluksi!, sillä sen välityksellä on
saatana, pimeyden ruhtinas, perkele saanut koko
jumalattoman maailman tulvailemaan mukamas "pyhäin
yhteyteen" niin, että valtiokirkollinen
paikalliskirkko on nyt sama kuin jokin maallinen
hallintopiiri rajoineen: kaupunki, pitäjä, kauppala
suurimpine ja iljettävine huorineen ja kauhistavine
rikollisineen ja varkaineen ja murhaajineen jne. Jos
tämä kaikki pannaan Jumalan Pyhän Hengen tilille, mitä
sitten on jäänyt pimeyden ruhtinaan, saatanan,
perkeleen osuudeksi? Oi miten pimeyden ruhtinas,
saatana, perkele on onnistunut pettämään ja
eksyttämään ihmisiä sepittämällään uskonnollisella lapsikastelulla!
Lapsikastelulahkolaiset, jos käytte
kuitenkin väittämään, että uskotte Pyhän Hengen
johtaneen Kristuksen seurakunnan alkukristillisestä
kirkkaudesta kasteasiassa paavikirkon pimeyteen
(lapsikastelun avulla se on saanut vaivattomasti
kääntymättämän ja maailmanmielisen kansanpaljouden
orjuuteensa), niin minkä sille kukaan mahtaa
(Lutheruskin sanoi saaneensa kasteoppinsa paavilta
eikä Raamatusta), mutta jos lisäksi vielä väitätte,
että paavikirkon piirissä esiintyvät muutkin
epäraamatulliset mahdottomat väärinkäytökset voidaan
nimittää koko Kristuksen seurakunnan totuuden
ilmentymäksi, niin se vaikuttaa jo siltä, että olette
häväisseet törkeästi Kristusta ja tehneet Pyhän Hengen
pilkan!
Pyhän Hengen johdossa ja vapaudessa elävällä
apostolisella raamatullisella seurakunnalla oli oikea
kaste, joka kuului uskoon tulleille, mutta, kun
kirkkolaitos kehitti rituaalinsa ja käsikirjansa ja
muut muotomenonsa - missä usko loppuu, siellä temput
alkaa - niin Pyhän Hengen vapautta ei ollut ja
ihmisviisauden (riivaajien viisautta! ja
pappispimitystä!) määräämisvalta vallitsi
poikkeuksetta säännönmukaisesti.
Kirkollisen lahkokastelulaitoksen leipäpapisto ei ole Kristuksen
papistoa eikä Hengen johtamia elämän kanavia, vaan
valtion virkamiehiä, joiden on pakko
alistua ja alistaa kaikki suuren epäraamatullisen
laitoksensa ohjesääntösepitelmien ja kyhäelmien
noudattamiseen.
Lapsikastelulahkokirkon ulkonainen voima takaa sen
pelonsekaisen kunnioituksen ja siksi se on kasvanut
tämän kautta ja siitä on tullut maallisesti mahtava
laitos, mutta sillä EI ole sisäistä puhtautta ja se on
luisumassa aina vain surkeampaan tilaan.
HJ. Holmquistin Kirkkohistorian I osassa sivulla 106
kirkkohistorioitsija paljastaa, että apostolinen
alkuperäinen seurakunnan kastekäytäntö muunnettiin
taikauskoiseksi taikatemppuiluksi, koska aistilinen ja
lihallinen antiikin ihminen ei välittänyt puhtaasta
kristinuskosta.
Kristinuskon ulkonainen "menestyminen" katsottiin niin
tärkeäksi, että pidettiin sopivana väärentää sen
hengellinen perusluonne, jotta se kelpaisi suurille
jumalattomille kansanjoukoille, joille Raamatun
mukaisen opin sisäinen pyhyys oli pahennus ja
loukkaus.
Raamatun mukaisen opin sisäinen pyhyys
vaihdettiin uskonnolliseksi materialismiksi, joka oli
vaivatonta ja helposti sulatettavaa rappeutuneille
jumalattomille ja lihallisille elostelijoille.
Lapsikastelu on jatkuvasti ollut portolaitoksella se
keino, jolla maailmallisia ihmisiä voidaan pitää
porttolaitoksen uskollisena kannattajana ja tukijana.
Lapsikastelu on vaivaton eksyttävä muodollisuus, johon
liittyy kauniita ja taianomaisia tunnelmia ja
lihallista jumalatonta ihmistä viihdyttävää
uskonnollista hartautta.
Lapsikastelulla petetyt eivät voi alistua
puolueettomaan rehelliseeen Raamatun tutkisteluun, ja
he eivät anna pelastaa itseään "isiltä peritystä
turhasta vaelluksesta", vaikka saisivat nähdä kuinka
varmoja todisteita, koska he ovat lihallisensa
mielensä sokaisemia ja saatanalle raamatullinen
upotuskaste muistuttaa liikaa tappiosta, jonka se koki
kun israelilaiset ylittivät Punaisen Meren ja saatanan
omat hukkuivat vesiin, ja vedenpaisumuskaan ei ole
siltä unohtunut, siksi saatana ja sen pettämät eivät
voi sietää oikeaa raamatullista uskoon tulleiden
upotuskastetta.
Lapsikastelun kannattajat antautuvat toimimaan
lapsikasteluharhan hyväksi Raamatun kastenäkemystä
vastaan vaivautumatta edes omakohtaisesti ottamaan
selvää asiasta. Tämä osoittaa vain sen, kuinka he
ovatkaan kirkkonsa pettämiä. He luottavat kirkkonsa
omaksumaan ja esittämään kantaan yhtä sokeasti kuin
äitinporttonsa - katolisetkin. He eivät voi pitää
mahdollisenakaan, että laitosportto voisi olla
väärässä. Mutta miten harhaan johtavaa oli sekin
luottamus, jota Jeesuksen ajan juutalaiset osoittivat
ylipapeilleen ja sen laitoksen sen aikaisille
edustajistolle. Oppimattomat kalastajat olivat
kuitenkin oikeassa ja isien perinnäissääntöjen kunnian
puolesta kiivailevat muotouskonnollisuuden lihalliset
elostelijat väärässä!
Sisäistä jo ihmeessä, että lapsikastelu on kirkollista kusetusta ja täyttä pirun paskaa!
Etsivä - anova - kolkuttava
8
264
Vastaukset
Etsivä, anova, kolkuttava...
Niin...tottakai tulee etsiä, anoa, tehdäparannus, mutta, mutta tuosta ei tule ottaa omaa ansiota ja sillälivulla kieltää lapsikaste. Ihminen näet pelastuu uskon kautta, ilman lain tekoja (Room.3:28).- miten se vois
enää muuten olla.Ajattele, koko tuo ihmisen luoma systeemi rojahtaisi, Suomi ei kestäisi sitä, siis Suomivaltionkirkkokastelulaitos,, eihän?
- luterilaisella palstalla
pyytämässä jengii käymään lukemassa tän hyvän kirjoituksen.
- omansa tuntee
weha kirjoitti:
voisiko synergisti ja kiliasti olla uskovainen?
älä sä sillä päätäs vaivaa.
- Hakis
Aikuiskaste ja uudelleen kastaminenhan ovat aika uusia ilmiöitä. Ensimmäiset 200-300 vuotta tapeltiin ainoastaan siitä kastetaanko lapsi heti vai 8:n päivän päästä syntymästä. Tämän jälkeen kaste haluttiin siirtää mahdollisimman lähelle kuolemaa(Kuollessa oltaisiin jotenkin pyhittyneempiä). Historiankin valossa aikuiskasteen puolsetapuhujat ovat mielestäni väärässä.
- 16 luvun
tapahtumista on enenpi aikaa.Lue Ap.t. 16 luvusta Lydian, Filippi vanginvartijan uskoon tulot.Sekä myöskin uskoon tulleet perhekuntalaiset, tulivat Jeesukseen uskoviksi ja sitten kasteelle.
Mutta aina, siis aina Raamatussa ensin evankeliumin julistus>Pyhä Henki synnyttää kuulijassa uskon> ja uskovaisena upotuskasteelle,kuten Kandaken hoviherra mm. - Hakis
16 luvun kirjoitti:
tapahtumista on enenpi aikaa.Lue Ap.t. 16 luvusta Lydian, Filippi vanginvartijan uskoon tulot.Sekä myöskin uskoon tulleet perhekuntalaiset, tulivat Jeesukseen uskoviksi ja sitten kasteelle.
Mutta aina, siis aina Raamatussa ensin evankeliumin julistus>Pyhä Henki synnyttää kuulijassa uskon> ja uskovaisena upotuskasteelle,kuten Kandaken hoviherra mm."Mutta aina, siis aina Raamatussa ensin evankeliumin julistus>Pyhä Henki synnyttää kuulijassa uskon> ja uskovaisena upotuskasteelle,kuten Kandaken hoviherra mm."
Tässä olen samaa mieltä siitä, että evankeliumi täytyy ensin julistaa, että voi olla uskoa. Kasteen vesimäärällä ei ole merkitystä vaan kasteen sisällöllä. Kaste on liitto Jumalan kanssa ja Jumalan kanssa tehty liitto pitää Jumalan puolelta vaikka me siitä luopuisimmekin. Siksi uutta kastetta ei tarvita. Olet tämän varmasti kuullut ennenkin mutta et siitä luultavasti välitä. Minä tiedän teidän oppinne ja sinunkaltaisesi. Te kuuntelette vain sitä mikä teidän omaa korvaanne kiehtoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531801Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 64681
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543